Aihe: Ville Pohjalainen - Aikalaiskrapula 1 | |
|---|---|
 Pohja15.05.2015 18:23:04 | |
Tässäpä spoken word - runoteokseni sanat. Osa 1 pimeys hänen sanoissaan sokaisi minut kuinka pysyä järjissään se oli käymässä mahdottomaksi varjojen venyminen enteili tuhoa minua ajoi takaa mielipuolisuus se oli silkka ajojahti valot välkkyivät samaan tahtiin mieleni murskautuessa oli mentävä kovempaa kohti kaaosta varottava katsomasta löydettävä uusia keinoja ne ovat vähäisiä kovin outoja muistettava kiittää ruokapöydässä tarkistettava pankkitilin saldo hoidettava asialliset toimet niiden ohella koetettava nähdä pimeyksien läpi ei siellä ole mitään kaikki valuu sormien lävitse ihmiselämän verran tuhkaa ja pölyä turha puhua mitään eivät sanat riitä kuvailemaan se on sanojen välissä, vieressä tai yläpuolella harva sitä edes koskaan ajattelee sen mahdollisuutta minä elän siitä sen voimasta ja mahdista se tuhoaa minut imee sisäänsä puhaltaa pois kaiken hyvän joka minussa kerran teki matkaa Osa 2 takana kohta kolme vuosikymmentä mitä niistä sanomista hyvä, että olen unohtanut ne turhanpäiväiset valaistumisen hetket joiden luulin vievän minua lähemmäs elämää, jota vietetään baarien kusiränneillä sammaltavaa läppää heittäen valomerkin lähentyessä kuulee minne jatkoille jossa odottaa palavan jointin kiertävän vihdoin kohdalle ja vetäisee keuhkot täyteen se tuntuu liian hyvältä kun lopulta huomaa olevansa ainoa joka ei ole sammunut kaljat ovat loppuneet läpät lähimuistissa muuttuvat kovin noloiksi, se inhottaa ja ajaa aamukuuden bussilla kotiin silmät verestäen, loppumatka kävellen oksennellen lumihankeen sitä luulisi tajuavan jotain mutta ei, vaikka näkee auringon nousun vaikka niin kovin tahtoisi nähdä edes pienen merkin suuremmasta johdatuksesta, etsii sitä metsikön puista katseella, se harhailee eikä tiedä mitä tehdä ei todellakaan tiedä mitä tehdä elämällään sen luulisi olevan kaikkialla mutta sitä ei ole missään on vain mentävä eteenpäin ei ole vaihtoehtoa on vain koko suuri maailma Osa 3 minä juon pois vuosikymmenen katselen kuinka he suutelevat varjojen rajan toisella puolella kauniit ajatukset virtaavat oluen kuohuna olin kai humalassa ja sekaisin muutama kuukausi sitten ja vielä pahemmin sitä aiemmin juon sen kunniaksi mitä olen nyt, vielä nuorena ja väkevänä ainakin kun viimeksi tarkistin miltä maailma näyttää, tuoksuu ja tuntuu? mistä tietäisin minä ryyppään aikaa pois yksin kuoleman loukussa olisi päästävä pois täältä täällä on vain hulluuden huutoja sanoja ja lauseita satunnaisen osuvia niiden tuolle puolen en ole riippuvainen kenestäkään ihmisestä, tai muustakaan olen vieraantunut kaikesta kauniista suudelma on menettänyt merkityksensä mutta olen vapaampi kuin kukaan tekemään mitä tahansa sillä se suudelma jota katselen se olen minä ikinuorena ikuisuuksien takana juon sen pois Osa 4 katsella kaikki illat rasvaista jynkkyä kirjoittaa runoja tyhjyydestä olla tuuliajolla ties kuinka monetta vuotta jyskyttää sänkyä yksin vasten kerrostalon seinää kusta hissiin saapuessaan baarista yöllä haista vitun pahalle ja olla saamatta pesää lukea sotahistoriaa ja pelata tietokoneshakkia olla sitä mieltä ettei ole olemassa vanhoja viisaita miehiä on vain idiootteja, jotka uskovat toisen olevan viisaampi kaivata jotain, tarkemmin mietittynä tietämättä mitä kusta ruoho keltaiseksi aidan toisella puolella odottaa suurta rakkautta sillä