Musiikkibisnes ›

Vaikka ne kuinka haluaa, niin kauppamiehet eivät rakenna organisaatioita. Kauppamiehet palkataan, kun on aika ja tarve.
Toisaalta mainituissa bändeissä saattaapi jo itsestään löytyä kyvykkäitä kauppamiehiä jotka tietävät kuinka luodaan menestyvä tyyli ja osaavat kaupata sen eteenpäin.

Esimerkiksi pelkällä Ville Valon ulkonäöllä ei vielä tehdä mitään, kyllä siinä tarvitaan myös se esiintymistaito, keskustelu- ja puhetaito, flirttailun taito, kielitaito, suvereenit maailmanmiehen elkeet jne. Valo nyt ei ehkä ole maailman paras esimerkki suuresta persoonasta, mutta joka tapauksessa hänellä on noita ominaisuuksia, joiden avulla on helppo menestyä. Ylipäätään voi hyvällä syyllä kysyä, keitä suuria persoonallisuuksia suomalaisessa musabisneksessä tällä hetkellä liikkuu. Harva nousee esiin säkenöivän älynsä, hervottoman huumorinsa, poikkeuksellisen lämpönsä, syvällisen viisautensa ja vaikuttavan elämänkokemuksensa tai muun ominaisuuden perusteella. Enemmän näkisin vajetta näissä kuin esim. pukeutumisessa, hiustyylissä tai muissa, nehän alkavat olla yhä paremmin hallussa. Mutta kuka uskaltaa erottua joukosta persoonana? Ovatko suuret persoonat kuolleet?
 
Tossa se loppupeleissä tuli se ydin mitä mä oon hakenut jo ekasta kirjoituksestani asti. KARISMA, PERSOONAT. Takerruit nyt vaan tohon ulkonäköasiaan (kuin itseesiottaen tai jotain..). Ei tietenkään PELKKÄ ulkoinen anti riitä, vaan se koko paketti mistä on jauhettu koko topicin ajan, dear god.
Eli karisma, esiintymistaito jne.. Mutta miksei niihin paneuduta jo siinä kellarivaiheessa? Tässä se kysymys onkin. Esiintymistaito, karisma, ulkonäkökin tiedetään tärkeiksi, mutta niihin ei viitsitä suhtautua vakavasti. Soundit ja kaikki mietitään hiton tarkasti, samoin miksaajat, masteroijat, nauhoittajat yms. Mutta se mikä kuva halutaan antaa bändistä yleisölle onkin aivan liian kaupallista ja hankalaa. miksi?
 
Ja Sormusen kommentti oli niin lampaan päästä että.. "soittakaa Paranoid osastoa". Avaapas eräs globaali "musakanava" missä näkyy tää seikka kuinka välinpitämättömät bändit rulettaa siellä..
Onhan noi kaikki pistepirkot tosi hienoja ryhmiä, mutta kuitenkin aika harvakseltaan tollaisia satelee..

Henkilökemiat ratkaisee kans aika paljon. Ainakin sitten kun pitäis tehdä vähän pitempi reissu ulkomailla. Ei tuu mitään, jos pienessä pakussa vierustoverin naama, alkoholinkäyttö tai mikä vain alkaa rassaamaan jo lähtiessä, kun se sama naama ja alkoholinkäyttö tai mikälie jatkuu vielä parin viikon päästä. Ei ole siitä omaa kokemusta, mutta semmoinen voi kuulemma aika paljon kiristää hermoja. Kotimaassa se ei välttämättä ole ongelma, mutta ulkomailta ei kotiin niin vain lähdetä levähtämään esim. taukopäivänä. Pikkubändit ei sitä lepotaukoa ihan helpolla bändikavereista saa muutenkaan, kun semmosilla harvoin on rahaa omiin hytteihin.

