Laitetaanpa toinen tekeleeni tältä meidän uudelta demolta. Tämä kappale on siitä erikoinen, että musiikkityyli vaihtelee valssahtavan kansantanssin ja progeilevan sekä suoremman rockin välillä kesken biisin. Nuo jokaisen säkeistön neljä ensimmäistä riviä on tuota valssahtavaa kohtaa, joten siitä johtuen tuo tekstikin on kirjoitettu vanhan valssin henkisesti kliseitä käyttäen. Kiero lainaus siis. Hyvää yötä Painajainen / Piru Kange ------------------------------------------- Me kohtaamme, kuin päivä ja ilta Me kohtaamme, kuin ilta ja yö Me tanssimme, päin kuutamonsiltaa Me tanssimme, ja sydämet lyö Kaada absinttia iholleni Tunne tuoksu koiruohon Laske kätesi kaulalleni Jäät alle hallusinaation Ei absintti saa minua hulluksi Kai hullu olen jo entuudestaan On sortunut talo, on pettänyt uksi Ja hulluista kai seurani saan Nyt on unenikin todellinen Siihen vasta heräsin Maailma kalpean valkoinen Sen puhtautta keräsin Painajainen Kerro minulle siitä Kuinka valo on kuollut Kerro kuka tappoi päivän Painajainen Laula minulle siitä Kuinka kyyneleet virtaa Kerro kuka niihin hukkuu Me erkanemme, kuin päivä ja ilta Me erkanemme, kuin ilta ja yö Hän katoaa, kuin sortuva silta Hän katoaa, ja jälkensä syö Minä kohmeessani vapisen Vajosin taas valveeseen On jäljellä kaikki entinen Absintti pettää, minä en Painajainen Kerro minulle siitä Kuinka valo on kuollut Kerro kuka tappoi päivän Painajainen Laula minulle siitä Kuinka kyyneleet virtaa Kerro kuka niihin hukkuu www.pirukange.net
www.mikseri.net/pirukange
Progeilevaa suomalaista taide-rockia. |