Media ja viihde ›

Alienia voi siis pelata samalla konsolilla kaksin? Vai vaan netin yli?
 
Ärsyttää, kun boksille ei vielä ole oikein mitään kaksinpelattavaa. Halot korjannee asian.

TommiTomminen: Alienia voi siis pelata samalla konsolilla kaksin? Vai vaan netin yli?
 
Ärsyttää, kun boksille ei vielä ole oikein mitään kaksinpelattavaa. Halot korjannee asian.
 
Ei sentään, vaan vuorotellen kuolemasta. Näin ei tarvi molempien ostaa samaa peliä. On nuo kauhu ja kuumotuspelit muutenkin mukavempia hermoille yhdessä pelatessa.

Nyt on The Last of Us pelattu loppuun. Hyva lopputeurastus kylla ja loytyi niita rynkkyjakin vihdoin, ja sitten peli loppuikin kuin seinaan perkele.
 
Annan 5 pistetta viidesta. Toivottavasti tulee jatko-osa pian.

tukse: Komppaan täysin. Ite oon nyt about pelin puolessa välin, ja onhan se huikea pläjäys. Jopa noi sivu questitki on tullu pelattua läpi ku niistä saa grindattua ukkoa paremmaksi. Ei tullu GTA:ssa tehtyä noita sivu questeja oikeastaan yhtään ku se raha mitä gta:ssa sai oli oikeastaan ihan tyhjän kanssa.
 
Ainut mikä miinus voisin antaa pelille, niin välillä ärsyttää noi hiiviskelytehtävät, mutta onneksi niitäkään ei ole hirveästi.
 
Parasta pitkään aikaan.
 
Niin, ja pelaan peliä XBOX ONE:lla
 
Joo pleikka neloselle tämän hommasin ja aina kun kerkiän niin olen tätä pelaillut. On kyllä kiva peli. Ei turhaa lässytystä ja ei liian vaikea mutta ei nyt liian helppokaan. Ainut missä meinaa mennä hermo niin on tosiaan noi hiippailutehtävät välillä :D Mutta aika 5/5 matskua.

Dreamfall: Chapters - Episodi 1
 
Onhan tätä tullut odotettua... Ostin The Longest Journeyn joskus varmaan vuonna 2000, aikalailla heti sen ilmestymisen aikoihin ja se on edelleen ehdottomasti yksi suosikeistani point-and-click-genressä. Vuoden 2006 jatko-osa Dreamfall puolestaan oli aika omituinen. Toisaalta olen ihan tietoinen, että kyseessä ei välttämättä ollut kovinkaan hyvä peli. Ongelmanratkaisu oli simppeliä, tappelut raivostuttavia ja hiippailu täysin turhanpäiväistä. Lisäksi peli loppui ehkä pelihistorian raivostuttavampaa cliffhangeriin.
 
Kaikesta tästä huolimatta, Dreamfall on mun Top5 parasta peliä koskaan -listallani. Tarina, hahmot, tunnelma, kaikki vaan toimi niin pirun hyvin, että ne pelilliset puutokset saattoi jättää huomioimatta.
 
Kahdeksan vuotta sitä kolmatta osaa sitten saatiinkin venailla. Ja oikeastaan vieläkin saadaan, koska peli julkaistaan Walking Dead -tyylisesti episodeissa. Ensimmäinen episodi jätti taakseen suurin piirtein samanmoisen hämmentyneen fiiliksen kuin Dreamfallkin.
 
Ne (tämän pelin kohdalla) tärkeät asiat on edelleen kunnossa: tarina toimii, dialogi on loistavaa, hahmot on hyviä ja ääninäyttely kaikinpuolisesti oivaa. Suurimman osan ajasta olin ihan innoissani päästessäni taas takaisin The Longest Journeyn maailmaan.
 
