Aihe: Terminaattoria Neloselta: 13.01, 20.01 ja 27.01.
1 2 3 4 5 6 7 8
NHR
28.01.2006 00:02:47 (muokattu 28.01.2006 00:05:56)
 
Meitsi kyllä tykkäs tästä kolmosestakin. Tai siis oli yllättävän hyvä, mihin varmaan vaikutti sekin, että odotukset olivat matalalla, kun lähes kaikki olivat ihan paskaksi tätä haukkuneet. Ekaa kertaa siis näin tämän tänään.
 
Ei tämä tietenkään kakkosta lyönyt, eikä edes ykköstä, mutta ihan kelpo rymistelyähän tämä oli, vaikka paikoin menikin hiukan yli. Tarina ja juonenkäänteet olivat mielestäni kuitenkin ihan OK, eikä se tyttöterminaattorikaan nyt niin paska minusta ollut; jotain pientä vaihtelua sentään. T-1000:sta on paha pistää paremmaksi, mutta enpä minä ainakaan sitä enää tässä leffassa olisi kaivannut.
 
Alkupuolen parit vitsit (mm. ne tähtiaurinkolasit ja "TOOK TUTÖ HÄND!") saivat minut naurahtamaan ihan ääneen, ja tulihan se "KET TAUN!":kin sieltä riittävän monta kertaa. ;)
 
E: Saattaa kuitenkin olla, ettei tätä jaksaisi ihan yhtä moneen kertaan katsella kuin paria ekaa osaa, tai sellainen olo ainakin vähän jäi näin ensimmäisellä katselukerralla.
Pellestä taikuriksi muuttuu aika hitaasti; ehkei siihen riitä elinaikani.
Tympee Huttunen
28.01.2006 08:45:28
Kolmonen oli suorastaan yllättävän hyvä. Loppu oli mielestäni mitä mainioin ja toimintaa todellakin riitti. Ainoa miinuspuoli oli, että jälleen leffaan (varsinkin alkupuolelle) oli ympätty tyhmää huumoria. Arskalla oli aika kestävät nahkavermeet, kun eivät toiminnassa hajonneet.
Minä Mikä sua vaivaa Mauri? Onko sulla tauti?
papitsu
28.01.2006 10:54:31
Nyt toisen kerran katsottuna oli jopa parempi kuin ekalla kerralla. Mitä vikaa tuossa lopussa muka on? Kaikki valittaa että huono loppu, mutta minusta tuo oli hyvä. Arskan näytteleminen oli loistavaa, tuo uusi pahis oli hot.. Juoneltaan tuo kyllä jää pahasti edellisistä Terminatoreista, mutta hyvää äksöniä.
THV-Klubi #42 IHFC #5
Bilharzia
28.01.2006 12:22:13 (muokattu 28.01.2006 12:27:19)
Nyt toisen kerran katsottuna oli jopa parempi kuin ekalla kerralla. Mitä vikaa tuossa lopussa muka on? Kaikki valittaa että huono loppu, mutta minusta tuo oli hyvä. Arskan näytteleminen oli loistavaa, tuo uusi pahis oli hot.. Juoneltaan tuo kyllä jää pahasti edellisistä Terminatoreista, mutta hyvää äksöniä.
 
Trilogialle passeli ja looginen lopetus. Porukat odottaa liikaa. Mä en odottanu yhtikäs mitään ja hyvältähän se tuntu.
 
Kyllähän tossa sitä sanomaakin on edelleen jos jaksaa kattella isompaa kuvaa. Tieteisfiktiota vai potentiaalista tulevaa? Ihminen on itellensä kaikista rankimpia susia keksinnöillään.
 
Oiskohan tuossa nelosen teossa sitten se ongelma, ettei Arska suostu/ehdi tulemaan..? Se latistaisi kyllä meininkiä aika tavalla.
 
Äijjä on keski-ikänen plösähtäny poliitikko. Ei se vaan pysty veteleen fyysisesti rankkoja rooleja niinku ennen.
. Let's Born To Die
pardy
28.01.2006 14:21:55
 
Trilogialle passeli ja looginen lopetus. Porukat odottaa liikaa. Mä en odottanu yhtikäs mitään ja hyvältähän se tuntu.
 
