Hannubal 05.11.2017 21:53:14 | |
---|
Tänään näin Finnkinossa tuon, ja olin kyllä vaikuttunut nimenomaan henkilöhahmojen ja näyttelijöiden osalta. Rokan elokuva tämä oli selvästi enemmän, ja muutenkin niihin hahmoihin pääsi syvemmälle. Aku Hirviniemi oli myös omassa roolissaan hauskuuttavana Hietasena, varsinkin ihmetellessään evoluutioteoriaa. Onk ihmine vaa hiilestä tehty ahvena? Ja nyt se sodan armottomuus ja realistisuus iski ensimmäistä kertaa syvälle, jotenkin uskoi siihen että tuollaista se on siellä ollut. Sopivassa suhteessa oli armotonta luotisadetta, kuolemaa, huumoria, kotirintaman kaipuuta ja henkilöhahmojen muuttumista sodan edetessä. Teknisesti myös lähikuvat hahmojen kasvoista toivat enemmän esiin heidän tunteitaan eri tilanteissa, kun se nykyisillä kameroilla on mahdollista tehdä hyvinkin yksityiskohtaisesti. 19-vuotiaat ne siellä pakon edessä painoivat siinä missä kokeneemmatkin veteraanit. Ei ollut vaihtoehtoja. Hän valikoi vaatteemme ja sanat suuhumme. Hän työntää kätensä meidän taskuumme ja syö meidän laskuumme. |
Sergei Fallinen 05.11.2017 21:58:13 | |
---|
Katsomatta paskaa. |
Prophet 05.11.2017 22:07:59 (muokattu 05.11.2017 22:11:52) | |
---|
|
LaMotta 05.11.2017 22:11:28 (muokattu 05.11.2017 22:17:57) | |
---|
Aamuteeveessä oli männä viikolla haastattelussa joku dude, joka oli 'remasteroinut' vanhan tuntemattoman. Mitä pätkiä näyttivät rinnan vanhaan verrattuna niin oli kyllä aika paljon muuttunut. Alkuperäinen raina on tummentunut melkoisesti vuosien varrella. Ja sitten tämä dude sanoi hämmästelleensä kärpästen määrää, jotka ei enää tainnut ajan saatossa himmeneessä rainassa kunnolla näkyä. E: Liekö tämä 'remasterointi' tehty nyt 100 vuotisen taipaleen kunniaksi? EE: Ja oli kai siihen lisätty jotain 'arkistoista' löytyneitä pätkiä. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
Hannubal 05.11.2017 22:15:20 | |
---|
LaMotta: Aamuteeveessä oli männä viikolla haastattelussa joku dude, joka oli 'remasteroinut' vanhan tuntemattoman. Mitä pätkiä näyttivät rinnan vanhaan verrattuna niin oli kyllä aika paljon muuttunut. Alkuperäinen raina on tummentunut melkoisesti vuosien varrella. Ja sitten tämä dude sanoi hämmästelleensä kärpästen määrää, jotka ei enää tainnut ajan saatossa himmeneessä rainassa kunnolla näkyä. E: Liekö tämä 'remasterointi' tehty nyt 100 vuotisen taipaleen kunniaksi? Tuo kärpästen määrä oli otettu tässä uudessakin huomioon, kun yllättävän monessa kohtauksessa joku kärpänen, perhosen toukka tai muu hyönteinen käveli sotilaan kasvoja tai käsivartta pitkin väijymistilanteissa. Hän valikoi vaatteemme ja sanat suuhumme. Hän työntää kätensä meidän taskuumme ja syö meidän laskuumme. |
NHR 05.11.2017 22:18:53 | |
---|
Laika fur chin, Dutch for the 31st time. |
Cujo 05.11.2017 22:19:16 | |
---|
