| Aihe: Vinkkejä studioon ja tarkkaamoon | |
|---|
|
Onnistuisikohan kerätä eräänlainen hot-tips -lista hyvistä vinkeistä tai kokeilemisen arvoisista ideoista, joista voisi olla hyötyä äänitys-/miksauspuuhissa kaikille m-netin käyttäjille. Ajatus tässä voisi olla ennemminkin yksittäisten vinkkien listaamisesta ja kommenteista, kuin perusteellisesta alusta-loppuun-ja-perusteellisesti-ohjekirjasta. Ei siis perinteistä väittelyä, vaan erilaisia näkökulmia... Monet jutut saattavat olla vanhoille ketuille itsestäänselvyyksiä, mutta kokemuksesta tiedän, että ne nerokkaimmat oivallukset ovat yleensä niitä yksinkertaisimpia, joista itselle tulee sellainen olo että "miksi-en-tuota-itse-ole-tullut-ajatelleeksi". Yksittäinhän näitä on tullut tässä lueskeltua jo sieltä täältä, mutta jos saisi kerättyä näitä yhteen paikkaan.
Mikäli vinkkejä sitten kertyy niin näistä voisi sitten koota vaikkapa UKK:iin (FAQ) yhteenvedon aihealueittain jäsenneltynä.
Koitan tähän aloittaa itse muutamilla esimerkkitapauksella... | |
Rummut ja lo-fi-ambienssi
Perinteisen settimikityksen lisäksi tulee yleensä käytettyä ns. lo-fi -ambienssia. Tämä tarkoittaa setin eteen n. 1-3m päähän ja n. 1m korkeuteen asetettua dynaamista mikrofonia, jolla koko setti äänitetään omalle raidalleen. Yleisemmin ainakin itse käytän Shure SM57 tai SM58 -mikkiä. Tätä lo-fi- tai "57"-ambienssia sitten miksauksessa ajellaan varsinaisen rumpumiksauksen sekaan joko sellaisenaan tai vahvasti kompressoituna ja ehkäpä jopa särötettynä, jolloin koko miksauksesta tulee "tanakampi" tai "rockinpi". Jossain industrial-henkisissä jutuissa saattaa suurin osa rummuista olla tätä lo-fi-ambienttia ja varsinainen rumpumikitys vähän vaan mausteena... | |
Kitaravahvistimen mikitys kahdella mikillä
Hyvä tapa hyödyntää kahden perinteisesti hyvän kitaravahvistimen edessä nähdyn mikrofonin - Shure SM57 ja Sennheiser MD421 - hyvät puolet on asettaa ne molemmat saman kartion eteen keskelle ja mahdollisimman lähelle etukangasta 90 asteen kulmaan toisiinsa nähden. Siis ikään kuin nuolenkärjeksi osoittamaan kartion suuntaan. Mitä lähemmäs ne saa toisiaan ja kartiota, sen parempi (vähentää vaihevirheiden määrää). Nämä molemmat voi suoraan summata yhdelle kanavalle ja soundissa todellakin tulee hyvin hyödynnetyksi SM57:n tehokas preesens ja MD421:n erinomainen botne... | |
Rumpusetin overhead-mikrofonien sijoittelu
Tässä eräässä äänityssessiossa apuäänittäjänä toimiessani törmäsin mielenkiintoiseen ajatukseen, joka ainakaan mulle ei ole tullut mieleen: Käytettäessä perinteistä A-B -mikitystä, overhead-mikrofonit kannattaa sijoittaa siten, että virveli on suurin piirtein keskellä. Miksatessa sitä yleensä tulee lähimikitetty virveli sijoitettua keskelle äänikuvaa, jolloin stereo-overeiden on hyvä tukea tätä näkemystä. Ero ei ole valtava, mutta testin perusteella rummut sijoittuvat äänikuvaan selkeämmin kun overeiden stereokuvassa virveli on samassa kohtaa kuin lähimikitettykin. Perinteisestihän ainakin mä olen laittanut overit koko setin näkökulmasta "keskelle" jolloin snare sijoittuu selvästi jommallekummalle reunalle... kannattaa kokeilla. | |
askomikon vinkki:
Tuplaa lauluraita, kompressoi toinen ihan niin ettei mitään järkeä (no ainakin melkein). Tätä lyttyraitaa voit ujuttaa varmistamaan kuuluvuus hiljaisissakin kohdissa, mutta toisaalta yläpään dynamiikka säilyy. Ja homma kuulostaa tanakammalta muutenkin. Kannattaa toki lytistää sitä toistakin, mutta hieman enemmän järjen kanssa.
