Kesämokillä taas runosuoni kukkii ja hyttyset käy kiinni:
Ehkä huomenna
Keltainen talo, rivi neljä
piha hiekkaa ja nurmea
paikoillaan yhä on
aaveet sitä asuttavat
jos vierellä seison ja katson.
Hiljainen haamu, pieni poika
hämmentynyt ilme
sisällään jotain kantaa
ei sitä tunnista
koskaan saako sitä pois.
Luopuvatko aaveet milloinkaan
jättävätkö aavehuolet aavemaan
tuntevatko lainkaan
muuta kuin mitä muistot tarjoaa
seinillänsä riippuvat taulut kuvattomat.
Kuinka täällä olen taas
haamupoika miettii kummissaan
enkö ole jo kauan
muilla pihoilla kuljeskellut
miksi palasinkaan.
Äiti, isä, missä ovat
varjoina asioitaan toimittavat
haamupoika päättää olla
enemmän kuin kangastus
ehkä huomenna.
Luopuvatko aaveet milloinkaan.. |
mikainen
