Mechanizm 08.08.2005 19:09:48 | |
---|
Taegukgi hwinalrimyeo/Brotherhood of War Kaksi veljestä joutuvat tahtomattaan värvätyksi Korean sotaan. Vanhempi veljeksistä tekee kaikkensa ansaitakseen kunniamerkin ja saamalla siten veljensä takaisin kotiin. Tämä kuitenkin vaatiin muuttumisen julmaksi tappajaksi, ja se taas vaatii veronsa psyykkeeltä. Visuaalisesti upea, spielbergmainen sotaleffa on tylyä katsottavaa. Ruumiinosia on ilmassa lähes kokoajan eikä sodan julmuuksia ole muutenkaan kaunisteltu. Vaikka leffa on hyvin toiminnallinen, on siihen hyvin mahdutettu taas perusajatukset sodan mielettömyydestä. Tällä kertaa kuitenkin katsomiskokemus on sikälikin mielenkiintoinen, että seurataan korealaisien nahinaa jossa yksi kansa laitettiin yhtäkkiä tappamaan toisiaan pakoitettujen ideologioiden puolesta. **** My Mojo Ain't Workin No More |
Pelsi 08.08.2005 22:05:09 | |
---|
Disco Pigs ½ On elokuvia, jotka ovat hyviä. Sitten on elokuvia, jotka ovat huonoja. On myös elokuvia, jotka ovat niin huonoja, että ne ovat hyviä. Lisäksi voimme puhua elokuvista, jotka ovat TODELLA huonoja. Disco Pigs ei mahdu edes niihin, vaan se lasketaan IHAN SAATANAN huonoihin elokuviin. Elokuva alkaa ihan hyvin: Samanikäiset tyttö ja poika ovat kasvaneet ystävinä ja naapuruksina koko elämänsä. He siinä sitten viattomina lapsukaisina lupailevat toisilleen, etteivät koskaan joudu erilleen. Leffakotelon takakannen lukenut katsoja tietää, että he joutuvat kuitenkin, joten se siitä. Tähän siis loppui se hyvä alku. Seuraavaksi käsitellään teini-ikää: Poika on melkein 17 vuotta vanha ja hänen mielensä täyttää, mikäpä muukaan, kuin pilu. Ei saa. Sitten se tyttö joutuu johonkin koulukotiin, jossa se ei pärjää muitten kanssa, kun sillä on niin ikävä sitä poikaa. Sitten se poika tulee hakemaan sen tytön ja vie sen baariin. Tyttö tanssii vieraan pojan kanssa, poika tappaa sen vieraan, poika saa pilua sittenkin ja lopulta tyttö tappaa pojan. Sen pituinen se. Onko lopun tapahtumissa jotain, mitä ette ymmärtäneet? Minä en nimittäin ymmärtänyt niistä hevon helvettiäkään. Henkilöt puhuvat ihan kummallisesti: välillä semmoista pikkulapsen yksinkertaista kieltä, välillä Hamlettia ja välillä vaginamonologia. Ihan kuin päähenkilöt kuvattaisiin jotenkin sairaiksi tai jotain. Oksentaminen on riemua tämän katsomisen rinnalla. + Ei olee - Kaikki THV-klubi #3
>-)))> #3
MegaMan Club #005 - Top Man |
author 08.08.2005 23:15:33 (muokattu 08.08.2005 23:17:38) | |
---|
Sin city (toista kertaa katsomassa) 11+++ Tähän on pakko yhtyä. Visuaalisesti loistava! Kerrassaan hienoa katseltavaa. Elokuva isolla E:llä. Disco Pigs Hoho! Mullahan heräs mielenkiinto oikein ;) -Oooo! You smell nice. What is it ?