Mutta pelillisesti tää on ihan yhtä heikkoa kuin Dreamfallkin. Tappelut ja hiippailut nyt on onneksi heivattu menemään (sen verran yksimielisesti niitä vihattiin, että outoa olisi ollutkin jos ne tähän olisi tungettu), mutta ongelmanratkaisu on aivan yhtä simppeliä kuin ennenkin. Uutena elementtinä pelisarjassa on valintasysteemi, joka varmasti toimii oikein oivasti tämän tyyppisessä pelissä, mutta joka kuitenkin on sen verran vanhaa kauraa peleissä, että ei siitä nyt erityisemmin jaksa innostua. Nähtäväksi jää kuinka paljon valinnat vaikuttaa sitten loppupeleissä mihinkään. Tosin kyllä ainakin yksi valinta oli, jonka vuoksi tekee mieli pelata tämä eka episodi vielä kertaalleen läpi.
 
Yksi suurempi miinus tulee keskusteluista. Kuten siis sanottua, dialogi itsessään ja ääninäyttely myös ovat hyvää, mutta animaatio on kovin tylsää. Hahmot pitkälti vaan seisoo paikallaan ja heiluttaa päätään. Lip-sync toki on, mutta kasvonpiirteet ovat aika aneemisia ja koko ajan on semmoinen fiilis, että ei kukaan oikeasti keskustele näin. No ehkä, mutta kumminkin. Ei tunnu luontaiselta. Jossain RPG:ssä tai vastaavassa tämä voisi mennäkin, mutta kun tarina ja tunnelma ja keskustelut on niinkin tärkeässä osassa kuin tässä, niin parempaa toivoisi.
 
Oli miten oli, se on kumminkin Dreamfall. Pelisarjaa tuntemattomalle en oo varma tarjoaako tämä yhtään mitään. Eka episodi tuskin ainakaan. Mutta meikäläisen kaltaiselle fanipojalla kaikki nuo ylle listatut ongelmat katoaa sillä sekunnilla kun ryhdyn pelaamaan.
 
Pelinä: 3/5
Dreamfallina: 5/5, antakaa lisää kiitos

En taas tie mitä ajattelin kun kirjastosta otin dark souls II:n.
Onhan tää "helpompi" mitä ykkönen kun oon 5 bossia saanu nurin vaivasten 40h jälkeen mut tähän se nyt jäi, ei vaan kertakaikkiaan minkäänlaista toivoa. Ekassa en päässy toista bossia pidemmälle.
Tarvii nyt rehdisti todeta että vituttaa tää perkeleen peli. Miks kyhätä vimpan päälle hieno RPG loistavilla kontrolleilla jos sitä ei pysty pelaamaan ku 1 tyyppi kymmenestä...

Sly Cooper: Thieves in Time - Hiton loistavuutta, kuten kaikki aikasemmatkin sarjan osat, mutta sikäli kun taas sielä oli se Kiinajakso mukana, ni ei oikeen yllättäny, sehän nyt löytyy melkeen noista kaikista. Sekä miinusta tulee myös siitä että sinne alkupään(Pariisi) tasoon ei enää pelin läpäistyä pääse. Pelattavaa ja etittävää riittää kyl iha mukavasti, hiton loistavaa ajavietettä annan 8. Thievnetissä on liikaa turhaa roinaa..
 
Ratchet & Clank: Quest for Booty - En oikee tajunnu mikä idea tässä on, vaikkakin on lisäosa Tools of Destructionille, minkä ostin, mutta myin, joten on siinä saattanu hävitä jotain. Tasot on helvetin hämäriä ja outoja. Ei tyypillistä meisinkiä vaan lähes perkeleen mahdottomia pienessä nosteessa pelatessa. Aseita oli vissiiki peräti kolme, jotka jo päivitetty tietylle tasolle ja joista tyyliin kaks käytännöllistä, mutta ammuksia turhan harvaan sitten näille. 4
 
Ratchet & Clank: Into the Nexus - Tämä oli sitten taas aivan toisesta ääripäästä. Aivan loistavuutta, tämäkin kyllä lisäosa Crank in Timelle. Grafiikka hiton hyvää ja pelattavuudeltaan luontevaa. Sopivan nopeatempoista mäyhettä jota kestää pelata usemmankin kerran, jota oonki tehny(3xläpi). Erityisesti uudet aseet saa jo pelkästään hyvälle tuulelle, tasot on järkevästi suunniteltu/rakennettu. Kestää myös räiskinnän johtajakännissä (Y). Tästä puuttuu enää SE, eli kaksinpeli co-op tyylisellä meisingillä tasoja läpi, ei mitään mano-a-mano hommaa, jota nykyään on kaikkialla. Viihdyttävä, addiktoiva ja perkeleen hyvä siksi 9!
 
