Aihe: Jarkko Martikainen - Pitkät piikit
1
Tampio
18.08.2005 11:50:51
Valloittavan absurdeja tarinoita venäläisten mestareiden hengessä. Tragikoomiset ja riemastuttavan älykkäät novellit kertovat ihmisestä yhteiskunnan rattaistojen pyörityksessä ja omien urautumien puristuksessa. Niiden äkkiväärät näkökulmat puhkovat henkireikiä sekä markkinahenkisyyden nimiin vannovaan kulttuuri-ilmastoon että erilaisten pakkomielteiden kaventamaan sielunmaisemaan.
Novelleissa seikkailee sankka joukko pieniä suuria ihmisiä, kuten postiautosta paranoian kehittävä pikkumies, uskonpuutteesta kärsivä uskonnonopettaja ja lipunompelukurssille pakotetut alkoholisoituneet pitkäaikaistyöttömät. Pintatasoltaan piikikkäiden tarinoiden pohjavireenä on rakkaus pieneen ihmiseen. Näinä aikoina novellikokoelman tinkimätön humanismi lähentelee anarkismia.
 
Jarkko Martikainen tunnetaan YUP:n keulakuvana, biisintekijänä ja omaperäisenä sanoittajana, jonka tekstit ovat keränneet kiitosta niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Hän on kirjoittanut kolumneja muun muassa Ylioppilaslehteen, Suomen Kuvalehteen ja Uutislehti 100:an ja oli TV1:n Kirja A&Ö -ohjelman vakiovieras.

 
Näin ensiksi kyselisin, että koska tuo julkaistaan? Sitä tietoa ei tuntunu löytyvän mistään.
THV-Klubi #23
aikavaikea
18.08.2005 12:05:43
Näin ensiksi kyselisin, että mistä tuon tiedon nappasit? Tuli ihan puun takaa meikäläiselle ainakin.
Naiset nauttikaa
Miehet miettikää
Tellervo
18.08.2005 12:28:23
Pervo!
aikavaikea
18.08.2005 12:33:27
http://www.likekustannus.fi/kirjakeko/tiedot.php?id=3546
 
Kiitos. Vaikka löysin tuonne just hetki sitten itsekin googlen avulla :). Eli tulee ulos syyskuussa 2005.
Naiset nauttikaa
Miehet miettikää
el Bastardo
18.08.2005 12:35:56
Kiitos. Vaikka löysin tuonne just hetki sitten itsekin googlen avulla :). Eli tulee ulos syyskuussa 2005.
 
Loistava homma, on tätä jo odoteltukin! Meikäläisen löytänee julkaisupäivänä kirjakaupasta aamutuimaan.
aikavaikea
18.08.2005 12:44:46
Meikäläisen löytänee julkaisupäivänä kirjakaupasta aamutuimaan.
 
Mä meenki kax viikkoo ennen sua makuupussin kanssa jonottaan enkunkielistä alkuteosta. Nih!!111
Naiset nauttikaa
Miehet miettikää
el Bastardo
18.08.2005 15:08:17
Mä meenki kax viikkoo ennen sua makuupussin kanssa jonottaan enkunkielistä alkuteosta. Nih!!111
 
;)
 
Ei vaan, on joskus päässy lähtemään tuo YUP-/Martikais-fanitus vähän lapasesta.
Tampio
18.08.2005 16:36:16
Kävin kirjakaupasta kysymässä: julkaisupäivä 15.8. Myyjä sano, että kustantaja on ilmeisesti myöhästyny toimitusajasta. Pistin varauksen, eli puhelin pirisee kun kirjaa on saatavilla...
THV-Klubi #23
Tellervo
19.08.2005 18:21:01
Kävin kirjakaupasta kysymässä: julkaisupäivä 15.8. Myyjä sano, että kustantaja on ilmeisesti myöhästyny toimitusajasta. Pistin varauksen, eli puhelin pirisee kun kirjaa on saatavilla...
 
Hmm, erikoista. Kustantajan sivuilla kun on koko ajan puhuttu syyskuusta... No, sellaista se on.
Pervo!
aikavaikea
05.09.2005 08:39:46
Jarkon tiedonanto ko. teoksesta: http://www.yup.ms/arkisto/piikeista.html
Pyydämme kohteliaimmin osoittamaan valituskonttorillemme tarpeelliset valituksenne!
prchr
06.09.2005 16:19:53
Kävin kirjakaupasta kysymässä: julkaisupäivä 15.8. Myyjä sano, että kustantaja on ilmeisesti myöhästyny toimitusajasta. Pistin varauksen, eli puhelin pirisee kun kirjaa on saatavilla...
 
Pitkät piikit tulee painosta 23.9., kaupoissa opus on seuraavalla viikolla, Liken omissa kaupoissa (Vuorikatu & Kiasma) tietenkin aikaisemmin (=samana päivänä).
Tampio
22.09.2005 17:23:00
HELPPOA SOITELTAVAA II -NUOTTIKIRJA JULKAISTAAN JULKAISTAAN VIIKOLLA 41.
JARKON ESIKOISKIRJA "PITKÄT PIIKIT JA MUITA KERTOMUKSIA" JULKAISTAAN 28.9.

 
Näin sanoo yupin etusivu. Elikkä vajaan viikon päästä kirjakauppaan. Ja parin viikon päästä uudestaan. :)
THV-Klubi #23
prchr
23.09.2005 12:19:26
Nyt tuo Jarkon tekele on käpälässä.
 
Ja nuottikirja tulee 3 viikon kuluttua, ei siis vielä viikolla 41.
Flow
23.09.2005 12:24:28
Ei ole akateeminen näköjään saanut kirjaa vielä.
Tuliskohan tuo sit ens viikolla...Toivottavasti.
I'll take the emergency bat-tunnel. It comes out on Highway One and I can catch a bus to Gotham City - Robin
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)