Lähes aina kirjoitukset täällä ovat musabisnestä kritisoivia, jotka päättyvät lopulta siihen että ihmetellään omien bändien sainaamatta jättämiseen yms. Mun mielestään oman musiikin kuuluukin olla parasta ja henkilökohtaisesti merkittävää, mutta kuinka mietitte bändinne merkitystä muille?
 
minun mielestäni on aivan turha kritisoida musiikkibisnestä yhtään mistään, sillä levy-yhtiöt ovat liiketoimintaa ja liiketoiminnan pohjana = raha. on turha sainata bändiä, joka "ehkä" myy...
 
mun mielestä on bändejä, jotka näkevät itsensä enemmän "viihdyttäjinä" = antavat yleisölle mitä yleisö haluaa ja sitten on artisteja, jotka toimivat oman taiteellisen näkemyksen mukaan. molemmat ovat mielestäni saman arvoisia, ei siinä mitään.
 
näiden artistien, jotka haluavat toteuttaa taiteellista näkemystään ei ole kovin järkevää hetkellisesti mukautua musiikkiteollisuuden trendeihin, sillä järkevintä heille on rakentaa oma fanipohja joka ei ole niin altis trendien vaihteluille...he haluavat faneja, jotka käyvät vakituisesti keikoilla ja ostavat fanituotteita, eivätkä seuraa listasijoituksia ja vaihda musiikkimakuaan joka viikon top 10 mukaan.
 
Miten siis teidän bändeissä mietitään sitä kuinka kiinnostava "paketti" oma bändi on? Vai mietitäänkö? Onko homma niin että "nää biisit on niin hyviä ettei tarvi kelata mitään muita juttuja". Musiikkiin liittyy lisäksi vahva henkilökulttuuri. Onko teidän bändissä sellaisia tähtityyppejä, jonka "frendeiksi" kaikki tahtovat.
- Olis hyvä olla. Kysykää vaikka GNR'n kundeilta..
Ne tyypit vetää porukkaa keikoille jne.
 
minä kuulun tuohon jälkimmäiseen ryhmään, josta puhuin ja minun ei ole järkeä tuhlata resursseja ylimääräisiin asioihin. keskityn pelkkään musiikkiin ja odotan, että ihmiset pikkuhiljaa alkavat kiinnittää huomiota.
 
Hyviä biisejä, bändejä ja musaa kuitenkin riittää niin paljon, että hommassa on oltava jotain muutakin, jotta se nousisi yli muiden.
 
pitkäkestoinen työ, verkostoituminen ja fanipohjan laajentaminen on se mihin kannattaa panostaa. kaikelle musiikille on omat faninsa, ne pitää vain tavoittaa.

kaksi sivua tekstiä ja on käyty läpi imagot, levy-yhtiöt, ulkonäöt jne... mutta ei ole puututtu tärkeimpään, eli biiseihin. Maailma on täynnä toinen toistaan paremmin soittavia ja hurjemmin rokkaavia bändejä, mutta joista ei tule ikinä mitään koska eivät pysty tekemään hittipotentiaalia omaavia biisejä.
Jos olet tarpeeksi hyvä lauluntekijä, olet lähes tuomittu menestymään.

kaksi sivua tekstiä ja on käyty läpi imagot, levy-yhtiöt, ulkonäöt jne... mutta ei ole puututtu tärkeimpään, eli biiseihin. ... Jos olet tarpeeksi hyvä lauluntekijä, olet lähes tuomittu menestymään.
 
Terve Esa, kun samaan pakettiin lisätään ylipäätänsä intohimo ja sen mukainen työmoraali, niin tässähän se. Mä siitä jo edellisellä sivulla mainitsin, mutta ei oikein ainakaan ketjun alottajalle kelvannut. On sit kai liian hankalaa? Helpompaa olis keksiä joku poppakonsti?
 
Plussaa rapsahti.

