![]() 04.11.2021 20:40:23 | |
---|---|
Kummiseta: Annan bonus-pisteen tosin visuaalisuudesta, se oli tosi jees. . Samaa mieltä. Kivan näköinen mutta muuten aivan hevonhuilun puutaheinää koko pätkä. Maailma oli tuttu mutta ei piru, ei vaan kolahtanut yhtään. Täysin turha leffa. "Jos olet suuren hotellin aulassa ja kuulet 'Tonava Kaunoisen' soivan, häivy vähän helvetin äkkiä. Älä mieti. Juokse." | |
![]() 05.11.2021 22:07:55 | |
YLE Areenasta tuli tuijoteltua kotimainen Täältä tullaan elämä! (1980) Vahva, realistissävytteinen nuorisokuvaus Maailman Parhaalta Vuosikymmeneltä (kuvaukset tapahtuneet syksyllä 1979). Vaikka elokuvaa tuskin alkujaan on tarkoitettu historialliseksi dokumentiksi Suomen lähihistoriasta, elokuva osuu väkisinkin moneen käännekohtaan. Esimerkiksi tekoaikaan ajankohtainen punk/rockabilly -vastakkainasettelu ei suoraan kuulu juoneen, mutta näkyy tahattomasti ja pieninä vihjeinä, esim. Pellen ja Maukan cameo-roolit sekä fiftarien tukkalaitteet. Yhtälailla tuolloin peruskoulu-uudistus oli vielä tuoreessa muistissa, Helsinkiin tämä vaikutti viimeisenä lukuvuonna 1977. Tarkkailuluokkaa kuitenkin kutsuttiin virallisestikin tarkkailuluokaksi myös peruskoulu-uudistuksen jälkeen. Ja tämä näkyy pätkässä, tarkkislaisia katsotaan kieroon mutta oppilaiden näkökulmasta tarkkislaisia jopa pelätään, tämä näkyy mm. kuuluisassa pönttökastekohtauksessa. Mutta, jospa tämä riittää kuivakkaasta faktasta ja puhutaan itse elokuvasta. Elokuvan keskiössä on koulun tarkkailuluokka ja erityisesti pojat Jussi ja Pete, joista jälkimmäinen on hyvin tyylipuhdas fiftari. Koulun sijaintiahan ei missään vaiheessa mainita, koska taustan annetaan puhua puolestaan ja kuvissa välähtelee itähelsinkiläisiä maamerkkejä. Metro tosin ei liikahda, koska sitä ei elokuvan tekohetkeen ollut vielä avattu. Alkuvaiheilla keskeisessä roolissa on myös tarkkailuluokan opettaja "Pappa". Hänet kuvataan tarkkislaisten keskuudessa periaatteessa hyvin pidettynä hahmona, toisaalta hän ei ole ihmeidentekijä - ja siksi realistinen - sillä hän ei aina hyvästä tahdosta huolimatta saa poikia antamaan parastaan. Ja onhan tarkkailuluokalla tyttökin, nimittäin ensimmäisen valkokangasroolinsa Lissuna tekevä Kati Outinen. Elokuvan keskivaiheilla seurataan pääosin Jussin ja Peten erilaisia kahnauksia auktoriteettien kanssa, toisaalta katsojalle myös tehdään selväksi, miten häiriökäyttäytyminen juontaa juurensa rikkonaisista kotioloista ja tunteista mitä teinit eivät osaa käsitellä. Hyvin kuvaavassa kohtauksessa Peten juopotteleva isä antaa oikeutuksen juomiselleen kysymällä "Montako kertaa se jätkä on ollut kattomassa juonko minä vai enkö juo". Loppu ei ole onnellinen eikä anna vastauksia kaikkiin kysymyksiin, sittemmin elokuvan tekoajankohdan jälkeen tarkkailuluokkia korvattiin erilaisilla erityis -ja jousto-opiskelujärjestelyillä. 5/5 tämä ei olekaan paska housuille | |
![]() 06.11.2021 00:06:15 (muokattu 06.11.2021 00:08:40) | |
Nobody (2021) Better call Hutch? Eipä hetkeen ole selkeästi toimintafilmiä tullut katsottua. Bob Odenkirk tekee loistosuorituksen päällisin puolin luuserin oloisena perheenisänä, jolla kuppi menee nurin. Turpaan mätkitään säälimättä, osuvan soundtrackin säestyksellä. Rehtiä viihdettä wanhojen hyvien aikojen malliin, kestokin maltillinen maksimi b-leffojen henkeen (87min). Doc Brownkin vilahtaa ruudulla. Lopussa menee ehkä aavistuksen liian hupailuksi. Samoja tekijöitä taustalla kuin John Wickeissä, tästä pidin vähän enemmän, ei niin ryppyotsaista paahtoa. Ei sovi perheen pienimmille (kiroilua ja roisia graafista väkivaltaa) . 4,5/5. E: Kummiseta oli arvostellutkin tämän aiemmin. Mutta samoilla linjoilla, genrensä paras muutamaan vuoteen. Learn to play what you want to hear. | |
