Tässäpä tällainen sanoitus, kauhistuttava pelko hiipii sisään, olenko iskelmäsanoittaja?
Kaupungin valojen, talojen takana
kulkee mies jonka huulilta ei löydy sanoja.
Mistä suuri äänettömyys
kuinka hiljaisuus on löytänyt miehen luo.
Sydämessään salaisuus
ei sitä luovuta pois
kuka sen voi ymmärtää.
Vaikka varjojen puolella kulkeekin
ajatuksissaan voi löytää tien muistoihin
joita päivä valaisee
joissa sateellakin on lempeää kerrottavaa
on joutunut luopumaan
voi niiden kasvojen luo palata
takaisin vain silmät sulkiessaan
Ja kun maa taas pyörähtää
selkeästi käsittää
on aina sydämmessään hän
ja ehkä jonain päivänä
voi koskettaa toisia käsiä
ilman surua, ilman syytöksiä.
Toivo laittaa kulkemaan
aavistus tulevasta on häivähtänyt
ja niinä hetkinä on rohkeus päätään pidempi
ja pelolla ei ole käsiä
ottaakseen kiinni- sen ravistaa helposti pois. |
mikainen
