Media ja viihde ›

Charles Bukowski - Lounaalla
 
Bukon lyhyitä päiväkirjamerkintöjä 90-luvulta. Hauskaa tekstiä ja onnistunut suomennos. Crumbin piirroksista plussaa.

Juha Suorannan Piilottajan päiväkirjan, jossa mietintöjä ja faktaa nuorten turvapaikanhakijoiden karkotuksista ja asemasta Suomessa. Mediaa ja piilottamiseen sopivaa tyhjillään olevaa huoneistoa hyödyntäen Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professori auttaa yhtä karkotettavista saamaan pysyvän olinpaikan.
 
Miguel de Unamunon Pyhän miehen uhrin lainasi teologiystäväni. Kertoo kirkonmiehestä, jota kiusaa syyllisyys siitä, että ei pysty uskomaan kuolemanjälkeiseen elämään.

Eoin Colfer: Vielä yksi juttu...
 
Eli Douglas Adamsin linnunratatrilogialle kuudes osa jo. Aika uskollinen DNA:n tyylille, ehkä vähä liikaaki, mut tykkäsin silti. Olihan näitten Arthur Dentin ja kumppaneitten myöhemmistä vaiheista tosi mukava taas pitkästä aikaa lukee lisää, vaikka ne kaikki jo sen vitososan lopussa tapettiinki... ;)
 
Brian May, Patrick Moore & Chris Lintott: BANG! - Maailmankaikkeuden historia
 
Ihan mielenkiintonen, faktapohjasempi teos, ainaki aiheesta kiinnostuneille alottelijoille varmaan. Vähän hankalan kokonen vaan (n. vanhan vinyyli-LP:n kokonen kirja), mut paljo komeita kuvia. Suomennos (tai varmaan pikemminki oikoluku) tuntu vaan harmittavasti taas tökkivän: kirjotusvirheitä en juurkaan bongannu (ei siis ihan mikään "Ratekki miähiäm" -huono;), mut ajatus- ja huolimattomuusvirheitä sitäki enempi. Andromedan galaksi muutaman valovuoden päässä meistä? Muutaman miljoonan valovuoden ehkä mieluummin. Kuvateksteissä varsinki oli aika paljo semmosia "vajaita" käänöksiä, niinku Saturnus, tähtikartassa muut tähdistöjen nimet suomennettu, paitsi Oinaan kohdalla luki edelleen "Aries", puhuttiin "meteorisuihkuista" yms. Ja kaikkia tämmösiä hämmentäviä "mitä nopeammin, sitä nopeammin" -tyylisiä lauserakenteita, niinku "asuttamattomaksi kelpaava maailma". Miksei "asuttavaksi kelpaamaton"? Pikkujuttuja, tiedetään, mut suht ärsyttäviä, ku muuten vaikutti ihan hyvältä kirjalta. Ja juu, on toi May just se Queen-kitaristi, väitteli tähtitieteen tohtorix täs just joitaki vuosia sitte...

Markus Kajo: Kettusen Kirja.
 
"Ajatelkaa jos te olisittekin aikoinaan vaihtunut synnytyslaitoksella. Te olisitte nyt joku aivan muu, itsellenne täysin tuntematn henkilö, jolla on väärät tuttavat ja mielipiteet.."
 
Persoonallisia pakinoita tavallisista asioista. Ovatpa vielä harvinaisen paikkansapitäviä, kun tarkemmin miettii. Jutut toimisivat paremmin Kajon itsensä kertomina, kuin kirjoitettuna tekstinä. Suosittelen silti kaikille. :)

Milkop: Charles Bukowski - Lounaalla
 
Bukon lyhyitä päiväkirjamerkintöjä 90-luvulta. Hauskaa tekstiä ja onnistunut suomennos. Crumbin piirroksista plussaa.
 
Loistava kirja tämä.