-Gin |
Krypto Niitti 09.08.2005 16:30:50 | |
---|
Princess Mononoke Toinen katsomani Studio Ghibli leffa. On kyllä aika mielettömän korkea tasoisia nämä ghiblin leffat. Vaikken mikään anime-friikki edes ole. + loistava visuaalinen puoli + juoni + englanninkieliset ääninäyttelijät eivät olleet edes ihan vitun huonoja, kuten yleensä - leffan loppu jäi vähän ärsyttävästi auki 9 "Jatka kivittämistä ilmaisessa maailmassa" |
*carmen* 09.08.2005 17:03:46 | |
---|
Sin City hieno elokuva. erilainen. tykkäsin kovasti arvosana: 9½
National Treasure voih..semmonen kun ootinkin. Ametrikkalaista mössöö. Cage pelasti pikkusen arvosana 6 Maailma on auki,
mitä sinä teet? |
Edy 09.08.2005 18:41:07 | |
---|
Katoimpa tuossa pitkästä aikaa uudemman kerran Austin Powers ja Kultamunan. Kyllä se vaan jaksaa hauskuttaa jutuillaan: 9 + Me ihmiset olemme luonnonkappaleita, joten meillä jokaisella on todennäköisesti erilainen maku.Täten on turhaa kiistellä hyvästä ja huonosta musiikista, koska musiikki on makuasia.Mutta jos olisimme robotteja, voisimme arvuutella kumpi on hajalla. |
Mechanizm 09.08.2005 22:12:08 | |
---|
The Yes Men Kömpelö, kotikutoinen, joskin ihan hauska kokoelma The Yes Men ryhmittymän kepposteluista. Kavereilla pokkaa kyllä piisaa vaikkei mistään jackass-meiningistä olekaan kyse. Hauskin episodi lienee tapaus, jossa kaksi kaveri menevät pitämään luentoa Sidneyn yliopistoon. Toinen esiintyy WTOn edustajana, toinen McDonaldsin. Ensin "WTOn edustaja" esitelmöi kuinka tärkeää kolmansien maiden ruokkiminen on tulevaisuudessa. Sen jälkeen miehet paljastavat McDonaldsin ratkaisun ongelmaan. Koska ihmiselimistö kerää ruoasta vain noin 10% ravinnosta, aikoo mäkkäri rakentaa systeemin joka kerää kaiken paskan talteen, ja tekee siitä ruokaa. Näin kaikki ruoka voidaan myydä kehitysmaihin useita kertoja. Opiskelijat ovat hieman ihmeissään... Yksi episodeista sijoittuu Tampereelle. Tarun opetus on se, että on ihan sama mitä paskaa ihmisille syöttää, kunhan puku ja meriitit on kunnossa. Mukavaa pukupoikien kiusausta, mutta ei koko mittaansa aivan jaksa kantaa. *** My Mojo Ain't Workin No More |
18is9 10.08.2005 13:42:00 | |
---|
Princess Mononoke - leffan loppu jäi vähän ärsyttävästi auki Käsittääkseni ko. leffa on vain pieni osa sarjakuvasta jossa koko tarina kerrotaan. Tästä syystä elokuva ei kaikin paikoin toimi yksinään. "I listened hard but could not see" - YES, And You and I |
Moratoria 10.08.2005 21:14:51 (muokattu 10.08.2005 21:15:04) | |
---|
Tänään on tullut katsottua kaksi leffaa From dusk till dawn 2. Ihan hauska kauhukomedia. Kouluarvosana 8. Invisible Man. En tiiä ihan ok. 7. Seuraavaksi Frankenstein. |
funkyboss11 10.08.2005 21:40:34 | |
---|
Lost in translation Hieno elokuva. Todella lämmin ja aito. Tulee jotenkin hyvä olo tästä elokuvasta. Elokuvan tunnelma on mahtava. 10/10 "Ananasta ahmaise / hotkaise pyy / loppusi porvari lähestyy." -Vladimir Majakovski- |
IceChylos 11.08.2005 00:00:21 | |
---|
Koti-ikävä Uus kotimainen nuortenelokuva, ensi-ilta taitaa olla huomenna. Kertoo 17-vuotiaasta vantaalaisesta pojasta, joka joutuu lastenkotiin. Mikään ei tunnu menevän hyvin, ja elämä potkii. Kertomus on idealtaan todella hyvä elokuvaksi, mutta toteutus on huono. Päänäyttelijän lisäksi ei muita hyvä roolisuorituksia nähdä. Häiritsee oikeen epäaidot ja -todelliset roolihenkilöt. Ja käsikirjoitus kusee pahasti. Rakenne on muutenkin niin palikkaa. Musiikki välillä niin teennäistä, paikoin kyllä sävellykset mainioita. Silmä on ruumiin lamppu.
