Rattata 15.08.2005 15:26:39 | |
---|
Sin City. Noniin, tuli sitten katsottu. Aivan mahtava leffa. Täällä on jo paljon sanottu, joten jätän itse vähemmälle. Mutta ehdottomasti hienoimpia ja mielenkiintoisimpia elokuvakokemuksia. 9½ THV-klubi #8 |
arppah8 16.08.2005 02:24:18 | |
---|
Sin City
Jaa-a. Minusta kun Sin Cityn ongelma on nimenomaan siinä, ettei tarinoita saatu punottua kunnolla yhteen. Ehkäpä sarjakuville oltiin siinä mielessä liiankin uskollisia, ettei tarinoiden sekasopalle etsitty järkevää tapaa yhdistää ne paremmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Lopetuskin on ihmeellisen vaisu siinä missä Hartiganin tarinan loppu olisi ollut täydellinen viimeinen kuva. Mutta visuaalinen ilme ja yleinen toteutus on mielettömän onnistunut. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka Rodriquez ja Miller ovat loihtineet sarjakuvan (tai "graphic novel" kuten tekijät sanovat) elävään muotoon näin onnistuneesti kuvakulmia myöten. Mustavalkoisuuden ja värien yhdistelmä on myös onnistunut. Mickey Rourke Marvina on ehdottomasti Sin Cityn onnistunein veto näyttelijöiden suhteen. Valitettavasti Jessica Alba ja Clive Owen jäävät hieman vaisuiksi parhaiden suoritusten keskellä. Rutger Hauerille erityismaininta onnistuneesta sivuroolistaan. Väkivaltaa elokuvassa on enemmän kuin osasin Hollywood-tuotteelta odottaa. Toisinaan teki oikein pahaa katsoa, kuinka Marv puristi uhreistaan tietoja ulos. Väkivaltaisten kohtausten suhteen on kuitenkin muistettava, että Sin City kärjistää ja leikittelee mustalla huumorilla itsetietoisesti. Miehet kestävät kymmeniä kuolettavia osumia, kaikki naiset ovat huoria ja irtoraajat lentelevät kohtauksessa kuin kohtauksessa. Sarjakuvasta tehdyn elokuvan täytyykin olla sarjakuvamainen. Sin City on vuoden kiinnostavimpia elokuvatapauksia lievistä notkahduksistaan huolimatta. **** Täysin samaa mieltä. Säästyipä kirjoittamisen vaiva, kiitos! Nudge nudge wink wink... say no MORE! |
KTULU 16.08.2005 16:19:43 | |
---|
Terminator 2. 10 Pinaattikeitto on pahaa... |
Keke Urlaub 16.08.2005 22:52:20 | |
---|
Fantastic Four Joopajoo. En ole (sivistymätön) tätä Marvelia lukenut, joten hahmot ei niin ole tuttuja. Ja sekös ei haitannut elokuvan kattomista. Onhan se hauskaa, kun ensimmäisten minuuttien perusteella arvelee loppuratkasun, ja kaikki etenee niin, kuin ajatteli. Eli, ennalta-arvattavuus häiritsee. Tarina on muuten kyllä helppoa seurattavaa, aivot narikkaan tyylillä katottavaa viihdettä. Tämän allekirjoitan. Muutenhan tarina on tommonen perusdisneylällällää -kertomus. Onhan se hienoa kattoa yliluonnollisia äijiä (ja Albaa). Ja ohan siinä kaikkien pahiksien kauhu, Tony Scali! Muutenhan tuosta tuli aika paljon mieleen tää Ihmeperhe. 4/10 Tony Scali ja Alba tässä tosiaan oli ainoat valopilkut. Jotenkin nuo supersankarit eivät oikein missään vaiheessa pistänyt itteään likoon, joten meininki oli vähän laimeata. Jäi sellainen "äkkiä nyt idioottikuluttajilta rahat pois"-fiilis tuosta. Ei näin, Hollywood. Onneksi Sin City on katsomatta. 4/10. Knowledge is a deadly friend when no one sets the rules /