Jos olet tarpeeksi hyvä lauluntekijä, olet lähes tuomittu menestymään.
Ja kuu on juustoa ja joulupukki on oikeasti olemassa. On jokseenkin varmaa että pelkästään tässä maassakin löytyy iso joukko parempia (siis kuuntelu massan mielestä ) biisin tekijöitä kuin nämä alan ammattilaiset mutta kyse ei ole biisinteko taidosta vaan soluttautumisesta oikeisiin piireihin ja myyntikyvyistä. Ihan vaan realiteettinä, miksi levyyhtiön tuotanto vastaava,joka tekee itsekin paljon julkaistavia biisejä työnantaja firmalleen vuosittain, päästäisi jonkun tuntemattoman nikkarin tontilleen ja luopuisi näin tekijän oikeus tuloistaan.

miten te voitte ylipäätään määritellä mikä on "hyvä" biisi? uskon, että 90% mitä te pidätte "hyvänä" musiikkina minä pidän jöötinä ja toisinpäin...

miten te voitte ylipäätään määritellä mikä on "hyvä" biisi? uskon, että 90% mitä te pidätte "hyvänä" musiikkina minä pidän jöötinä ja toisinpäin...
 

En mä ainakaan ajattele biisiä pelkästään "hyvänä" biisinä vain "sopivana". Sellaisena, josta porukka pitää. Tosin usein ne myös yhdistyvät. Kyllä tuolla on monta suosittua artistia, joiden biisit ei musiikillisesti ottan ole monellakaan mittapuulla "hyviä", mutta joihin kadunmies voi samaistua.

Mä kyllä olen sitä mieltä, että suurimmalla osalla bändeistä se juttu kaatuu siihen biisimateriaaliin. Helvetin monta loistavaa keikkaa on tullut nähtyä, joista ei muista ainottakaan biisiä, vaikka kaikki muu on kunnossa.

miten te voitte ylipäätään määritellä mikä on "hyvä" biisi? uskon, että 90% mitä te pidätte "hyvänä" musiikkina minä pidän jöötinä ja toisinpäin...
Eikös hyvänä biisinä pidetä sellaista mistä kansa tykkää. Mistä seuraa sellainen ajatus että hyvän biisin tekijä on lahjoiltaan tavallista keskitasoa koska kansa, joka on keskiarvoltaan myöskin samaa tasoa, samaistuu tämän musiikkimakuun. Vai menikö jotain väärin ?

miten te voitte ylipäätään määritellä mikä on "hyvä" biisi? uskon, että 90% mitä te pidätte "hyvänä" musiikkina minä pidän jöötinä ja toisinpäin...
 
Komppaan Notefixia. Sillä, mikä mun mielestäni on hyvää tai huonoa, ei oo mitään tekemistä mun musiikkimaun kanssa. Hampaat irvessä on saanut kaikkia klassikoita kuunnella. Oikeesti. Mähän esimerkiksi en juurikaan diggaa Rolling Stonesia, Black Sabbathia tai Led Zeppeliniä, mutta toki oon kuunnellut levyt lähes puhki, kun niillä on hyviä biisejä ja parhaimmillaan bändit groovaa ettei tosikaan. Ja noiden vaikutus rokkipuolella on kumminkin niin suuri, ettei voi sivuuttaa.
 
Jos tää kuulostaa ristiriitaiselta, et ole ymmärtänyt jotain olennaista. Mä voin myös soittaa sellaista musiikkia, jonka kuuntelemisesta en kehtais jäädä kiinni.

Mä voin myös soittaa sellaista musiikkia, jonka kuuntelemisesta en kehtais jäädä kiinni.

Mä huomaan useimmiten diggaavani enemmän jostain typerästä hitistä, kuin jostain rock-klassikosta, jota olis pakko digata.

hmmm. teillä on näköjään aivan eri näkökulma musiikkiin kuin mulla...
 
minulle hyvä biisi = sellainen biisi, jonka kuuntelemisesta nautin

miten te voitte ylipäätään määritellä mikä on "hyvä" biisi? uskon, että 90% mitä te pidätte "hyvänä" musiikkina minä pidän jöötinä ja toisinpäin...
 
