bedlam 03.06.2024 13:54:49 (muokattu 04.06.2024 09:49:52) | |
---|
nirzin: Dario Argenton Profondo rosso on pitkään ollut "olis hyvä joskus nähdä" -listalla, ja nyt sitten katsoin Plex-suoratoistopalvelusta. Tekstitys oli tarpeen, koska elokuvassa välillä puhuttiin englantia ja sitten yhtäkkiä italiaa, tyystin ilman mitään logiikkaa siinä, mitä kieltä kulloinkin puhuttiin. Ihan kuin näytettävä versio olisi harsittu kasaan italian- ja englanninkielisistä dubbausversioista. Näin siinä on varmaan käynytkin, jos kieli vaihtuu kesken leffan on luultavimmin kyseessä tapaus jossa teatteriversioon on myöhemmin yhdistetty kohtauksia pidemmästä versiosta. Rakastan italialaisia kauhuleffoja, mutta Argento ei minulle niitä kärkipään edustajia ole siltä saralta. Myönnän että johtuu varmaan osaltaan siitä etten oikein pidä itse tyypistä. Väitti mm. keksineensä koko giallo-genren, vaikka kyseinen genre kukoisti jo melkein 10 vuotta ennen hänen debyyttiohjaustaan. Argento ei tuonut sinänsä mitään uutta, mutta ehkä tiivisti formaatin hyökkäävämpään ja terävämpään muotoon. E: siis täytyy korjata että en ole nähnyt Argentolta kuin 5 leffaa: Bird With the Crystal Plumage, Suspiria, Tenebre, Inferno ja Phenomena ja toki nuo kolme ekaa mainittua ansaitsee ehdottomasti sen 4/5, jälkimmäiset kaksi ei minusta pysyneet kasassa. Infernossakin sen parhaan kohtauksen ohjasi Mario Bava, joka se todellinen italokauhun mestari minusta. Lucio Fulcikin menee itsellä Argenton ohi. Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com |
TheMurno 11.06.2024 21:15:09 | |
---|
Furiosa. 5/5. Chris Hemsworth oli huikea ja Anya Taylor-Joy muikea. |
Tuomoo 11.06.2024 23:40:13 | |
---|
Furiosa. V8/5 Ei ehkä ihan samalla tasolla kuin Fury Road, mutta tykkäsin kyllä todella paljon. Tässä oli juonessakin jotakin panosta, mutta vähän jäi kaipaamaan sellaista rymistelyä, kuin Fury Roadissa oli. Henkilönä Furiosa oli myös todella kiinnostava. Ja valtavan upeasti näytelty pääosan vetäjältä. Elokuvana 5/5, autoista pakko antaa 100/5 ja muutenkin tuo postapokalyptinen maailma 10000000000/5. Erityisesti ihan viimeiset hetket nitoivat tämän niin valtavan hyvin Fury Roadiin, että harvoin elokuvissa näkee näin täydellistä jatkumoa. Upea elokuva. Pitänee käydä katsomassa uudelleen. 19.2.2021 never forget |
vt1100 12.06.2024 08:04:20 | |
---|
Furiosa avausviikonloppuna. Hyvä leffa, ei mitään tyypillistä Hollywood girlboss pasketta ja mukavan avartava kokemus maaimanrakentamisen näkökulmasta. Toinen asia on sitten se että 9 vuotta Fury Roadin jälkeen tälläinen prequel on siinä ja siinä, ja ehkä mieluusti olisi kuitenkin nähnyt Maxin jatkavan seikkailujaan. Nythän on epävarmaa tuleeko tästä enää yhtään elokuvaa kun Furiosa ei varsinaisesti tahkoa tulosta. Dirty Harryt tuli katsottua pitkästä aikaa kaikki, samoin Alien ja Aliens. Molemmista Alien leffoista tuli katsottua pidennetyt versiot joskin ekan leffan tapauksessa tuo versiointi on aika turha, Aliens taasen jonkin verran paranee mielestäni lisäkohtauksineen. No Sudden Move on olevinaan näppäräkin rikoselokuva lukuisine käänteineen mutta aika sekavaksi tuo kikkailu lopulta leffan tekee, kovia nimiä mukana mutta on tainnut olla vaan sellanen palkkashekkikeikka monelle. |