LaMotta: Aamuteeveessä oli männä viikolla haastattelussa joku dude, joka oli 'remasteroinut' vanhan tuntemattoman. Mitä pätkiä näyttivät rinnan vanhaan verrattuna niin oli kyllä aika paljon muuttunut. Alkuperäinen raina on tummentunut melkoisesti vuosien varrella. Ja sitten tämä dude sanoi hämmästelleensä kärpästen määrää, jotka ei enää tainnut ajan saatossa himmeneessä rainassa kunnolla näkyä. E: Liekö tämä 'remasterointi' tehty nyt 100 vuotisen taipaleen kunniaksi? Tuosta oli lehdessä pari viikkoa sitten. Ensin filmi skannattiin ruutu ruudulta ja joku ohjelmisto teki siihen korjauksia, poisti naarmuja ja muuta. Sitten tämä mies kävi jokaisen ruudun lävitse ja palautti siihen kärpäsiä ja koivujen raitoja, joita ohjelmisto oli luullut virheiksi. Vuosi siinä taisi vierähtää. |
LaMotta 05.11.2017 22:21:24 | |
---|
Cujo: Tuosta oli lehdessä pari viikkoa sitten. Ensin filmi skannattiin ruutu ruudulta ja joku ohjelmisto teki siihen korjauksia, poisti naarmuja ja muuta. Sitten tämä mies kävi jokaisen ruudun lävitse ja palautti siihen kärpäsiä ja koivujen raitoja, joita ohjelmisto oli luullut virheiksi. Vuosi siinä taisi vierähtää. Niinpä olikin. Tämä dude toisti haastattelussa sitä, että se 'eheyttämisohjelmisto' on tavallaan aika tyhmä niin, että sen tekosia täytyy ihmisen vähän korjailla. Joka tapauksessa kuva on kirkastunut melkoisesti. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
Cujo 05.11.2017 22:28:57 | |
---|
Tuossa uudessa elokuvassa kävi minusta hyvin selväksi, ettei Tuntemattomassa sotilaassa ole kovin toimivaa dramaattista juonta. Kun siinähän kerrotaan vaan koko jatkosota lävitse ja mennään lähinnä samanlaisesta taistelusta toiseen. Kirjassa se ei niin häiritse kun siinä on paljon muutakin sisältöä, mutta elokuvana ei oikein toimi. Toinen juttu mitä mietin oli se, että jos ei noita hahmoja tuntisi ennalta, niin olisivatko ne edes tulleet tutuiksi tätä uutta elokuvaa katsoessa? Niitä on niin monta, ettei kaikkia ehditä kunnolla esitellä ennen kuin jo kuolevat pois. |
LaMotta 05.11.2017 22:31:58 (muokattu 05.11.2017 22:33:52) | |
---|
Itseä on aina alkuperäisessä tuntemattomassa hiukan häirinnyt rillumareimeininki. Sota ei kuitenkaan ole mitään suklaata eikä luotia oteta vastaan John Wayne tyyliin. Sota on paskaa ja tuo esiin vain ihmisen pimeitä puolia. E: En sitä väitä että murskaantuvilla ihmisillä mässäily mitenkään toisi lisäarvoa itse elokuvaan mutta kuitenkin. (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." |
Prophet 05.11.2017 22:50:48 (muokattu 05.11.2017 22:51:45) | |
---|
LaMotta: Itseä on aina alkuperäisessä tuntemattomassa hiukan häirinnyt rillumareimeininki. Sota ei kuitenkaan ole mitään suklaata eikä luotia oteta vastaan John Wayne tyyliin. Sota on paskaa ja tuo esiin vain ihmisen pimeitä puolia. Samaa mieltä. En pidä Laineen viiskytluvun rillumareijermuilusta. Esim. Hietanen, Rahikainen ja Riitaoja ovat siinä harvinaisen ärsyttäviä hahmoja. |
varpio 05.11.2017 22:57:20 | |
---|