Helppoa. Se toimii kontekstissaan ja antaa siihen jotain olennaista.
 
PS. Mutta välttämättä sitä diggailee raivokkaasti jostain, mikä ei ole "hyvä". Useimmiten vain vuosien jälkeen huomaa, että tais se ollakin, koska on jäänyt elämään. Muistuu tässä nyt mieleen Monkees, Boney M., Macarena ja Bailando...

Helppoa. Se toimii kontekstissaan ja antaa siihen jotain olennaista.
 
PS. Mutta välttämättä sitä diggailee raivokkaasti jostain, mikä ei ole "hyvä". Useimmiten vain vuosien jälkeen huomaa, että tais se ollakin, koska on jäänyt elämään. Muistuu tässä nyt mieleen Monkees, Boney M., Macarena ja Bailando...
 
eihän näissä sun jutuissa ole mitään järkeä...siis, miten muuten biisi edes voi olla "hyvä" kuin, että sä pidät siitä biisistä?
 
te puhutte niinkuin olisi olemassa jokin absoluuttinen arvo "hyvyydelle". osaatteko sanoa mikä tekee biisistä hyvän? miten te voitte oikeastaan sanoa, että joku on "hyvä", jos se on jonkin muun mielestä "huono"?
 
kukaan ei voi oikeasti sanoa, että joku on "hyvä" vaan ainoastaan "minä pidän...".

kukaan ei voi oikeasti sanoa, että joku on "hyvä" vaan ainoastaan "minä pidän...".
 
Ei se nyt niinkään oo.
 
Mä diggaan kovasti vanhasta purkkapopista; 1910 Fruitgum Companysta ja Ohio Expressistä. Samalla tavalla mä diggaan London Beatin I've Been Thinking About You'ta tai vaikkapa Tiputanssia tai Macarenaa. Mun mielestä Sweetin Wigwam Bam on hieno biisi. Mun mielestä Pet Shop Boysit on vähän neroja siinä missä Chemical Brothersit tai Basement Jaxx'kin. Cars-yhtyeen Ric Ocasek on suunnilleen puolijumala.
 
No, onko nuo sitten sellaista musiikkia mistä minä pidän? Cars on. Muita en myönnä. Jos mun pitää yrittää miettiä omin musiikkini, niin mennään aivan eri osastoon, singer-songwritereihin a la Harry Chapin, Cat Stevens tai Gerry Rafferty; 70-luvun obskuureihin älykköpunkbändeihin kuten Saints, 999 tai Ruts ja voodoo-bluesiin laidasta laitaan; Screamin' Jay Hawkinsista Gun Clubiin. Nää asiat ei vaan edes riitele, kun niillä ei oo mitään tekemistä toistensa kanssa. Ainoa yhtymäkohta on, että joitain musiikin lajeja en jaksa kuunnella ymmärtämiseen asti; esimerkiksi Slayeria kuullakseni mun on pakko katsoa ne keikalla livenä, levystä ei jaksaisi ottaa selvää.
 
Taidemuseoissakin mä innostun jostain venäläisistä mestareista sen sivellintekniikan takia, mutta vasta jonkun Chagallin kohdalla rupean oikeasti nielemään liikutuksen kyyneleitä.

päätit siis olla täysin noteeraamatta mitä aiemmin juuri kirjoitin.
 
edelleen: mitä sinä tarkoitat tällä "hyvällä"? onko olemassa jotain absoluuttisia arvoja, jotka tekevät musiikista universaalisti "hyvää"?

päätit siis olla täysin noteeraamatta mitä aiemmin juuri kirjoitin.
 
edelleen: mitä sinä tarkoitat tällä "hyvällä"? onko olemassa jotain absoluuttisia arvoja, jotka tekevät musiikista universaalisti "hyvää"?
 
En jättänyt noteeraamatta, vaan Sormunen oli jo asian mun mielestäni riittävästi kiteyttänyt: "Helppoa. Se toimii kontekstissaan ja antaa siihen jotain olennaista."
 