Harry Potter Deadly Hallows Part II - Niin..pelihän "menee" melkeen elokuvan tarinan mukaan, mutta jatkuva vihollista vastaan taistelu alkaa puuduttaa jo ensimmäisessä tehtävässä. Kamerakulma aivan onneton, tähtäys sitäkin kömpelömpi. Tämä on siis varmaan tarkotettu ite elokuvasarjan truefaneille, jotka ostaa kaiken vaa siks että siin lukee HP. En saanu mitään irti ja pelin tunnelma ja ilmapiiri oli sen verta ahistava miljoonine taisteluineen, missä vihulaisia pukkaa joka kerta enempi, että ei tee kyllä toista kertaa mieli pelata. Aikasemmin Potter-sarjaa oon pelannu Viisasten Kiven, Azkabanin Vangin sekä Feeniksin Killan, joka kohoaa tällä hetkellä kaikkien näiden pelisarjalaisten yläpuolelle, vapaasti tutkittavine ympäristöineen. Anyway, HP Deadly Hallows 6.

The Last of Us ps4 remastered versio.
 
Mitäpä tähän voi sanoa ku wau! Grafiikka oli komeaa ja tunnelma koko ajan katossa. Ääninäyttely perhanan toimivaa. Juoni nyt oli vähän ennalta arvattava mutta ei se haittaa. Rymistely ja rauhalliset kohtaukset oli aika hyvin tasapainossa. 5/5

GTA V PS4. Itselle pelisarja on jäänyt hiukan etäiseksi joten nyt hankittuna tästä saakin sitten nauttia kuten neitsyt parhaimmillaan :) Hyviä tehtäviä ja hauskoja juttuja, myös vapaa liikkuminen ja anarkia (kuten stickyn kiinnittäminen valoissa seisovaan autoon ja räjäyttäminen matkan päästä) ja poliisien pakoilu on hyvää hupia. Ruudunpäivitys hiukan tökkii kun ajaa vauhdilla ja ruudulla on paljon tavaraa, mutta kokonaisuutta tuo ei häiritse. 4.5/5

GTA V ps4 jotenki tämä ei nyt lähtenyt mutta hampaat irvessä väänsin läpi. Tehtävät oli tosi tylsiä ja kaupunki tuntui aika yhdentekevälle. Ei tässä vaa ollu sitä GTA fiilistä. Trevor nostaa arvosanaa vähän. 3/5 vaihdan tämän varmaan johonkin parempaan.

The Evil Within jäi kesken äböyt 5h jälkeen. Kauhufani oon ikäni ollut mutta ite peli oli niin tylsää putkessa juoksua kömpelöillä kontrolleilla ettei pidemmälle jaksanu, nyyh.
 
Dark Souls 2 tuli veettyä lopulta läpi ja pelkillä teräaseilla, ilman itkuraivareita ja netistä lunttailua ei kyllä selvitty, intensiivisimmät 115 tuntia ikinä. Uskomaton peli kyllä, ei mikään pistä pumppua hakkaamaan yhtä hysteerisesti.