Kyllähän tossa sitä sanomaakin on edelleen jos jaksaa kattella isompaa kuvaa. Tieteisfiktiota vai potentiaalista tulevaa? Ihminen on itellensä kaikista rankimpia susia keksinnöillään.

Näin minunkin mielestäni.
 
Siinä muuten huomas että nimenomaan ne tulevaisuudesta lähetetyt terminaattorit määräsivät niiden Connorin ja Brewsterin tulevaisuuden. Jos niitä ei ois tullu, ei ne ois sinne suojaan missään vaiheessa päätyny, ja silloin ois ihmiskunnan pelastaja mahdollisesti kuollu.
 
Itse sanoisin että ei se Terminatorina ollu niin hyvä kuin aiemmat, mutta kyllä se monet nykyrymistelyt voitti.
ICE
28.01.2006 15:11:12
Hitto toi kolmonen loppu just hyvään kohtaan. Tostahan vois tehdä vaikka scifisarjan TV:lle. John Connor pääosassa koneita vastaan..
 
Hyvin samanlainen teema Terminator trilogiassa kuin Matrixin vastaavassa..
Lukkoa & bannia
anttipi
28.01.2006 16:16:44 (muokattu 28.01.2006 16:17:07)
 
Kolmonen osoittautui yllättävänkin hyväksi ennakko-odotuksiini nähden. Toisin sanoen, jaksoin katsoa loppuun asti, mitä ennakkoon hieman tohdin epäillä.
 
Mutta tähän osaan oli mielestäni sotkettu kyllä aivan liikaa Arskan puujalkahuumoria mukaan... Juonen sinänsä ymmärrettävät epäloogisuudet välillä huvittivat, välillä raivostuttivat. Aina kun naispuolinen terminaattori oli lähietäisyydellä John Connorista, jätti hän "yllättäen" käyttämättä esim. liekinheitintään tai sitten juoksuvauhti olikin yllättäen yhtä löntystämistä, vaikka toisessa kohtauksessa akka pinkoi nopeammin kuin autot. Hohhoijaa. :D
"Log From Blammo!"
pahala
28.01.2006 18:26:58
Aika ankeeta. Ei kyllä ollut yhtään sitä mahtavaa fiilistä mitä ykkösessä ja kakkosessa. Reikäinen juoni oli paikoitellen ihan huvittava, samoin kuin T-X. Lisäksi CGI efektit näyttivät ihan surkealta 15 vuotta vanhaan T2:n verrattuna.
8)
Helvetinpartaterä
29.01.2006 01:06:17
 
Uudesta Terminaattorista nyt päällimmäisenä plussana jäi mieleen se mukava tosiasia, ettei siinä sorruttu niihin nykyään niin focking pakollisiin Matrix-hidasteluihin. Sen sijaan vaan ihan normaalia äksöniä, ilman mitään vaijerikungfuakaan.
 
Niin ja tuosta Commandosta puhuttaessa ei saa koskaan unohtaa sen vahvaa homovivahteisuutta. Toisin sanoen ainoa leffa, jonka aikana heteromiehelläkin saa vähän jöpöttää. Heti alkuun kuvaa hikisestä Arskasta. Taustalla soi vielä joku kunnon pokejazz. Eikä saa unohtaa lopun vertauskuvallisuutta: Aluksi herrat heittävät toisilleen uhoavaa läppää (Esileikki). Tämän jälkeen sitten vähän tapellaan isoilla veitsillä (Itse akti), kunnes lopuksi vielä kaiken kliimaksina toinen heistä kuolee (H-hetki). Niin ja älkööt unohtako sitä fallossymbolia, kun Arska repäisee seinästä ison putkimaisen tangon, jolla seivästää vastustajansa. Kaiken kukkuraksi se putki suihkuttaa nupistaa suuret määrät höyryjä.
Manavava! "I'm gonna rip your head off and shit up your neck!"
ekikoo
29.01.2006 10:39:08
Lisäksi CGI efektit näyttivät ihan surkealta 15 vuotta vanhaan T2:n verrattuna.
 