![]() 06.11.2021 07:29:43 | |
Dyyni - Vuoden 1984 versio. Onhan tästä aika ajanut ohi ja vähän väkisinhän tuo tuli katseltua loppuun. Uusi on vielä näkemättä joten vertailua ei vielä pysty tekemään. Polar - Tuli Netflixillä vastaan vahingossa ja kun katsoin etteivät kriitikot olleet tykänneet niin arvelin tämän olevan itselle sopiva, ja mjoo... Ihan soiva pelihän tämä on vaikkei mikään mestariteos olekaan. Mads Mikkelsen siis eläköityvänä palkkatappajana kohteena ja arvaahan tuon miten siinä käy, sivussa kevyttä draamaa myös. Galaxy Quest - Tämä on nähty mutta edellisestä oli aikaa joten uusintakierros. Galaxy Quest -nimisen sarjan näyttelijät jakavat nimmareita jossain conissa kun paikalle heilahtaa joukko oikeita alieneita avunpyynnön kera. Loppupelissä tämä on ihan mukava komedia. | |
![]() 07.11.2021 17:59:12 | |
Jäähyväiset presidentille (1987) Matti Kassilan vähemmälle huomiolle jäänyt murhatrilleri yhteiskuntaan perttyneestä omaan lukunsa toimivasta tappajasta, joka ottaa tavoitteekseen Kekkosen (Tarmo Mannin esittämää kaljupäistä presidenttiä ei kutsuta nimeltä) murhaamisen kiväärillä. Antti Litja ja Aake Kalliala loistavat etsivinä. Varsin kunnioitettavaa, että Suomessa on aina välillä ollut yritystä tehdä genre-elokuvaa ja rytmitys on varsin tiivis, pari tarpeetonta blam:ia lukuunottamatta. Aikanaan on varmasti vaatinut myös uskallusta lähteä tällaista tekemään, kun Kekkosenkin poismenoata oli kulunut vasta vuosi. 3/5 tämä ei olekaan paska housuille | |
![]() 07.11.2021 20:56:38 (muokattu 07.11.2021 21:01:59) | |
Daredevil (leffa) tuli katsottua puolivahingossa ja oli ihan jees perus-Marvel ennen näitä Avengereita, mutta samaan syssyyn sitten ekat 5 jaksoa tuota Netflixin sarjaversiota Daredevililstä ja siinä onkin jo paljon kovempi meno. Tulee enemmän DC-synkistelyt mieleen kuin Marvel. K-18 -mäiskettä jossa ei gorea vältellä, joskaan ei myöskään korosteta. Tarina pitkälti sama, mutta jotenkin tää sarja soljuu paremmin ja on jollain tasolla isomman budjetin tuntuinen, vaikkei leffakaan mikään halpa varmaan ollut. Leffalle 2,5 / 5, sarjalle tähän mennessä 3,5+ / 5. Sarjassa tarina etenee melko hitaasti, mutta en tiedä vielä onko se hyvä vai huono juttu. Vortech Industrial Death Metal | NHL-tulokset | |
![]() 08.11.2021 22:14:58 | |
Another Round Tanskalainen komedia opettaja kaveruksista joista yhdella ei oikein luista luokassa. Joku porukasta heittaa ilmoille etta joku kaikenmaailman dosentti tai ministeris maisteri joskus filosofoi, etta ihmisella on luonnostaan 0.05% liian vahan alkoholia veressa, ja tuolla lukemalla me ollaan parhaimmillaan. Sen verta metka hypoteesi etta kantsii kokeilla, ja sitten ne kokeilee. Taa on komedia mutta draamalla, eli vissiin sitten dramedy. Helvetin huvittava patka aina niin iloista elamaa viettavista Tanskalaisista, Tanskahan taitaa olla kansa joka on maailman onnellisin ja siella ei kursailla eika syljeta kuppiin. Arvosana 5/5 koska Mads Mikkelsen menossa mukana. Jäähyn syy: Komodo-källi -ketju. | |
![]() 10.11.2021 21:45:25 (muokattu 10.11.2021 21:59:08) | |