Absoluuttisia ja universaaleja hyvän arvoja ei ole, kun esimerkiksi gamelan-orkesterit tähtäävät juuri tiettyyn, länsimaisen sävelajattelun mukaan korvia riipivään epävireeseen. Gamelan-soittajien mielestä useimmat länsimaiset asteikot kuulostavat pahalta, niissä kun ei ole sitä hienosti lepattavaa luonnon-flangea.
 
Hyvä biisi on sellainen, joka rakentuu jännitteellisesti mielenkiintoisena, on sävelajattelultaan oikeaoppinen ja tuo silti jonkin yllättävän elementin kuvioon mukaan.
 
Mukana pitää yleensä tavalla tai toisella olla myös seuraavat ainekset:
 
-Rytmi eli peruspoljento = bassari ja basisti
-Vastarytmi = kitara, muut kuin painolliset iskut, toiset linjat
-Harmoninen pohjaelementti = arpeggiot, sointumatot, kiipparit ja akustiset kitarat valjastetaan tähän
-Melodia = laulut, riffit, soolot jne...
 
Näitä sovitettaessa lähdetään siitä, että kahden matalimman äänen väli on vähintään oktaavi, seuraavien kvintti ja vasta kolmannessa oktaavissa päästään terssiin.
 
Ja sitten katsotaan, ettei useita asioita tapahdu samaan aikaan, vaan että kokonaisuus on mielekäs. Mä törmään usein sellaisiin periaatteessa ihan päteviin bändeihin, joissa kukaan ei komppaa, vaan kaikki vetävät omaa kuviotaan. Sellainen ei yleensä palvele biisiä. Mistä taas seuraa se, että homma ei toimi.
 
Sääntöjä sopivasti rikkomalla saadaan aikaan mielenkiintoista vinoutta, joka vetoaa muhun erityisesti. Luulen, että se on sellainen ainesosa, joka ratkaisee, onko biisi mun mielestäni hyvä vai yhdentekevä.
 
Minkäänlaista yksiselitteistä hitin patenttia ei ole olemassakaan. On vain koeteltuja ja uusia tapoja tehdä asiat.

Mä voin myös soittaa sellaista musiikkia, jonka kuuntelemisesta en kehtais jäädä kiinni.
 
Baccaraa ja Mattia ja Teppoa vai ;=)

Baccaraa ja Mattia ja Teppoa vai ;=)
 
Heh, mullapa on Matin ja Tepon "Et voi tulla rajan taa". Mielestäni sen levyn kappaleissa kiteytyy sellainen suomalainen perustotuus, jonka voi aistia Matkahuollon baareissa ympäri maan.
 
Ei, lähinnä esimerkiksi sillai, että mua ei lainkaan haittaa soittaa hengellistä musiikkia, olenpa soittanut jonkinlaista gospelrockia isoillakin lavoilla, mutta aika lailla mun läheiseni, ystävistä ja tutuista puhumattakaan, ihmettelisivät jos mä jotain kristillistä musiikkia muuten kuin työn puolesta kuuntelisin. Poikkeuksena tietysti koptit ja rastafarit. Jamaikan ja Etiopian musiikki mun stereoissani ei ihmetytä ketään.
 
Toinen mitä en vois kuvitella kuuntelevani on huumorilaulut. Isojen Poikien Rattoralleista Jope Ruonansuuhun tai vaikka Sleepy Sleepersiin, sellaista mä en vapaa-aikanani vois kuunnella. Eläkeläisiin vedetään raja, sen toisella puolella ei enää naurata.
 
Kolmas on hevi ja metalli kaikissa muodoissaan. Mä voin vallan hyvin soittaa sitä osastoa, mutta kuuntelumielessä mä en ole kiinnostunut mistään, mikä on Motörheadin tuolla puolen. Että sillai.
 
Tätä tämä.