Laulun saa kohtuullisesti balanssiin semmoisilla jutuilla, että ensin kuuntelee niin hiljaa kuin mahdollista, ja laulusta pitäisi saada jotain selvää ihan loppuun asti. Sitten monitorien voluumia ylös niin paljon että alkaa vituttaa, ja laulun ei pitäisi olla se, joka ensimmäisenä tuntuu liian kovalta korviin. Silloin se laulun taso on "biisin sisällä", eikä ikäänkuin taustaraidan päälle laulettu karaoke. | |
Marzin vinkki:
Jos studiossa on useampi kuin yksi laulumikki, kokeile niitä kaikkia narullr ja valitse paras. Aina se äänittäjän laittama mikrofoni ei ole sinun äänellesi optimaalisin/sopivin.
Laulu on usein se mikä tuo bändiin tietyn tatsin, hengen. Siksi laulun tulisi olla mahdollisimman hyvä soundiltaan ja muultakin osin, ja siihen kannattaa käyttää aikaa.
Itselleni paras vastaantullut on Roden nt1. Noikkari ei päässyt lähellekään. Ei silti poista sitä, että pitää hakea vielä parempaa. Joillain toimii jopa 57.(!) |  kivi
04.11.2002 10:36:01 | |
|
Perinteisestihän ainakin mä olen laittanut overit koko setin näkökulmasta "keskelle" jolloin snare sijoittuu selvästi jommallekummalle reunalle...
Hyvä vinkki demoäänityksiin on, ettei overheadeja suinkaan tarvi olla stereopari, vaan yksikin riittää. Overhead asetetaan ns. "Bonham-metodilla" kaksi kapulanmittaa virvelistä ylöspäin, keskelle virveliä, ja sitten sitä kallistellaan paikaltaan siirtämättä kunnes pellit ovat balanssissa. | kivi
04.11.2002 10:43:58 (muokattu 04.11.2002 10:47:34) | |
|
Stereokuva ei tarkoita jyrkkää oikeaa ja vasenta. Luonnollinen stereo on noin 90' kulma kello 12 keskikohtanaan, ja laaja stereo on kello 9 - 15 eli 180' - enemmän on erikoistehostetta. Kaikujen paluita on ihan turha laittaa laidoille (itse asiassa kaiku on mukavampi palauttaa monona muutenkin) ja stereosoittimille (kiipparit, stereoefektit) on mukava varata vaikkapa sellainen 1,5 - 2 tunnin levyinen kaistale äänikuvasta mieluummin kuin mennä ihan laitoihin.
Äärilaitoihin laitan useimmiten taustalaulun tilat. Yleensä niin, että toisessa laidassa on taustalaulu sellaisenaan, toisessa sama taustalaulu kymmenestä millisekunnista 1/16 -nuottiin viivästettynä, tai miten vaan. Ja niiden kaiut tietty. Musta on mukavaa, jos biisi lävähtää kertiksissä isoksi, kun siihen asti on menty kapeammalla paletilla. Soolojen kanssa saa myös leikkiä laidoilla, vaikkapa juuri taimattujen kaikujen kanssa.
Myöskään aivan keskelle en mielelläni laita mitään, en edes bassaria tai bassoa. Aavistuksen verran, ehkä vain muutaman minuutin, siirrän kaikkea. Big Mono on kauhistus, mutta niin on pakkostereokin.
Panoroinnin kuulee helposti, kun aina välillä laittaa kuuntelun monoksi. Jos homma jytää monona, toimii se stereonakin. | kivi
04.11.2002 10:59:33 (muokattu 04.11.2002 11:01:50) | |
|
Kitaranmikityksen kaksi suosituinta dynaamista:
MD421 sijoitetaan kauemmas äänilähteestä kuin SM57. Noihin ei päde samat sijoittelusäännöt, koska 421 on luonteeltaan n kertaa puhtaampi ja avoimempi; ei niin rok.
SM57:n sijoitan kitarakaiuttimen eteen 1,5 - 2" eli n 4-5 cm laidalta sisäänpäin, kankaaseen kiinni ja kohtisuoraan kaiuttimen etuseinään nähden. Siitä sitten käännellään biisin mukaan - kovuutta, pehmeyttä, kirkkautta ja tummuutta saa ihan muutaman millin kallistuksilla ja siirroilla. Tuosta lähdetään.
421:n sijoitan kämmenen leveyden verran taaemmas kankaasta. Mutta se on makuasia.