No Time to Die (2021) Ei varmaan kenellekään ole jäänyt epäselväksi, että tämä oli Daniel Craigin viimeinen Bond-leffa, ja mielestäni jäähyväiset olivat vallan komeat. Tuli käytyä viimein tämä katsomassa teatterissa, ja olihan tämä jopa positiivinen yllätys. En olisi ennalta osannut arvata, että tekijät päätyvät noin rohkeisiin ratkaisuihin tarinan suhteen mitä päätyivät, ja tuli tunnettua ihan uudenlaisia tunteita Bond-elokuvien parissa, kuten liikutusta. Itselleni runsas hahmojen määrä ja aiemmista Craig-Bondeista tuttujen hahmojen tarinalankojen sitominen yhteen ei häirinnyt, päinvastoin. Elokuva ei myöskään missään vaiheessa massiivisesta kestostaan huolimatta tuntunut tylsältä tai junnaavalta. Toimintakohtauksetkin olivat varsin mainiota, ja toimivan äksönin ja yllättävänkin riipaisevan draaman lisäksi mukana oli mielestäni juuri sopivasti annosteltua huumoria. Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan Bond-saaga jatkaa tämän myötä, vaikka pieni pelko on myös että tämä voidaan myös mokata, jos seuraavista Bondeista tehdään ns. väkisin liian moderneja. Tietty jäyhyys mielestäni kuuluu hahmoon, ja Craig yhdistikin mielestäni koko Bond-uransa ajan sopivasti modernia maailmaa ja Bond-perinteitä. Tälle leffalle voisin antaa ainakin 4/5. Kiitos 19.2.2021 klo 13-21.30 | |
![]() 20.11.2021 08:26:51 | |
Army of Thieves - Netflixin Army of the Dead esiosa jossa zombeja on lähinnä uutisissa, tarina keskittyy enemmän taustoittamaan kassakaappimiehen elämää. Semmonen perustason pikkunäppärä viihdepäläjäyshän tämä on. | |
![]() 20.11.2021 10:12:17 (muokattu 20.11.2021 10:14:20) | |
Nuija ja Tosinuija (1994) Katsoin pitkästä aikaa tämän uudestaan. Tässä on kaikki täyttä tykitystä, kaikilla kohtauksilla on juonta palveleva tarkoitus eikä tyhjäkäyntiä ole ollenkaan. Vitseissä on syvyyttä ja intertekstuaalisuus nerokasta ilman vaivaannuttavaa kosiskelua. Muutamassa vakavammassa kohtauksessa Jim Carreyn tuolloin rajalliset draamanäyttelijän kyvyt tulevat esiin, mutta toisaalta senkin osaa ottaa enempi tyylikeinona kuin puutteena. DVD:llä olevan unrated-version muutama kohtaus on pidempi kuin TV:ssä tai suoratoistossa näkyvän version. 5/5 tämä ei olekaan paska housuille | |
![]() 21.11.2021 19:44:39 | |
Jaa? Lumotut-leffa on näköjään uusi, huonompi versio Korpraali McB-leffasta. 1,5/5 (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
![]() 21.11.2021 22:32:15 | |
Hytti nro 6 Tämä kansainvälisesti tuotettu, suomalaisen ohjaama elokuva voitti kuluvan vuoden Cannesin Grand Prix -palkinnon, mikä on itsessään jo hieno juttu. Elokuva oli aivan hyvä. 4/5. Vettä! | |
![]() 23.11.2021 23:19:04 | |
Presidentti: Nuija ja Tosinuija (1994) Katsoin pitkästä aikaa tämän uudestaan. Tässä on kaikki täyttä tykitystä, kaikilla kohtauksilla on juonta palveleva tarkoitus eikä tyhjäkäyntiä ole ollenkaan. Vitseissä on syvyyttä ja intertekstuaalisuus nerokasta ilman vaivaannuttavaa kosiskelua. Muutamassa vakavammassa kohtauksessa Jim Carreyn tuolloin rajalliset draamanäyttelijän kyvyt tulevat esiin, mutta toisaalta senkin osaa ottaa enempi tyylikeinona kuin puutteena. DVD:llä olevan unrated-version muutama kohtaus on pidempi kuin TV:ssä tai suoratoistossa näkyvän version. 5/5 Katsoin tuon jatko-osan tuossa ja sehän oli ihan over the top-menoa koko ajan. Sen jälkeen katsoin tuon ekan osan ja tyypit vaikutti siinä yllättävän normaaleilta. Dyyni tuli katsottua. Ei kyllä oikein lähtenyt. Mihinkään hahmoon ei syntynyt minkäänlaista tunnesidettä ja oikeastaan olisi ollut yksi lysti, kuka kuolee. Lopulta leffan kliimaksi oli...(?) Visuaalisesti ihan hienon hiekkaisa pätkä, mutta eipä se nykyajassa mitään enää merkkaa. | |
![]() 23.11.2021 23:25:57 | |
Tympee Huttunen: Mihinkään hahmoon ei syntynyt minkäänlaista tunnesidettä Minusta tämä taas oli yksi niistä erinomaisista seikoista tuossa leffassa. Je suis 190221 | |
![]() 30.11.2021 21:57:19 (muokattu 30.11.2021 21:59:24) | |
