Media ja viihde ›

Joey Kramer - Hit Hard
 
Muuten aika perinteinen rokkarielämäkerta, mutta Kramer on joutunut taistelemaan perinteisten huumekuvioiden lisäksi vakavan masennuksen ja vaikean isäsuhteen kanssa. Kirja on siis kehityskertomus ja voi antaa jotain sellaisille, jotka ovat taistelleet samanlaisten asioiden kanssa, vaikka eivät olekkaan Aerosmith faneja. Faneille tässä nyt ei hirveästi uutta asiaa tullut, muuta kuin yksi näkökulma lisää bändin suhteesta outoon ex-manageriinsa Tim Collinsiin. (mr. hajoita-ja-hallitse).

Kaikkihan tässä on vielä vaiheessa, mutta voin jo nyt suositella:
 
James Gleick: The Information (informaatio-käsitteen synnystä/historiasta ja kehityksestä)
James Gleick: Chaos (sama homma kaaoksen kanssa, jonkinsorttinen klassikko)
Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus - kirjoituksia yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä

Reijo Mäki - Kolmijalkainen mies
 
Ajan tuhlausta koko kirjan lukeminen. Innotonta ja onneton juoni. Tuli aikamoinen kynnys enää Vareksen touhuja alkaa lukeminen.
 
Seppo Heikinheimo - Mätämunan muistelmat
 
Piti lukea mökkilukemisina toisen kerran. Ensimmäisen kerran heti kirjan ilmestyessä. Silloin kirja sai tunnetuista syistä paljon lukijoita. Niitäkin, jotka eivät taatusti olleet yhtään Heikinheimon kritiikkiä Hesarista lukenut.
 
Katkeraa tilitystähän tämä paikoin on. Lapselliseta kostonhimoa ja terävää kirjoittamista. Oman sortin fundamentalisti Heikinheimo oli. Sitä voi olla oppinut ja oikein oppinut, mutta jos ei ole sydämen sivistystä, ei noilla opeilla ole humanismin saralla paljon kehumista.

Brian Johnson - Rockers And Rollers
 
Tämä kirja kertoo autoista ja herra Johnsonin rakkaudesta niihin. Mitään kovin meheviä AC/DC:n vaiheista kertovia juttuja ei siis kannata odottaa. Brian tulee kuitenkin tarinoidensa lomassa paljastaneeksi itsestään yhtä ja toista. Itse en esim. ollut tietoinen kuinka kovan tason kilpa-ajaja kaverista on kehkeytynyt vielä vanhoilla päivillä. Kirja sopii erinomaisesti matkalukemiseksi, koska kappaleet ovat lyhyitä ja itsenäisiä tarinoita. Eivätkä edes etene mitenkään kronologisessa järjestyksessä. Vähän niinkuin istuisi Johnsonin kanssa kaljalla kuuntelemassa äijän tarinointia.

Risto Heikkilä: Voiko Linnunradalla kävellä?
 
