Lyriikka ›

Tuuli kampaa niityn (10.4.2015)
 

 
Seison ketoniityn laidalla, puristan nyrkissäni tervakukan sydäntä.
 
Kaikki on selvää kun nuo sillat on kuljettu toiselle rannalle,
kavioiden kopse puuta vasten häviää hiekkaan
tuuli kampaa niityn.
Yksi tervakukka kammassa ei tarkoita,
että ratsastit ylitseni kuin Mannerheim autiomaan
 
ehkä aurinko poltti vain minut loppuun kuin viljan.
 
Tulen sillalle ja huutoni nostattaa puista linnut
tulevat nokat auki kohti sydäntä
vesi sykkii kiven päällä yhä vienosti
odottaen aaltoa joka peittää kavioiden äänet,
 
tuuli kampaa niityn
 

 

 

 
merja ritala