The fate of all mankind I see is in the hands of fools. | |
HaloOfFlies 18.08.2005 01:55:36 (muokattu 18.08.2005 02:11:25) | |
---|
Batman Begins Elokuva joka sai miettimään monta asiaa. 1: Kuka/ketkä oikeasti murhasi(vat) Bruce Waynen vanhemmat? Oliko se tuo Chill vai oliko se Jack Napier alias Jokeri? 2: Näkikö Bruce Wayne tulevaisuutensa jättimäisen lepakon muodossa vai putosiko luolaan joka oli täynnä lepakoita? 3: Liittyikö Bruce Wayne Varjoliigaan ennen muuttumistaan Kepakkomieheksi? Kaiken kaikkiaan hieno, todella hieno elokuva. Christian Bale vakuutti Batmanin roolissa ja vanha kunnon Michael Caine oli kiva nähdä Alfredina. Synkkyydestä on annettava plussaa myös, mukava katsoa tuollaisia synkkiä leffoja välillä. Hieno hahmo oli myös tohtori Crane (Ville Valo). Ysin annan. Taidanpa käydä huomenna lainaamassa kasan Batman-sarjiksia kirjastosta. Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
NHR 18.08.2005 02:12:42 | |
---|
Kuka/ketkä oikeasti murhasi(vat) Bruce Waynen vanhemmat? Oliko se tuo Chill vai oliko se Jack Napier alias Jokeri? Miten niin "oikeasti"? Eihän yhdessäkään Batman-elokuvassa ole kyseessä mikään dokumentti oikeasti eläneistä tai kuolleista ihmisistä. Tämä uusi leffa kannattanee ottaa aivan eri tarinana kuin ne tähänastiset. Nuorena lukemistani sarjakuvista muistelisin kyllä, ettei Brucen vanhempien murhaaja ainakaan Jokeri ollut. Saatan toki muistaa väärinkin... Pellestä taikuriksi muuttuu aika hitaasti; ehkei siihen riitä elinaikani. |
Minstrel 18.08.2005 09:53:24 | |
---|
Dances with Wolves (Director's Cut) Leikatulla versiolla taitaa olla mittaa jo kolmisen tuntia, mutta ohjaajan version yhteiskesto nousee lähes neljään tuntiin. Dances with Wolves pääsi yllättämään minut, sillä se on peruspiirteissään ihan mallikkaasti toteutettu lännentarina. Joitakin tyypillisiä costnermaisuuksia on kuitenkin mukana. Kevin Costner ei nimittäin ole vielä kertaakaan onnistunut vakuuttamaan minua näyttelijänlahjoillaan, eikä tämäkään elokuva tehnyt poikkeusta. Ohjaajan pallilla mies selviytyy kuitenkin kiitettävävästi, vaikka imelää rakkaustarinaa, epäuskottavuuksia ja turhan mahtipontisia fanfaareja joutuukin välillä sietämään. Itseäni elokuvassa kiehtoi eniten sen verkkaiset vaiheet. Ei uskoisi, kuinka kiinnostavaa on seurata, kuinka mies remontoi mökkiä autiomaassa. Toimintakohtauksetkin ovat kohtuullisia, vaikka paikoin ne turhan romantisoituja ja kaunisteltuja ovatkin. Visuaalisesti elokuva on muuten onnistunut. Dances with Wolvesin ohjaajan version suurin ongelma on sen pituus. En nyt ihan tarkalleen muista, mitkä kohtaukset puuttuvat normaalista versiosta, mutta laahaukselta ei voi välttyä. Positiivinen katselukokemus kaikesta huolimatta. ***½ "Sometimes you eat the bar, and sometimes, well, the bar eats you." |
zorro 18.08.2005 10:13:58 | |
---|
En nyt ihan tarkalleen muista, mitkä kohtaukset puuttuvat normaalista versiosta, mutta laahaukselta ei voi välttyä. Tuon takia nuita Directors Cutteja ei ehkä kannatakkaan katsoa... Varsinkaan vanhojen leffojen, sillä ne on monesti puhtaasti rahastuksen vuoksi tehty. Tänne saattaa tupsahtaa joskus uusia biisejä.
