Lyriikka ›

Emme tienneet kaupungin nimeä, jonka kaduilla kävelimme.
Löysimme punaisen huuliharpun ja ryhdyimme katusoittajiksi.
Ohikulkijat rakastivat meitä ja me heitä.
Saimme tuntemattomilta ihmisiltä hatullisen tuntematonta valuuttaa.
 
Seuraamme liittyi lihava mies, joka kertoi olevansa maalari.
Hänellä ei ollut rahaa. Tarjottuamme miehelle useita kymmeniä
senttilitroja vodkaa hän kertoi kuinka rakkaus on ainoa asia mitä
ihminen elääkseen tarvitsee.
 
Seuraavana aamuna olimme tasan yhtä tyhmiä kuin aina ennenkin.
 
Edellisen jos osaisin kääntää unkariksi niin sen tekisin ja soittaisin taustalle epävireistä selloa.
 
Tarve avautua.
 
(muusikoiden netistä puuttuu huuhaa-palsta)

Tykkäsin tosta tarinasta kovasti... jotenkin.
Muuten ei maistunut.
Mutta eipä sen tarvikkaan jos on noin mukava tarina.

Teksti pureutuu syvällisellä tasolla boheemiin elämänmuotoon ja lopullisen viisauden saavuttamisen ikuiseen luotaanpääsemättömyyteen, luoden lukijoiden silmien eteen laajan panoraaman yksinäisten joukossavaeltajien utuisesta kokemusmaailmasta jossakin tuntemattomassa maailman kolkassa keskellä erikoisten ihmisten erikoisten elämänmuotojen erikoisten piirteiden erikoisten ilmenemismuotojen ristiaallokossa. Mieleeni muistuu jopa Mika Waltarin novelli "Ihmisen vapaus", jonka päähenkilön tempoilut vastaavanlaisessa murentuvan kaupunkihengen ihmiskavalkadissa omaksuu jopa tajunnanvirtaisia elementtejä.
 
...Mutta ihan vakavissaan puhuen: ihan jänskä tekstinpätkä, joskin kovin vajaa. Mutta sopinee varsin passelisti jonkin äkkiväärästi taiteellisen musiikkiperformanssin 'teemaksi'...

Huih, mikä analyysi... pilke silmäkulmassa ehkä kuitenkin.
 
"ihan jänskä tekstinpätkä" -olen samaa mieltä.
 
"kovin vajaa" -kuin minä itse
 
Kirjoitin tekstin ruutupaperille mustalla tussilla katsoessani levyraatia kovasti krapulaisena ja jokseenkin onnettomana. Muutaman oluen nautittuani jokin voima sai minut julkistamaan sen täällä. Höpöhöpö-osastoa kun en löytänyt pistin sen enttententtenteelikamentten juurikin tänne lyriikka-alueelle.
 
Mika Waltarin novelli "Ihmisen vapaus" ? Nyt kiinnostuin, täytyypä lukea. Kirjastoon. Huomenna.

Pilke silmäkulmassapa hyvinkin. Joskin jotain tuohon suuntaan olisin voinut muutenkin kirjoittaa. Ajatuksiaherättävää tekstiä kuitenkin.
 
Tuo Waltarin novelli on kyllä erittäin hyvä: migreenistä kärsivä kirjailija vaeltelee vaimonsa kanssa Pariisin kaduilla ja kohtaa erikoisia ihmisiä. Erittäin "eurooppalainen" teksti, sikäli että tyyli on todella kaukana perinteisestä suomalaisesta ilmaisusta (mikä pätee Waltariin usein muutenkin) ja käsittelee jokseenkin abstrakteja asioita.
 
Usein tuollaiset krapulatekstit ovat melko oivalluksellisia; liika 'äly' on riisuttu pois ja jäljelle jää vain jokin puhdas idea - jos mitään yleensäkään voi puhtaaksi sanoa. Tuossakin on hyvä runko lähteä tekemään lisää - missä vaiheessa em. 'älylläkin' on oma osuutensa.

Paljonkaan en mistään mitään ymmärrä mutta jotenkin koen että puhut asiaa. Suurinpiirtein tuhat kirjaa liian vähän lukeneena tiedän senverran että novelli on lyhyt ja romaani on pitkä.
 
Tällä hetkellä yritän keskittymishäiriöstäni huolimatta lukea F. Kafkan "Kirjeitä Felicelle".
Helvetin tylsää ja sekavaa luettavaa mutta silti kummallisella tavalla kiinnostavaa. Olipa vaan sekin aika hölmö mies se Franz. "Linna" on muuten hauska kirja, suosittelen kaikille.
 
Jonkin aikaa tässä jo olenkin pohtinut jotta minkä kirjan seuraavaksi lukisin vaan en pohdi enää.
 
Kiitos vinkistä

Franz oli varsin mainio tyyppi. Luin hiljattain useita hänen novellejaan, ja viihdyin niiden parissa melkoisen hyvin. "Kirjeitä Felicelle" on vielä lukematta, mutta eiköhän siihenkin tule perehdyttyä. "Metamorfoosi" on kyllä maineensa veroinen luomus, erittäin hieno ja erikoislaatuinen kuvaus itsensä vangiksi jäävästä ihmisestä. (Tulkintatapoja lienee kyllä yhtä paljon kuin lukijoitakin.)
 
Hm, ja tuo ensimmäinen analyysini on vielä koomisempi kuin ensin luulinkaan.. mutta yhtymäkohta Waltarin tekstiin löytyy yhä. Odotan mielenkiinnolla, mitä itse pidät "Ihmisen vapaudesta".

Ei hattumpata.