Lyriikka ›

Niin mistä yleensä ammennatte lyriikoidenne aiheet? Voitte tietenkin sanoa että millaista musiikkia soitatte myös :D. Itse ammennan ympäristöstä ja omista ajatuksista noita lyriikoita, sekä joskus tulee myös sellaisia lauseita jotka vaan kuulostavat hyvältä :)

Mietin aiheen jolla on mahdollisimman vähän tekemistä minkään kanssa. Sitten mietin jonkun tyhmän runomitan ja hajoitan sen. Seuraavaksi mietin muutaman perhanan monimutkaisen sanan ja etsin sille riimin. Tai jätän etsimättä, ei sanoissa tarvitse olla riimejä. Sitten menen kävelemään metsään ja kun tulen kotiin, kappale on valmiina mielessäni ja kirjoitan sen ylös, hion ja keksin laulumelodian.
 
Jännää

Noidan Käsikirjasta.
 
Edit: Ei kun siis samasta lähteestä kuin Läjä Äijälä, eli siitä kuuluisasta "päänsisäisestä ahistuksesta". Kantaaottavuudesta olen vihdoin pääsemässä eroon ja löytämässä symboliikan ihanuuden. Elämä ja etenkin sen katoavaisuus on lähde jossa riittää ammennettavaa. Kaikenlainen makaaberi on niinikään kiehtonut mieltä jo pikkuipanasta alkaen.
 
Muotouduttuaan Murhaliiga ei tule tästä (tai nimestään) huolimatta soittamaan metallimusiikkia (yäk), vaan ilkeänkaunista räminää ja kolinaa.

Mula noita lyriikoita alkaa syntymään oman elämän tapahtumien perusteella. Tietty lyriikat ovat vahvasti kärjistettyjä ja pitemmälle vietyjä kuin nuo tapahtumat. Yleensä sanojen syntymiseen auttaa paljon kun keksii pari hyvää lausetta joiden teeman ympärille on hyvä rakentaa jatkoa.

Mjaa, usein omista tuntemuksista, ihmisistä joita tunnen, tapahtumista, oppimisista, mokista, ketutuksista, pettymyksistä, sateesta, sotkusta, lopusta...
 
Vaikka mistä. :) Ja ainahan on aika jännää sekottaa tumma lyriikka paremman tuulisen melodian kanssa. Oman kuulemani perusteella pitäisi olla aina jotain millä saada kuulijan mielenkiinto heräämään.
 
Sekin kuitenkin mielipidekysymys, olettaisin. :)
 
Hyvä threadi.

No tietenkin jos tapahtuu jotain kirjoittamisen arvoista. surulliset asiat yleensäkkin tulee ammennettua teksteihin. Ja tosiaan kun keksii pari lausetta niin loppu tulee kuin itsestään :)

Angstista ja ankeudesta.

euroviisuista

Ne tulee ihan mistä vaan. Joskus joku lause jää kiertämään ja kappale rakentuu sen ympärille. Joskus taas kirjoitan jonkun kertomuksen. Niitä tulee ja menee, kaikki eivät koskaan päädy kirjoitukseksi, koska just sillä hetkellä en ole koneella ja töissä. Vapaa-ajalla voin hahmotella jonkun sanoituksen, mutta kirjoitan lähes aina töissä, kun ei ole muuta tekemistä. Ennen kirjoittelin kynällä pöytälaatikkoon.

Lueskelen kaikennäköisiä fantasiatekstejä sekä myyttisiä taruja jne. Kirjoista oppii helvetin paljon ja saa inspiraatiota. Joskus se taas lähtee laulumelodiasta, tai lauseenpätkästä josta muotoutuu sitte koko biisi. Viimeisin tekemäni biisi lähti juuri tällä tavalla muotoutumaan sanojen osalta.
 
Jos jäi epäselväksi niin heviähän täällä tehdään.

Tällä hetkellä lähinnä omasta elämästäni. Täällä päässä lankaa kuitenkin tapahtuu nykyisin aika paljon asioita, jotka ihastuttavat & vihastuttavat.

Asioista jotka liikuttaa ja mietytyttää, joskus taas "ei mistään mutta jostain", niin että pyrkii hakemaan jänniä kielikuvia joista tulee kummia olotiloja, ja jotka ei välttämättä liity keskenään mitenkään yhteen. Yleensä tuntuu olevan aika synkkää tai surullista, joskin niin että on toivonkipinää samassa. Ei kuitenkaan kokoajan väkisin mitään sydänverta, vaan semmoinen kontrasti että tuntee homman olevan enemmänkin itsestään olemassa, kuin että se olisi vaan mekaanisesti tehty.
 
Vertauskuvia ja symboliikkaa tulee käytettyä paljon, se on mielestäni parasta ja siinä hommassa tuntuu olevan se isoin kipinä. Vähän niinkuin sekoitus jotain päänsisäistä yliromanttista sekoilua, runoutta, väsymyksen aiheuttamaa harhaisuutta, tai vaikka ihan mitä tahansa. Tietyissä kohtaa tykkään helvetin paljon toistosta, tyyliin "joku ajatus tai mielikuva junnaa paikallaan kauan".
 