-Jeesus |
Juugeli 12.08.2005 12:28:42 (muokattu 13.08.2005 11:13:59) | |
---|
Finding Neverland Positiivinen yllätys. En odottanut leffalta juuri mitään, mutta sehän olikin todella mukaansatempaava. Depp ja Winslet ovat aina vakuuttavia ja myös lapsinäyttelijät olivat hyviä ja aitoja rooleissaan. Lämminhenkinen paketti fantasiaa ja draamaa. 8+ Garden State Outo poika tapaa oudon mutta herttaisen tytön. Sitten vähän itketään ja nauretaan ja välillä soi indiepoppi. Ihan katsottava pätkä, Natalie Portmanin läsnäolo ei haittaa lainkaan. 7 Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä: Sininen) Krzysztof Kieslowskin (kiesus mikä nimi!) Kolme väriä-trilogian ensimmäinen osa. Nainen menettää onnettomuudessa miehensä ja lapsensa ja yrittää aloittaa uuden elämän. Hyvin vähäeleistä kerrontaa eikä oikeastaan tapahdu paljoakaan. Jostain kumman syystä silti pidin tästä. Pitää tarkistaa loputkin värit. 8+ Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8
Pastilli? |
Keke Urlaub 13.08.2005 05:12:23 (muokattu 14.08.2005 01:13:17) | |
---|
Batman Begins. Jos joskus jaksan perustella, kirjoitan tänne. Kuitenkin, leffa joka aiheuttaa minussa fysiologisia muutoksia, saa 9½. NO niin. Nyt olen jälleen väsynyt, mutten niin väsynyt kuin tänään aikaisemmin. Fysiologiset muutokset = esim. sykkeen ja hengityksen kiihtyminen, aineenvaihduntatason nousu, adrenaliinin ja endorfiinien erittyminen...kaikki sellainen säpinä mikä kehossa tuntuu kivalta. +Loistavat näyttelijävalinnat; Liam Neeson, se Rachelin näyttelijä (oih mitkä silmät), Alfred, Bruce Wayne lapsena, se kiero psykiatri, rehellinen kyttä...hyviä kaikki tyynni +Uskottava taustatarina +Uskottavat juonenkäänteet +Intensiivisyys +Batmanin lelut +Komea lopetus Knowledge is a deadly friend when no one sets the rules /
The fate of all mankind I see is in the hands of fools. | |
Jenka 13.08.2005 22:41:11 | |
---|
Batman Begins. Jos joskus jaksan perustella, kirjoitan tänne. Kuitenkin, leffa joka aiheuttaa minussa fysiologisia muutoksia, saa 9½. ...fysiologisia muutoksia? |
ltg 14.08.2005 01:17:31 (muokattu 14.08.2005 01:19:15) | |
---|
Noniin: Saw Aivan mahtava leffa. Idealtaan ja juoneltaan mieltämullistavan hyvä. Tosiaan alkuasetelmasta tuli Cube mieleen, mutta ei se ainakaan haitannut. Ja Cube on kai muutenkin sen verran kulttileffa ettei sitä läheskään kaikki ole edes nähneet. !! spoilereita !! Ensimmäinen tunti oli kerrassaan mahtavuutta. Sitten aloin huolestumaan, kun tuntui että leffa alkoi kierrättämään vanhoja kliseitä. Loppupuolen kliseinen vaikutelma paljastui kuitenkin katsojan kusetukseksi: loppuratkaisu oli äärettömän palkitseva. Mielestäni kutakuinkin täydellinen lopetus. Koko leffan ajan pelkäsin että loppu on onnellinen, joten yllätyin positiivisesti. !! ei enää spoilereita !! Tätä leffaa voin kyllä suositella lämpimästi. Saw ei ole perinteistä jenkkien "säikky"-kauhua, jossa kauhu on todellisuudessa katsojan säikyttelemistä äänten ja visuaalisten kikkojen avulla. Saw on kokoelma keräksi kiedottuja pelottavia ajatuksia. 