Charles Bukowski - Pulp
 
Hämmentävä tapaus. Kuin itsestään liikoja luuleva Sam Spade hapoissa Los Angelesissa. Tosin alkuperäiskielellä olisi ollut parempi, suomentaja oli käyttänyt hyvin ärsyttäviä sanavalintoja(esim.Nail her ass=Naulata hänen perseensä). Lukemaisen arvoinen kirja tosin, erittäin viihdyttävä.
 
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
 
No nyt! Kirja tempaisi välittömästi mukaansa ja jaksoi kantaa loppuun asti. Kirjassa oli hienosti käsitelty yhteiskuntaa lapsen viattomien silmien kautta. Jem, Scout sekä Atticus olivat kaikki mielenkiintoisia hahmoja. Sekä tietysti Boo Radley.
 
Esko Valtaoja - Kotona maailmankaikkeudessa
 
Hienosti kirjoitettu. Ei tuossa nyt varsinaisesti mitään uutta ollut, mutta mielellään luki kuitenkin. Lopun maanulkopuolinenelämä-jutut olivat kyllä hiukan puuduttavia, niitä olisi voinut olla hiukan vähemmän.

mugena:
 
Harper Lee - Kuin surmaisi satakielen
 
No nyt! Kirja tempaisi välittömästi mukaansa ja jaksoi kantaa loppuun asti. Kirjassa oli hienosti käsitelty yhteiskuntaa lapsen viattomien silmien kautta. Jem, Scout sekä Atticus olivat kaikki mielenkiintoisia hahmoja. Sekä tietysti Boo Radley.
 
Tää on niin hyvä kirja!

Mulla on nyt kesken vanha lempparini Epätoivon kaupunki. Kingin kirjallisuutta siis. Ja tässä vähän vajaa puolessa välissä Jumala ja Jeesus tulivat aika rankalla kädellä mukaan geimeihin. Siis mitä hemmettiä? En muista näitä jumala is the shit-juttuja Kingin kirjoista mutta ilmeisesti en niitä vain pikkuskidinä ole niin noteerannut.
 
Nyt ottaa pattiin, että otin tuon kirjan uudelleen luettavaksi, sillä muistelin sen olevan todella hyvä. Ja olihan se. Tiettyyn pisteeseen. Vähän sama kuin se tv-sarja, joka oli tehty Kingin kirjan pohjalta, missä eka jakso oli todella hyvä, ja toisessa tuli sitten jeesustelut mukaan.
 
Noh, aina on eksyneiden jumala. Se ei petä.

Rhapa: En muista näitä jumala is the shit-juttuja Kingin kirjoista mutta ilmeisesti en niitä vain pikkuskidinä ole niin noteerannut.
 
Mä tein jonkinlaisen nopean läpijuoksun Kingin tuotantoon jokin aika sitten, ja kyllä sen huomasi melkeinpä joka kirjassa, miten jumala katseli kirjailijan selän takana koko ajan.
 
Luin viimein ton Amerikan psykon äsken. On se hyvä ja ei se niin hyvä ja on se ihan erilailla kirjotettu ku ja jättää auki ja.

päänahka: Mä tein jonkinlaisen nopean läpijuoksun Kingin tuotantoon jokin aika sitten, ja kyllä sen huomasi melkeinpä joka kirjassa, miten jumala katseli kirjailijan selän takana koko ajan.
 
Tää meinaa siis mitä? King on mielestäs "jumalallinen" kirjailija jotenki? Vai mitä se jumala teki? Does not compute... :/

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
 
Tai varsinaisesti en kyllä lukenut, mutta autossa tulee kuunneltua äänikirjoja ja tämä viimeksi.
 
Ja oli kyllä hieno. Teksti on varsin tunteisiin vetoavaa ja paikka paikoin jopa siinä määrin, että teki mieli "kääntää selkänsä" ja sammuttaa soitin.
 
