Lyriikka ›

Ajattelinpa laittaa tänne kirjoittamani neljän kappaleen sanoitukset.
Kuten sanoituksista huomaa, kyseessä ei ole kasa hempeitä pop-lauluja, vaan musiikki on tyyliltään mielenkiintoinen sekoitus doom/alternative/black/dark-metallia ambient-maisemallisten säväysten kera.
 
Kuulisin kovin mielelläni palautetta näistä. Hiominen on vielä nimittäin kesken.
Huomauttaisin vielä, etten ole näihin neljään tekstiin painottanut riimistä puolta juuri lainkaan, sillä laulutyyli ei vaadi sitä. Musiikkimme on toisinaan kuin maalaus, se puhuttelee kokonaisuutena. Halusin, että myös lyriikat olisivat osa sitä maalausta. Etteivät ne välttämättä herättäisikään ajatuksia ja loogisia päätelmiä, vaan outoja tunnetiloja ja mielialoja. Olen katsonut tärkeämmäksi myyttis-vaikutteisen sisällöllisen puolen luomisen joka kuvaa myös yhtyeemme nimeä: Hämärä.
 
Nyt mielisin kuulla teiltä, että onnistuinko?
__________________________________________________________
 
DAKNOMANIA
 
Kruunusi on sinuun väsynyt, herrani.
Sanasi on tylsä ja lauseesi loppuun kaluttu.
 
Kun enää on jäljellä yksi ja pudonneen verta yössä,
niin kauho taivas valtikaksi, menneitä aikoja ylistämään.
 
"Nouse, heitetty!
Heitettäväksi uudelleen!" Sinä huusit.
 
Ja minä tottelin.
 
Löit kutsutut ja valitut, kuoleman puuhun nauraen.
Pimeän he värjäsivät, kun rakkaasi löi alas väsyneet.
 
Ja minä vein heidän muistonsa pois.
 
Meren jumalat palvoivat sinua, suuri autius, kylmän yllä ja
valon alla. Sen saman valon alla millä silmäni verhottiin
ja sieluni sanoista riisuttiin. Kaikki he hymyssä suin kuolivat.
 
Minä näin.
 
Sinulla oli kasvot syntymän,
ja itätuulen kaksoset tahtia pitivät,
siellä missä vääntyneitä olivat vuoret ja tallattuja olivat tiet.
 
Älä muistele minua vihalla nyt kun vien sydämesi
pojalleni muistoksi isästään.
 
__________________________________________________________
 
KURIMUS
 
Kiehui yö, sävel tahtia iholle teki.
Kuiskailivat vuodet armoa,
maasta tuli loputon uni.
Haava, haltija, antipatia.
 
Henkäyksestä oli puu murtunut ja silmistä katsoi taivaan laki.
Silmistä katsoi valkoinen pelko, huumatun ulvoma, unien jäävasara.
Näki lehdoissa verikulhojen tuskan.
 
Aamutähden manasi, oman tulen puhalsi,
laiskasti roikkumaan, asumaan autiutta avaraa.
Veden portit tyhjyyteen katsomaan,
manasi hämärän nousemaan, ylle kaikujen kuningaskunnan.
 
Päivän veitseen tarttumaan ja itseään viiltämään,
manasi jalkansa jokeen, heittämään Hyadit huoleksi avaruuden virran.
 
Kylmien unien pyyhkäisyn erotti, sirpinterää nuolaisi
soittaja syvyyksien, kädessänsä mustia kukkia.
 
Tulta heläytti rautakruunu.
 
__________________________________________________________
 
TUNNE
 
Täällä,
pohdin sinua pala palalta,
Tältä, kylmä iho näyttää.
Tältä, näyttää tuskasta puhallettu kyynel.
 
Kumarran huutoja unien,
Kumarran valitusta sokaistun mielen.
 
Huudan suustani rautaa. Kylmästi isken mieleni jäähän.
Olen revitty kipu, nääntynyt talvi. Pimeydellä puen aurinkosi säteet,
tulella puen ilmat halki. Kumarran tuulta, suutelen metsää.
Lasken loitsun kannelle kirokiven, edestä ajan ruoskan,
edestä häpeän huilun. Puhki soitetun.
 
Olet kasvo minun maljassani, olet yöstä noussut painajainen.
Olet kutsuni pagodien pimeydelle, olet maahan tippunut syksy.
 
Ja kun joskus minut hylkäät, kiellän sinut ja itseni.
Pedot lasken vaatteisiisi. Revin rikki harmaan huntusi.
 
Nyt jää tanssikoon, jäisen tanssin kulkekoon.
Ehdollistettu rakkaus, pyhän valan houre, valheisiin puettu.
 
Vereni heläjää hiljaa, sydän hiipii, roihuaa.
Kasvot yö kuihduttaa, haalistaa, tahraa puun kultakuorisen.
 
Surupuku, terälehti, ulkona portti ja nuolet.
Kuohukoon kylmä kevät, ajatukseni on loputon.
Pimentyy hiljaa, kylmää sataa, vihmoo kohti.
 
Pedot eivät tule enää.
 
__________________________________________________________
 
VÄSYMYS
 
Aukinaiset ovat kasvoni,
yksinäiset ovat siipeni. Olen tuli.
Hiipuva sana. Unohdettu.
 
Ruumiini on vaellus. Vereni on hiljainen.
Kasvoni vastakohtia ilossa. Sieluni surusävelten meri.
 
Tänään, lasken loveen ja sen alle.
Haastan pelon mittelölle,
pikaria soitan pimeydelle.
 
Tänään, aika istuu yksin, ja aika yksin minut jättää.
Sillä ei ole muita.
 
Aamu huurreoksien, vie vartaloni luo varjokansojen.
Raapii varteeni rumat reiät.
 
Ystäväni,
Anna puolet tuskastasi minulle,
sillä minä vien sen pois.
 
Ystäväni,
Älä katso minun puoleeni,
etteivät silmäsi valuisi verta.
 
Unohduksen viinin syleilyyn, anna minun kuolla täysin,
Pala, nouse suru. Mustaa tuhkaa puhalla.
 
Kohotin pikarin kuin kuolleen.
Vain isku ja näen jo juuret. Vajoan.
Upposin kuin yö, kuulin lasin särähdyksen, näin valheen silmät.
Kuin läpi tuntemattoman valkean, kävi läpi katse vääntynein mielin.
 
Uni kylkeeni leijui, alle virran tanssivat.
 
Katosin.
__________________________________________________________
 
Kaikki lyriikat, © Roni Jokinen 2006