Wargame: Red Dragon 4,5/5
 
Kyseessa on Wargame-pelisarjan kolmas osa. RTS-pelin skenaario on on kylmän sodan kuumeneminen globaaliksi konfliktiksi, tällä kertaa aasiassa. Pelissä on n. 1400 eri yksikköä huollosta tykistöön ja tiedusteluun asti, ilmatukea ja laivastoa unohtamatta. Osa puolina luonnollisesti NATO ja Varsovan liitto. Pelissä kootaan itselle "deckki" yksiköistä, joita kullekin liittoumalle on tarjolla eri kategorioihin kuten panssarit, jälkaväki, tiedustelu jne. Liittouman lisäksi voi pelata myös yksittäisellä maalla kuten vaikka Länsi-Saksalla tai Pohjois-Korealla. Tai vaikka Ruotsilla. Suomen armeijaa ei valitettavasti ainakaan vielä ole mallinnettu peliin. Pelissä ei rakenneta basea perinteisten rts-pelien tapaan vaan pelin alussa sinulla on tietty määrä pisteitä käytössäsi joillä varväät etukäteen valitsemastasi deckistä yksiköt. Jokaisella yksiköllä on oma pistehintansa ja pisteitä saa tasaisesti lisää matsin kuluessa vahvistusten kutsumiseksi. Kartat ovat todella isoja ja suurimmat moninpelimatsit ovat 20 pelaajan mittelöitä 10v10-kartoilla. Aloituskynnys on korkeahko mutta peli on erittäin palkitseva. Alla pari videota.
 
https://www.youtube.com/watch?v=6jWE7nRm3iw
https://www.youtube.com/watch?v=XybTzMDEiu0
https://www.youtube.com/watch?v=Z4VA_3f3XS4

Dishonored (+ lisäosat) 4/5 (PC)
 
"Dissi" oli kyllä pitkästä aikaa tunnelmallisin ja koukuttavin peli, jota on tullut pelattua. Sarjakuvamainen ulkoaso oli sopivan kieli poskessa -ratkaisu vastapainoksi nykyajan muovipintaista realismia grafiikoiltaan hakeville peleille. Sarjakuvaluukki yhdistettynä viktoriaanisen ajan steampunk -Englantiin loi aivan omanlaisensa tunnelman ja puri allekirjoittaneeseen kuin suolikaapin avain. Tarinakin oli kostotarinoiden kliseistä huolimatta sopivan eturivissä toteutuskokonaisuudessa ja tämä näkyy mm. siinä, että en muista paljoa pelissä pyörineeni samoissa ympäristöissä, vaan maisemat vaihtuivat tehtävästä toiseen tarinan vaatimusten mukaan.
 
Kaikista suurin kiitos menee kuitenkin mahdollisuudelle pelata peliä niinkuin lystää. Tässä on sellainen peli parhaimmillaan, jossa pystyt valitsemaan lähestymistapasi itse ja se oikeasti toimii, oli se sitten varjoissa luikkiminen, turpakäräjöinti tai jotain tältä väliltä. Tämän ansiosta tää on myös käytännössä aivan eri peli, jos pelaat sen pariin otteeseen läpi eri lähestymistavoilla, joten uudelleenläpipeluuarvoakin löytyy. Näin varsinkin, jos tykkää koluta nurkkia, sillä pelissä on vaikka mitä pikkusaavutettavaa ja -löydettävää. Toisaalta jos tykkää suoremmasta lähestymistavasta, niin kaiken tämän voi jättää huomiotta ilman, että pelikokemus varsinaisesti kärsii.
 
Pelimekaniikka toimii mielestäni huomattavasti paljon paremmin kuin esim. Bioshock Infiniten ja voimien sekä aseiden kanssa pelehtiminen tuntuu riehumisenkin keskellä olevan helpommin omaksuttavissa. Tällaista taistelujärjestelmää on aika helvetin vaikea saaha aivan supertoimivaksi nykysillä alustoilla, mutta tää on varmasti aika lähellä parasta näistä suhteessa käytettävien voimien ja vitkuttimien määrään.
 