Kirjassa kuvaillaan naisten elämää ja asemaa Afganistanissa, kahden naisen tarinan kautta, jotka yhdistyvät toisiinsa. Ja helppoahan se elämä ei ole. Tarinoita en sen kummemmin viitsi spoilata, mutta totean kuitenkin, että jos jotain piristävää lukemista etsii, niin sitä tämä kirja ei juurikaan tarjoa. :) Kuunnellessa tuntui, että aina lähes jokainen pienikin välkähdys tunnelin päässä onnistuttiin kyllä nopeasti sammuttamaan ja siihen tuo tunteisiin vetoavuus paljolti perustuukin. Todella otteessaan pitävää tekstiä.
 
Kuuntelen tosiaan autossa näitä aina ja tässä usein kävi niin, että kotipihaan saapuessa olisi vielä muutaman kilometrin tahtonut ajella. Suosittelen.

Paul Auster: Näkymätön
 
Kirja on siinä mielessä vinha, että lukija saa olla ymmällään siitä, mikä on tapahtunutta ja mikä ei, tai mikä on lopullinen totuus jostakusta henkilöstä, jos sellainen on. Kertojaa, mutta myös kirjoittajaa vaihtamalla, syntyy samalla metakertomusta itse kertomuksen syntyprosessista.
 
Viiniä maistelevan kirjallisuusväen parissahan Auster jälleen liikkuu, mistä brooklyniläiskirjailijaa on vähän kritisoitukin. Samastumiskelpoista poppoota kuitenkin.
 

 
Irja Wendisch: Me sotilaiden lapset
 
Sodanjälkeisen sukupolven kertomaa siitä, miten sodankäyneiden isien mielentila on vaikuttanut heidän lastensa elämään. Kirjassa kysytään, onko sota vieläkään loppunut, eli siirtyvätkö isien teot nyt jo kolmannelle sukupolvelle. Suomalaisten haastattelujen ja omaelämäkerrallisten kirjoitusten lisäksi lisäksi esimerkiksi sodan jälkeen teloitetun Schindlerin lista -SS-upseerin tyttären kertomaa omakuvan muodostamisen vaikeudesta.
 
Kirjassa esitetään se tosiasia, että siinä missä sodanaikainen tilanne sai Saksassa aikaan avoimen keskustelun, Suomessa taas tuli vaieta sodanaikaisista tapahtumista. Sodan hävinneen Kekkos-Paasikivi -ajan sotilaan ei ollut lupa ääneen muistella koettua aikaa muulloin kuin rintamaveljiensä kanssa ryyppyreissuilla. Sotaleskeys tai -orpous koettiin häpeänä, vaikka toisin voisi kuvitella sankarivainajien jälkeenjääneistä.

Nappasin Anttilasta mukaani Mick Wallin When Giants Walked The Earth nimisen Led Zeppelin historiikin, kun halvalla lähti. Ihan hyvin kirjoitettu kirja onkin. Mielenkiintoisena yksityiskohtana ja tehokeinona on käytetty sitä, että välillä tarinaa kerrotaan ikään kuin osallisten näkövinkkelistä, mutta kertojan suulla. Tarina esimerkiksi alkaa tähän tapaan: "You are Jimmy Page. It is the summer of 1968 and you are one of the best-known guitarists in London - and one of its least famous."... Aluksi tuo ärsytti, mutta myöhemmin toimi mielestäni hyvin niissä lyhyissä, tai lyhyehköissä katkelmissa, missä sitä käytettiin. Tavallaan pyrittiin pääsemään osallisten "pään sisään".
 
Eniten tuossa kirjassa ärsytti se, että vähän turhankin paljon sivuja oli tuhlattu perinpohjaiseen Jimmy Pagen okkultismiharrastuksen tutkimiseen. Myös lopun reunion vatvonta olisi saanut jäädä vähemmälle. Mutta muuten hyvä kirja, jota voi faneille ja asiasta kiinnostuneille suositella.

tsugaru: sodan jälkeen teloitetun Schindlerin lista -SS-upseerin tyttären kertomaa omakuvan muodostamisen vaikeudesta.
 