"Tämä kirja on kirjoitettu sinulle, joka olet 10-15-vuotias, ja kiinnostunut avaruudesta..." Tuossa kohdassa esipuhetta mietin ensimmäisen kerran, että kannattaakohan minun, nyt jo nelikymppisen, entisen tähtitieteen opiskelijan, tätä kuitenkaan lukea. Toisaalta olen kyllä usein hyvinkin lapsellinen, joten luin eteenpäin. Seuraavassa kappaleessa putosi kuitenkin se todellinen pommi: "Haluan kuvata avaruuden ihmeellisyyksiä sinulle siinä vakaassa luottamuksessa, jonka usko Jumalaan ja Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen antaa." En ole koskaan kyennyt ymmärtämään näitä ihmisiä, jotka kyllä pystyvät kuvailemaan tähtitieteellisiä havaintolaitteita ja jopa joitakin teorioita täysin asiallisesti, mutta mahdollisesti jo seuraavassa kappaleessa ryntäävätkin ylistämään jotain oman valintansa mukaista taruolentoa. Saarnaamista tässä kirjassa oli loppujen lopuksi melko vähän, mutta se oli sitten sitäkin pahempaa huuhaata. Esim. tämän vanhan "aukkojen jumala" -argumentin Heikkilä kiertää "hienosti" sanoen, että koko universumissa _kaikki_ on Jumalan luomaa, täysin riippumatta siitä ymmärrämmekö sitä vai emme. Mitä tuollaiseen "järkeilyyn" voi edes vastata? Tätä, enempää kuin kirjasarjan edellistäkään osaa (jota en tosin ole lukenut, mutta mitä luultavimmin lukemattakin paskaa), en halua suositella kenellekään. En edes niille 10-15-vuotiaille tähtitieteestä innostuneille nuorille; saavat vielä sellaisen täysin väärän kuvan, että _kaikki_ tähtitieteilijät tai tähtitieteen harrastajat ajattelevat asioista Heikkilän tavoin, vaikka todellisuudessa prosentti lienee suorastaan häviävän pieni. Pitänee jatkossa katsoa hieman tarkemmin mitä kaikkea sitä tuleekaan lainailtua, niin pysyy ehkä ainakin oma verenpaine alhaisempana.
 
Suuret kysymykset (toim. Harriet Swain)
 
Kokoelma eri tieteenalojen asiantuntijoiden kirjoittamia lyhyitä esseitä tieteen 20:stä "polttavasta" kysymyksestä: Miten maailmankaikkeus sai alkunsa? Mitä on aika? Mitä on uni? Mitä on äly? jne. Ihan mielenkiintoista tekstiä, vaikka lopullisia vastauksia saadaankin melko vähän, kuten odottaa saattaakin. Artikkeleiden kiinnostavuusaste vaihtelee myös melkoisesti, mutta eihän niitä kaikkia ole mikään pakko lukeakaan, ellei tämä sitten satu olemaan esim. jonkin yliopistokurssin tenttikirjana, mitä kyllä epäilen. Mutta sopii mielestäni hyvin esim. iltalukemiseksi, tai matkustettaessa aikaa tappamaan yms.
 
Anthony Burgess: Kellopeli Appelsiini
 
Varsin mainio kirja Moog Konttisen loistavana suomennoksena. Kubrickin elokuvasovitus tuntui tätä lukiessa olevan hieman liiankin hyvin mielessä minulla vielä. Kertojahamo Alexin paljon käyttämä, vahvasti venäjään viittaava "nadsat-kieli" vaikutti alkuun todella oudolta, mutta aivan huomaamattaan sitä rupesi kuitenkin melko hyvin ymmärtämään. Kirjan lopussa näytti vielä olevan suppeahko sanasto näistä slangisanoista. "Ultraväkivalta" tuntui paikoin lähes liian ahdistavalta, mutta silti Alex sai ainakin minun sympatiani osakseen, vaikka näyttikin olevan täysin itsekeskeinen mulkku. Suosittelen lukemaan tämän kirjan, vaikka elokuvaversio olisikin jo tuhannesti nähtynä. Alkukielisen version voisin koittaa vielä joskus lukea, mikäli sellaisen jostain käsiini saan. Ihan silkasta mielenkiinnosta, siis, Konttisen suomennoksesta en todellakaan mitään huomauttamista löytänyt, mutta alkuperäinen on kuitenkin aina alkuperäinen.

NHR: Anthony Burgess: Kellopeli Appelsiini
 
Alkukielisen version voisin koittaa vielä joskus lukea, mikäli sellaisen jostain käsiini saan. Ihan silkasta mielenkiinnosta, siis, Konttisen suomennoksesta en todellakaan mitään huomauttamista löytänyt, mutta alkuperäinen on kuitenkin aina alkuperäinen.
 