eihän minusta ole muuhun kuin kirjoittamaan rakkausrunoja ollut vain vähän hiljaista viime vuosina puuttuu informaatiota, miksi koulukirjoissa ei käsitelty koskaan sisäistä tyhjyyttä sen kanssa elämistä ja siihen alistumista kirjoittaa lisää runoja tyhjyydestä pyöriä pientä ympyrää kodin ja lähikaupan välillä huomata vuoden vaihtuneen ja polkevansa edelleen samaa teemaa uhmata kaikkea ja sanoa laittavansa kaiken paskaksi luopua ajatuksesta nukuttuaan yön yli Osa 5 ystäväni, älä ole surullinen piirsin sinulle kartan mistä löytäisit onnen ajelehdi ensin kapakoiden tuoppimeren huuruissa pari railakasta vuosikymmentä seilaa kohti länttä muista heittää spurgulle lantti ja hän kertoo sinulle vihjeensä älä kuitenkaan kuuntele liian tarkkaan suloisia pubiseireeneitä no sen jo teetkin ja he vievät sinut uuteen mereen jossa seilaat hameiden alla vellot öisten nautintojen aallonharjalla vailla satamaa ja sijapaikkaa lopulta voit luoteen suunnalta sellaisen löytääkin vaihtuu jälkikasvusi vaipat ja lyhyet vuodet omakotitalon pihalla lunta luodessa eikä kulu aikaakaan kun kasvatte erilleen suuntaa hetimmiten pohjoiseen tunturin laelta näkee kauas itään sieltä joen mutkasta löydät vanhan viisaan miehen osta hänelle monta tuoppia ja juuri ennen sammumistaan hän kertoo, että sinun on suunnattava etelään löydät sieltä kirjaston, jonka kaikki kirjat sinun täytyy riippukeinussa lukea läpi kesäisen tuulen väreessä joka kuljettaa terveisensä vuorten toiselta puolen nosta rinkka selkääsi ja lähde vaeltamaan sitä kohti ja kun viimein saavut perille vanhainkotiin huomaat peilistä vienon hymyn ei ole enää kiirettä mihinkään kun siinä asiaa riittävän kauan pohdit ja muistelet matkojasi saatat viimein olla onnellinen löydät sen itsestäsi Osa 6 kasvosi piirtyvät höyrystä sumentuneisiin ikkunoihin sade piiskaa ja sinä tahdot sisään ovi on tiukasti lukossa en aio päästää sinua sisälle ulkona odottaa pelkkä pimeä tyhjyys ja sinä tiedän kyllä kuka olet aiot sammuttaa nuo valaisevat myrskylyhdyt pienestä huoneestani sinä et ole tyytyväinen niin kauan, kun maailmassa on vähänkään valoa aina silloin tällöin vierailet luonani näissä unissa ja joka kerta muuttuvat kasvojesi piirteet näytät niillä ihmisiä joista minun on luovuttava oman henkeni edestä se tuntuu aina vain pahemmalta ja kun nyt katson itkuisia, pelokkaita kasvojasi se olet sinä, elämäni ainoa todellinen rakkaus en enää tiedä voinko antaa itselleni anteeksi Osa 7 yön jahdatessa pimeintä hetkeä raikuu kadotettujen kidoista ilmoille tuhat synkkää monologia jokainen niistä puhkaisee reiän taivaan kanteen joista sataa valkoista, niin lujaa että maa jaloissa kihisee avautuu silta uusiin todellisuuksiin voit nähdä ne taivaalla ne ovat kaikki sinua varten mutta voit valita niistä vain yhden jonka pinnasta kulkea läpi eivätkä sen jälkeen mitkään sanat enää päde tarinat repeävät loistoonsa ikuinen rakkautesi kiipeää kirkkauden huipulle saavuttaa kauan odottamasi onnen he olivat kaikki sinua varten ja sinä kiität heitä mennessäsi Osa 8 maailma tulessa! olin humalassa neitsyet nussivat! lepään näitä mielisairaita aamuyön tunteja valveilla sylkeäni lattialla epätoivon tapahtumahorisontin takana sadan valovuoden päässä runoudesta maailma on tulessa! norsut nussivat! tupakka, oletko todellisempi kuin minä palat irti kahleistasi oletko kahleissasi ikuisesti vaiko hetken vapaana tilatkaa jo se