Romantikkoitkijät #14 |
author 18.08.2005 15:30:34 (muokattu 18.08.2005 15:31:01) | |
---|
Miten niin "oikeasti"? Eihän yhdessäkään Batman-elokuvassa ole kyseessä mikään dokumentti oikeasti eläneistä tai kuolleista ihmisistä. Tämä uusi leffa kannattanee ottaa aivan eri tarinana kuin ne tähänastiset. Nuorena lukemistani sarjakuvista muistelisin kyllä, ettei Brucen vanhempien murhaaja ainakaan Jokeri ollut. Saatan toki muistaa väärinkin... Muistaakseni siinä Batmanissa jossa oli Jokeri annettiin nimenomaan ymmärtää että tämä Jack Napier, ennen jokeriksi tuloaan, tappoi Brucen vanhemmat. Sitä danny viestissään luultavasti tarkoitti. -Oooo! You smell nice. What is it ?
-Gin |
aust 18.08.2005 15:33:13 | |
---|
Katsoin eilen kauhuelokuvan nimeltään My Little Eye. Elokuvassa oli muutamia jännittäviä kohtauksia mutta juoneltaan se oli täyttä paskaa. Elokuva jätti juonensa sisää lukuisia porsaanreikiä, ja vielä hyvin suuren porsaan. Jopa homoseksuaalin. * |
HaloOfFlies 18.08.2005 18:13:54 (muokattu 18.08.2005 18:16:32) | |
---|
Miten niin "oikeasti"? Eihän yhdessäkään Batman-elokuvassa ole kyseessä mikään dokumentti oikeasti eläneistä tai kuolleista ihmisistä. Tämä uusi leffa kannattanee ottaa aivan eri tarinana kuin ne tähänastiset. Nuorena lukemistani sarjakuvista muistelisin kyllä, ettei Brucen vanhempien murhaaja ainakaan Jokeri ollut. Saatan toki muistaa väärinkin... En minä sitä tarkoittanutkaan että kyseessä olisi jokin tosiperäinen dokumentti, fiktioonhan ne kaikki perustuvat. Ensimmäisessä Batman-elokuvassa vain viljeltiin sitä tarinaa että Jack Napier murhasi Bruce Waynen vanhemmat ennenkuin muuttui Jokeriksi. Ja nyt tuossa uudessa sitten sanottiin aivan muuta. Give the monkey a brain and he'll swear he's the center of the universe |
Juugeli 18.08.2005 18:32:24 (muokattu 18.08.2005 18:32:56) | |
---|
Identity Tämä leffa yllätti minut kyllä positiivisesti. Ei ole juuri kehuja tästä leffasta kuulunut, mutta hyvähän se oli. Juonihan siis menee niin että Jumalan seläntakaiseen motelliin kerääntyy erinäisten tapahtumien seurauksena 10 ihmistä, joita alkaa yksitellen kuolla yön aikana. Samanaikaisesti aivan muualla kuskataan moninkertaista murhaajaa tuomarin kuultavaksi ja katsoja jätetään miettimään miten tarinat toisiinsa liittyvät... Kliseinen asetelma motellissa on toteutettu yllättävän hyvin ja sekin saa lisäsyvyyttä rinnakkaistarinasta ja pienistä paljastuksista matkan varrella. Kun näyttelijöissäkään ei ole moittimista, niin tämähän on parasta trilleriä sitten Mementon. 9+ Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
NHR 19.08.2005 15:09:59 | |
---|
Ensimmäisessä Batman-elokuvassa vain viljeltiin sitä tarinaa että Jack Napier murhasi Bruce Waynen vanhemmat ennenkuin muuttui Jokeriksi. Ja nyt tuossa uudessa sitten sanottiin aivan muuta. Niin, kuten sanottu, käsittääkseni tuossa uudessa leffassa on taas kerran aloitettu kokonaan uusi Batman-saaga, eli ristiriitaisuuksia varmasti löytyy niin 90-luvun leffasarjaan, 60-luvun tv-sarjaan, 90-luvun animaatiosarjaan... mitä näitä nyt olikaan? Niin, ja tietysti niihin sarjakuvalehtiin verrattuna. Mutta huus keös? Pellestä taikuriksi muuttuu aika hitaasti; ehkei siihen riitä elinaikani. |
zorro 20.08.2005 19:53:39 (muokattu 20.08.2005 19:54:13) | |
---|
Clockwork Orange 9pistettä ja papukaijamerkki aamulla heräsin ja katosoin ensimmäisenä tämänelokuvan. hyvin lähti päivä käyntiin sen jälkeen. tässä elokuvassa on pari sellaista juttua joita ehkä hioisin vielä. mutta ehdottomasti yksi parhaista elokuvista. Tänne saattaa tupsahtaa joskus uusia biisejä.
