Aihe: Star Wars Episode III: The Revenge Of The Sith
1 2 3 4 58 9 10 11 1219 20 21 22 23
el Bastardo
20.05.2005 00:02:45 (muokattu 07.06.2005 10:14:35)
Elokuva on nähty, ja näin jälkihuuruissa on hyvä kommentoida muutamaa asiaa. Ehkä asiaan kuuluu siis
 
Jospa hoitaisin miinukset ensin alta pois. Eipä sinänsä löytynyt kamalasti valittamista elokuvasta, muutamia kauneusvirheitä vain:
 
- Taisteludroidit sun muut robotit oli tällä kertaa valjastettu pellen rooliin. Etenkin R2:n vinkumiset ärsyttivät. Ja taas oli uusia vempeleitä asennettu vanhaan purkkiin. No, onhan tässä pikkukaverissa munaa, harvoin noin kömpelöä kapistusta pitää sympaattisena.
- Hienoinen ylinäytteleminen Palpatinelta, vähempi olisi riittänyt. Siltikin, yksi lempihahmoistani koko saagassa.
- Tauko elokuvan puolivälissä hieman laski tunnelmaa, tosin aika nopeasti pääsi takaisin mukaan meininkiin. Näin siis meillä Hollannissa, elokuvan puolessa välissä vartin paussi jonka aikana voi käydä juomassa oluen (tai ottaa sen saliin mukaan). Tämähän ei tosin itse elokuvaan liity mitenkään. :)
 
Siirtykäämme siis plussiin:
 
+ Alun taistelukohtauksen aikana leuka valahti miltei lattiaan, sen verran komeaa oli kuvallinen ilmaisu. Muutenkin silmäkarkkia tarjoiltiin kankaan täydeltä, monesti sai ihmetellä maisemia suu ammollaan. Upeaa!
+ Entäs se musiikki? No, edellä hehkutettiin John Williamsia, minä hehkutan lisää. Kaveri tosiaankin OSAA.
+ General Grievous oli mielenkiintoinen ja miellyttävä hahmo. Kähisevä robottiarmeijan kenraali joka puhui ihon kananlihalle pistävällä äänellä. Ja tarpeen tullen ketteräkin, kuten taistelukohtauksessa huomattiin.
+ Näyttelijätyö oli edellämainittua Palpatinea lukuunottamatta vähintäänkin kelvollista. Erityisesti lämmitti Christensen, hemmo ei ollut niin pökkelö kuin episodi kakkosessa. Eikä Jar Jariakaan näkynyt kuin yhdessä kohtauksessa (muistaakseni), ja siinäkin ohimennen. Melkein tuli kaveria ikävä.
+ Tunnelmaa piisasi meikäpojalle ihan riittävästi, ja millaista tunnelmaa! Synkkyyttä annosteltiin isolla kauhalla ja eräät avainkohdat, kuten Palpatinen julistus Imperiumin synnystä ja Anakinen muuttuminen Darth Vaderiksi saivat kylmiä väreitä kulkemaan selkänahassa.
 
Tosiaankin, juuri sellainen elokuva mitä odotin. En oikein uskaltanut toivoa että olisi ollut näin hyvä, mutta nyt täytyy myöntää että Lucas yllätti erittäin positiivisesti. Luulenpa, että menen katsomaan vielä toistamiseen. Nyt kuitenkin episodi nelosta tähän perään.
petrutsi
20.05.2005 00:12:50
En nyt jaksa muuta sanoa kuin, että oli huikeuksien huikeus. Lopputapahtumia tuijotin suu auki ja salistahan et liikuttumatta lähde! Hetken tunsin jotain elämää suurempaa..jälleen.
"My balls and the end of humanity, how the hell are they related?"
FlatOutFucked
20.05.2005 01:09:31 (muokattu 20.05.2005 01:22:38)
Spoilereita juu...
 
Eniten minua elokuvassa häiritsi Anakinin lopullinen kääntyminen Windun kuoleman jälkeen. Olihan sitä tietenkin pohjustettu jo pidemmän aikaa, mutta silti se tuntui epäuskottavan nopeasti lopulta käyvän. Tarkoitan siis, että Anakin tuntui vielä hetken epäroivän, mutta sitten yht´äkkiä vannookin uskollisuuttaan Sidioukselle ja muuttuu tuosta vaan kylmäksi sithiksi.
 
Mutta joo, kaikenkaikkiaan hyvä Star Warsiksi.
 