mielenkiintoinen mielipide, lukisin mielelläni lisää aiheesta
A signature? Oh wait...
moottorisaha
29.01.2006 11:08:07
 
Aivan käsittämättömän ärsyttäviä näyttelijöitä tuossa leffassa.
"I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio
pahala
29.01.2006 14:01:27 (muokattu 29.01.2006 14:02:39)
mielenkiintoinen mielipide, lukisin mielelläni lisää aiheesta
 
Ei tarvitse lukea. Katso ne leffat. Asia johtuu lähinnä siitä että 90-luvun alussa CGI:tä käytettiin suhteellisen säästeliäästi, esimerkiksi T2:ssa ainoastaan T-1000 morffaus efekteissä jne. T3:ssa CGI:tä jo käytettiin joka paikassa korvaamassa työläämpiä tehosteita. Mm. siinä nosturiauto takaa-ajossa. Näyttää hirveältä ylenmääräisesti käytettynä. Se on kuitenkin niin keinotekoisen näköistä vaikka olisi kuinka supertietokoneet tekemässä.
8)
ruuvimeisseli
29.01.2006 14:28:25
 
mielenkiintoinen mielipide, lukisin mielelläni lisää aiheesta
 
Ainakin siinä lopussa kun se akkaterminaattori tuhoutui, se erikoisefekti oli jotain kamalaa, tosi keinotekoisen näköstä.
 
en tiedä miten on tässä mutta T2:essa osa efekteistä tehtiin käsin, piirtämällä frame kerrallaan, ja näyttää hienommalta :E. Ainakin se pahisterminaattorin "haavoittuminen" tehtiin niin.
Brian May jr.
29.01.2006 15:52:52
Niin ja tuosta Commandosta puhuttaessa ei saa koskaan unohtaa sen vahvaa homovivahteisuutta. Toisin sanoen ainoa leffa, jonka aikana heteromiehelläkin saa vähän jöpöttää. Heti alkuun kuvaa hikisestä Arskasta. Taustalla soi vielä joku kunnon pokejazz. Eikä saa unohtaa lopun vertauskuvallisuutta: Aluksi herrat heittävät toisilleen uhoavaa läppää (Esileikki). Tämän jälkeen sitten vähän tapellaan isoilla veitsillä (Itse akti), kunnes lopuksi vielä kaiken kliimaksina toinen heistä kuolee (H-hetki). Niin ja älkööt unohtako sitä fallossymbolia, kun Arska repäisee seinästä ison putkimaisen tangon, jolla seivästää vastustajansa. Kaiken kukkuraksi se putki suihkuttaa nupistaa suuret määrät höyryjä.
 
Ahaa! Tää tankojuttu väläytti. Olen ollut aika varma tähän päivään saakka etten ole Commandoa nähnyt, mutta näköjään tuon joskus 5-7 vuotiaana olen telkusta katsonut :) eikös siinä oo joku sellanen kohta, jossa Arska tappaa maalit naamalla polvistuneena konekiväärillä hemmetin paljon kohti juoksevia tyyppejä?
Vettä!
Hetfield
29.01.2006 16:00:30
 
Ahaa! Tää tankojuttu väläytti. Olen ollut aika varma tähän päivään saakka etten ole Commandoa nähnyt, mutta näköjään tuon joskus 5-7 vuotiaana olen telkusta katsonut :) eikös siinä oo joku sellanen kohta, jossa Arska tappaa maalit naamalla polvistuneena konekiväärillä hemmetin paljon kohti juoksevia tyyppejä?
 
Onhan siinä.
Metal up your Ass | Not only do I not know the answer... I DON'T EVEN KNOW WHAT THE QUESTION IS!!!
pahala
29.01.2006 16:08:28 (muokattu 29.01.2006 16:09:50)
Ainakin siinä lopussa kun se akkaterminaattori tuhoutui, se erikoisefekti oli jotain kamalaa, tosi keinotekoisen näköstä.
 
en tiedä miten on tässä mutta T2:essa osa efekteistä tehtiin käsin, piirtämällä frame kerrallaan, ja näyttää hienommalta :E. Ainakin se pahisterminaattorin "haavoittuminen" tehtiin niin.

