Mika Antero 26.12.2005 16:38:04 (muokattu 26.12.2005 16:41:55) | |
---|
Alkaa olla loppusuoralla tämä kirja, joten avataanpa ketju. Näitä musiikkikirjoja suomennetaan nykyisin niin paljon, että osa jää jo lukematta. Aiemmin suomeksi ilmestyneen rockmusiikkia käsittelevän kirjan ilmestyminen oli melkoinen tapaus, nykyisin onneksi ei. Zeppelin -kirja on sellaista peruskauraa, tyypillinen bändielämäkerta. Onneksi myös musiikkiin on keskitytty ja levyt käydään läpi suunnilleen biisi biisiltä, eikä känniörvellys vie ihan kaikkea sivutilaa, vaikka oma mielenkiintonsa silläkin tämän bändin kohdalla on. Helppoa luettavaa. Muutamia pieniä asiavirheitä olen huomannut, mutta melko epäolennaisia juttuja nekin. Mika Järvisen suomennos vaikuttaa onnistuneelta (en ole tutustunut englanninkieliseen versioon), vaikka jotkut slangi-ilmaisut vähän maalaista ihmetyttävät. Progerokkari näyttää taitonsa monella eri alalla. Pitänee lukea kirja loppuun ja palata asiaan, jos asiaa ilmenee. Yksi juttu on mitä en ymmärrä ja mitä en toivottavasti koskaan tule ymmärtämäänkään: Mikä alaikäisissä pikkutytöissä kiinnostaa aikuisia miehiä. Luulisi aikuisten naisten olevan kaikin puolin miellyttävämpää seuraa rokkarillekin. |
Mr. Mustard 26.12.2005 22:30:49 | |
---|
Sain joululahjaksi saman opuksen. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen juuri päässyt kohtaan missä eka levy on tulossa. "Safe sex, safe music, safe clothing, safe hair spray, safe ozone layer. Too late! Everything that´s been achieved in the history of mankind has been achieved by NOT being safe..."
- Lemmy Kilmister |
cerulean 27.12.2005 12:10:55 | |
---|
Mäkin sain lahjaks ton kirjan ja nyt sitä on tullut luettua muutama päivä. Ihan mielenkiintoiseltahan tuo vaikuttaa. Aika hurjaksi tuo poikien meininki aina välillä yltyy... Toivoisin, että kirja keskittyisi enemmän kuitenkin levyihin ja tarinoihin niiden takana. After Ruth left me, i´ve been ruthless. |
rheinone 27.12.2005 12:41:24 | |
---|
Oletteko lukeneet Richard Colen Zeppelin-historiikin Stairway To Heaven? Tykkäsin siitä kovasti. Se ainakin on lennokkaasti kirjoitettu, vaikka juttuja on syytetty paikoin liioitelluiksi. Ajattelin vain, kannattaakohan mun hankkia tuota Jumalten vasaraa käsiini ollenkaan, jos siinä on tasan samat jutut kuin Colen kirjassa. Vai mitä mieltä olette? All you gotta do is plug me into High Voltage Rock'n'Roll. |
Mika Antero 27.12.2005 13:03:31 | |
---|
Ajattelin vain, kannattaakohan mun hankkia tuota Jumalten vasaraa käsiini ollenkaan, jos siinä on tasan samat jutut kuin Colen kirjassa. Vai mitä mieltä olette? En ole Colen kirjaa lukenut, mutta paljon hän on tässäkin kirjassa luonnollisesti esillä. Jumalten vasaran lähdeluettelosta ei tuota kirjaa löydy (ainoastaan joku Colen haastattelu musiikkilehdestä), mutta Järvinen mainitsee sen loppusanoissaan: "Richard Colelta ilmestyi oma kirja vuonna 1992 --- ja teksti on juuri sitä mitä takakansi lupaa: Poikia housut nilkoissa. Vanhat merirosvot eivät aina kuole, joskus he ryhtyvät raittiiksi ja kertovat oman versionsa tapahtuneesta. Ja tarinastahan on yhtä monta versiota kuin on kertojaa." Jumalten vasara on alunperin ilmestynyt -85. Ilmeisesti tämä Jumalten vasara on jossain määrin asiapitoisempi kuin Colen kirja, muttei ehkä niin viihdyttävä. Niin olen Järvisen sanat ymmärtävinäni. |
Mr. Mustard 29.12.2005 18:08:45 | |
---|
Nyt tuli luettua. Olen kirjaan ihan tyytyväinen, ei ole tullut luettua Zepukoista hirveästi kirjoja, jos ollenkaan ennen tätä. "Safe sex, safe music, safe clothing, safe hair spray, safe ozone layer. Too late! Everything that´s been achieved in the history of mankind has been achieved by NOT being safe..."
- Lemmy Kilmister |
Mika Antero 29.12.2005 18:45:10 | |
---|
Kokonaan luin minäkin ja ihan tyytyväinen olen. Asiallista tekstiä ja mukava taas pitkästä aikaa kuunnella bändin levyjä kun on enemmän tietoa niiden syntyhistoriasta. |
cerulean 30.12.2005 18:28:18 | |
---|
Joo, mäkin sain kirjan loppuun ja täytyy sanoa, että tykkäsin kyllä kovasti. Aika hurjia tarinoita kirja pitää sisällään. SWATista seksiseikkailuihin. Bonhamista saa lähinnä puolihullun vaikutelman. Myös levyjen syntyhistoriaa on mukavasti kerrottu. Suosittelen kyllä jokaiselle Led Zeppelin -fanille ja miksei myös muun musiikin ystäville. After Ruth left me, i´ve been ruthless. |
Mr. Mustard 30.12.2005 22:45:05 | |
---|
Kokonaan luin minäkin ja ihan tyytyväinen olen. Asiallista tekstiä ja mukava taas pitkästä aikaa kuunnella bändin levyjä kun on enemmän tietoa niiden syntyhistoriasta. Sattui silleen kivasti, että kirjaa lukiessani pistin aina sen Zeppelin levyn soimaan, mitä kirjassa käsiteltiin. Aika hyvin rytmi säilyi, aina kun levy päättyi ja pistin seuraavan soimaan, niin kirjassakin pääsin aina eteenpäin ko. levyä käsittelevään tekstiin. Yleisesti ottaen voin suositella tätä tekniikkaa: Lukiessanne jotain opusta tietystä bändistä, pistäkää ko. bändin levy taustalle soimaan. Lukemiseen tulee ihan eri fiilis. Nyt aloitin lukemaan kirjaa Bruce Springsteenistä samalla mentelmällä;) "Safe sex, safe music, safe clothing, safe hair spray, safe ozone layer. Too late! Everything that´s been achieved in the history of mankind has been achieved by NOT being safe..."
- Lemmy Kilmister |