LaMotta: Itseä on aina alkuperäisessä tuntemattomassa hiukan häirinnyt rillumareimeininki. Sota ei kuitenkaan ole mitään suklaata eikä luotia oteta vastaan John Wayne tyyliin. Sota on paskaa ja tuo esiin vain ihmisen pimeitä puolia. E: En sitä väitä että murskaantuvilla ihmisillä mässäily mitenkään toisi lisäarvoa itse elokuvaan mutta kuitenkin. Mutta niinhän siinä kirjassakin vaan pölhöillään kun ketään ei varsinaisesti huvittaisi olla sotimassa. Hyvä elokuva on se. |
Hetfield 05.11.2017 23:42:23 | |
---|
Kyllähän toi uus kelpo versio oli. Ei mitenkään juosten kustu vaan selkeesti oli hommaan satsattu. Komeen näkösiä kohtauksia oli paljon. Ei liiaksi tule kotimaista leffatuotantoa kehuttua, niin nyt täytyy niin tehdä, näyttelijöille iso plussa kans. Alright, alright, alright! |
Nori Eka 05.11.2017 23:56:34 | |
---|
Kukahan ohjaa neljännen version? |
Funkånaut 06.11.2017 00:10:25 (muokattu 06.11.2017 00:10:56) | |
---|
Nori Eka: Kukahan ohjaa neljännen version? Toivottavasti Visa Mäkinen. Kuvauspaikkana Pori. "72 naisen kansaa piti nsids sit ryypyn sa9" - haitaripartio |
varpio 06.11.2017 00:13:49 | |
---|
Timo Vuorensola voisi ohjata semmoisen että Tuntematon sotilas avaruudessa. |
carnation 06.11.2017 02:07:17 | |
---|
varpio: Timo Koivusalo voisi ohjata semmoisen että Tuntematon Pekko. "Silpomisia, saatanismia, fundamentalismia, moninaista kanibalismia, mielisaiden heiteelle jättöä. Sekoavaa höyrypäistä kapitalismin mätänevää loppua." |
Prophet 06.11.2017 07:40:37 | |
---|
|
Burn 10.11.2017 10:01:36 | |
---|
LaMotta: Itseä on aina alkuperäisessä tuntemattomassa hiukan häirinnyt rillumareimeininki. Sota ei kuitenkaan ole mitään suklaata eikä luotia oteta vastaan John Wayne tyyliin. Sota on paskaa ja tuo esiin vain ihmisen pimeitä puolia. E: En sitä väitä että murskaantuvilla ihmisillä mässäily mitenkään toisi lisäarvoa itse elokuvaan mutta kuitenkin. Eilen kun Louhimiehen version katsoin, niin aloin funtsimaan tätä samaa asiaa, että kuinka siloteltu ja loppuviimein vääristynyt kuva aiheesta annetaan. Silti kun ottaa huomioon sen ajan tyylin tehdä elokuvaa oikeastaan missä tahansa päin maailmaa, niin aika moni kuittaantuu sillä. Siihen aikaan muutenkin varmaan tarvittiin kansakunnan mieltä kohottavaa teosta, jossa Suomen sotilaat kuvataan sankarillisen reippaina ja maataan uljaasti puolustavina kiiltokuvahahmoina, eikä uupuneina, pelokkaina ja tosissaan selkäänsä ottavina nuorina miehinä. Mutta aika vahva ekan demon aura siinä Laineen versiossa hehkuu. Uusin lienee sen sijaan hiukan todentuntuisempi. Mielen ja kropan hajoaminen kuvataan aika hyvinkin, eikä leffassa sorruta mässäilemään verellä Tarantinon taikka suurten tunteiden palolla Turkan tyyliin. Alussa pelkäsin, että loikitaan tapahtumissa liiaksikin, mutta loppua kohden himmailtiin sentään hiukan. Joihinkin hahmoihin ei ihan päässyt kunnolla sisälle, mutta olihan esim. Rokka ihan hienosti kuvattu hahmo, joka hänkin vain kaipasi rintamalta kotiinsa. Ennakkoon vähän jännitti, miten esim. Vatanen ja Hirviniemi suoriutuvat, mutta hyvin menivät nekin. Kyllä minä ihan pidin leffasta. varpio: Kyllä ei perussuomalaisia äänestetä vaikka olisi kuinka neekeri ja hyvät viikset. |