Mielestäni lisäreiden, eli The Knife of Dunwall ja The Brigmore Witches, kohdalla juoni meni itse pääpeliä mielenkiintoisemmaksi ja intensiivisemmäksi ja jotenkin nämä pitivät otteessaan jopa pääpeliä paremmin. Pääasiassa ne tarjoilevat lisää samaa, mitä pääpelikin, mutta tällä kertaa saapastellaan pääpelin yhden antagonistin, eli Daudin, kalosseissa seuraten osittain pääpelin rinnalla kulkevaa aikajanaa eri näkökulmasta. Pääpelin mukaisesti molempien lisäreiden loppuratkaisut riippuvat pelitavasta ja homma kiteytyy aika lailla muinaiseen viisauteen "sitä saa mitä tilaa" ja ompa matkan varrella tietysti paljon pääjuonenkäänteitä, jotka "pelautuvat" läpi aivan eri tavalla riippuen valitusta lähestymistavasta.
 
Lisäreistä Dunwall City Trialsin laskisin kyllä ihan erilliseksi kikkailuksi, kun eihän sillä ole pelityylillisesti paljoakaan tekemistä muun sisällön kanssa. Tämä pikkupelikokoelma koostuu lähinnä erilaisista nopeus-, tappelu- ja aivopähkinähaasteista. En oo ainakaa toistaseks jaksanu hirveästi kiinnostua näistä, vaikka tarjoileehan ne alottelevalle pelaajalle hyvän tavan harjotella pelin pelaamista vähän suljetummassa ympäristössä, jos sellasta kaipaa.
 
Kokonaisuutena pääpelille ja juonilisäreille lätkäsen arvosanan 4/5, koska paketti on harvinaisen hyvin kasassa joka puolelta. Välillä oli vähän mielenkiinto laskenut eikä itse pääpeli jaksanut ihan aina pitää otteessaan niin hyvin kun olisi voinut toivoa, josta ja muista pikkufiboista johtuen se yks tähti pois. Suosittelen silti hiippailu/mättö -pelien ystäville, jotka eivät kavahda sarjakuvamaista grafiikkaa ja steampunkia. Pelimekaniikka on poikkeuksellisen hyvin rasvattu, oli lähestymistapa sitten kummasta äärilaidasta tahansa (tai jotain niiden välistä).

Farcry 4, tarina läpi ja silti vasta 50% pelistä nähty.
Peli on edelliseen osaan verrattuna parempi. Enemmän juttuja ja jokunen uudistus pitää huolen ettei hommat kesken lopu. Toisaalta itse tarina on jotenkin tosi laimee ja tylsä, pääpahiskin on ihan onnettoman hölmö ja tasapaksu. Farcry3:ssa oli paljon siistimpi tarina ja hienommat hahmot, Vaas oli aidosti häiritsevä ja unohtumaton tyyppi.

tomaattiorava: Vaas oli aidosti häiritsevä ja unohtumaton tyyppi.
 
Tämä kyllä mutta vastapainoksi päähenkilö olikin ihan unohdettava kekkuli, jonka muuttuminen nössöstä Ramboksi ei ollut kovin luonnollinen siirtymä. Pelaaminen oli kyllä silti ihan hauskaa, varsinkin tukikohtien tyhjentäminen hiippailemalla.

FC3 otti haastavamman lähtökohdan sisällyttämällä tarinaan pelaajahahmon kavereita, joista pelaaja ei mahdollisesti välitä ollenkaan. Enkä päässyt ikinä varmuuteen, irvailivatko tekijät tribaali-sisäinen-soturi -juonikaarelle, tarkoittivat sen vakavasti otettavasti, vai molempia. FC4 pysyy tässä mielessä paremmin kasassa, kun tapahtumapaikka ja hahmot ovat yhtä outoja pelaajalle ja pelihahmolle, ja pelihahmo on enempi "tyhjä lauta" joka jättää varaa omalle mielikuvitukselle.
 
Yhteenvetona olen osittain samoilla linjoilla tomaattioravan kanssa: FC4 on tasaisen varma kokonaisuus, jossa pelattavuutta on hiottu edeltäjästä, FC3 otti enemmän riskejä, sisälsi monipuolisempia kampanjatehtäviä ja ylsi parhaimmillaan mieleenpainuvampiin juttuihin, kuten Vaas, mutta epäonnistui myös rankemmin (täytetehtävät, irralliset happotrippi-pomotappelut.)