Yleensä kitara kuulostaa lopullisessa miksauksessa hyvältä, kun se on äänityshetkellä juuri niin kirkas kuin ikinä sietää. Kyllä se sinne häviää:-)
Säröt nousevat äänittäessä esiin, joten niitä ei kannata olla alunperin liikaa, ettei mene voimattomaksi. Parempi rouhea Tubescreamer, kuin puuroinen ultramegafuzz. Eikä koskaan kaikua vahvistimesta särösoundiin - puhtaaseen tvangiin kyllä sopii tuo Accutronicsin jousikaiku.
Marshallin tms. umpikaapin saa olemaan resonoimatta, kun laittaa sen selälleen lattialle ja mikittää ylhäältäpäin. Samalla häviää lattiaheijastus ja bassokorostus, joilla ei äänityksessä muutenkaan yleensä tee mitään.
Myös avocombon saa umpinaiseksi tuolla tavoin, mutta pitää olla nopea ennen kuin se syttyy tuleen, kun jäähdytys tukitaan. Tuossa hajoaa kallis vahvistin helposti. Kannattaa katsoa ettei alla ole palavaa mattoa tms. - kone käy pian _todella_ kuumana. |  Jabe
04.11.2002 14:05:29 | |
|
Tarkaamossa päällekkäisäänityksiä tekevälle kitaristille voi antaa mahdollisuuden hallittuun feedbäckiin pienen "apustyrkkarin" avulla. Mikitetty stäkki saa räyhätä äänityshuoneessa, ja kitaristi voi soittaa tarkkaamossa. Ota kitarasignaali ulos miksauspöydän aux-linjasta, ja vedä signaali tarkkaamoon tuotuun pieneen comboon (vaikkapa 10w/10" treenivahvistimeen). Kitaristi voi kääntyä kohti apuvahvistinta, ja saada halutessaan pitkän, hallitun feedbackin pienellä volyymillä tarkkaamossa. Äänittäjä luonnollisesti äänittää vain ison, hyväsoundisen stäkin.
Paitsi feedbäckin luomiseen, apustyrkkaria tarkkaamossa voi myös käyttää psykologisesti. Monet sankarikitaristit haluavat soundiinsa enemmän säröä (delay'tä, whatever) kuin koko miksausta ajatteleva fiksu äänittäjä. Silloin äänittäjä voi antaa kitaristin vääntää apustyrkkarin niin ruvelle kuin haluaa (hei, jos se auttaa soittotuntuman luomisessa, niin mikä ettei), ja pitää silti äänitettävän "oikean" vahvistimen soundin aisoissa.
Jos soittotilanteessa ulvovalta high-gain soundilta tuntunut, ja hyvään suoritukseen innostanut soundi äänittyykin melko kuivana ja ryhdikkäänä soundina, voi lopputulos olla yllättävän rock. Överiksin homma voi mennä - liian säröisellä soundilla taitamaton soittaja ei kuule mokiaan, jotka sitten lopputuloksessa loistavat kuin linnunpaska vastapestyssä ikkunassa. | |
Tarkaamossa päällekkäisäänityksiä tekevälle kitaristille voi antaa mahdollisuuden hallittuun feedbäckiin pienen "apustyrkkarin" avulla.
Tää on mun mielestä hyvä pointti. Itse olen ajatellut siten, että tärkeää ei olekaan se hillitön etuastesärö, vaan nimenomaan se hallittu feedback (tässä ohessa tulee sitten kylkiäisinä sitä pääteastesäröä, mikä mun mielestä ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan "se" pointti, mutta joka osaltaan auttaa sen "hyvän" soundin rakentelussa). Ja tätä varten täytyy olla hyvä putkivahvistin (joku voi vaikertaa jotain mallintavista, mutta ne ei ole oikein hyviä tässä ja niiden idea muutenkin vesittyy kun aletaan puhua tällaisista äänenpaineista)aika kovalla sekä hyvä kitara, jossa on kohtuulliset mikit jotka kestävät ilman piippausta tai vinkumista ja oikea etäisyys ja kulma siihen vahvistimeen. Oikeastaan nämä keinokuormatkaan eivät auta, sen vaan tarttee tulla kovaa.
Se on hieno tunne, kun soundi on siinä ikäänkuin kierron rajamailla, kitara tutisee ja värisee kännyissä ja sustain on mieletön. Tuntuu että soittaminen on tässä tilassa erittäin helppoa.
Säröpurkeilla tai jollain mallintavilla voi yrittää emuloida tätä soundia ilman, että tarvitsee vääntää volumea isolle, mutta ei oikeastaan juuri sellaista soundia saada aikaiseksi muuten kuin luukuttamalla kunnolla sillattis, että ne värähtelyt siirtyvät siihen kitaraan takaisin.
