Studiotyöskentely ›

Täältä oikein mukava masterointiopas. Ohjeet lienevät yleispäteviä, vaikka kyse onkin softapaketin puffijulkaisusta.
 
http://www.izotope.com/products/audio/ozone/OzoneMasteringGuide.PDF
 
Oppaasta saa soveltamalla hyviä vinkkejä jo miksaamisvaiheeseen.

Varsinkin hevihommissa virvelirumpu tuppaa olemaan se joka puskee todella kovaa. Suhteellisen kevyelläkin limitoinnilla virvelin transientit on helppo tappaa. Toimivaksi keinoksi olen huomannu klipperin käytön. Hyvä ilmainen klipperi on GClip. http://www.gvst.co.uk/gclip.htm Klipperin kanssa pitää myös olla varovainen, ettei vaan aja särölle. Miksauksen kierrättäminen äänittämällä miksaus uudestaan äänikortin sisääntulojen kautta virvelin lyöntejä lievästi klippaamalla toimii myös.
 
Hyväksi haukuttu Timeworks Mastering Compressor on myöskin klipperi ja sikäli nimeltään hieman valheellinen.
 
Klippaamisen jälkeen yleistasoa on reilusti helpompi nostaa limitterillä ilman että tasot kärsii.

Klipperin kanssa pitää myös olla varovainen, ettei vaan aja särölle.
 
Klippaaminen tekee aina kanttiaaltoa eli säröä. Kyse on vaan siitä miten paljon säröä on vielä hyväksyttävissä.

Niin tai miltä minkäkin klipperin särö kuulostaa...

Oletteko kokeillut koskaan niin, että olisitte jättäneet miksauksesta kaiken kaiun pois ja laittaneet masterointivaiheessa sitten kaikua koko höskän päälle? Omasta mielestä melko hyvän kuuloinen lopputulos tulee näin.

Oletteko kokeillut koskaan niin, että olisitte jättäneet miksauksesta kaiken kaiun pois ja laittaneet masterointivaiheessa sitten kaikua koko höskän päälle? Omasta mielestä melko hyvän kuuloinen lopputulos tulee näin.
 
Vanhat jousikaiut toimii master-kaikuina älyttömän hyvin kun lisää vaan hippasen. Niin vähän et kuulee ainoastaan jos sen ottaa pois.

Oletteko kokeillut koskaan niin, että olisitte jättäneet miksauksesta kaiken kaiun pois ja laittaneet masterointivaiheessa sitten kaikua koko höskän päälle? Omasta mielestä melko hyvän kuuloinen lopputulos tulee näin.
 
Joskus toimii ja joskus ei. Kannattaa olla vaiheiden kanssa tarkkana jos käyttää jotain astetta halvempaa kaikua. Mun näkemys on se, että tällasessa menettelyssä pyritään jäljittelemään akustista yhteissointia mikä ei välttämättä lähtökohtaisestikaan päde 90%:ssa nykymusasta.
 
Mut joo. Kantsii testata ja vähän ehkä funtsia että mitä master-kaiku ratkasulla haluaa saavuttaa.

Joskus toimii ja joskus ei. Kannattaa olla vaiheiden kanssa tarkkana jos käyttää jotain astetta halvempaa kaikua. Mun näkemys on se, että tällasessa menettelyssä pyritään jäljittelemään akustista yhteissointia mikä ei välttämättä lähtökohtaisestikaan päde 90%:ssa nykymusasta.
 
Mut joo. Kantsii testata ja vähän ehkä funtsia että mitä master-kaiku ratkasulla haluaa saavuttaa.
 
Juu tuli testailtua ja kyllä se tässä tapauksessa toimi aika kivasti. Clean-kitaroissa tosin oli jo nauhottaessa jousikaiku mukana, mutta muuten oli vaan delayn poikasta käytössä. Mukavan dynaaminen tuo kaiku, kun eri soittimet kaiuttaa aina volumen mukaan enemmän tahi vähemmän.

Onko täällä kenelläkään kokemusta ns. "Separation Mastering" meiningistä, vai onko se ylipäätään Suomessa vielä harvinaista toimintaa?
 
http://johnvestman.com/separations.htm
 
Olis kiva tietää mitä masterointipajoissa käytännössä tehdään noiden miksausnippujen kanssa.