Taisi olla viimeinen elämää suurempi elokuva tässä elämässä. Sinänsä haikeaa. Lippujonossa on aina kiva fiilistellä.
It´s making me sick, I want no part of it.
Stop waving that flag.
la m quina
20.05.2005 01:11:33
Kiva kun laitatte noita varoituksia.
 
Odotan innolla tätä elokuvaa. Kaikki kaverit hehkuttaa. Ensi viikolla nähdään.
mr_b
20.05.2005 01:32:51 (muokattu 20.05.2005 01:33:09)
 
 
No tuota jos SW-maailma ja esim "extended universe" on yhtään tuttu,
 
SW:n Extended Universe on muuten aikamoinen kokoelma, josta löytyy sekä kiehtovia seikkailuita ja jopa hieman aikuisempaan makuun suunnattuja psykologispainotteisia tarinoita että jotain ihan hirveitä lapsille suunnattuja Anakin Solo (Hanin ja Leian poika) Jediakatemiassa-kökköjä.
 
Dark Horsen sarjakuvat ovat usein aika tasokkaita, kirjat (parilla tutkimisella) eivät. Mutta paljon on kamaa tuohon lisätty, jokaiselle leffassa vaan vilahtaneellekin otukselle on kehitetty oma taustatarina yms. yms. Ja Boba Fettin (selviää Sarlaccin kidasta, BTW) seikkailuja taitaa löytyä kasapäin.
 
Chewbaccakin aidosti kuolee jossain teoksessa. Löytyyköhän jostain kirja, jossa Jar Jar kuolee, voisi olla bestseller...?
We're gonna lose this place just like we lost Atlantis
aivokuolio
20.05.2005 01:55:29
- urpoja leikkauksia, kuin yläasteen videokurssilta
 
Näitähän noissa episodeissa 4-6 viljellään laajalti, ja ne kuuluvat ehdottomasti mukaan.
 
Tulin tuossa pari tuntia sitten teatterista kotio, ja kyllä on jotenkin tyhjä fiilis. Nyt ei ole sitten tästäkään tarinasta enää mitään odotettavaa, ainakaan leffojen osalta. Ellei sitten jouluksi ilmesty näitä bonusmateriaaleilla ja muilla hömpötyksillä kuorrutettuja versioita.
 
Tarinan viimeinen tunti oli oikeasti todella vaikuttavaa tunnelmaa, istuin täysin liikkumatta ja hengitin hitaasti kuin ryhävalas. Myös pienet viittaukset Episodi 4:n lavasteisiin ja puvustukseen saivat aikaan kylmiä väreitä, ja Anakinin viimeiset taistelut Dark Side Of The Forcea vastaan olivat aivan korvaamattomia hetkiä. Oikeastaan ainoa hetket näiden kolmen ensimmäisen episodin parissa, jolloin tunsin oikeasti katsovani Star Warsia.
 
Mutta niinkuin totesin, aika pöllähtänyt olo kaikenkaikkiaan. Kyllä nämä "uudet" pitää katsoa vielä moneen kertaa, ja antaa ajan pistää ne paikoilleen arvonsa puolesta.
mustan huoneen testi.
ozz3
20.05.2005 07:52:32
Jumalauta kun oli hieno kokemus! Anakinin lankeamisen jälkeen kaikki oli pelkkää täydellisyytä kun Lucas vyörytti kankaalle koko tunteiden kirjon, loistavat erikoistehosteet, rutkasti parantuneet näyttelijät, John Williamsin musiikin ja vanhan Star Wars hengen.
Itkin ensi kertaa elokuvateatterissa nähtyäni tämän.
 
Kirjoitan pidemmän analyysin myöhemmin, tätä leffaa pitää vielä tuumia. Mutta varmaa on, että tähtiä tulee viisi ja varmaa on, että tämän jälkeen rankkaan Tähtien Sodan kaikkien aikojen parhaaksi elokuvasarjaksi.
 
Voi jumalauta....nostalagisin kokemukseni ikinä.
When there's no more room in hell, the dead will walk the earth "Melkone Sonni!"
Jäärä
20.05.2005 08:41:51
Selasin pikavauhdilla sarjakuvaversion kaupan lehtihyllyllä.
 