9+ e: luin tässä juuri imdb:stä, että leffa on kuvattu 18 päivässä + näyttelijät ei saaneet harjotusotoksia + leffaa kuvattiin ja leikattiin samaan aikaan. Wow. O_O Katsoin viime viikolla. Hehkutuksen perusteella odotin leffalta todella paljon, mutta pääosin pätkä sai aikaan myötähäpeän tunnetta äärimmäisen huonoja näyttelijäsuorituksia kohtaan. Varsinkin se hieman Robert Redfordia (imo) muistuttava vaalea heppu oli suorastaan naurettava. Hävetti. Juonen olisi muka pitänyt olla nokkela (mitä se toki IHAN lopussa olikin), mutta ihan peruskauraa oli muuten se. Tunnelmaa vesitti liiat takaumat ja turha asioiden selittely. Oli valtava pettymys, odotin Niin paljon enemmän tältä. Plussat loppuratkaisusta, oli hyvä. 6/10 EDIT: Poistin spoilerin, että voisi joku edes jotenkin nauttia leffasta. Cajon box kiehtoo.THV-klubi #5 |
ozz3 14.08.2005 01:23:10 (muokattu 14.08.2005 01:26:37) | |
---|
Akira (1988) Parasta animea. Juoni on loistava yhdistelmä sci-fiä, actionia, mytologiaa ja trilleriä. Englanninkielinen dubbauskaan ei haitannut, sillä homma oli todella laadukkaasti hoidettu. Parasta mitä voi anime-nimikkeen alta löytää. Alun pienestä sekavuudesta hieman miinusta. 9 Be just and fear not| MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6 |
ltg 14.08.2005 13:38:36 | |
---|
Henkien kätkemä Parhautta. Loistava tarina, imaisi heti mukaansa, hauskoja hahmoja, hienosti toteutettu elokuva kaikin puolin. Sai helvetin hyvälle tuulelle, uppouduin täysin pariksi tunniksi tuota katsoessani. Ehdottomasti paras koko perheen animaatioelokuva mitä olen koskaan nähnyt. 10/10 Cajon box kiehtoo.THV-klubi #5 |
Jenka 14.08.2005 14:57:10 (muokattu 14.08.2005 14:57:40) | |
---|
Donnie Darko hyvä tunnelma, hyvää musiikkia, hyvät näyttelijät, mielenkiintoinen kaikesta outoudesta huolimatta 8 ½ |
Pelsi 14.08.2005 16:40:02 | |
---|
Frank Miller's Sin City 10 Syntikaupunki. Väkivaltainen, kaikin puolin paha paikka. Paikka, jossa seksi ja väkivalta hallitsevat ihmisten elämää. Paikka, josta saa näköjään aikaan liki täydellisen elokuvanautinnon. Tarinassa on periaatteessa kolme erilaista pääjuonta, jotka nerokkaasti nivoutuvat yhteen elokuvan lopussa. Bruce Willisin esittämä komisario Hartigan pelastaa pikkutytön pulasta, Mickey Rourken esittämä Marv janoaa kostoa elämänsä rakkauden murhan vuoksi ja Clive Owenin Dwight tahtoo kaikin keinoin säilyttää tasapainon poliisivoimien ylläpitämän (Ba)Sin Cityn sekä huorien kansoittaman Vanhankaupungin välillä. Ei sitä sen kummemmin voi alkaa selittämään, katsokaa itse. Elokuva on oikein viimeisen päälle hienosti tehty. Visuaalinen anti on kerrassaan uskomaton, synkkiä sävyjä