Aihe: Uusia elokuvatyyppejä
1
Pelsi
29.06.2005 15:54:02 (muokattu 29.06.2005 16:07:28)
Mietin, että tuleekohan tämä nyt tänne vai Turhuuksiin, mutta elokuvistahan tässä puhutaan..
 
Nyt kaikki joukolla keksimään uusia elokuvatyyppejä! Itse aloitan yhdistelemällä vanhoja:
 
Erotiikka - kauhu:
Kaksi karskia miestä ja seitsemän muodokasta naista (yksi on sitten mature) joutuvat jostain syystä synkkään kartanoon yöksi. Siellä sitten veivataan Tappajahai-teeman tahdissa, kunnes sängyn alta tulee mörkö. Katsojalla on sydänkohtausvaara useastakin syystä. Kauhun osuutta elokuvasta voisi lisätä antamalla jonkun roolin Mervi Nykäselle.
 
Scifi - suomifilmi:
Tauno Palo ja Ansa Ikonen tulevat avaruudesta kostamaan ihmiskunnalle, ja he laulaen sekä tanssien pistävät Valkoista Taloa paskaksi. Muukalaisten ylipäällikköä näyttelee Siiri Angerkoski. Kipparikvartetti laulaa jonkun hupaisan avaruusaiheisen kupletin, kunnes heidät abduktoidaan. Elokuvassa on enemmän laulua kuin puhetta, ja kaikki osaavat improvisoida. Elokuva on mustavalkoinen.
 
Jännitys - komedia:
Vähän niinkuin Poliisiopisto-elokuvat 2-7: Jännittää, että nauraakohan taaskaan elokuvan aikana yhtään kertaa.
 
Draama - slapstick:
Hahmot lyövät toisiaan laudoilla päähän ja liukastelevat banaaninkuoriin. Kaikki ovat hirveän surullisen näköisiä koko ajan ja hokevat latteuksia. "Etkö rakastakaan minua?" sanotaan ja heitetään kermakakulla naamaan.
 
Hyvä elokuva - Tanska:
Tanskalaisten pitäisi tehdä jatko-osa elokuvalle Vanhat Miehet Uusissa Autoissaan. Sen nimi olisi Nuoret Miehet Vanhoissa Autoissaan, ja se kertoisi suomalaisista ammattikoululaisista.
 
Keksikää lisää!
THV-klubi #3
>-)))> #3
MegaMan Club #005 - Top Man
Järvihirviö
29.06.2005 16:05:56
Kalle Päätalo -tyyliin kerrotut leffat, joissa kahvipannun esteettisyyttä voidaan pohtia ylikorostetun pitkään.
Ei kun vittu, nehän on taide-elokuvia.
Juugeli
29.06.2005 16:07:49
Splattermusikaali voisi olla jotain äärimmäisen hienoa ja upeaa.
 
Pääosissa olisi pakko olla ainakin Bruce Campbell ja Peter Jackson laihana. Tapahtuisi jossain syrjäisessä ränsistyneessä talossa, keskellä ei-mitään. Jokin äärimmäisen tyhmä ja heppoinen syy, että hahmot saadaan leffan alussa sinne ja pitempiä paskapuheita löpisemättä sitten aloitetaan mörköjen lahtaus mitä erilaisimmilla ja hauskimmilla tavoilla. Taistelujen välissä ja niiden aikana miehet tanssahtelevat ja laulavat pirteitä musikaalinumeroita mörköjen teurastuksesta ja muusta mukavasta. Ja möröille myös yksi numero, jossa he syövät ihmislihaa ringissä istuen surullisina kyyneliä niellen ja laulavat siitä kuinka ovat niin väärinymmärrettyjä.
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
Tuomas
29.06.2005 16:13:00
 
 
Splattermusikaali voisi olla jotain äärimmäisen hienoa ja upeaa.
 
http://www.evildeadthemusical.com/
 
Historia / Aikuisviihde:
Miltä näyttääkään, kun lannassa kiemurtelevat nälkää ja sairauksia kokevat rutonvaivaamat talonpojat ja -tytöt laittavat "vaihteen" päälle?
 
Propagandakomedia:
"Oho, tasavallan vihollinen liukastui banaaninkuoreen!"
 