Suosittelen, se on jo pelkän kielen puolesta loistavaa kamaa. Itse en ole suomennosta lukenut, mutta lämpenin alkuperäisen nadsat-slangille kovasti.

Henrik Tikkasen osoitetrilogia
 
Kulossarentie 8 aloittaa mukaansatempaavan satiirin sodanjälkeisen ajan kulttuurielämästä ja suomenruotsalaisesta ankkalammikosta kertojan kosteiden tunnustusten lomassa.

Onko joku lukenut tuota Lemmy-kirjaa? Tuntuu olevan helvetisti suomennusvirheitä tai sitten kirja on muuten vain pökkelö. Puoleen väliin olen juuttunut ja ei mielenkiinto oikein tahdo riittää loppuun asti. Osasyy on tuo tekstin ajoittainen "pöljyys".

Rhapa: Onko joku lukenut tuota Lemmy-kirjaa? Tuntuu olevan helvetisti suomennusvirheitä tai sitten kirja on muuten vain pökkelö. Puoleen väliin olen juuttunut ja ei mielenkiinto oikein tahdo riittää loppuun asti. Osasyy on tuo tekstin ajoittainen "pöljyys".
 
Muusikkoelämäkertojen suomennokset ovat järkiään luokattoman huonoja. Kannattaa aina lukea alkuperäinen versio, jos vain kielitaito suinkin riittää. Lemmynkin kirja oli kyllä varsin hyvä englanniksi.

Lindfors & co - Dumari
Hieno elämäkerta. Ei kaihda hankalia asioitakaan, mutta olennaisessa pysytään. Hyvin tehty, paitsi kirjan taitto, jossa marginaaleissa senttitolkulla tilaa ja teksti ahdettu minimaaliseen fonttikokoon.
 
Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut
Jo ehdin luulemaan, että en ikinä enää lue Christietä, kun ne tuli varhaisnuoruuden aikana luettua. Ja jossain vaiheessa niistä jäi puiseva maku suuhun ja silloin piti siirtyä Chandleriin. Mutta niin kävi, että kirja osui kouraan ja piti lukea yhden aamupäivän aikana alusta loppuun.

Flash: Muusikkoelämäkertojen suomennokset ovat järkiään luokattoman huonoja. Kannattaa aina lukea alkuperäinen versio, jos vain kielitaito suinkin riittää. Lemmynkin kirja oli kyllä varsin hyvä englanniksi.
 
Aiemmin on tullut luettua samantyylisiä ainakin Kissistä, Metallicasta ja tietty The Dirt. Kaikki ihan kelpo suomennuksilla. Tämä Lemmy tuntuu jokseenkin juosten kustulta :/
 
Aika laiska olen lukemaan vieraskielisiä kirjoja. Muutaman scifeilyn olen tässä männä vuosina ainakin lukenut mutta tahtoo olla vähän liian hidasta se lukeminen, kun joutuu vähän väliä arvuuttelemaan ja selvittämään outoja sanoja. Ehkä nämä rokkareiden elämäkerrat vois olla kevyempää matskua englanniksi.

nahkis: Itse en ole suomennosta lukenut, mutta lämpenin alkuperäisen nadsat-slangille kovasti.
 
Rupesin juuri lukemaan alkukielisenä tuota teosta (A Clockwork Orange), ja ainakin näin alkuun minua tuntuvat hämäävän noiden venäläisperäisten sanojen kirjoitusasut, jotka poikkeavat paikoin kovastikin Konttisen suomennoksessaan käyttämistä. Muutama sivu meni esim. sen tajuamiseen, että termi "horrorshow" merkitsee samaa kuin suomennoksessa käytetty "harasoo" (tarkkaa kirjoitusasua en pannut lukiessani merkille, eikä minulla ole enää suomennettua versiota, josta tarkistaakaan), ts. "hyvä". Toisaalta taas esim. termin "ultra-violence" suomennoksesta "ultraväkivalta" katoaa kyllä jokin merkitystaso (vrt. esim. ultraviolettiin säteilyyn). Mutta hyvä kirja tämä lienee täysin kielestä riippumattakin.
 