Tulipas sekavaa, ei tuosta ota oikein tolkkua, mutta suurin osa varmasti tietää, millaista nirvanaa yritän kuvailla. Sellaista kitaran ja vahvistimen keskinäistä vuorovaikutusta. Soittaja on siinä välissä sitten kontrolloimassa sitä tilannetta. |  Ari
04.11.2002 15:27:57 | |
|
Koita lisätä miksatessa kohinaa (pink tai white) silla taustalle että kuuluu mutta ei haittaa. Miksaa sitten niin että kaikki on balanssissa. Ota kohina pois. Jostain syystä toimii (opin kikan keyboard magazinesta joku vuosi sitten)
Pidä huoli että 30 hertsin tienoilla (ja sen alle) ei ole tunkua. Siivoo aina alapää -- eli käy akustiset skitat, pianot, kitarat jms eqlla läpi ja nipistä tuolta pois. Siistii miksausta mutta ei tee sitä hinteläksi.
Miksaus (ja arri) on hyvä kun siitä ei enää voi ottaa mitään pois. Eli koita miksauksessa vielä pudottaa pois se synämatto, se tuplaskitta, se tilililu brassi, jne. Et kadu.
...jne | |
Bassari myös kauempaa....
Bassorummun botnehan herää varsinaisesti vasta jonkun verran etäämmällä itse rummusta, joten pelkällä lähimikityksellä ja/tai rummun sisältä äänitettäessä varsinainen syvä botne joudutaan usein kaivamaan sitten eq:sta. Hyvä tapa saada myös "etäbotne" talteen ilman kohtuuttomia vuotoja on käyttää paksua mattoa, joka asetetaan bassarin päälle/eteen ikään kuin tunneliksi ja sijoitetaan toinen mikrofoni tunneliin metrin tai kahden päähän bassorummusta (ja tietenkin se lähimikki lisäksi sinne lähemmäs..). Kannattaa muistaa vaiheet ja testata oikea etäisyys, ettei sitten vaihevirhe lähimikin kanssa vaikuta nimenomaan päinvastoin kun on kaavailtu...
Mitä paksumpi ja tukevampi matto, sen helpompi tunneli on rakentaa ja sitä paremmin se eristää vuotoääniä. Mikkivalinnoista voisi vielä sanoa, että lähimikkinä voisi lähteä liikkeelle jostan bassarille sopivasta dynaamisesta mikrofonista (D112/Beta52/MD421...) ja etäämpänä oleva mikki voi hyvinkin olla joku isokalvoinen kondensaattorimikrofoni. Mä olen testannut tätä Senheiser MD421 ja Neumann M147 -yhdistelmällä. |  KMT
05.11.2002 14:29:46 | |
|
onko skittara aina pakko laittaa mikillä?
Eikös line-out kelpaa?
Entäs basson ja kosketinsoittimen äänitys? | kivi
05.11.2002 15:01:06 (muokattu 05.11.2002 15:04:36) | |
|
onko skittara aina pakko laittaa mikillä?
Eikös line-out kelpaa?
Kyllä mikillä tulee parempaa jälkeä. Tietysti, jos aika on vähissä, voi kokeilla erilaisia mallinnustsydeemejäkin - pod pro, j-station jne. - niissä on kaiutinsimulaattori. Mutta jos tavallisesn vahvistimen tahtoo tallentaa, niin mikki on parempi kuin keinokuorma koska tahansa.
Entäs basson ja kosketinsoittimen äänitys?
No, kiipparit vedetään joko suoraan pöytään, varsinkin pianosampleissa ja tällaisissa, mutta urut ja vastaavat yleensä laitetaan kitara- tai bassovahvistinten kautta ja mikitetään niistä; tulee yleensä parempi niin. Mikityksessä samat säännöt kuin kitarakaapin mikityksessä, paitsi Leslie, joka pitää ottaa vähintään kahdella mikillä - isokapselinen mikki bassokaiuttimen eteen ja konkka tai x/y-pari (tai mikä tahansa muukin asetelma - ihan maun mukaan) pyörivälle torvelle.
Basso vedetään yleensä linjaan DI-boksilla, ja sen lisäksi mikitetään kaappi. Niistä on sitten hyvä rakentaa sopivaa yhdistelmää - esimerkiksi alin basso linjasta, middlepuoli bassarinmikillä tms. isokapselisella dynaamisella 15" kartiosta ja yläpää vaikka SM57:lla 10" kartioista... tähän on monta tapaa, eikä mikään niistä ole toista oikeampi.