"Separation Mastering" on John Vestmanin oma termi Stem-masteroinnille, jolla herra luo kuvaa että hän olisi itse kehittänyt tekniikan. :)
 
Itse en ole stemien ystävä, mutta olen masteroinut projekteja noin. Mielestäni homma menee väärään suuntaan jos masteroija miksaa ja huomio keskittyy täysin vääriin asioihin. Jos miksaus on kunnossa, ei mitään stemejä tarvita.
 
Joillekin miksauksistaan epävarmoille asiakkaille olen suositellut stemejä. Joskus on tullut laulut erikseen (kaikuineen kaikkineen), joskus taasen basso.

"Separation Mastering" on John Vestmanin oma termi Stem-masteroinnille, jolla herra luo kuvaa että hän olisi itse kehittänyt tekniikan. :)
 
Mies kyllä perustelee tuolla sivulla kuinka Separations are different than "stems."

No jaa, kaveri on vain määrittänyt tietyn tavan tehdä stemejä ja kutsuu niitä separaattoreiksi. Olen yhä samaa mieltä tekniikasta.
 
Hyvällä stereomiksauksella pääsee haluttuun lopputulokseen. Eräällä EP:llä korostin yhtä sanaa pienellä automaatiolla +1dB - hienosti toimi, muut instrumentit eivät nykäisseet rumasti, eikä stemejä tarvittu.
 
Stem-masteroinnille on paikkansa, mutta masteroinnin tarkoitus on sen stereomiksauksen siirtäminen lopulliseen formaattiin ja siinä sivussa sounditsekki. Koko idea tuntuu lähinnä miksauspäätöksen siirtämiseltä.

Stem-masteroinnille on paikkansa, mutta masteroinnin tarkoitus on sen stereomiksauksen siirtäminen lopulliseen formaattiin ja siinä sivussa sounditsekki. Koko idea tuntuu lähinnä miksauspäätöksen siirtämiseltä.
 
Kyllähän pienen pohdinnan jälkeen on helppo ymmärtää miksi tällä menetelmällä on paremmat mahdollisuudet rutistaa todella lujaa soiva lopputulos ilman suurempia sivuvaikutuksia (joita tietysti tulee aina kun dynamiikkaa kavennetaan) verrattuna perinteiseen tapaan. Tietysti samaan päästään jos miksaus on tehty jo valmiiksi niin, että se on tarkoitettu lytättäväksi reilusti halutun lopullisen balanssin ja voimakkuuden saamiseksi.
 
Toinen mitä luulisi olevan myös helppo koplata on erottelevuuden parantaminen näiden eri nippujen välillä - jos siinä ei olla miksauksessa onnistuttu riittävän hyvin.

Tietysti samaan päästään jos miksaus on tehty jo valmiiksi niin, että se on tarkoitettu lytättäväksi reilusti halutun lopullisen balanssin ja voimakkuuden saamiseksi.
 
Uskotko, jos sanon, että parhaimmat lujaa soivat levyni olen tehnyt todella dynaamisista ja avonaisista miksauksista?
 
Toinen mitä luulisi olevan myös helppo koplata on erottelevuuden parantaminen näiden eri nippujen välillä - jos siinä ei olla miksauksessa onnistuttu riittävän hyvin.
 
Toki, ja työtapakysymys on tämäkin. Lopputuloshan se ratkaisee, ja kyllä tuolla pystyy pelastamaan projekteja, joissa miksaukset eivät ole kunnossa, nimim. Been There, Done That.
 
Pitää silti muistaa, että kaikki ylimääräinen nysvääminen turruttaa korvat. Masteroijan homma on olla vähän niinkuin levyn kriittinen kotikuuntelija, jolla nyt vaan sattuu olemaan isommat tone-potikat. :) Mitä enemmän aikaa kuluu (enemmän kuin 10-15min /biisi), sitä kauemmaksi mennään ensivaikutelmasta. Työn tarkoitus kun kuitenkaan ei ole tehdä keltaisesta pallosta violettia neliötä.
 
Olen ehkä vanhanaikainen, mutta miksaaja miksaa ja masteroija masteroi. Ehkä tässä vaikuttaa se, että mielestäni nysväämisellä saa vain elämän häviämään musiikista.