Michael Faraday: Kynttilän kemiallinen historia
 
Helposti varmaankin kuvittelisi, että 1800-luvun loppupuolella pidetyt kemianluennot (etenkin näin kirjallisessa muodossa) olisivat todella tylsää luettavaa, mutta mitä vielä! Tämähän oli oikein kiinnostava kirja, ainakin kaltaiselleni nörtille. Kokeet ja demonstraatiot oli kuvailtu niin hyvin, että tuntui lähes kuin olisi itse ollut paikalla kuuntelemassa ja katselemassa näitä luentoja. Faraday nousi tämän kirjan perusteella "suurien luennoitsijoiden" harvalukuiseen joukkoon, ainakin minun silmissäni. Myöhempien aikojen yhtä mukaansatempaavista tyypeistä mainittakoon esimerkkinä Richard Feynman. Kirja on lyhyehkö (seitsemän luentoa, n. 150 sivua) ja - ainakin minun kohdallani - nopeasti luettu. Suosittelen ainakin kaikille kemiasta ja fysiikasta kiinnostuneille. Kimmo Pietiläiselle myös kiitokset ja kehut tämän teoksen suomentamisesta.
 
Kauko Röyhkä: Faust ja muita kertomuksia
 
Eräänlainen novellikokoelma, vaikkakin nämä novellit tuntuivat enemmän tai vähemmän liittyvän toisiinsa. Osa vaikutti ihan hauskoilta, osasta taas en ymmärtänyt juuri mitään. Aivan kuin jonkinlaisia irrallisia pätkiä paljon pitemmistä teoksista olisi lukenut. Kirjan takakannessa sanottiin sen punaisena lankana kulkevan hyväksikäyttämisen ja alistamisen; ehkäpä juuri tässä olikin syy siihen, etten aivan kaikkea ymmärtänytkään. Ei tämäkään mikään aivan huono kirja ollut, mutta ei myöskään mielestäni kuulu Röyhkän parhaimpiin.

Miguel de Cervantes - Don Quijote
 
Nyt on viimein tämä klassikkojen klassikkokin taklattu. Ei millään muotoa raskas lukukokemus ehkä pituutta lukuunottamatta. Kannattaa lukea. Sopii nuoremmallekkin lukutoukalle.
 
Bill Hicks - Love All The People: Letters, Lyrics, Routines
 
Kokoelma edesmenneen stand up koomikko Bill Hicksin esityksistä jne. Koska kirjassa on tekstimuodossa useita Hicksin stand up esityksiä vuosien varrelta, myöskin samat jutut toistuvat monta kertaa. Tämä tekee lukukokemuksesta hieman raskaan. Teos kuitenkin avaa hyvin Hicksin filosofiaa ja ajatuksia ja sitä kuinka hänen esityksensä muokkautui vuosien varrella. Näkee, että nuorena kuollut Hicks ehti vaikuttaa moniin myöhempiin koomikoihin.

Mika Waltari - Johannes Angelos
 
Ei yhtä hyvä, kuin Sinuhe egyptiläinen, mutta ei nyt huonokaan. Juonen alustus on pitkä ja tylsähkö, mutta kun toiminta alkaa, kirja todella tempaa mukaansa ja loppu on oikein mainio. Pientä miinusta siitä, että monet hahmot muistuttavat Sinuhen vastaavia.

Tom Wolfen Turhuuksien rovio
 
Tähtijournalistin bestsellerissä peilataan 80-luvun juppikulttuuria newyorkilais-finanssihain syöksykierteen kautta. Kertomus on alunperin julkaistu jatkokertomuksena Rolling Stone -lehdessä, joten tiukasti pitikin lomailltoina otteessaan. Yleensä kierrän kaukaa kioskikirjallisuusmaisen henkilöiden ulkonäköä tai ympäristöä yksityiskohtaisesti kuvailevan kerronnan. Yhteiskunnallisen satiirin ollessa kyseessä yltiörealismi kuitenkin toimii. Kirjan loppuratkaisu päähenkilön osalta jää arvoitukselliseksi.
 

