Musiikkibisnes ›

Posti pamautti yllä mainitun kirjan jonka läpi lueskelin. Jäi vaivaamaan sellainen asia, että kirjassa sivuutettiin aika raskaasti tuo kohta kustannussopimus.
 
Kirjasta saa sellaisen käsityksen, että ulkomaille pyrittäessä tuo kustannussopimus olisi käytännössä pakollinen. Mutta missään ei selitetty että miksi näin?
 
Osaako joku sanoa? Käsittääkseni kustannussopimuksessa artistille annetaan ko. firman puolesta rahaa, ja se kustantaja saa itselleen sitten jotain 30 prosenttia teostoja tms. Mutta miksi toi soppari olisi pakollinen kuten kirja antaa ymmärtää? Ainakin raskaamman musiikin puolella tiedän hyvin myynneitä orkestereita, eikä noilla ole tuollaisia sopimuksia. Koskeeko tuo kustannussopimus siis lähinnä tällaisia miljoonamyynnin superbändejä kuin HIM/Bomfunk etc. enemmänkin kuin pienempiä?
 
Toinen asia mistä kirjassa ei juurikaan selkoa annettu oli levyjen lisensointi ulkomaisille firmoille (esim. millaisia sopimukset yleensä ovat, rahallisesti ja ko. levyä koskevan bändin osalta: asetetaanko bändille yleensä vapauksia mm. keikkailun suhteen maassa, jonne levy lisensoidaan jne). Jos joku tietää tästäkin aiheesta enemmän niin olisi mukava lukea - ja nimenomaan minua kiinnostaisi se, miten nuo sopimukset vaikuttavat bändiin, ei itse levy-yhtiöihin.

Kirjasta saa sellaisen käsityksen, että ulkomaille pyrittäessä tuo kustannussopimus olisi käytännössä pakollinen. Mutta missään ei selitetty että miksi näin?
 
Osaako joku sanoa? Käsittääkseni kustannussopimuksessa artistille annetaan ko. firman puolesta rahaa, ja se kustantaja saa itselleen sitten jotain 30 prosenttia teostoja tms. Mutta miksi toi soppari olisi pakollinen kuten kirja antaa ymmärtää? Ainakin raskaamman musiikin puolella tiedän hyvin myynneitä orkestereita, eikä noilla ole tuollaisia sopimuksia. Koskeeko tuo kustannussopimus siis lähinnä tällaisia miljoonamyynnin superbändejä kuin HIM/Bomfunk etc. enemmänkin kuin pienempiä?
 
Hemmetin hyvä kysymys. Mä olin aikoinaan henkeen ja vereen pakko-kustannussoppareita vastaan, kunnes Arthur Fuhrmann opetti mulle, että kaikki sopimukset ovat kaksipuolisia ja kummankin kuuluu saada jotain ja antaa jotain.
 
Kustannussopparissa biisin tekijä antaa biisistä kustantajalle "porkkanan"; jos kustantaja pystyy edistämään biisin myyntiä ja tekemään siitä hitin, kustantaja saa eksponentiaalisesti enemmän rahaa; 33% biisin tekijänpalkkiosta. Tää sopparin "pakollisuus" perustuu ajatukseen, että 66% miljoonasta on enemmän kuin 100% kymmenestä - kannattaa antaa omastaan jollekulle, koka oikeasti edistää biisin myyntiä (ja mitä voit hävitä? 33% niistä kymmenestä, jotka biisi myisi ilmankin).
 
Kustanussoppari ei ole niin kriittinen, jos myytävänä on biisin tulkinta eikä biisi itse. Kyllä se silti rasvaa saranoita esim kokoomalevyille pyrittäessä.
 
Pienempi porkkana on alikustannussoppari. Usein sekin riittää.
 
Toinen asia mistä kirjassa ei juurikaan selkoa annettu oli levyjen lisensointi ulkomaisille firmoille (esim. millaisia sopimukset yleensä ovat, rahallisesti ja ko. levyä koskevan bändin osalta: asetetaanko bändille yleensä vapauksia mm. keikkailun suhteen maassa, jonne levy lisensoidaan jne). Jos joku tietää tästäkin aiheesta enemmän niin olisi mukava lukea - ja nimenomaan minua kiinnostaisi se, miten nuo sopimukset vaikuttavat bändiin, ei itse levy-yhtiöihin.
 
Lisensointisopimus on ikään kuin toisen käden levytyssopimus. Jos levy-yhtiösi on ollut myötävaikuttamassa lisenssisopparin syntyyn, varaudu siihen, että he nappaavat puolet välistä. Lue paperit kunnolla, noin ei tarvitse olla.
 
Sopimusehdoista taas - meillä on kolmea sopimuskäytäntöä, jotka kaikki puhuvat samasta asiasta eri nimillä. Ota yhteyttä Muusikoiden liiton juristiin.
 
Artist ABC on kieltämättä sekava, siitä saa paljon enemmän irti kun ostaa oheen myös Rokkibändin ABC:n
;-)

Hemmetin hyvä kysymys. Tää sopparin "pakollisuus" perustuu ajatukseen, että 66% miljoonasta on enemmän kuin 100% kymmenestä - kannattaa antaa omastaan jollekulle, koka oikeasti edistää biisin myyntiä (ja mitä voit hävitä? 33% niistä kymmenestä, jotka biisi myisi ilmankin).
 