Proksimiteettiefektiä eli lähimikityksessä esiintyvää bassokorostusta kannattaa käyttää hyväksi.
Yksi suosikki-bassonmikityksistäni on käyttää fenderin 4x12" "rantasaunaa" sillai, että etuseinä poistetaan, mikitetään yksi kartio laidastaan 57:lla samoin kuin kitaraa mikitettäisiin, katsotaan missä kartioiden kulmat leikkaa (ne on tiltattu vähän sisäänpäin tuossa kaapissa) ja laitetaan siihen (se on = vähän yli metrin päähän keskelle) joku hyvä konkkamikki. Erityisesti Rickenbackerin ja Thunderbirdin räyhäkkä soundi syttyy ihan uskomattomalla tavalla eloon. |  Dumb
05.11.2002 19:12:06 | |
|
POD Pron XLR-linjalähdöillä saa muuten erittäin hyvää jälkeä aikaiseksi studiossa. Viimeksi kun olin bändini kanssa studiossa, pääsin ensimäistä kertaa kokeilemaan kunnolla noita linjalähtöjä ja hyvin toimivat. Varsinkin joissain stereojutuissa noista oli apua kun soundi todellakin tallentui nauhalle stereona ilman vuotoja. | Dumb
05.11.2002 19:19:11 | |
|
Sellainen juttu tuli myös mieleen, että jos laulajalla on hankaluuksia saada 'kiinni' esim. rankasta särökitarasta tai rytmitys on hankala niin kannattaa kokeilla soittaa laulajan kuulokkeisiin akustista kitaraa ihan vaan komppaamalla niin voi äkkiä helpottua laulaminen. Tämä siis koskee lähinnä sellaisia yhtyeitä/laulajia, joilla tuo laulupuoli ei oikein muutenkaan tahdo mennä kovin oikein... 8-) | kivi
05.11.2002 20:37:35 | |
|
Pianoa äänittäessä saa kosketusta enemmän mukaan, jos tavallisen eteen asetetun stereoparin lisäksi laittaa pianon taakse runkopalkkiin kiinni piezomikin.
Isoja soittimia äänittäessä on hyvä saada huonetta mukaan, ja harmoonit, pilliurut ja tällaiset äänitetäänkin mielellään etäämpää, ei lähimikeillä ollenkaan.
Akustisia kitaroita äänittäessä mikkiä ei suunnata kaikuaukkoon, vaan siitä kämmenen verran joko kopan tai kaulan puolelle, sen mukaan millaista soundia haetaan. |  Aerodactev
06.11.2002 16:40:56 (muokattu 25.09.2003 21:23:49) | |
|
Hoh, en ole mikään studioalan ekspertti mutta menköön:
EDIT: Tässä oli välissä maailman typerin vinkki.
Ai joo. Jos et omista pop-filtteriä, niin sellaisen saa kotikonstein, kun pistää mikin sukan (puhtaan!) sisään.
Yleensä joissain mikrofoneissa on integroitu pop-filtteri, toisin sanoen paksu kerros en-tiedä-mitä mikin sisällä.
Hieman köyhän miehen vinkkejä muihin verrattuna. | kivi
06.11.2002 17:10:26 (muokattu 07.11.2002 01:35:43) | |
|
Jos et omista pop-filtteriä, niin sellaisen saa kotikonstein, kun pistää mikin sukan (puhtaan!) sisään.
Yh! :-D
No, tässä vähän enempi pro-tasoisen pop-filtterin valmistusohje - ei syö soundia likikään niin kuin tuulisuoja tai Aerodactevin vanhat sukat;-)
Tarvitaan rautalankahenkari ja nylon-sukka tai -sukkahousut. Avataan rautalankahenkari, ja askarrellaan sen päähän noin 20 cm läpimittainen silmukka. Vartta saa jäädä noin puoli metriä - tai mitä nyt jää. Pujotetaan sukkahousujen sääriosa (ei terä) silmukan yli, kierretään ja solmitaan niin että jää kaksinkertainen nailon, jonka välissä on henkarinpaksuinen noin millin ilmatila. Leikataan loppuosa sukasta pois.
Ruma kuin per... hm. Mutta toimii.
Lopuksi taivutetaan ylijäänyt pop-filtteristä ulos törröttävä rautalanka aalloille, ja kierretään mikkitelineen puomin ympärille niin, että se pitää pop-filtterin siististi viitisen senttiä mikin edessä. | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
