Kuulin äänen sanovan
"olet kuollut mies,
turhuus mielessä kolisee
ja ihanteet vain paidan helmoissa"
nyt kasvokkain näen puhujan.
Se istuu vuoteella ja hymyilee
nauttii vapaudesta
"etkö tunnista paikkaasi
etkö rohkene jättää kahleita
olla nahoissas, rauha kasvoilla".
Käsiään ojentaa kutsuen luo
ja kavahdan vaikka mieleni tekeekin
toinen käsi kantaa muiston toinen kosketuksen
joka ravistaa mieleni sijoiltaan
sanoillansa peittää pääni, syyttää, vaatii
minua luottamaan, kuuntelemaan.
"Tunnustat vain valhetta
kaikessa komeudessaan
ei-kenenkään maalla seisot
loppumatooman päivän, uskothan
et kulje oikeaankaan ilman askelia.
Käsiään ojentaa kutsuen luo
ja kavahdan vaikka mieleni tekeekin
toinen käsi kantaa muiston toinen kosketuksen
joka ravistaa mieleni sijoiltaan
ja hetken ajan tunnen olemisen
tunnen kuinka tuuli käy. |
mikainen