Henri Henri Olavi 22.06.2024 11:24:41 | |
---|
Children of the Sea Studio Gibhlin tyyppejä. Tosi kaunis, maagis-realistinen surrealistinen erittäin psykedeelinen pläjäys. Tytärkin piti. 10/10 Majid Kavousifar |
trih 11.07.2024 23:17:29 (muokattu 11.07.2024 23:25:25) | |
---|
Sakaali (1997) Willis vetää kyllä kunnon psykon roolin (tuli mieleen Peter Stormaren hahmo Fargossa) ja Gere ja sidekick-mimmit ja -ukot komeita. Ai niin ja Jack Blackin hahmo, huhhuh. 3,78/5 |
Henri Henri Olavi 12.07.2024 13:07:46 (muokattu 12.07.2024 13:08:18) | |
---|
Civil War Vitun tyly. Skenaario voisi olla 100% mahdollinen ihan lähitulevaisuudessa. Nautin. Erinomainen elokuva. Tämä kisaa tässä vaiheessa vuoden parhaan leffan sijasta Perfect Daysin kanssa. Majid Kavousifar//
Vapaus on homouden keskeisin elementti. |
Alfons Åberg 13.07.2024 08:41:57 | |
---|
Silmä silmästä (1999) YLE Teeman esityksenä harvoin nähty, teatterikierroksella aikanaan 31 katsojaa saanut kotimainen kauhuelokuva. 2/5 "Oh yeah, ketchup please. Die Hard kakkone" |
Muovinen 16.07.2024 23:31:21 | |
---|
The Zone Of Interest Olipa hieno elokuva. Kylmän toteava, melkein dokumentaarinen kuvaus Auschwitzin päällikön Hössin perheen elämästä. Upeita kuvia ja sommitelmia ja mikä ääniraita. Hössin vaimo on tässä ehkä epäviehättävin kuvaus naisesta mitä olen nähnyt. Näkyi myös mestoja joissa olen juuri käynyt alle vuosi sitten, joten oli aihe vielä ihon alla aika pinnassa. Viisi omenaa/viisi omenaa |
bedlam 17.07.2024 19:25:40 | |
---|
Alfons Åberg: Silmä silmästä (1999) YLE Teeman esityksenä harvoin nähty, teatterikierroksella aikanaan 31 katsojaa saanut kotimainen kauhuelokuva. 2/5 Tuleekohan Areenaan? Kotimainen kauhuleffa on niin harvinainen näky, että mielellään tsekkaisi. Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com |
Alfons Åberg 17.07.2024 19:37:10 | |
---|
bedlam: Tuleekohan Areenaan? Kotimainen kauhuleffa on niin harvinainen näky, että mielellään tsekkaisi. Tuo oli sillain tymästi että oli katsottavissa vain suorana. "Oh yeah, ketchup please. Die Hard kakkone" |
bedlam 18.07.2024 00:05:00 | |
---|
Alfons Åberg: Tuo oli sillain tymästi että oli katsottavissa vain suorana. Ok, joskus nuo leffat tulee Areenaan vasta muutama viikko sen jälkeen on näytetty Teemalla. Pitää koettaa vilkuilla. Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com |
trih 20.07.2024 02:31:30 | |
---|
The Departed 4,93/5 Todella kova pätkä. En ole nähnyt alkuperäisversiota. Huippunäyttelijöitä kaikki. Jotenkin arvostus DiCaprioon vaan nousee kun katsoo näitä hänen vanhojakin pätkiä uudestaan. |