Presidentti: Jäähyväiset presidentille (1987) Matti Kassilan vähemmälle huomiolle jäänyt murhatrilleri yhteiskuntaan perttyneestä omaan lukunsa toimivasta tappajasta, joka ottaa tavoitteekseen Kekkosen (Tarmo Mannin esittämää kaljupäistä presidenttiä ei kutsuta nimeltä) murhaamisen kiväärillä. Antti Litja ja Aake Kalliala loistavat etsivinä. Varsin kunnioitettavaa, että Suomessa on aina välillä ollut yritystä tehdä genre-elokuvaa ja rytmitys on varsin tiivis, pari tarpeetonta blam:ia lukuunottamatta. Aikanaan on varmasti vaatinut myös uskallusta lähteä tällaista tekemään, kun Kekkosenkin poismenoata oli kulunut vasta vuosi. 3/5 Tuon jälkeen kannattaa katso myös Matti Kassilan hyvin toimiva trilleri Kaikki pelissä (1994). https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaikki_peliss%C3%A4_(vuoden_1994_elokuva) https://www.imdb.com/title/tt0110227/ | |
![]() 01.12.2021 22:39:14 (muokattu 01.12.2021 23:09:11) | |
Wonder Woman No hohhoijaa taas. Surkeinta tuubaa mitä on aika päiviin nähty. 0,2/5 (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
![]() 06.12.2021 17:09:20 | |
Red Notice. Hassua katsoa parin tunnin toimintapätkä, jossa ei kuole yksikään ihminen. Ihan päätöntä viihdettä noin muuten. | |
![]() 07.12.2021 00:24:22 | |
Menetetty maa (No Country for Old Men, 2007) Cormac McCarthyn loistavaan kirjaan perustuva loistava Coen-veljesten elokuva. Lyhykäisesti köyhä Texasin punaniska (Josh Brolin) löytää metsästysreissullaan pieleen menneen huumekaupan jäänteet ruumiineen sekä 2 miljoonaa dollaria käteistä rahaa ja päättää ottaa massit kantoon. Peräänsä hän saa psykopaattisen ammattitappajan (Javier Bardem) ja koko revohkaa puolestaan seuraa uskoaan koko touhuun pikku hiljaa menettävä sheriffi (Tommy Lee Jones). Kaikki vetävät loistavat roolit, mutta etenkin Bardem ja Jones ovat suorastaan elämänsä vedossa. Dialogi ja tunnelma kameratyöskentelystä lähtien ovat minimalistisuudessaan tiiviitä, ja elokuva pitää hyvin otteessaan koko kestonsa ajan. Kai tätä voi jo tituleerata moderniksi klassikoksi trillerin / toiminnan / modernin westernin mittapuulla. 5/5 Kiitos 19.2.2021 klo 13-21.30 | |
![]() 07.12.2021 07:26:16 (muokattu 07.12.2021 07:27:05) | |
Bullitt: Menetetty maa (No Country for Old Men, 2007) Cormac McCarthyn loistavaan kirjaan perustuva loistava Coen-veljesten elokuva. Lyhykäisesti köyhä Texasin punaniska (Josh Brolin) löytää metsästysreissullaan pieleen menneen huumekaupan jäänteet ruumiineen sekä 2 miljoonaa dollaria käteistä rahaa ja päättää ottaa massit kantoon. Peräänsä hän saa psykopaattisen ammattitappajan (Javier Bardem) ja koko revohkaa puolestaan seuraa uskoaan koko touhuun pikku hiljaa menettävä sheriffi (Tommy Lee Jones). Kaikki vetävät loistavat roolit, mutta etenkin Bardem ja Jones ovat suorastaan elämänsä vedossa. Dialogi ja tunnelma kameratyöskentelystä lähtien ovat minimalistisuudessaan tiiviitä, ja elokuva pitää hyvin otteessaan koko kestonsa ajan. Kai tätä voi jo tituleerata moderniksi klassikoksi trillerin / toiminnan / modernin westernin mittapuulla. 5/5 Tuosta on aikaa kun olen nähnyt tuon, mutta muistan kyllä että Javier Bardem on aivan timanttinen tuossa Chigurgin roolissa. Wikipediassa löytyy mielenkiintoinen anekdootti roolitukseen liittyen. When Joel and Ethan Coen approached Javier Bardem about playing Chigurh, he replied, "I don't drive, I speak bad English and I hate violence." The Coens responded, "That's why we called you." Bardem said he took the role because it was his dream to be in a Coen Brothers film tämä ei olekaan paska housuille | |
![]() 07.12.2021 16:48:43 | |
On kyllä veljesten heittämällä paras elokuva, imho. Moneen otteeseen katsonut. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)