Tässäpä olisi uusi kyhäelmä, eikä enää edes kovin uusi. Lyriikka kertoo fiiliksistä jolloin askel on kevyt, jota se ei nyt ole. Mutta näin jälkikäteen tuo ei hullummalta näytä..Mutta antakaa risuja sekä ehkä ruusujakin jos niille on aihetta..Rakentavassa mielessä :) Nimeä en tälle keksinyt..Tuo nimi ny ehkä kertoo vaan, siitä miltä tuntuu kun pitkästä aikaa jossain tuntuu..
_On taas se aika kuuunkierron, jolloin kynä kirjoittaa.
_Sininen hämärä ja usva, yön peittämä maa.
_Sydän tahtoo paljon kertoa, syvyydestä puhaltaa.
_Rakkaudesta ja pelosta, ne kahlitsee tarinankertojaa.
_Tunnen veden virtaavan, tunnen lautan kelluvan.
_Uskallanko mukaan, jos tiedä itse, ei sitten kukaan.
_Antaa veneen ottaa, tuulta purjeisiin.
_Ja viedä jonnekin , vuosiin tuleviiin..
__Tahtoisin antaa, sulle palan maailmaa.
__Vuoren korkeimman ja niityt laaksojen.
__Kun tunnetta suurta sydämmessään kantaa.
__Voidaan linna rakentaa, päälle haaveiden.
_Jalan jäljet, painuu maaahan routaiseen.
_kun kävelen ja kuulen äänen sydämen.
_Antaa voimaa, pitää kiinni otteestaan.
_Kuin lupaus, jonka täytyy viimein lunastaa.
_viisaat miehet, kirjoissaan, joskus kertoi sen.
_Että ilman voimaa rakkauden, ei mitään ole ihminen.
_Olla kiitollinen tänään ja luottaa huomiseen.
_Sydän toivoa täynnä kuljen päivän paisteeseen |
peetu