En meinaa mennä katsomaan elokuvana.
Suomen Hiihtoliiton luvalla. Kaikki tekstissä mainitut henkilöt ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtäläisyydet eläviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat puhtaasti sattumanvaraisia. Laaditun tekstin valmistuksessa ei ole vahingoitettu eläimiä.
gandar
20.05.2005 10:03:36
Näitähän noissa episodeissa 4-6 viljellään laajalti, ja ne kuuluvat ehdottomasti mukaan.
 
Niissä ne kuuluivat asiaan, kun koko elokuva oli nykymenoon nähden hieman bulkkibudjetilla tehty. Tässä tuli käytyä kaikki geometriset muodot ja sivusta kulmaan kikkailut läpi, eikä jälki käynyt yhteen muuten ylivertaisen tekniikan kanssa. Tai sitten marmatan ihan turhasta.
Ceci n'est pas une signature
Tuomas
20.05.2005 10:07:32
 
 
Niissä ne kuuluivat asiaan, kun koko elokuva oli nykymenoon nähden hieman bulkkibudjetilla tehty. Tässä tuli käytyä kaikki geometriset muodot ja sivusta kulmaan kikkailut läpi, eikä jälki käynyt yhteen muuten ylivertaisen tekniikan kanssa. Tai sitten marmatan ihan turhasta.
 
Turhana faktana mainittakoon, että Kevin Smithin elokuvassa Dogma kohtausten siirtymät tehdään myöskin noilla wipe-tyyppisillä leikkauksilla suorien leikkausten sijaan juuri Star Warsia kunnioittaen, miksei siis Star Wars-leffassa itsessäänkin? Samanlainen tehokeino kuin Amidala/Leia-rinkelitkin, minusta :)
~ Who do I have to sleep with to get a decent orgasm around here? ~
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
HaloOfFlies
20.05.2005 11:45:35 (muokattu 20.05.2005 12:31:51)
 
 
Juu, nyt kun tuosta leffan näkemisestä on jo päivä aikaa, niin pikkuhiljaa alkaa tietty haikeus hiipiä olkapään ylitse. Eilen en sitä vielä osannut ajatella että leffasarja olisi nyt todellakin ohi, mutta nyt se iski. Se on nyt todellakin siinä, tosin ensi vuonna on tulossa Lucasin ideoima TV-sarja jonka tapahtumat sijoittuvat Episode III:n ja Episode IV:n välille, mutta Star Wars-leffasarja päättyi Episode 3:een..
 
Ja millainen päätös tuo viimeinen osa olikaan! Alun taistelukohtaus todellakin oli hienoa katsottavaa, toi mieleen Episodi 4:n vastaavan. Tosin tausta näytti välillä siltä kuin se olisi tehty jollain 10 vuotta vanhalla ohjelmalla(mutta vain yhdessä kohtauksessa). Kylmät väreet menivät selkäpiissä siinä kohtauksessa missä kansleri Palpatine muuttui Darth Sidioukseksi ja yhdessä Anakinin kanssa syöksi Mace Windun kuilun syövereihin. Varsinaista herkkua oli kun Anakin ja Obi-Wan ottivat yhteen, ja samaan aikaan toisaalla Yoda ja Sidious. Sitten tietysti Anakinin lopullinen muuttuminen Darth Vaderiksi oli loistavaa, suorastaan täydellistä. Varsinkin siinä kun Anakinille laitettiin se naamio päähän, nousi sieltä savusta ja James Earl Jonesin ääni kuului ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin, meni väreet selkäpiissä. Enpä ole aikoihin lähtenyt leffateatterista täysin sanattomana, ja aion totta vie käydä katsomassa tuon uudestaan. Tämä leffa on jo nyt klassikko!
Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe
Brian May jr.
20.05.2005 13:25:55
Ristiriitaisin tuntein huomenna lähden katsomaan elokuvan, sillä ainakin tv-lehdessä teos haukuttiin pohjamutiin saakka ja eipä nyt-liitteessäkään kehuttu. Eli lasken vähän odotusten tasoa, mutta toivon että voin luottaa myös näkemiini hyviin arvosteluihin.
pardy
20.05.2005 13:40:47
 
 
Ristiriitaisin tuntein huomenna lähden katsomaan elokuvan, sillä ainakin tv-lehdessä teos haukuttiin pohjamutiin saakka ja eipä nyt-liitteessäkään kehuttu. Eli lasken vähän odotusten tasoa, mutta toivon että voin luottaa myös näkemiini hyviin arvosteluihin.
 
