Lyriikka ›

On valot vastapäisen rakennuksen kaikki sammuneet
ja tähdet julkisuuden, ravintolaan yöstä paenneet,
mä poltan tupakan ja parvekkeella valvoo kysymys,
oletko poissa, vaiko minä-
jälleen lähtenyt-
 
Ei askeleita, joita kaiku toisi kuultavaksi nyt,
mä pysyn vaiti, kuin en huutamaan ois koskaan kyennyt-
odotan aikaa- joka odottanut milloinkaan ei oo-
kyyneleistään Chopin-
vielä kerran soittakoon-
 
Ei taivas tiedä kysymystä, jolle vastausta ei oo,
niin monta kertaa olen luottanut mä siihen kohtaloon,
jollaiseen lapsenmieli yltää kovin helpoin perustein-
tiedän itse mitä tein-
ja kuinka paljon vein-
 
Vie nyt-
vielä viimeinen-
henkäys pois
niin pienen ihmisen-
tunteen
jos toive elättää-
Miksi yö on sysimusta- miksi jään-
miettii parvekkeella hahmo yksinään-
 
On valot ihmisyyden käyneet kohti mustaa, mielenään,
jos niitä kantaa, niin ne haaveisiin jää kuolleen elämään,
ei usko taivu se vain hatarasti katseen sumentaa-
sen pienen lapsen-
joka uskoi maailmaan-
 
Ei askeleita, joita astua mä uskaltaisin nyt,
oletko missä? Minulta ei sitä kukaan kysynyt-
mä vaikka toivoinkin ja tahtonutkin niin, vain olisin
astunut yli kaiken-
mitä silloin pelkäsin-
 
Ei taivas vastausta anna, jollet kysymystä tee-
se ristiriita koituu vahingoksi vain kantajalleen,
ja kaikki, minkä tähden, olit valmis syistä luopumaan-
jää olemaan-
sen saman oven taa-
 
(jonka vuoden jälkeen avaat,
vaik et sitä tahtoiskaan..
etkä sanotuksi saa..
se on aina vaikeempaa..
vuodet painaa..vuodet painaa..
sua vasten uudestaan..)
 
Vie nyt-
vielä viimeinen-
henkäys pois
niin pienen ihmisen-
tunteen
jos toive elättää-
miksi yö on sysimusta- miksi jään-
miettii parvekkeella hahmo yksinään-