Ihan hyvä yritys jonkinlaiseksi Scottin aikaiseksi köyhän miehen AC/DC:ksi. Eli yksinkertaista äärimmäisen riffipainoitteista junttausta. Jää vähän liian junnaavaksi ja liian yksinkertaiseksi, mielenkiinto meinaa herpaantua jo ensimmäisen säkeistön aikana. Mutta ainesta tässä on, jos homma vähän tiivistyy ja tiukkenee. Jos meinaa ihan pelkän riffin ja kertosäkeen kanssa elää, niin niiden pitää molempien olla pikkuisen parempia. Kertosäe on kyllä jo aikas lailla lähellä onnistumista. Tähän ei ainakaan ole mätetty liikaa kamaa soundeja puurouttamaan, homma pysyy nautittavan yksinkertaisena ja selkeänä. Just näin sitä rokkia pitää vääntää, vaikka tässä ei vielä ihan nappiin osutakaan. |