Suhteettomat toverit #6
IMIK #34 |
Keke Urlaub 21.08.2005 01:02:42 | |
---|
Linnunradan käsikirja liftareille - 7 +Yllättävän hyvät näyttelijät (Arthur, Tricia, Slartibartfast, kertoja (Fry)) +Efekteissä ei oltu säästelty; visuaalisesti ajoittain häikäisevä -Heikohko juonenkuljetus -Tietyt näyttelijävalinnat (mm. Zaphod) -Marvinin ulkoasu -Zaphodin pääratkaisu (häh eikaitse noin ollut) Knowledge is a deadly friend when no one sets the rules /
The fate of all mankind I see is in the hands of fools. | |
tigrushka 21.08.2005 10:35:31 | |
---|
From Hell (7-) Ei niin huono kuin trailerin ja arvostelujen perusteella pelkäsin. Viktoriaaninen Lontoo oli toteutettu upeasti, visuaalisesti erittäin komea elokuva, välillä tuli mieleen Coppolan Dracula. Johnny Depp, Robbie Coltrane, Ian Holm aivan erinomaisia, aina luotettavat Katrin Cartlidge ja Lesley Sharp valitettavan pienissä rooleissa. Mutta kässäri on valitettavan kökkö, erityisesti oudot, juonen kannalta tarpeettomat pikku sivuloikat ja leffan loppuratkaisu. I got stripes ^..^ |
Keke Urlaub 21.08.2005 10:45:26 | |
---|
Maailmojen sota (2005) - 7 Odotettua parempi. *SPOILER*Erityisen hienona kohtauksena jäi mieleen se kellarikohtaus, jossa Tomppa katselee ulos ja siellä on aika helvetillinen verenpunainen utu ja joku onneton päästetään päiviltä aika brutaalisti.*SPOILER* Lapsinäyttelijät saavat erityismaininnan. Kuitenkin, elokuvan aloitus ja lopetus (darwinistiset bakteerihöpinät) olivat lähes täysin irrallaan muusta leffasta; muutenkin jäi vähän keskeneräisen maku suuhun. Knowledge is a deadly friend when no one sets the rules /
The fate of all mankind I see is in the hands of fools. | |
Keke Urlaub 21.08.2005 16:47:07 | |
---|
The Yes Men - 8 Tästä ei voi liiemmin kertoa spoilaamatta, jätän siksi tarkemman ruotimisen sikseen. Kyseessä siis maailmankauppaa kritisoiva dokkari, aika omintakeinen lähestymistapa pojilla asiaan. Knowledge is a deadly friend when no one sets the rules /
The fate of all mankind I see is in the hands of fools. | |
jannu 21.08.2005 18:38:17 (muokattu 21.08.2005 18:38:49) | |
---|
Sin City - Silkkaa mahtavuutta ja parhautta kaikin puolin! EN osaa eritellä. Riittäköön se, että haukoin henkeä vielä pari päivää katsomisen jälkeen. 10 Dodgeball - Ben Stiller ei petä. Mestarillista idioottihuumoria. Myös Vince Vaughn teki vaikutuksen. Ja tyttöjen väliset pusut ovat aina mahtavia. Paikoitellen mentiin tyhjäkäynnilä, josta vähän miinusta jakelen. 9 Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events - Jim Carrey ei taida ikinä olla pois vedosta. Harmi vaan, että leffassa ei Carreyn suoritusta sekä komeaa visuaalista ilmettä lukuunottamatta ollut oikein muuta kiinnostavaa. Hahmot olivat tylsiä ja tarina oli jokseenkin tyhjänpäiväinen. Lienee parempi pitää lastenkirjat lastenkirjoina. 8- Mitä sinäkään mistään muka tiedät, hä? |
KTULU 21.08.2005 19:00:37 | |
---|
ihmeneloset 8. windtakers 8,5 Pinaattikeitto on pahaa... |