No kriitikot on kriitikkoja, niiden työtä on haukkua leffoja. Kyllä tavalliselle maallikolle uppoa kun häkä, varsinkin jos fanittaa SW:a muutenkin. Loistava leffa se on, usko pois.
"...tilanteen mukaan peace tai turpaan" -absqua
Brian May jr.
20.05.2005 13:46:20
No kriitikot on kriitikkoja, niiden työtä on haukkua leffoja. Kyllä tavalliselle maallikolle uppoa kun häkä, varsinkin jos fanittaa SW:a muutenkin. Loistava leffa se on, usko pois.
 
No pitänee luottaa tähän, tosin miksikäs ei, luin nimittäin arvostelun tarkemmin ja kritisoija itse oli kuulemma pitänyt ja pitää vieläkin Episodi I:stä joka minulle edustaa sitä huonointa SW:tä :)
el Bastardo
20.05.2005 13:56:44
No kriitikot on kriitikkoja, niiden työtä on haukkua leffoja. Kyllä tavalliselle maallikolle uppoa kun häkä, varsinkin jos fanittaa SW:a muutenkin. Loistava leffa se on, usko pois.
 
Juurikin näin. Jos Star Wars kiinnostaa vähääkään niin kyllä Sithin kosto toimii. Kökköä dialogia ja vielä kökömpää filosofointia ja perus-fantasiasatu kaikkine kliseineen, mutta senhän takia se on just hyvä! Ja minä ainakin tykkään ihan pirusti niistä kaikista avaruusaluksista (Tie Fighteria tuli joskus pelattua _jonkin verran_). Olo oli eilen illalla kuin pikkupojalla. :)
petrutsi
20.05.2005 14:26:50 (muokattu 20.05.2005 14:27:19)
Ja jos varsinkin alkuperäistä trilogiaa fanittaa niin tuosta varmasti pitää. Lopussa se episodi IV Tatooinen kaksoisaurinkokohtaus veti kyllä tipan linssiin. Siinä missä episodi I ja II eivät niinkään tunteita herättäneet, episodi III:n jälkeen olin taas se sama pikkupoika haikalemassa omaa valosapelia.
"My balls and the end of humanity, how the hell are they related?"
Tuomas
20.05.2005 14:32:27
 
 
Siinä missä episodi I ja II eivät niinkään tunteita herättäneet, episodi III:n jälkeen olin taas se sama pikkupoika haikalemassa omaa valosapelia.
 
Tämän allekirjoitan täysin.
~ Who do I have to sleep with to get a decent orgasm around here? ~
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
ozz3
20.05.2005 15:12:48
Tämän allekirjoitan täysin.
 
Sama, ja plussaakin annan.
 
Helvetti, uudestaan se on kohta mentävä kattomaan, Sidiouksen ja Vaderin lopun keskustelu on kummitellut koko päivän pääsä.
When there's no more room in hell, the dead will walk the earth "Melkone Sonni!"
Torniojaws
20.05.2005 15:17:35
 
 
Ei oikein iskenyt tuo uusi, varsinkin lopussa vedettiin aika reippaitakin oikopolkuja, jotta nivoutui alkuperäisiin leffoihin. Menoa ja räimettä riitti, mutta alkuperäisten into ja nautinto puuttui kokonaan. Sangen erikoista oli silmämääräisesti puoliksi valmistunut Death Star, jota on tuossa vaiheessa lienee tehty vuosi. Miten ihmeessä sen valmistumiseen menee vielä 25 vuotta tuosta?
So sweet the hour, so calm the time, I feel it more than half a crime, When Nature sleeps and stars are mute, To mar the silence ev'n with lute.
Tuomas
20.05.2005 15:19:30
 
 
Ei oikein iskenyt tuo uusi, varsinkin lopussa vedettiin aika reippaitakin oikopolkuja, jotta nivoutui alkuperäisiin leffoihin. Menoa ja räimettä riitti, mutta alkuperäisten into ja nautinto puuttui kokonaan. Sangen erikoista oli silmämääräisesti puoliksi valmistunut Death Star, jota on tuossa vaiheessa lienee tehty vuosi. Miten ihmeessä sen valmistumiseen menee vielä 25 vuotta tuosta?
 
Ei SW IV:ssä kerrota kauanko se Death Star on ollut olemassa. Sehän on voinut olla vaikka miten kauan toiminnassa. Luke vain räjäyttää sen.
 
Jedin paluussahan rakennetaan se uusi Death Star ja sitten tulee se "witness the firepower of this fully operational battle station!"
~ Who do I have to sleep with to get a decent orgasm around here? ~
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)