Jos levyn saa lisensoitua ulkomaille ja puhutaan marginaaligenrestä jossa myynti on maksimissaankin n. 300 tuhatta kappaletta, niin onko siinä tapauksessa järkeä lähteä tekemään ko. sopimusta? Toisekseen, jos lisenssin haluava levyfirma sopimuksessaan lupaa hoitaa jakelun ja markkinoinnin, niin en millään muotoa saa pieneen päänuppiini mahtumaan, miksi pitäisi tehdä kustannussopimus. Tuntuu, että tuossa tapauksessa joku haluaa vain alkaa vetään rahaa välistä.
 
Pienempi porkkana on alikustannussoppari. Usein sekin riittää.
 
Millä tavalla eroaa oikeasta kustannussopimuksesta? Pienemmät rahat kustantajalle vai?
 
Lisensointisopimus on ikään kuin toisen käden levytyssopimus. Sopimusehdoista taas - meillä on kolmea sopimuskäytäntöä, jotka kaikki puhuvat samasta asiasta eri nimillä. Ota yhteyttä Muusikoiden liiton juristiin.
 
Kiitos vinkistä, tätäpä en muistanutkaan.
 
Artist ABC on kieltämättä sekava, siitä saa paljon enemmän irti kun ostaa oheen myös Rokkibändin ABC:n ;-)
 
Mun mielestä oli paljon parempi kirja kuin mitä eri lähteistä kuulin/luin. Mielellään tosta maksoi kun sai etenkin hyvää infoa tosta sopimus/firmapuolesta, että miten se homma Suomessa toimii. Vähän ois laajempaa käsittelyä kaivannut vain noihin asioihin, sinänsähän teksti oli oikein luettaavaa ja selkeää.
 
Paras detaili oli paketissa kuitenkin se, kun Universalin markkinointipomo suoraan täräyttää siinä DVD:llä Nikulalle että "sit mä soitan radioon ja vakutaan henkilön X että tää pitää saada soittolistalle".. Hahah, tuo ei ollut siis sanatarkka lainaus, mutta kutakuinkin noin. Voipi syödä monen uskoa ja saada korvissa kihahtamaan.

Jos levyn saa lisensoitua ulkomaille ja puhutaan marginaaligenrestä jossa myynti on maksimissaankin n. 300 tuhatta kappaletta, niin onko siinä tapauksessa järkeä lähteä tekemään ko. sopimusta?
 
300 000 on aika pirun paljon. Sellainen hyvä rajapyykki kotimaassa on 2000 myyty levyä; suurin osa jää sen alle, ja jos menee yli, on aika varma että joku on tehnyt jotakin.
 
Siitä kultalevyrajaan on kuulemma sitten helpompaa purjehdusta, samalla vaivalla
;-)
 
Toisekseen, jos lisenssin haluava levyfirma sopimuksessaan lupaa hoitaa jakelun ja markkinoinnin, niin en millään muotoa saa pieneen päänuppiini mahtumaan, miksi pitäisi tehdä kustannussopimus. Tuntuu, että tuossa tapauksessa joku haluaa vain alkaa vetään rahaa välistä.
 
Älä sekoita biisien markkinontia ja musiikin markkinointia, ne on kaksi eri asiaa edelleen.
 
Millä tavalla eroaa oikeasta kustannussopimuksesta? Pienemmät rahat kustantajalle vai?
 
Kustantajat jakavat kustannusosuuden puoliksi, eli oma kustannusyhtiösi saa 1/6 ja ulkoinen 1/6. Puolet vähemmän.
 
Mun mielestä oli paljon parempi kirja kuin mitä eri lähteistä kuulin/luin. Mielellään tosta maksoi kun sai etenkin hyvää infoa tosta sopimus/firmapuolesta, että miten se homma Suomessa toimii. Vähän ois laajempaa käsittelyä kaivannut vain noihin asioihin, sinänsähän teksti oli oikein luettaavaa ja selkeää.
 
Nää on asioita, joiden olis pitänyt käydä tuosta kirjasta ilmi. On kirjan häpeä, etteivät käyneet. Pakosta sanon näin, vaikka kaikki kirjoittajat ovat ainakin puolituttuja.
 
Paras detaili oli paketissa kuitenkin se, kun Universalin markkinointipomo suoraan täräyttää siinä DVD:llä Nikulalle että "sit mä soitan radioon ja vakutaan henkilön X että tää pitää saada soittolistalle".. Hahah, tuo ei ollut siis sanatarkka lainaus, mutta kutakuinkin noin. Voipi syödä monen uskoa ja saada korvissa kihahtamaan.
 
Hm. Tuurilla ne lavatkin seilaa...
 
Kivi
(sen kilpailevan teoksen kirjoittaja)
:-)

300 000 on aika pirun paljon.
 
On on, mutta tuokin luku oli teoreettinen maksimi, todellisuus lienee todella paljon pienempi.
 
Kivi
(sen kilpailevan teoksen kirjoittaja)
:-)
 
Heh, no OK - pakko kait se on ostaa kun noin mainostat.. :)
 
Onhan hyviä kirjoja aina mukava lukea. Tuun sitten avautumaan jos totean kirjan huonoksi ;)