Media ja viihde ›

Olen varma että moni täällä m.netissä on lukenut kyseisen teoksen. Mitä piditte? Tuli luettua tämä sivarikoulutuksen aikana ja täytyy sanoa että mielenkiintoista tarinaa on kirja täynnä. Haastattelumainen toteutustapa toimii tässä hyvin ja tuo väriä kerrontaan. Suurinta osaa esitellyistä bändeistä en ole kuunnellut, mutta ehkä nyt pitäisi tutustua joihinkin.
 
Kirjan nimi on tietyssä mielessä harhaanjohtava. Ei tässä varsinaista punk rockin syntyä ja kehitystä kerrota, vaan asiaa on lähinnä erilaisten bändien vaiheista ja sekoiluista, jotka tapahtuivat The Velvet Undergoundista startanneella ajanjaksolla.
 
Kerro mielesi tyhjäksi.

Yksi parhaista rock-kirjoista koskaan, joka kannataa lukea lisäksi englanniksi. Kirjassa on paljon asioita, joita ei oikein voi kääntää. Samalla kirja toimii hyvänä johdatuksena hyvään musiikkiin, siis sen lisäksi että se on hauska ja joskus jopa viisas.

Luin, tykkäsin ja ostin omaksi.

Aivan loistava teos. Siinäkin mielessä hyvä että mitään yhtyeistä ei ylijumaloida ja asiaa kertovat ne henkilöt jotka itse olivat mukana.

Onhan tästä ollut juttua täällä, mutta kommentoidaan vielä: pidän kovasti, on mainio kirja. Löytyy omasta hyllystäni englanninkielisenä.
 
Kirja kertoo ajanjaksosta josta olen erityisen kiinnostunut. Tavallaan tuota on mielestäni ihan oikeutettua kutsua punkin esihistoriaksi; nämähän ovat niitä bändejä ja tapahtumia jotka johtivat punkin alkamiseen.

Kirjan nimi on tietyssä mielessä harhaanjohtava. Ei tässä varsinaista punk rockin syntyä ja kehitystä kerrota, vaan asiaa on lähinnä erilaisten bändien vaiheista ja sekoiluista, jotka tapahtuivat The Velvet Undergoundista startanneella ajanjaksolla.
 
Mun mielestä kirjan nimi vastaa hyvin sisältöä, eikä ole harhaan johtava, käyhän siitä esim. ilmi mistä nimitys "punk" tälle musiikille tuli.
 
Hyvä kirja muutenkin, pidän kovasti. Suomenkielisen käännöksen olen lukenut, en alkuperäisversiota.
 
Yhden virheen löydän kirjasta: Bebe Buell kertoo siitää kun Dee Dee Ramone hajoitti Johnny Thundersin kitaran, ja muistelee kitaran olleen "vuoden 1957 Gibson Sunburst", vaikka kyseessä oli '50 luvun lopun Gibson Les Paul Jr. Doublecut, ja värinä oli TV-Yellow eikä Sunburst. Tosin, eipä tosta varmaan kukaan välitä, mutta kuitenkin.
 
Loistava teos tosiaan, vaikka on noi bändäreiden jutut välillä vähän tyhjänpäiväisiä.

Suomennoksen hommasin tässä muutama viikko sitten. Mainio kirja, mitäs tässä muuta kun omat ajatukseni on näköjään pukenut sanoiksi jo useampikin nimimerkki.
 
Tuossa esittely, jos jotakuta kiinnostaa:
 
http://www.likekustannus.fi/kirjakeko/tiedot.php?id=2901

ihan ok

Mukavaa luettavaa, vaikken ole läheskään kaikkiin kirjassa esiintyneisiin bändeihin tutustunut. Kyllä sitä aina odotti, että pääsee sänkyyn lukemaan