Ian Kershaw'n Hitler-elämäkerrassa kirjailija toteaa, että monet hirmutöihin osallistuneet jäivät sodan jälkeen rangaistuksetta. Albert Speerkin selvisi vankeusrangaistuksella, vaikka oli keskeisiä vaikuttajia Hitlerin organisaatiossa.
 
Yli 900-sivuinen elämäkerta räväyttää esille Hitlerin elämästä paljon. Ihan täsmällistä arviota ei pystytä sanomaan, miksi Hitleristä tuli antisemitisti. Mutta kun hänen kasvuympäristönsä oli jo antisemitistinen, on tämä varmasti ruokkinut huonoa itsetuntoa.
 
Pahuus henkilöityy Hitleriin, mutta kirja avasi ainakin minulle vielä sen, että Hitler oli lopultakin aika passiivinen kansanmurhassa. Koneisto, SS, upseerit, virkamiehet ja jopa tavallinen kansa oli ovat mukana tässä työssä Hitleriä kohti; olivat aktiivisia ja vapaaehtoisti mukana. Tätä Kershaw korostaa monta kertaa. Mutta ilman Hitlerin valtaannousua tuhoa ei tässä mittakaavassa olisi syntynyt. Kun koneisto toimi Hitleriin päin, vei Hitler taas sotaan päin. Ja kun Saksan tuho oli jo hyvissä ajoin nähtävissä, ei Hitler luopunut, vaan antoi miljoonien ihmisten vielä kuolla päätöksillään.
 
Kershaw'n kirjasta ei jää missään vaiheessa kuvaa, että siinä millään lailla annettaisiin positiivista kuvaa tuosta ajasta, pahuudesta. Kirja on sujuvaa luettavaa, välillä uuvuttavaa. Se on kirja, josta on mukava päästä eroon.
 
Herää vain kysymys kirjan pohjalta, voiko tämä pahuus toistua vielä uudelleen?

Onpas nyt unohtunu... (ainakin kaksi viikkoa aikaa näistä....)
 
Keith Richards : satisfaction / Christopher Sandford ; suomentanut Janne Nevala
 
Alussa kerrottiin, että kirja on kohteidensa valtuuttamaton. Lopussa seliteltiin kaikennäköstä, varmaankin oikeudenkäyntien pelossa. Jotenkin tuntui hämärältä. Lisäksi kielenkäyttö vierastutti ja silleen. Mutta: anything Keef. Luen mitä vaan.
 
Välipalaksi vedin jonkun Manaajan kirjottajan "Paholaisleegion". Tuli mieleen sisäpiirin telkkasarja, jota ei aiemmin ole nähnyt. Mukahauskaa dialogia, ja silleen. Vitsit meni TÄYSIN ohi. Buffya katsoisi hyvänä komediana ihan ilman aiempaa perehtyneisyyttä paljon sujuvammin kuin tätä.

glx405: Koneisto, SS, upseerit, virkamiehet ja jopa tavallinen kansa oli ovat mukana tässä työssä Hitleriä kohti; olivat aktiivisia ja vapaaehtoisti mukana. Tätä Kershaw korostaa monta kertaa.
 
Puolustusvoimien tutkijan mukaan tavallinen kunnon kansa, tunnolliset perheenisät ja äidit, ovat niitä joka kunnostautuivat Saksankin antisemistitisessä toiminnassa ja sota-akteissa. Tutkija osallistui väkivaltaseminaariin, minkä vetäjänä toiminut dandy-henkinen professorimme totesi alustuksessaan olevansa runkkari.
 
Herää vain kysymys kirjan pohjalta, voiko tämä pahuus toistua vielä uudelleen?
 
Vastaus olisi että kyllä, niin kauan kuin omaa kunnollisuutta kansalaisena ei haluta kyseenalaistaa, vaikkapa em. proffan tavoin.

Shabby: Onpas nyt unohtunu... (ainakin kaksi viikkoa aikaa näistä....)
 
