Lyriikka ›

otit minut vastaan
ja vannoit tietäväsi
mitä ikuisuus merkitsee.
lupasit jäädä ja pysyä ystävänä
niin se ei koskaan mee`
 
vaikka uskaltaa luottaa ja luulisi,
viimein olen oikeassa,
kaiken pitää loppua, niin helvetin julmalla tavalla..
 
lainasit paikan sydämessäsi,
lainasit sen vain,
mä jäädä voinut en,
liian lujan iskun sulta sain,
lainasit paikan, vaikka sydämen
revit rinnastain..
 
ainoastaan, ja
..nyt mun täytyy nousta vastaan
 
pakenen juosten ja kaadun
pienen ihmisen tyhmyyden tunteeseen,
pitääkö etsiä paikkaa, kun uskon jälkeen
suruni suurenee,
 
miksi mä uskon, kuuntelen,
ihmisyyttä etsien,
 
et tarvii heikkoo kohtaa,
läpi ulkokuoren hohtaa..
 

 

 

 

 

 

 

 
"en voinut antaa sinulle tilaa sydämessäni, sillä sinä täytit sen kokonaan..

Sinä olit minun paikkani.
 
.. ja nyt kun olet repinyt ne toisistaan irti, ei ole mitään. Ei edes hiljaisuutta..
 
harhasta tuli totta."

Tulee mieleen ensimmäiset kirjoitelmani

Tulee mieleen ensimmäiset kirjoitelmani
 
Tarkoitit vissiin tätä sillä "aiemmalla" minkä mainitsit tuossa toisessa threadissa..
 
Tämä näyttää olevan itse asiassa paljon tuoreempi teksti kuin tuo mihin kommentoit.
 
Olen pyöritellyt tuota tekstiä päässäni, mutta en ole oikein päässyt siihen sisälle. Jos tuo on tajunnanvirtana kirjoitettu niin hankala siihen on päästä sisälle.. eli en osaa sanoa tästä mitään, taiteilija itse varmaankin tietää paremmin millaiseksi tämän on tarkoittanut.

Punainen paroni siis tajusi, =)
 
Joskus on hyvä harjoittaa tajunnan virtaa, tai jotain aivan muuta kuin totuttua,
 
Pään sisälle ei aina tarvitsekkaan päästä =)
 
Eikä mulla ole tapana vertailla tekstejäni toisiin, toisten, tai vanhoihin omiinikaan. Mä teen mitä teen, sillain kun sattuu tuntumaan.
Se suotakoon kaikille!
 
Kiitos Paroni =)
 
M:G:G:
 
Yleisesti tiedoksi.... TURHA URPUTTAA... Pilkettä silmäkulmaan ja maailma pelastuu!!!!!!!!!!! =)