Uskotko, jos sanon, että parhaimmat lujaa soivat levyni olen tehnyt todella dynaamisista ja avonaisista miksauksista?
 
Uskon toki, varsinkin jos kyseessä on muutenkin niukka ja ilmava instrumentaatio. Täysiä pauhaava rockbändi kitaravalleineen on kuitenkin jo ihan eri juttu (kuten varmasti tiedät) ja luulisi, että juuri sellainen kama hyötyy masteroinnissa paljon erillisistä ryhmämiksauksista - siis jos tähtäimenä on kova volume.

Täysiä pauhaava rockbändi kitaravalleineen on kuitenkin jo ihan eri juttu (kuten varmasti tiedät) ja luulisi, että juuri sellainen kama hyötyy masteroinnissa paljon erillisistä ryhmämiksauksista - siis jos tähtäimenä on kova volume.
 
Itse asiassa esimerkki, joka oli mielessäni oli nimenomaan todella täynnä oleva kitaravalli-esimerkki, matalavireistä säröä täynnä oleva levy (jossa on toki kevyemmätkin kohtansa). Dynaamisimpia miksauksia, joita olen koskaan työstänyt! En vielä kerro mikä levy on kyseessä, koska se ilmestyy vasta syyskuussa.
 
Kova volume on ennen kaikkea sovitusjuttu. Ei masteroinnissa tarvitse erillisiä ryhmiä rutata jos miksaukset ovat kunnossa, ja harvoin muutenkaan.
 
EQ on muuten masterointiteknisesti tärkein volumetyökalu. Kun taajuusbalanssi on kunnossa, kaikki toimii. Varsinaista kompressointia, jos limitoinnit jätetään pois, harrastan yleensä 1-2dB, ihan vain pistääkseni vipinää rytmiin. Kerran taisin kompuroida nelisen dB:tä. :D

EQ on muuten masterointiteknisesti tärkein volumetyökalu.
 
Varmasti on näin, aivan kuten miksauksessakin, mutta kyllähän yleinen tosiasia on, että täyteen ahdettua biisiä on vakeampi saada soimaan lujaa kuin kevyempää matskua.
 
Vaan moneltahan tuo totuus tuppaa unohtumaan tässä kaikkien mulinexien maailmassa, että EQ on kuitenkin se kaikkein tärkein efekti. Ja sitä tässä treenataan aina vaan ja ikuisesti...

EQ on kuitenkin se kaikkein tärkein efekti. Ja sitä tässä treenataan aina vaan ja ikuisesti...
 
Näin on, ja jatkuvaa treenausta se vaatiikin. EQ:ita on vielä niin monenlaisia..
 
Olen muuten itse käyttänyt välillä plugari-EQ:takin, ja vieläpä ilmaista sellaista. Etsi(kää)pä käsiin Slim Slow Sliderin (?) lpeq2 For Mastering. Siinä on oikeasti hyvänkuuloinen digitaali-EQ, jossa vain sattuu olemaan maailman hirvein käyttöliittymä.

Kyseiselle plugarille myös täältä kehuja.
Mulla on tapana testata plugareita "uutisten lukija" tyyppiseen miehen puheeseen.
Asiallisesti äänitetty jne.
Sillä kuulee todella tarkasti kompuroiden ja eqn tuottamat "sivuäänet".
Artifakteiksi vai moduloinneiksi vai miksi niitä nyt sanotaankaan.
Slim Slow riderin eqt selviytyvät testistä erittäin hyvin, samoin Modern Pluginsin tekeleet.
 
Ihmiset ovat luonnostaan hyviä kuuntelemaan ihmisääntä ja sen vivahteita.
Kai sillä on jotain tekemistä evoluution ja laumakäyttäytymisen jne kanssa.
Samasta syystä oma puheääni on parhaimpia työkaluja mikrofonien testaamiseen.
 
Sori, ehkä ei liity masterointiin valtavasti.

mutta kyllähän yleinen tosiasia on, että täyteen ahdettua biisiä on vakeampi saada soimaan lujaa kuin kevyempää matskua.
 
????????????
 
En allekirjoita sitten millään tapaa. Kuulisin mielelläni perustelut väitteellesi.