Istun joka ilta puisen pöydän edessä se on vanhaa tammea kynttilänvalossa pöytä on tyhjä, pääni niin täynnä kaikkea ajatukset sekaisin, olen sekaisin En tiedä mitä tapahtuu, kaikkialla pyörteilee tunteita, savuista ilmaa Kun kello näyttää kolmea, se pysähtyy, pysähtyy. Kun kello näyttää kolmea, se pysähtyy, pysähtyy. Kun kello näyttää kolmea, pöytälaatikko sulkeutuu. Kertoisinko tarinan, piirtäisinkö kuvan metsiä, joissa on nälkäisiä susia tunteita, jotka ovat arkipäiväisiä kiehtova maailma, päässäni maailma En tiedä mitä tapahtuu kaikkialla. Ilmassa piilee liikaa salaisuuksia. Kun kello näyttää kolmea, se pysähtyy, pysähtyy. Kun kello näyttää kolmea, se pysähtyy, pysähtyy. Kun kello näyttää kolmea, pöytälaatikko sulkeutuu. Sain jotain valmiiksi jotain, vain jotain. Voin loppuun todeta: ilma on tavattoman raikasta. ------------------------------------------------- Mitäs piditte? Tarvitsisin rankkaa kritiikkiä, kun ajattelin ihan oikeasti kehittyä tällä saralla. |
ei tässä mitään suoranaista vikaa ole, mutta jotenkin sei kuitenkaan kosketa tai tunnu oikein kiinnostavalta. ei niinkun 'lähde' oikein mihinkään suuntaan avautuun. Kiitoksia! Joo, voi olla että itse aihekin on lähtökohtaisesti hieman kuiva. Toki pitäisi kehittyä siten, että osaisi kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta mielenkiintoisesti. |
Minusta näissä on hyvää ainesta. Muuttaisin ensimmäisen ja viimeisen säkeistön. Viimeisen säkeistön: Ilma on tavattoman raikasta,, töksähtää jotenkin ja sitten toinen kohta: voin loppuun todeta. On kuin tekstiä virallisista asiapapereista. voisko kertosäkeen viimeinen lause olla jotain tämmöistä???: Kun kello näyttää kolmea, se pysähtyy, pysähtyy. Kun kello näyttää kolmea, se pysähtyy, pysähtyy, pöytälaatikkoon ajautuu (mun) öisiä ajatuksia (mietteitä) |