 
Maire Gullichsenin muistelmat Sateenkaaren värejä, tummia sävyjä
 
Kuvitettu teos tarjoilee kiehtovaa ajankuvaa viime vuosisadan alusta - tällä kertaa rikkaan tyttären näkökulmasta. Uutta tietoa itselleni oli se, että Artekin ohella Maire loi puitteet Vapaalle taidekoululle eli vapaalle värimaalaukselle Suomessa. Mittavalla suhdeverkostollaan ja Ahlström-suvun varojen turvin hän onnistui kokoamaan näyttelyihinsä modernismin suuret nimet aikana jolloin Picasso ei vielä ollut kirosanakaan pohjoisilla leveysasteilla.

Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja ja Tolppa-Apina, eli siis se kakkososa tohon ekaan päiväkirjaan. Ei ollut kakkonen niin hyvä mitä ensimmäinen, mutta silti hauskaa lukemista. Enpä ole muutenkaan ennen kolmessa päivässä kahta kirjaa lukenut. Kolmonen odottaa tossa että viitin alottaa.

Chris Rushby - Bruce Springsteen: The Illustrated Biography
 
Kybällä Suomalaisesta. Suosittelen tätä lähinnä hc-faneille ja vasta-alkajille. Hc-faneille sen takia, että tässä saattaa olla joitain ennen näkemättömiä kuvia. Vasta-alkajille sen takia, että tässä on kuvien ohessa selostettu Brucen tarina alusta aina vuoden 2010 alkuun asti helposti sisäistettävässä ja kompaktissa muodossa.

Colm Tóibín: Brooklyn
 
Vähän erilainen New York -stoori: Irlantilaistyttö joutuu työn perässä muuttamaan, 50-luvullla Long Islandin olllessa vielä etäinen joutomaa ja rotuerottelun arkipäivää, Brooklyniin, missä kokee vieraantuneisuutta. Hän ei silti ole suurkaupungin eksistentiaalinen anonyymi vaan katolisen irlantilaisyhteisön tarkassa kontrollissa. Kieli on korutonta ja tarkkaa, eikä tunteisiinvetoavuudella lukijaa ruokita, joten haikeankaunis kertomus ihmisen todellisista valinnanmahdollisuuksista.
 

 
Marko Tapio: Lasinen pyykkilauta
 
Armeijasta kotiinpalaavan pojan ja äidin mielenliikeiItä yhden toukokuisen jatkosodanjälkeisen vuorokauden ajan luonnon ja toisaalta komediallisuuden ollessa vahvasti läsnä. Kotimaisten klassikoiden aatelia.

Stephen Davis.
Jumalten vasara, saaga Led Zeppelinistä.
Ihan ok.

Ian Christien Van Halen-historiikki. Aika pinnalliseksi jäi, vaikka musiikilliset vaiheet tulivat tietysti hyvin esiin. Olisin kaivannut bändin jätkien varta vasten kirjaan tulleita haastatteluja, nyt tää oli täynnä lainauksia muista artikkeleista. Ihan ok unofficial-tekele kuitenkin.
 
Roger Moore: Nimeni on Moore, Roger Moore.
 
Yksi parhaista lukemistani omaelämänkerroista. Tätä jätkää ei oikeasti voi vihata tän kirjan lukemisen jälkeen. Moore kirjoittaa tosi mielenkiintoisesti elämästään, huumoria riittää, ja monta kertaa tuli naurahdeltua eri kohdissa. Mooren asenne elämään ja kaikkiin asioihin välittyi todella hyvin minulle teoksen kautta. Loistavaa tekstiä, suosittelen kaikille.