Demostudio 22.10.2009 00:51:58 | |
---|
Bändin nimi: Survia Kappaleen nimi: "Vaellustarinoita" demo (3 biisiä) Genre: Rock/Pop URL: http://mikseri.net/survia (Mp3) Melodista, hyvillä koukuilla varustettua poprokkia suomeksi. Äänitetty syksyllä 2009 Seawolf/RockArt studiolla. |
Hanuriin 22.10.2009 13:33:51 | |
---|
Vaellustarina oli paras noista, joten keskityn vain siihen tässä arviossa; hölmöä laittaa se viimeiseksi. Pirteä duuritykitys toi mieleen vanhimmat YUP-äänitteet. Rumpali veteli hillitysti, mutta sporttisesti ja erityiskiitos runsaasta peltien käytöstä mättökohtauksissa! Yhteissoitto kulki hyvin, kuiin olisi live-veto äänitetty. Sävellys oli hyvä, mutta sanat eivät oikein istuneet rytmiin, välillä oli tosi hankalaa saada selville, mistä oli kyse. Tässä on konkreettinen asia, johon voitte keskittyä tulevissa tuotoksissanne, ei sanoilla ole niinkään merkitystä, tärkeintä on, että ne kuulostavat laulettuna hyvältä. Toisaalta tällä kertaa myöskään tarina tai mikä se nyt oli ei erityisesti auennut, vaikka kuuntelin useamman kerran. Mutta joka tapauksessa tälle biisille 4 tähteä viidestä! |
Bobana 23.10.2009 00:24:20 | |
---|
Juu-u. Kyllä jätkät osaa. Minun mielestä kaikki kolme olivat hyviä biisejä. * 8½ * Illalla hilpeenä kaljaa ja aamulla kalpeena hiljaa. |
a-p78 23.10.2009 05:29:57 | |
---|
Hanuriin: Vaellustarina oli paras noista, joten keskityn vain siihen tässä arviossa; hölmöä laittaa se viimeiseksi. Pirteä duuritykitys toi mieleen vanhimmat YUP-äänitteet. Rumpali veteli hillitysti, mutta sporttisesti ja erityiskiitos runsaasta peltien käytöstä mättökohtauksissa! Yhteissoitto kulki hyvin, kuiin olisi live-veto äänitetty. Sävellys oli hyvä, mutta sanat eivät oikein istuneet rytmiin, välillä oli tosi hankalaa saada selville, mistä oli kyse. Tässä on konkreettinen asia, johon voitte keskittyä tulevissa tuotoksissanne, ei sanoilla ole niinkään merkitystä, tärkeintä on, että ne kuulostavat laulettuna hyvältä. Toisaalta tällä kertaa myöskään tarina tai mikä se nyt oli ei erityisesti auennut, vaikka kuuntelin useamman kerran. Mutta joka tapauksessa tälle biisille 4 tähteä viidestä! "Vaellustarina" onkin ensimmäisiä biisejä, mitä ollaan treenailtu jo ennen laulajan liittymistä orkesteriin. Sanathan tässä ei ole hänen käsialaansa. Voi vaikuttaa tuohon rytmitys puoleen. Helevetin hyvä homma! |
Simo78 23.10.2009 16:42:47 | |
---|
Täähän oli ihan positiivinen ylläri, vähän Lauri Tähkä-henkinen--> mikä ei ainakaan mulle ole kirosana. "ymmärräthän"-biisissä laulu mun makuun turhan pinnassa, muissa biiseissä ei ihan niin paljon häiritse tuo asia. No radiota ja humppakansaa ajatellen miksaus kyllä kohillaan... Demostudio tasoon nähden aika hyvää! |
0201222 14.11.2009 14:31:21 | |
---|
3:n kappaleen katras herätti mielenkiintoa vahvalla biisimateriaalilla, hyvillä soundeilla ja rohkeilla sovituksilla. Bändillä sopivasti kilometrejä takana, jolloin ilmasu kuulostaa luontevalta haastavien biisirakenteiden parissa. Poikkeuksellisen dynaamista ja saumatonta BÄNDI-soittoa. Nykyään valitettavan usein levyillä rummut paukkuu hienosti ja kitarat soi viimesen päälle eqvalisoituna, ja loppu tuloksena vähän sellanen - Mitä sitten? Survia välttää tämän karikon olemalla selkeästi massaa omaperäsempi biisinkirjoittaja ja vahva bändinä. Laulaja pitää kappaleiden tunnelmaa yllä martikainen/tähkä meininkejä sivuavalla otteellaan. Lahti rocks. Kitaristi etsii hittiriffiä tositarkoituksella. |