Urheilukauhu:
Huonoimman baseballjoukkueen täytyy nousta ykköseksi, ongelmana on se, että valmentaja on Antikristus!
"No voi hitsi, mitä pelleilyä." -Fortune
~ Ajatusten Tenava ja lyriikoiden Mätäjoki ~ Ajassa Irrallaan
MegaMan Club #007 - Drunk Man
dictatorsh*t
29.06.2005 16:13:28
Mervi Nykäselle.
 
Mörkö.
"The dead swans lay in the stagnant pool.
They lay, they rotted. They turned around occassionally.
Bits of flesh dropped off them from time to time.
And sank into the pool's mire.
They also smelt a great deal."
Juugeli
29.06.2005 16:30:34
http://www.evildeadthemusical.com/
 
Mein Gott, tuon on pakko olla loistava!
Here we are nowhere, nowhere left to go/Here we are nowhere, maybe that's where we belong - Jake Burns
IHKK #3, IMIK #28, Bella Italia #8 Pastilli?
lapio
29.06.2005 16:40:18
 
 
Pukudraama - showpaini - yleisurheilu.
Ihmiset kilpailevat erilaisissa urheilulajeissa 1600-1700-luvun asuissa. Juonet ja kilpailuiden tulokset on ennalta sovittu. Kilpailijoilla on keskenään riitoja. Tapahtumia ja dialogia on ennalta käsikirjoitettu.
Live fast, die 72 year old.
Jani The Rock
29.06.2005 16:44:31 (muokattu 29.06.2005 16:45:18)
 
 
Matrix kohtaa Marx -veljekset: Modernin tekniikan keinoin kuvattua slapstickia. Meiningin ollessa hervottomimmillaan ja kermakakkujen lennellessä seuraa loputtomia toinen toistaan pidempiä hidastuksia. Keikaripuvuissa ja silinterihatuissa koheltavat viiksekkäät herrasmiehet hyppivät seinillä ja katoilla kuin huumehöyryiset ninjat ikään.
 
American Graffiti meets Dusk Till Dawn meets Carrie: 60-luvun alun USAlaiseen pikkukaupunkiin sijoittuva elokuva. Nuoret cruisailevat autoillaan ympäri kaupunkia ennen päättäjäistansseja. Rokki soi ja kaikilla on hauskaa. Tansseissa high schoolin opettajat muuttuvat yhtäkkiä vampyyreiksi ja teurastavat oppilaita säälimättä, kunnes Stephen Kingin cameoima Terry The Toad kaasuttaa skootterillaan paikalle. Hänellä on daaminaan kaikkien halveksima tyttö, jonka tanssiaispuvulle roiskuu verta. Tyttö saa psykoottisen kohtauksen ja polttaa koko koulun poroksi telekineettisillä voimillaan.
 
Kreisikomedia Kaurismäki -style. Hulvaton leffapläjäys, jossa nuhjuisiin vaatteisiin pukeutuneet mitäänsanomattoman näköiset ihmiset heittävät toinen toistaan älyttömämpiä enintään kolmen sanan lauseita monotonisella äänellä ja naama peruslukemilla. Tapahtumapaikkana öisen Helsingin ankeat syrjäkadut.
 
Lynchiaaninen James Bond -elokuva. Agentti 007 tutkii pikkukaupungin mystisiä tapahtumia ja joutuu elokuvan 17. minuutilla imaistuksi rinnakkaistodellisuuteen, jossa on paljon punaisia verhoja ja tanssahtelevia pikkumiehiä. Loppuelokuva kuluukin seuratessa sitä, miten J. Bond käyttää vuoronperään kaikkia teknisiä apuvälineitään paetakseen omaan todellisuuteensa. Lopulta hän onnistuu, ja näkee hotellihuoneessaan WC:n peilistä miss Moneypennyn kasvot.
 