yhdistetään räikeisiin sarjakuvaväreihin. Musiikki on aivan saakelin tehokasta, tuo enemmän kuin vähän Tarantinon (joka on muuten elokuvassa vieraileva ohjaaja) leffat. Näyttelijätyökin on täysin virheetöntä, varsinkin Mickey Rourke ja Jessica Alba ansaitsevat erikoismaininnan. Elijah Woodin lisäksi tietysti, joka on todella vakuuttava näytellessään lähes mykkää kannibaali-Keviniä. Tarantinon elokuvat muistuvat mieleen myös melkoisen väkivaltapitoisuuden vuoksi. Veri lentää, ruumiinosat irtoilevat ja miehiltä ammutaan perintökalleudet (eräs menettää kulkusensa jopa kahdesti...). Väkivaltaisuus vain sopii Sin Cityn ympäristöön ja maisemiin kuin nyrkki silmään, kun se on kerran niin tyylikkäästi tehtykin. Tämän vuoden ehdottomasti parhaita elokuvia. + Juoni + Näyttelijät + Musiikki + Sarjakuvan ja synkän reaalimaailman kontrasti + Tyylikkäästi toteutettu väkivalta - Ei sovi kaikille väkivaltaisuutensa vuoksi, he voivatkin sitten mennä katsomaan vaikka Salamaseepraa. Paljon menettävät. THV-klubi #3
>-)))> #3
MegaMan Club #005 - Top Man |
Minstrel 14.08.2005 17:39:26 | |
---|
Sin City Tarinassa on periaatteessa kolme erilaista pääjuonta, jotka nerokkaasti nivoutuvat yhteen elokuvan lopussa. Jaa-a. Minusta kun Sin Cityn ongelma on nimenomaan siinä, ettei tarinoita saatu punottua kunnolla yhteen. Ehkäpä sarjakuville oltiin siinä mielessä liiankin uskollisia, ettei tarinoiden sekasopalle etsitty järkevää tapaa yhdistää ne paremmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Lopetuskin on ihmeellisen vaisu siinä missä Hartiganin tarinan loppu olisi ollut täydellinen viimeinen kuva. Mutta visuaalinen ilme ja yleinen toteutus on mielettömän onnistunut. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka Rodriquez ja Miller ovat loihtineet sarjakuvan (tai "graphic novel" kuten tekijät sanovat) elävään muotoon näin onnistuneesti kuvakulmia myöten. Mustavalkoisuuden ja värien yhdistelmä on myös onnistunut. Mickey Rourke Marvina on ehdottomasti Sin Cityn onnistunein veto näyttelijöiden suhteen. Valitettavasti Jessica Alba ja Clive Owen jäävät hieman vaisuiksi parhaiden suoritusten keskellä. Rutger Hauerille erityismaininta onnistuneesta sivuroolistaan. Väkivaltaa elokuvassa on enemmän kuin osasin Hollywood-tuotteelta odottaa. Toisinaan teki oikein pahaa katsoa, kuinka Marv puristi uhreistaan tietoja ulos. Väkivaltaisten kohtausten suhteen on kuitenkin muistettava, että Sin City kärjistää ja leikittelee mustalla huumorilla itsetietoisesti. Miehet kestävät kymmeniä kuolettavia osumia, kaikki naiset ovat huoria ja irtoraajat lentelevät kohtauksessa kuin kohtauksessa. Sarjakuvasta tehdyn elokuvan täytyykin olla sarjakuvamainen. Sin City on vuoden kiinnostavimpia elokuvatapauksia lievistä notkahduksistaan huolimatta. **** "Sometimes you eat the bar, and sometimes, well, the bar eats you." |