Itse asiassa ne T-1000 "ampumahaavat" tehtiin ilman CGI:tä, ihan käytännössä sellaisista hetkessä aukeavista tinapaperia vastaavista jutuista. Hankalaa selittää mutta netistä ja dvd:n ekstramateriaaleista löytyy juttua. Siinä hasta la vista kohdassa kun T-1000 jäätyy ja arska ampuu sen tuhannen päreiksi, käytettiin elohopeaa kun se alkoi taas kasaantua. :)
Kuulostaa huvittavalta, mutta näyttää niin paljon paremmalta kuin joku tietokoneella tehty CGi mössö.
8)
ruuvimeisseli
29.01.2006 17:34:15
 
heh, niinpä näyttää olevan, taisin muistaa väärin:
 
Gun Shot blasts effects of the T-1000 were composed of latex rubber and attached to the T-1000, in some scenes these wounds dissolve into the body of the T-1000 in others the gun shot blasts allow one to see clear through the T-1000 to the other side.
Akiman
29.01.2006 22:54:30
 
Terminatorin jatkumossahan parasta on tuo John Connorin ikä / Muut ajat -sekoilu, joka korostui nimenomaan tuossa kolmosessa aika paljon. Ihan ensimmäisessä osassa eletään vuotta 1984 ja näin ollen John syntyy joko 1984 tai 1985. Terminator 2:ssa T-1000 tutkii Johnin tietoja tietokoneelta ja siellä mainitaan Johnin olevan 10-vuotias, mitä tämä ei todellakaan näyttäisi olevan näyttelijästä, tavoista ja mieltymyksistä päätellen. Joka tapauksessa Terminator 3:ssa puhutaan puolestaan Johnin olleen 13-vuotias tuossa toisessa osassa, mikä käy kyllä paremmin järkeen mainittujen seikkojen puolesta. Sen sijaan tuossa tulee ristiriidaksi se, että jos John oli 13-vuotias osassa kaksi, elettiin tuolloin vuotta 1997 tai 1998. John kertoo Sarahin haudalla, että äidilleen oli todettu aikanaan T2 ajan jälkeen leukemia ja hänelle annettiin kuusi kuukautta elinaikaa, mutta Sarah oli taistellut kolme vuotta, jotta voisi olla varma, ettei maailmanloppu tullut elokuussa 1997. Näin ollen tuo 10 vuoden ikä kävisi paremmin järkeen tuon seikan kanssa, muttei Johnin olemuksen suhteen taas ollenkaan ja muutenkin T2 ja T3 antavat näin ristiriitaisia tietoja tuosta.
 
Wanhaa ristiriitaahan tämä, mutta aika hauska pikkujuttu kuitenkin.
:: LEVYARVIOT, HAASTATTELUT YM. -> SONOS METALLICOS :: TUOREIMMAT HAASTATTELUT: ONE MAN ARMY AND THE UNDEAD QUARTET ::
Synnyttäjä
30.01.2006 11:23:19
 
Jännää, miten parikymmentä vuotta sitten ei nillitetty erikoistehosteiden huonoudesta lainkaan, vaikka feikeiltähän nekin näytti. CGI nyt vaan on kustannustehokkain tapa tehdä "näyttäviä" tehosteita, eli yksi työvälinen muiden joukossa. Allekirjoitan kyllä mielipiteet tietokone-efektien liiallisesta käytöstä verraten nyt vaikka T2sta ja T3sta, mutta ei ne vielä toistaiseksi ole yhtäkään leffaa pilanneet. Eli jos leffa on paska, on siihen jokin muu syy, kuin huonot efektit.
 
Niin, ja leffa, missä on ydintuho, vedenpaisumus tai jokin muu raamatullinen lopunajan häppeninki, ei voi olla läpeensä paha.
Kaikki tuntee apinan, apina ei tunne ketään.
Thoun
10.02.2006 15:46:45
Terminator sarja on kyllä koomisin action leffa jota on tullu elokuviin. Kun katto arskan ilmeitä ja kuuntelee sen puhumista niin ei voi olla nauramatta.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)