Vessajono 12.11.2017 13:24:49 | |
---|
Burn: Eilen kun Louhimiehen version katsoin, niin aloin funtsimaan tätä samaa asiaa, että kuinka siloteltu ja loppuviimein vääristynyt kuva aiheesta annetaan. Silti kun ottaa huomioon sen ajan tyylin tehdä elokuvaa oikeastaan missä tahansa päin maailmaa, niin aika moni kuittaantuu sillä. Siihen aikaan muutenkin varmaan tarvittiin kansakunnan mieltä kohottavaa teosta, jossa Suomen sotilaat kuvataan sankarillisen reippaina ja maataan uljaasti puolustavina kiiltokuvahahmoina, eikä uupuneina, pelokkaina ja tosissaan selkäänsä ottavina nuorina miehinä. Mutta aika vahva ekan demon aura siinä Laineen versiossa hehkuu. Tähän vahva sama. Mäkin kävin eilen katsomassa uuden ja jälkeenpäin tuli mieleen että ei oo oikeastaan aikaisemmin tajunnutkaan, että se Laineen leffahan on aika monilta osin lähinnä hölmön patrioottinen sankaritarina. Tietysti aikakin tekee aina tehtävänsä, onhan se varmaan ilmestyessään ollut vakuuttava ja vaikuttava teos. Uusin lienee sen sijaan hiukan todentuntuisempi. Mielen ja kropan hajoaminen kuvataan aika hyvinkin, eikä leffassa sorruta mässäilemään verellä Tarantinon taikka suurten tunteiden palolla Turkan tyyliin. Alussa pelkäsin, että loikitaan tapahtumissa liiaksikin, mutta loppua kohden himmailtiin sentään hiukan. Joihinkin hahmoihin ei ihan päässyt kunnolla sisälle, mutta olihan esim. Rokka ihan hienosti kuvattu hahmo, joka hänkin vain kaipasi rintamalta kotiinsa. Ennakkoon vähän jännitti, miten esim. Vatanen ja Hirviniemi suoriutuvat, mutta hyvin menivät nekin. Kyllä minä ihan pidin leffasta. Aika lailla näin. Hahmot ovat huomattavasti syvempiä kuin aikaisemmissa versioissa ja varmaan sen takia niihin pääsee paremmin sisälle. Rillumareita ei tässä elokuvassa nähdä vaan oikeastaan päällimmäinen katsojalle välittyvä tunne on heti alusta asti se, että siellä sodassa pelätään. Ja siellä pelkäävät ihan kaikki. Jopa kaikkeen kylmänviileästi suhtautuva Rokka, joka taitaa olla ainoa joka saa pidettyä sipulinsa jokseenkin kasassa koko elokuvan ajan. Kunniamaininta elokuvan suurimmasta flippaamisesta Janne Virtaselle. Näyttelijäsuorituksista ei oikeastaan suurempaa valittamista. Esim. Hirviniemihän on ollut varmaan jopa aika sopiva valinta Hietasen rooliin, ihan luonnikkaastihan se sitä turkua papatti. Jos nyt jostain pitää kritiikkiä antaa niin siitä, että varsinaista juontahan tässä ei tosiaankaan ole ja sitä myötä melkein kolme tuntia on aika paljon. Toinen miinus siitä, että kaksi oleellisinta repliikkiä eli "mää ole ahvena" ja "rätei ja lumpui" oli jätetty pois. Mutta noin niin kuin kaikkinensa pidin näkemästäni ja mun puolesta itsenäisyyspäivänä voidan tästedes ruveta näyttämään Laineen version sijasta tätä. "Ohan se nyt helvetin paljon järkevämpää treenata balalaikkaa ku suunnitella jotain saatanan vetypommia." Nobelanereita juotu vuonna 2017: 402 |