Mielipiteitä kertakuulemalla:
Aloitus on terävä, särökitarat hyökkäävät hyvin sisään ja kiinnittävät kuulijan mielenkiinnon. Intro tosin on sillä rajalla, onko se liian pitkä; jos laulu ei olisi lähtenyt, olisi sormi käynyt Next-napilla.
Laulu jää alussa, ja muuallakin säkeistöjen alussa muun bändin alle, sanoista ei tahdo saada juuri selvää. Korkeampi karjuminen onneksi toimii hyvänä vaihteluna tuohon, eli kontrasti toimii siinä. Laulusoundi ei henkilökohtaisesti kolahtanut ainakaan ensikuulemalta, vaikka Sielun veljet -tyyli muuten on ihan jees.
Vaikka alkua kehuinkin, kitarakuvio ja sointukierto on ehkä liian simppeli ja liikaa toistettu kestääkseen koko biisin. Rupesi puuduttamaan. Soolon alun (tai siihen menon) taustalla kuvio toimii paremmin, joskin sitten rupeaa toistamaan itseään kyllä sielläkin.
Tokassa säkeistössä (huomaamani; saattoi siis olla biisissä jo aiemmin) laulun tuplaus ja panorointi toimii tehokeinona hyvin: tykkäsin, eikä tuntunut lainkaan kuluneelta, kuten joskus suattaapi käydä.
Soolon jälkeinen (?) väliosa, jossa yksi vuorotteleva kitararaita on jätetty ilmeisen tarkoituksellisesti hiljaisemmaksi, toimii kyllä, mutta siihenkin olis voinut jonkun yllärin kätkeä, esim. 1-2 viimeisemmällä kerralla tuodakin sen isona esiin tjsp. Nyt siinä tuntuu olevaan neljä (vai oliko 8) kertaa sama kuvia peräkkäin.
Jossain vaiheessa tuli soitosta mieleen, että tehtäessä on bändillä hyvinkin saattanut olla hauskaa, mikä ei koskaan ole pahasta.
Kokonaisuutena ei ihan hirveästi allekirjoittanutta puhutellut, suurimpina syypäinä liika toistuminen ja laulun jääminen alle. Paljon hullumpaakin on silti kuultu. |
Demostudio
Jarkko.
NHR