Nelosella on jo hetken aikaa pyörinyt kotimainen versio englantilaisesta Wife Swap formaatista. Pari jaksoa olen nähnyt ja suu auki ihmetellyt vaimojen koomausta. Suomen kokoisesta maasta on onnistuttu löytämään aivan uskomattoman hul.. eh persoonallisia tapauksia. Jos oma vaimokokelas olisi tuollainen niin sormukset olisi pantattu jo hyvissä ajoin. Edellisessä jaksossa vaimo rakasti shhoppailua ja ravasi lastenvaateliikkeissä shhoppailemassa komerot täyteen ihania Disney toppapukuja. Se mitä suomesta ei saanut niin se kyllä löytyi ebaysta. Kotityöt eivät olleet oikein hallussa -kotona syötiin eineksiä ja mummon pakastimeen lykkäämiä sapuskoja. Shhoppailu väsytti kotiäitiä siinä määrin että illalla maattiin telkkarin äärellä ja mummo siivosi kotona. Työtön mieskin oli niin kiireinen ettei kotitöiden pariin ehtinyt. Uudessa perheessä kyseinen tapaus joutui ruuanlaittoon ja kuntosalille -onneksi telkkari löytyi kuntopyörästä muuten olisi tullut ikävä. Todella koominen tapaus. Tänään ruutuun sitten tempaistiin kontrollifriikki siivousmaanikko joka meinasi repiä pelihousunsa kun pöydällä laitettiin banaaninkuoret ilman lautasliinaa. Kotona käveltiin rikkaimurin kanssa ja korjattiin kaikki hiukkaset tarkasti talteen. Uskomatonta. Tottakai asioita paisutellaan tuotantoyhtiössä ja irrottamalla juttuja asiayhteydestään saadaan varmasti pahennettua yleisvaikutelmaa. Katsojien riemuksi shown tähdiksi valikoidaan kirjavimmat tapaukset. Yllättävän viihdyttävää tositv-tuubaa kuitenkin. |