Keith Richards : satisfaction / Christopher Sandford ; suomentanut Janne Nevala
 
Alussa kerrottiin, että kirja on kohteidensa valtuuttamaton. Lopussa seliteltiin kaikennäköstä, varmaankin oikeudenkäyntien pelossa. Jotenkin tuntui hämärältä. Lisäksi kielenkäyttö vierastutti ja silleen. Mutta: anything Keef. Luen mitä vaan.
 
Luin myös, en tykännyt yhtään. Lähes jatkuvasti tuntui siltä, kuin olisi lukenut seiskan toimittajan tekemää skandaalinhakuista p*skakirjaa.

Pitää avautua:
 
Vaikka on vähintään viisi kirjaa kesken päätin väliviikon kunniaksi lainata uuden romaanin koulukirjojen lisäksi. Päädyin kaverin kovasti hehkuttamaan James Joycen Odysseukseen. "Kyllä raavas mies yhden Joycen sisällään pitää", ajattelin, mutta nyt täytyy kyllä myöntää lukemattomuuteni. En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään näin raskasta ja haastavaa teosta.
 
Kuinka kauan pitkälle tätä pitää lukea että saa jonkun otteen?

author: Kuinka kauan pitkälle tätä pitää lukea että saa jonkun otteen?
 
Ei sitä kannata lukea. Oikeesti ei.
 
E: Ainakaan mitään käännösversiota.

author: Pitää avautua:
 
Vaikka on vähintään viisi kirjaa kesken päätin väliviikon kunniaksi lainata uuden romaanin koulukirjojen lisäksi. Päädyin kaverin kovasti hehkuttamaan James Joycen Odysseukseen. "Kyllä raavas mies yhden Joycen sisällään pitää", ajattelin, mutta nyt täytyy kyllä myöntää lukemattomuuteni. En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään näin raskasta ja haastavaa teosta.
 
Kuinka kauan pitkälle tätä pitää lukea että saa jonkun otteen?
 
Itse luin tuon viime keväänä. Vei monta kuukautta, mikä on minun lukutahdillani paljon, eikä ollut edes muita kirjoja siinä sivussa. Lukemista hidasti se, että vaikka luinkin päivittäin, tuntui aina jokainen lukukerta jo ennen kirjan avaamista uuvuttavalta ja työläältä. Päivän lukemiset hoidettuani tunsin tiettyä helpotusta: "no nyt on sekin paha saatu tältä päivältä pois alta."
 
Mitä sitten jäi käteen? Eipä oikeastaan mitään, jos ihan rehellisiä ollaan. Muistan hämärästi jotain tiettyjä tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä, mutta jos minun pitäisi oikeasti kertoa kirjan "juonesta" tai henkilöistä jotain tarkemmin, en siihen pystyisi. Nyt voin kuitenkin sanoa, että olen lukenut James Joycen Odysseuksen - kokonaan. Mielummin olisin kuitenkin käyttänyt tuon saman ajan useamman hyvän kirjan lukemiseen. Toisaalta en sano, etteikö tuo kirja olisi välttämättä hyvä, mutta minulle - ja varmasti usealle muulle - tuo kirja ei avautunut lainkaan. Olen ajatellut, että sitten joskus eläkkeellä täytyy tuo lukea uudelleen kaikessa rauhassa keskittyen kirjaan antaumuksella.
 
Kuvailin yhdelle kaverilleni, joka myös oli kirjan lukenut, että kirja oli kuin jokin sarjallinen sävellystyö: teoreettisesti rakennettu ja itsetarkoituksellisen monimutkainen ja vaikea teos, josta tavallinen kuuntelija ei löydä mitään tarttumapintaa. Ystäväni ihmetteli, ettenkö pystynyt nauttimaan Odyseuksesta nimenomaan puhtaana mestarillisena kirjallisen tyylin taidonnäytteenä. Vastaukseni oli ei.