taksi.. afrikasta Osa 9 rikki menneitä kesäöitä särkyneitä raja-aitoja humalaisia neonvärivaloja rajuja rakasteluita kahvin makuisia huulia mystisiä näkkileivän muruja polttavia valkoisia kattoja armollisia aamutupakoita tajunnan räjäyttäviä paahtoleipiä pelottavia hiljaisia kuiskauksia onneksi kääntyviä vahinkoja sateen raikastamia virheitä reikäisiä suojamuureja elämän mittaisia automatkoja unia, jotka ovat todellisempia kuin nykyinen olotila kalpeita ensisilmäyksiä, joilla oli tarkoitus rakastua kaiken mennessä väärin kaiken ollessa liian varhain maailma on avautumassa vasta myöhemmin täynnänsä iloista parfyymiä ja sirkusmusiikkia Osa 10 vain yön kaiku on näkemässä aikalaiskrapulan jäljet tyynyliinalla ja lakanoissa eikä kyse ole edes viinasta jostain pyramidin huipulta se mylvii se ärjyy ja se öykkää mahtava silmä, joka näkee suuren vääryyden mutta ei sitä anneta kuolevaisten kuulla on nämä yöt valvoen vahtien päästämättä ketään lähelle päästämättä ketään näkemään rakkauden rapistunutta raatoa seroquelin ja leponexin makuista tuhoa kuin päähän ammuttu mies kuin tainnutettu jättiläinen tuho on rakkauden mittainen ja suuruinen Osa 11 olen mies tuskien, synkkien varjojen, kivisten taivalten kauan sitten jätti juna viimeinen alle tummien tähtien silloin kädet onneaan ikkunoista heiluttivat , ne mulle heiluttivat vuosia siitä jo on ja taivas tummumaan päin, vuosia siitä vuosia jo on näinä pahoina päivinä vain muisto hymystäsi , oloani helpottaa voi suljen silmäni ja istut vierelläni hymyillen loistettasi avaan silmäni ja näen vain kuolemaa ympärilläni, edessäni ne näyttää mulle kuoleman ne näyttää mulle tuonelan matkani päätteeksi ei ole minusta mukaansa lähteä liikaa on vielä jäljellä liikaa on halua tähän elämään liikaa on vielä minussa vain muistot seurana tummilla poluilla loistetta antaen jos vielä löytäisin luokse hymysi se kulkuni pyhittäisi Osa 12 siirretään herätyskellot! perutaan kohtalot! kaadetaan kupit nurin! ostetaan kondomit! syleillään maailmaa! itketään verta! hommataan reittä! lähdetään pakkohoitoon! noustaan jättiläisten olkapäille! oksennetaan sateenkaaria! eletään, vielä kun ehditään! pelätään liikaa toisiamme! pistetään kerrankin haisemaan! Osa 13 on pyhä yö, hänellä on menkat punainen virtaa hänestä pimeään yö itkee vertansa ja veri on mustanaan kutsua syntiinsä saatana velloo yllämme kuiskii nimeänsä kiima hehkuu kasvoilla kosketus on himoa punainen muuttuu mustaksi saastaista pimeyttä himoan hänen pimeyttään nuolen sääriä reisiään hän voihkii kiimasta kieli tavoittaa viimein suloisen punaisen pisaran etenee sen alkulähteille näykin ja puraisen hän huudahtaa kätensä hiuksissani hän haluaa pimeyttä hän haluaa minua käsi liukuu reidellä kuolema hymyilee meille taivas on pimeä taivas oli meissä taivas on menetetty Osa 14 mikä on se rakkaus jonka luulin kestävän ? mikä on se rakkaus jonka näin pettävän? mikä on se lupaus joka kerran lausuttiin? mikä on se lupaus joka päättyi kyyneliin? mikä on se oikeus jolla tehdä se lupaus sen pitämisen vaikeus kaiken lopun karvaus se oli kai arjen harmaus rutiinien jankkaus jälkeen jää vain haikeus loputon kaipaus mikä oli se rakkaus ? mikä oli se rakkaus ? mahdottoman jahtaus turha tuulen kuiskaus pois häipyvä vastaus se kai oli se rakkaus Osa 15 kuvittelen jylhän havupuumetsän ja sammaleen jalkojeni alle kuvittelen kuuman auringon paistamassa oksien välistä, on