Assassin's Creed
 
Eka demo. Edelleen jees peli, vaikka oon tämän useampaan otteeseen jo pelannut läpi. Grafiikka on yllättävänkin hyvä, välillä vähän tönkköä meno ja aina välillä tuli niitä kuolemaanhyppyjä, kun hahmo ei oikein liikkunutkaan niinkuin piti.
 
Juoni on pirun toimiva ja tykkään päähahmosta Altairista kyllä. Alussa ratsastelu vähän ärsytti ja pelin sammuttaminen on aika monen napautuksen takana, mutta kokonaisuutena hieno peli ja historiallinen näyttämö toimii.
 
4/5

Bloodborne PS4
 
On tullu ny tuota pari viikkoa hakattua. Täytyy kyllä sanoa että aika armoton peli. Aika saatanan monta kertaa on tullu kuoltua, mutta siihenki tottuu ku tarpeeksi monta kertaa lähtee henki.
 
Aikasemmin tuli ps3:lla pelattua tuota demon soulsia joka on aikalailla samantyyppinen ku Bloodborne, ja siinä en päässy alkua pidemmälle ku hermot meni.
 
Pelissä pitää olla kokoajan hereillä. Ei voi vetää niinku esim. God of warissa missä periaatteessa riitti se ku hakkas vaan nappeja. Tuossa pitää taktikoida, ja opetella juttuja ulkoa.
 
Nyt uusi yritys tuolla Bloodbornella, ja aion kyllä pelata noi Dark soulssitki läpi.. En ehkä heti tuon perään, mutta lähitulevaisuudessa.
 
Grafiikka ei ole minun mielestäni ps4:sen parhaimmistoa, mutta ei se mua niin paljon häiritse. Tunnelma on täys kymppi, ja pelattavuuski toimii oikeenki hyvin. Joskus kamera seilaa missä sattuu, mutta suurinmaksi osaksi seki toimii niinku pitää.
 
Pelille arvosana 9/10.

Dragon age: Origins (PC) **** ja puoli
 
Pelin mittari näytti lopun savetuksessa 76 tuntia. Normaalisti en pelien pituudesta valita, mutta tässä meinasi alkaa jo toivomaan että loppuisi jo, niin pääsee elämään oikeaa elämää välillä. Sen vuoksi rokotan puoli tähteä.
 
Hieno kokemus kerrassaan. Melko eeppisiin tunnelmiin päästiin pitkin tarinaa. Selkeästi LotR-meininkiä redcliffen puolustuksessa ja alun ostagarin taistelussa. Juonittelu-meiningistä tuli tietenkin mieleen game of thrones. Tässä oli myös selkeästi kohtia jossa pelaajan valinnat vaikuttaa tarinan kulkuun.
 
Pelasin sillä default-vaikeusasteella mikä siinä on, ja vasta lopussa alkoi tuntumaan että pärjää. Pelissä on paljon taisteluja, joissa tuntuu että tuli voitettua ihmeen kaupalla, mutta ne on ilmeisesti tarkoituksella tehty sellaiseksi. Täytyy manageroida ja taktikoida oikeasti. Pc:llä on onneksi F5 ja F9. Luin myös, että konsoliversio on merkittävästi helpompi. Sen ymmärtää, koska ohjaimella tuo mikromanagerointi olisi melkoista tuskaa. Partyssä minulla oli suurimman osan ajasta healeri ja crowd-controlleri maget, Tankki kilven kanssa ja dualwield-rogue.
 
Jos tykkää kotorista ja mass effectistä, niin tykkää tästäkin.

Dragon ball xenoverse
 
Iskee ku perfect kamehameha over 5000/5
 
Pääsee pelaamaan sarjan kohokohtia uudestaan ja saa expata omaa hahmoa. Lukuisia sivutehtäviä joita voi pelata yksin tai porukassa. Toimii jos tykkää itse sarjasta. Jos ei tykkää niin ei ehkä toimi.