Lyriikka ›

Kilpailuun tuli 7 kilpailulyriikkaa, ne ovat nähtävillä:
http://koti.mbnet.fi/nikopee/lyriikkakisa2.txt
 
Kisa oli ja meni. Tiesikö tällä palstalla kirjoittelevat koko kisasta?
 
Kun täällä kuitenkin asiantuntijat majailevat niin olis mukava kun ottaisivat kantaa tuon kisan antiin. Turhuus-palstalla homma painui jo aikaa sitten unholaan. Ilman suurempaa kommentointia ja arviointia.
 
Että josko täältä löytyis asiantuntijalausuntoja teksteistä?

Enpä tiennyt. Tosin enpä tänne kovasti ole kirjoitellutkaan.
 
Noista en kommentoi kuin yhtä. Syystä että niistä muista ei varmaan mitään rakentavaa saisi. Enpä tiiä mitkä metsämiehet niitä on kirjoitelleet, mutta toivottavasti joku heistä tuntee Kari Tapion, niin saa ainaskin vähän rahaa ja puuduttavan musavideon.
 
Mutta kilpailija numero neljä loisti nerokkuudellaan. Siinä vietiin kuuskyt-luvun suomimusiikkia oikeen kunnolla. Dada nykymusiikin sanottamisessa ois varmaan justiinsa jotain tollasta. Ehkä varsinaisissa sanoissa ois vähän petraamista, mutta ehkä siinä se juttu onkin! Puhdasta nerokkuutta.
 
Ehkä sinäänsä pitäisi kyllä mainita, että musiikin tarvisi kyllä olla päätä huimaavaa kontekstiin iskeytyvää settiä, jotta joku sitä kuuntelisi. Kuvittelisin, että Ultra Bran tyyli on toiminut tässä vaikutteena, ja heillähän oli erittäin oivaa musisointia teksteihin nähden.

Kyllä huomasin kyseisen kisan, mutta ei oikein itseltä irronnut tekstiä...
 
Itsekin mietin lyriikkaa tuohon Keskiyö syrjätiellä ja se näkyi olleen myös muiden suosikki.
 
4. sanat munkin mielestä parhaat.

Taitaa olla, että näillä manan majoilla majaillaan ja manaillaan suht harvalukuisena sakkina.
 
Muutama sana varsin kursorisen lukemisen jälkeen:
 
Aihepiireissä liikutaan suurelta osin varsin tavanomaisilla vesillä ilman että mitään tuoretta tai sykähdyttävää tarjoillaan - räikeänä poikkeuksena Dadarock, joskin omasta mielestäni sen humoristisuus ja rajaus (m.netin inside-meininki) on sekä positiivinen että negatiivinen tekijä. Jos haetaan toimivaa tekstiä edes jotenkin objektiivisin määrein, on etenkin sisäpiirisyys varsin haitallinen tekijä; arhemento, dada, mumot ja noirit ja muu lingo. Mutta Dadarockin tekijä ei ole selvästikään mitään tämän suurempaa hakenut, joten lyriikka tekee sille osoitetun tehtävän mallikkaasti. Teksti jäsentyy toimivasti, pistää nopean vaihteen heti alussa silmään hellittämättä missään vaiheessa ja onnistuu jopa varsin erikoisessa viimeisen rivin seinäänpysäytyksessään. Tämän lisäksi tekstissä on varsin hyviä sanallisia ja fraasillisia oivalluksia, kuten itänaapuritkin nyökkää "Kyllä, kyllä!" ja erilaiset taustalaulut, joissa on hupaisaa ja svengaavaa variaatiota.
 
Myös kuudes teksti erottuu, muttei välttämättä kaikilta osin edukseen. Tarinan kronologisesti ja johdonmukaisesti etenevästä tarinasta huolimatta kokoon heitetyn oloinen rakenne ja väkinäiset trippailuelementit eivät herätä juurikaan tunteita. Joskin tarinan opetus onkin selkeä: älä syö sieniä ja aja.
 