Disney Presents: Hellraiser. Piirretty versio Hellraiserista, joka aloittaa loputtoman pitkän vastaavien väännösten sarjan. Frank, Pinhead ja kumppanit esittävät koko joukon iloisia lauluja hurmeen roiskuessa ja koukkujen repiessä viatonta ihmislihaa! Luvassa myös versiot elokuvista Evil Dead, Pet Sematary sekä Ring. Söpöt Hellraiser-nuket saat nyt McDonalds Happy Meal -aterian kylkiäisenä! "Do I look like someone who cares what Walt Disney thinks"?
Älä lähesty minua, lakeija, haitari olalla. Bella Italia #1 MegaMan Club #002 - Quiff Man
Planetist
29.06.2005 17:16:01
Matrix kohtaa Marx -veljekset: Modernin tekniikan keinoin kuvattua slapstickia. Meiningin ollessa hervottomimmillaan ja kermakakkujen lennellessä seuraa loputtomia toinen toistaan pidempiä hidastuksia. Keikaripuvuissa ja silinterihatuissa koheltavat viiksekkäät herrasmiehet hyppivät seinillä ja katoilla kuin huumehöyryiset ninjat ikään.
 
Tämä räjäytti pankin, plussaa siis.
Spawn
29.06.2005 17:21:36
Historia / Aikuisviihde:
Miltä näyttääkään, kun lannassa kiemurtelevat nälkää ja sairauksia kokevat rutonvaivaamat talonpojat ja -tytöt laittavat "vaihteen" päälle?

 
Lasketaanko se kun aseseppä jyystää jotain hillanpoimijaneitoa keskiajalla? Jos lasketaan niin tehty sekin.
Pelsi
29.06.2005 18:55:17
Ainiin, tietysti:
 
Hollywood - Dogma:
Käytetään mahdollisimman paljon rahaa siihen, että elokuva näyttäisi mahdollisimman pienellä budjetilla tehdylle.
THV-klubi #3
>-)))> #3
MegaMan Club #005 - Top Man
cldron
29.06.2005 19:29:25
http://www.evildeadthemusical.com/
 
Historia / Aikuisviihde:
Miltä näyttääkään, kun lannassa kiemurtelevat nälkää ja sairauksia kokevat rutonvaivaamat talonpojat ja -tytöt laittavat "vaihteen" päälle

 
kattos japanilaista scheissepornoo..
Parempi Matti kukkarossa kuin Jorma vetskarin välissä -The Mentally Retarded Fuck-
Enokkio - Enotionaalinen yhtye.
Lonnie
29.06.2005 19:40:11
Arnold Swarzenegger - Aikuisviihde.
Todetaan että KET TAUN!!! Jonka jälkeen hässitään. Sinko olalla.
Shh! We are now the Knights Who Say 'Ecky-ecky-ecky-ecky-pikang-zoop-boing-goodem-zoo-owli-zhiv'. (NI!) Megaman #011 Walkin´-man THV #22
ozz3
29.06.2005 20:08:09
Arnold Schwarzenegger - Ihmissuhdedraama
 
Puhutaan vakavasti vakavista asioista, itketään, uhkaillaan, kerrotaan elämän tarinaa jne... ja pääosassa Arska.
 
"My son died"
"WAI?"
"He died in war"
"IN Ö VAAR? DONT BULSSHIT MII!"
"But it's true!"
"FAK JUU, JUU PSYKOPATIK BITCH!"
Over and out.| MegaMan Club #009 - Shadow Man |THV-klubi #6
Kusse
01.07.2005 01:54:52
Erotiikka - kauhu:
Kaksi karskia miestä ja seitsemän muodokasta naista (yksi on sitten mature) joutuvat jostain syystä synkkään kartanoon yöksi. Siellä sitten veivataan Tappajahai-teeman tahdissa, kunnes sängyn alta tulee mörkö. Katsojalla on sydänkohtausvaara useastakin syystä. Kauhun osuutta elokuvasta voisi lisätä antamalla jonkun roolin Mervi Nykäselle.

 
Etsippäs jostain käsiisi japskifilkka Shojo no harawata, englanniksi Guts of a virgin. Ihan hauskaa porno-kauhua.
I've sold my soul, so when my body goes cold, I'll go straight to hell.
leka
01.07.2005 02:11:42
Ainiin, tietysti:
 
Hollywood - Dogma:
Käytetään mahdollisimman paljon rahaa siihen, että elokuva näyttäisi mahdollisimman pienellä budjetilla tehdylle.

 
ILM käyttää miljoonia lisätessään digitaalisen puomin vilahtamaan ruudun ylälaidassa.
JAZZ OUT WITH YOUR ASS OUT!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)