Aavikolla harhailin mä pitkän aikaa
Keidasta mä etsin, mut mitä sainkaan
Kangastukset täytti mielen
Kuiva hiekka peitti kielen
Löytäisinkö kotiin täältä lainkaan
Viereen skorpionin vaivuin lepäämään
En erottanut pohjoista, en etelää
Silloin horisontin takaa
Kuului ääni kirkas vakaa
Paikoillesi älä tähän jää
Niin pettävää, on hiekka tää
Et täältä kotiin löydä yksinään
Niin harhailen, läpi vuosien parhaiden
On kotini kadonnut keidas, tän aavikon
Pelastuksen kerran luulin saapuneen
Se harhaa oli miehen uneen vaipuneen
Ei täällä kulje karavaanit
On vain muistoit joita vaalin
Kunnes aika pyyhkii viimeisen
Taaksepäin vain katsoa voin yrittää
Vähin voimin muistojani elvyttää
Ja kun hiekka peittää minut
Unohtaa voin vihdoin sinut
Hautaani vien kaiken sen
Niin pettävää.. |
dts9624