Toiston ohella myös ironiset vastakkainasettelut on lähellä sydäntä. Yleensä kuitenkin perusteellisesti niin, ettei aina tarvitse, eikä missään nimessä kuulu olla syvällistä, pohdiskelevaa tai sen ihmeellisempää. Joskus voi laulaa ihan pelkkää paskaakin.
 
Yleensä en tee niin, että alkaisin väkertämään sanoja tai mielikuvia ilman edes puolivalmista musiikkiosuutta. Kun jotain riffiä tai kuvioita tapailee, niin siitä yleensä jo syntyy valmiiksi tietty olotila, mitä sitten koittaa sanoilla kunnioittaa niin hyvin kuin osaa.

Mikä nyt sattuu kyseisellä hetkellä mieltä painamaan. Yleensä aihepiirinä toimii miehen tai yhteiskunnan rappio ja alennustila. Biisi saattaa tulla mieleen kadulla vastaantulevasta pummista tai vaikka uutisista. Pyrin välttämään biisejä, joissa puhutaan paljon muttei sanota mitään.
 
Lyriikoista suurin osa jää vain ja ainoastaan sinne pöytälaatikkoon. Tyylisuunta voi olla mitä vain murhaballadeista grindcoreen, mollivoittoista ja raskasta kuitenkin.

Filosofiasta esim. Friedrich Nietzscheä ja Algernon Charles Swinburnea luen erittäin ahkerasti, Okkultismista tyyliin Crowley sekä oman mietiskelyn ja psykologisen itsetutkinnan kautta saamien ajatusten virrasta saan aihetta lyriikoilleni.
Nämä goremässäilylyriikat ei niin iske. Kyllä lyriikoissa pitää olla syvällisyyttä enemmän kuin cutyourheadoffmotherfucker-osaston tavarassa

Milloin mistäkin. Silloin tällöin törmää johonkin "hienoon" sanaan, joka on melkein pakko tunkea biisiin. Siitä sanasta lähtee sitten jäsentelemään. Joskus biisin idea syntyy ihan tuosta vain. Kerran kirjustin vesilätäköistä, kun oli joka kevään loskakeli. Idea saattaa tulla päähän milloin vain. Vaikka keskellä yötä, kun ei saa unta. Ja silloin pitää kaivaa heti kynää ja paperia, kirjoittaa ideat ylös. Itse kulutan monia päiviä, ehkä kuukaudenkin yhden biisin lyriikoiden tekemisiin..

Mikään ei toimi paremmin kun pieni riita vaimokullan kanssa ja päälle mykkä koulu, sitten katsotaan joku poika ei saakaan tyttöä - elokuva ja avot kyllä tulee sellaista itkuvirttä notta viikonloppu isät yms. on lastenlaulu kamaa.

Tätä kysyttiin viimeksi tänään Hämeen Sanomien haastattelussa. Ärsyttävä kysymys, varsinkin kun meikäläisellä ei ole mitään selkeää aihetta tai inspiraation lähdettä. Jostain ne aiheet vaan tulevat mieleen, ja niitä saattaa käydä läpi mielessään monen kuukauden ajankin. Sitten vaan jossain vaiheessa teksti muotoutuu paperille jopa parissa tunnissa...
 
Sen olen huomannut, että teksti syntyy parhaiten, kun on huonolla tuulella. Ehkä se on jonkinlaista terapiaa. Tai jotain vastaavaa. Tai ehkä sitä on pahalla päällä ollessaan vaan tarpeeksi kriittinen itselleen.

Kielikuvista, kavereiden lauseen pätkistä, tuttujen sanonnoista, omista omituisista ajatuksista, lehtien otsikoista, vilkuilemalla ympärille ja kuuntelemalla muita "sillä" korvalla.
 
Viimeisin suomenkielinen sanoitus lähti ajatuksesta: "Ihminen, joka on samaan aikaan vahva ja heikko". Vastaavasti viimeisin lontoonkielinen lähti yksinkertaisesti sanasta "Insecurity".
 
Sanoitukset saattavat lähteä liikkeelle jostain positiiivisesta ja kun lyriikka on valmis, huomaankin sen eläneen omaa elämäänsä ja muuttuneen melankoliseksi bluesiksi. Riimitykset joskus tekevät tepposet tuon suhteen. Ja toisaalta joskus tulee kirjoitettua ihan puutaheinää, jossa on ihan oikeasti sanoma, jos sitä oikein kuuntelee... tai sitten ei. Malliin Procol Harum.
 
Musiikki asettuu jonnekin blues/jazz/rock/pop-linjalle. Fuusiorockia tai jotain sinne päin. Vaikutteita monelta suunnalta.

Lähinnä Pate Mustajärvestä ja siitä kuinka kova jätkä hän on. Pilu.

Lähinnä Pate Mustajärvestä ja siitä kuinka kova jätkä hän on.
 
Taidatte soittaa lähinnä instrumentaaleja?