keskipäivä huomaan metsän loppuvan ja saapuneeni pienelle lammelle ennen veden rajaa on leveä kaistale sileää hiekkaa se tuntuu hyvältä jaloissa joissa ei ole kenkiä kuvittelen lempeän kevyen tuulen joka pyyhkii pois jalanjäljet hiekasta kuvittelen kalan polskahtamassa vedessä ja siitä lähtevät renkaat veden tyynellä pinnalla istahdan hietikolle ja huomaan jotain puuttuvan kuvittelen kauniin neidon uimassa keskellä lammen selkää hän lähestyy ja saapuu lopulta luokseni ihailen katseellani hänen nuorta ja alastonta vartaloaan sen jokaista piirrettä hän nousee hitaasti vedestä ja ojentaa hennon kätensä johon tartun lähdemme kävelemään lammen rantaa pitkin hän puhuu minulle ihmeellistä, vierasta kieltä jonka kaltaista en ole koskaan aikaisemmin kuullut mutta silti ymmärrän jokaisen sanan ja siinä samassa aurinko menee piiloon kuin silmänräpäyksessä ja esiin tulee täysikuu niin suuri, että se peittää puolet taivaasta ja metsästä avautuu kiiltävällä kullalla päällystetty leveä polku jota pitkin saapuu valtaisalla vauhdilla neljän hevosen vetämät vankkurit joita ohjastaa hurja ajuri jolla ei ole lainkaan kasvoja ne pysähtyvät eteeni ja kyydistä astuu pois kaksi velhoa toinen heistä valkoisessa kaavussa toinen heistä mustassa kaavussa heistä kumpikin ojentaa minulle käärön ja käy sitten polvilleen eteeni neito vierelläni puristaa lujaa kättäni ja kuiskaa hiljaa korvaani selityksen kumpikin noista kääröistä sisältää todellisuuden joista voisin valita vain toisen mustan velhon käärössä luki kuinka voisin jäädä tämän lammen rannalle ikuisesti neitoni kanssa mutta en voisi koskaan enää lähteä täältä pois valkoisen velhon käärössä lukee kuinka voisin herätä tästä unesta ja jatkaa elämääni muualla neito katsoo minuun itkuisin silmin päätän valita mustan velhon käärön siinä samassa he katoavat, velhot ja vankkurit polku metsässä vetäytyy umpeen taivaalta alkaa sataa lunta ja jäätävän kylmä tuuli käy puhaltamaan katson neitoa, joka yhä pitelee kädestäni ja hän on muuttunut kalmoksi, jonka suusta ryömii ulos matoja ja toukkia hellitän otteeni hänen kädestään ja hän kaatuu hiekkaan kuu muuttuu puolikkaaksi ja vaihtaa värinsä kirkkaan hopeaisesta vaalean punaiseksi jostain metsien kätköistä kuuluu tuskaisia huutoja jotka lähenevät nopeasti käännyn katsomaan lammen pintaa joka on jäässä ja kuulen sen askeleet takanani en tohdi kääntyä katsomaan sitä lähden juoksemaan niin lujaa kuin vain ikinä pääsen se pitää hurjaa ääntä ja maa vavahtelee sen suurten sorkkien alla sen löyhkä on niin kamala ja kuvottava etten pystynyt enää hengittämään kunnolla kun olen keskellä lampea, jää pettää allani vajoan veteen ja jokin ottaa kiinni jalastani vetää minua syvyyksiin, enkä voi sen voimalle mitään sitten se hellittää otteensa kurottelen takaisin pinnalle mutta avanto on mennyt jäähän raavin sen pintaa kynsillä kunnes en enää jaksa vaivun alas pohjalle olin jo luopumassa kaikesta toivosta kun huomaan jonkin kirkkaan valon lammen pohjalla sukellan viimeisillä voimillani luolaan vedän itseni kuiville ja kammion seinille syttyvät valaisevat soihdut sen perällä on suuri peili, jonka luokse kävelen siihen ilmestyy valkoisen velhon kasvot omien kasvojeni tilalle hän kävelee läpi peilin pinnasta ojentaa minulle käärön ja sanoo "menköön nyt vielä tällä kertaa" | |
| Pohja 15.05.2015 22:36:55 | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)