korjauksia 2009 kirjoitettuun tekstiin
ITSERIPPIÄ
Maalasin olkkarin kattoon ornamentin
nyt painan pääni itämaiseen mattoon
makaan ja selaan, mitä Saima Harmaja kirjoittaa
tunteellista tuskaa, saa mut hapuilemaan
hän punoo juonen, juonen hänen lasistaan
tuonen vesi juoksee, alkaa nousta ja kohta
tavoittaa mun leukaperää, tällä erää Saima voittaa
mä kerään matolta irtolehtii
ois pitänyt ehtii maalaamaan katon ornamentti
joka ikinen sentti, vihaan ruumiillista työtä
ajan myötä, lopetan tään tyhjään pohtimisen
nousen tikkaille, maalaan loppuun ornamentin
runoilijan bullshittia
runoilijan bullshittia
lyyrikon loputonta itserippiä
lepäilen maton päällä kirjoitan teille hittiä
runoilijan bullshittia
runoilijan bullshittia
lyyrikon loputonta itserippiä
-merja Ritala Linnun kurkkuun unohtui jäätynyt marja-
näin oletin kun se ei laulanut. -MR- |
Luomisen tuskaa, sitä kai se on, osittain ainakin. Lyriikka kun vielä on ajassa kulkevaa. Saima Harmajan lyriikka on upeaa, mutta jos Saiman inkarnaatio ruonoilisi hänen tyylillään näinä päivinä, sataisi arvostelijoilta saavi kaupalla kuraa niskaan. - No, ehkä ei ihan näin, mutta vanhahtavana pidettäisiin kumminkin.
Hyvin Soihtu toit esiin näkemyksen, sellaisena miltä se usein tekstin syntyhetkellä maistuu, ennen lopullista muotoa. Kyllä minä tiedän etten tiedä, mutta et sinä sitä tiedä. |
soihtu55
Old Joe