Kolmannessa tekstissä todetaan, että kaupunkilaisten on parasta pysyä pois metsästä, koska eiväthän he siellä pärjää. Teksti erottui varsin provosoivan asenteensa puolesta, sillä siinä otettiin kanta ja asetuttiin sen taakse erittäin selväsanaisesti. Tulkinnanvaraisuutta ei nähdäkseni juurikaan ole. Kuilu nykyihmisen ja luonnon välillä on olemassa ja alati suureneva, ja on mielestäni hyvä pohtia asiaa laululyriikankin keinoin. Tässä tapauksessa vaan turha asenteellisuus vie tekstistä terän; vaikutus on sama kuin jos tehtäisiin kappale siitä, että maalaisserkut pysyköön siellä tuppukylissään poissa kaupunkilaisten jaloista. Suomalaisen yhteiskunnan eteläkeskeisyys ja maaseudun vähitellen tapahtuva autioituminen on tietysti ikävää ja pitkällä tähtäyksellä haitallista, eikä kaupunkilaisuudessa ole sinänsä mitään ihannoitavaa, mutta kappaleesta ei jää juurikaan mitään muuta käteen kuin varsin mustavalkoinen jako tosimiesten ja urbaanien vässyköiden välillä. Yksi suvantomainen säkeistö lisää olisi luultavasti vaikuttanut mielikuvan selkeään tasapainottumiseen.
 
Myös nro 2 ansaitsee maininnan, sillä huolimatta varsin geneerisestä muodostaan ja tarinastaan sen rakenteen johdonmukaisuus ja tasainen kulku vakuuttaa riittävästi.
 
Kaikki muut tekstit jättävät itseni varsin kylmäksi. Joissakin kappaleissa tekniset ansiot ovat jotakuinkin kohdillaan. Useissa muissa paljastuu toimimattomia riimejä ja painotuksia tai turhaa sanojen toistoa, kuten esim. seitsemännessä kappaleessa. Sisällöllisesti toistetaan muutamia varsin kliseisiä ja kuluneita aiheita - romanttista kaipuuta, herkistymistä öisen luonnon helmassa, kamalan tapauksen muistelua jne. Missään näistä ei sinänsä ole mitään vikaa, ja kahdessa ensimmäisessä kappaleessa on pilkahduksia jostain hieman poikkeavasta, mutta nämä jäävät auttamattomasti laimean sisällön jyräämiksi. Rehellisyyden nimessä on kuitenkin todettava, että yksikään teksteistä ei ollut huono, vaan kehityskelpoisuus oli pikemminkin kaikkien lähetettyjen tekstien yhteinen nimittävä tekijä.
 
Oma kolmen kärkeni on siis seuraavanlainen:
 
1: Dadarock (nro 4)
2: Pimeä metsä (nro 3)
3: Keskiyö syrjätiellä (nro 2)

Jos haetaan toimivaa tekstiä edes jotenkin objektiivisin määrein, on etenkin sisäpiirisyys varsin haitallinen tekijä; arhemento, dada, mumot ja noirit ja muu lingo. Mutta Dadarockin tekijä ei ole selvästikään mitään tämän suurempaa hakenut, joten lyriikka tekee sille osoitetun tehtävän mallikkaasti.
 
Niin, mä teen yleensäkin biisejä mun kavereille. En mä hae mitään maailmaa syleileviä, universaaleja teemoja, ei niitä biisejä ole tarkoitettukaan esim. Kiinalaisen talonpojan ymmärrettäväksi.
 
Mulla on yleensä mielessä jonkinlainen kohdeyleisö jota mä haluan viihdyttää tai jolle sanoa jotain... Tietysti sitten joku muu ihminen saattaa löytää tekstistä jotain omaa elämäänsä koskettavaa, koska samanlaisia asioita tapahtuu kaikille.

Jep, ja hyvä niin - "maailmojasyleilevyys" ja muu suuruudenhulluus on usein tekstille todella haitallista. Dadarock rockaa juuri sellaisena kuin se on.

No onpas täällä nyt asiantuntijoita jotka haluaa kommentoida.