Muovinen 20.07.2024 09:52:00 | |
---|
trih: The Departed 4,93/5 Todella kova pätkä. En ole nähnyt alkuperäisversiota. Huippunäyttelijöitä kaikki. Jotenkin arvostus DiCaprioon vaan nousee kun katsoo näitä hänen vanhojakin pätkiä uudestaan. Itsekin katsoin tämän vasta Maxilta ja luulin nähneeni aiemminkin kokonaan mutta olin näköjään aina missannut leffan alun. Scorsese osaa tosi hienosti rytmittää niin että tarina etenee koko ajan ja tapahtumia on mutta ei silti tule juosten kustu fiilis. Departedissa tosiaan myös näyttelijät onnistuu hienosti. |
dixi19 29.07.2024 15:13:04 | |
---|
Dream Scenario Eli elokuva, jossa Nicolas Cagen esittämän yliopistoprofessorin näköinen mies alkaa ilmestyä lukuisten tuntemattomien ihmisten uniin. Tämä oli oikeastaan loistava draamakomedia. Hyvin kaufmanmainen, mutta ei sillä ärsyttävällä tavalla onneksi :) Mielikuvituksellisesta lähtökohdastaan huolimatta virkistävän realistisesti tehty ja aivan hiton hyvin näytelty. Tämän vuoden parhaita näkemiäni ja on ilo, että Cage on ollut viime vuodet pitkästä aikaa taas tosi kovassa vireessä. anomus.com |
Henri Henri Olavi 29.07.2024 15:30:59 | |
---|
dixi19: Dream Scenario Eli elokuva, jossa Nicolas Cagen esittämän yliopistoprofessorin näköinen mies alkaa ilmestyä lukuisten tuntemattomien ihmisten uniin. Tämä oli oikeastaan loistava draamakomedia. Hyvin kaufmanmainen, mutta ei sillä ärsyttävällä tavalla onneksi :) Mielikuvituksellisesta lähtökohdastaan huolimatta virkistävän realistisesti tehty ja aivan hiton hyvin näytelty. Tämän vuoden parhaita näkemiäni ja on ilo, että Cage on ollut viime vuodet pitkästä aikaa taas tosi kovassa vireessä. Yksi parhaista Cagen rooleista mielestäni. Kun miljoona volttia iskee, on aivan yksi lysti lukeeko huusissa Korkeajännitystä vai Raamattua. |
dixi19 29.07.2024 21:07:34 | |
---|
Henri Henri Olavi: Yksi parhaista Cagen rooleista mielestäni. Ehdottomasti. Taisi olla myös aika henkilökohtainen rooli, kun pitää tätä elokuvaa ja Pigiä parhaimpinaan tällä hetkellä. anomus.com |
Henri Henri Olavi 29.07.2024 21:33:09 | |
---|
dixi19: Ehdottomasti. Taisi olla myös aika henkilökohtainen rooli, kun pitää tätä elokuvaa ja Pigiä parhaimpinaan tällä hetkellä. Minäkin pidän nimenomaan näitä kahta. Longlegs voi muuttaa tilanteen. Kun miljoona volttia iskee, on aivan yksi lysti lukeeko huusissa Korkeajännitystä vai Raamattua. |
TheMurno 30.07.2024 20:53:56 | |
---|
Deadpool & Wolverine. Nauroin. 5/5. |
dixi19 30.07.2024 23:11:08 | |
---|
Putoamisen anatomia Ei ne ihan läpällä tätä Cannesissa ja Oscareissa nähtävästi palkinneet, on kyllä yksi parhaista rikosmysteeri-oikeussalidraamoista koskaan. Hieman hidas alku ehkä, mutta tempaa sitten otteeseensa. Hyvä tietää ehkä, ettei kyse kuitenkaan ole mistään trilleristä vaan puhedraamasta, mutta varsin loisteliaasta ja kiehtovasta sellaisesta. Aivan tolkuttoman hyvin näytelty ja kirjoitettu. anomus.com |