Aihe: Laulu: Ilonpyyntö 1 | |
---|---|
![]() 09.02.2012 14:48:24 | |
Tällainen keväällä 2010 kirjoitettu ralli, joka sai alkunsa Aaro Hellaakosken samannimisestä runosta, jota lainasinkin tekstiin tuon avaussäkeistön verran. Hellaakosken runo tosin on kokonaisuutena aika erilainen ja kertoo lapsen syntymästä. Minun sorkissani Ilonpyynnön tarina muuttui aikalailla erilaiseksi. Ilonpyyntö Ilo tule luokseni käy istumaan älä minun vuokseni ujostele ollenkaan Ja vain suudelma otsallani, se mukanani lähdin kulkemaan Ilo ethän minun vuokseni ujostele ollenkaan Eikä polte suudelman ollut lämmin kuin polte ensimmäisen suudelman vaan kuten kekäleenä otsallani tunnen sen polttavan Tule luokseni käy istumaan älä minun vuokseni ujostele ollenkaan Täynnä sanoja oli se suu, ne huulet joilta suudelman sain otsalleni sanoja sanomattomia ja ääneen vain kauneimpia kuulin, vaan Ilo jos sanani kuulet Tule luokseni käy istumaan älä minun vuokseni ujostele ollenkaan Suudelma otsallani, se mukanani lähdin yksin eikä mukanani sitä valoa joka loisti sylityksin Nyt sylini yksin tyhjänä ja silti täynnä raskasta taakkaa Ilo tulisit oppaakseni, en muuten löydä perille saakka Kappaleen itsessään voi käydä kuulostelemassa tuolta :) http://www.facebook.com/ruotoband Terve, ja kiitos kaloista!
..Delay, missä viivyt?! | |
![]() 11.02.2012 13:32:35 | |
Ompas upea ja herkkä palladi. Tässä on sellainen kansanlaulumaine tunnelma, mikä lienee tarkoituksella haettua. oo-p: Tällainen keväällä 2010 kirjoitettu ralli, joka sai alkunsa Aaro Hellaakosken samannimisestä runosta, jota lainasinkin tekstiin tuon avaussäkeistön verran. Hellaakosken runo tosin on kokonaisuutena aika erilainen ja kertoo lapsen syntymästä. Minun sorkissani Ilonpyynnön tarina muuttui aikalailla erilaiseksi. Ilonpyyntö Ilo tule luokseni käy istumaan älä minun vuokseni ujostele ollenkaan Ja vain suudelma otsallani, se mukanani lähdin kulkemaan Ilo ethän minun vuokseni ujostele ollenkaan Eikä polte suudelman ollut lämmin kuin polte ensimmäisen suudelman vaan kuten kekäleenä otsallani tunnen sen polttavan Tule luokseni käy istumaan älä minun vuokseni ujostele ollenkaan Täynnä sanoja oli se suu, ne huulet joilta suudelman sain otsalleni sanoja sanomattomia ja ääneen vain kauneimpia kuulin, vaan Ilo jos sanani kuulet Tule luokseni käy istumaan älä minun vuokseni ujostele ollenkaan Suudelma otsallani, se mukanani lähdin yksin eikä mukanani sitä valoa joka loisti sylityksin Nyt sylini yksin tyhjänä ja silti täynnä raskasta taakkaa Ilo tulisit oppaakseni, en muuten löydä perille saakka Kappaleen itsessään voi käydä kuulostelemassa tuolta :) http://www.facebook.com/ruotoband | |
![]() 11.02.2012 15:12:51 | |
Olen samaa mieltä. Kaunis balladi on toisaan. Olen yleensä pitänyt kaikista oo-p:n sävellyksistä ja myös teksteistä. Tässä kappaleesta löytyy myös se ilo ja herkkyys. Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut. -MR- | |
![]() 11.02.2012 20:21:20 | |
juhmat: Ompas upea ja herkkä palladi. Tässä on sellainen kansanlaulumaine tunnelma, mikä lienee tarkoituksella haettua. soihtu55: Olen samaa mieltä. Kaunis balladi on toisaan. Olen yleensä pitänyt kaikista oo-p:n sävellyksistä ja myös teksteistä. Tässä kappaleesta löytyy myös se ilo ja herkkyys. Nöyrät kiitokset molemmille! Jonkinliasta kansanlauluisuutta tässä kyllä on, se ei ole varsinaisesti tietoinen valinta, mutta kansanmusiikki ja -laulut ovat varmasti jättäneet tekemisiini jälkiä. Välillä ne kuuluvat selkeämmin ja välillä vähemmän. Toisaalta myös se, että lainasin tekstiin Hellaakoskea vaikutti varmasti sävellystyöhön ja siihen, että halusin kappaleen jollakin tavalla kunnioittavan tekstin alkuperää. kiitoksia vielä! Terve, ja kiitos kaloista!
..Delay, missä viivyt?! | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)