Studiotyöskentely ›

 
Lauluja äänittäessä kannattaa suunnata laulumikki jonkun verran yläviistosta käsin, niin laulaja joutuu vaistomaisesti oikomaan selkäruotoaan ja äänenmuodostus helpottuu. .
 
Tuosta olen kyllä eri mieltä! Äänenmuodostukselle on kaikkein paras asento tismalleen suora tai jopa lievästi alaspäin suunnattu pää. Jos päätä nostetaan ylöspäin, kurkunpää kiristyy ja soundi "menee tukkoon".

Yhtä todella suurta juttua en tuolta löytänyt, mutta ihan kuin olisin nähnyt jonkun kirjoittaneen jotakin kauheista huminoista rumpujen mikeissä...
No ei se suuri juttu ole, koitan tehä ittestäni vaan fiksumman mut kuitenkin.. Rummut on aina ihän järjetön sekasotku ja ständejä on pirusti mikeille ja pelleille, suurena vaarana on että jonkun mikin jalka koskettaa edes ihan hieman varsinkin pellien jalkoihin, mutta myös muualle, pelleistä tulee ihän järjettömiä matalia taajuuksia ja huminoita jalkoja pitkin nauhalle...
 
Ja alotteleville bändeille, älkää menkö nauhottamaan ennen kun olette KUNNOLLA reenaneet biisit! On tullut itse tehtyä hiukan liikaa tuota ja siittä ei tule yhtään mitään...

Muistakaa (ja muistuttakaa muita) että kun nauhoitettu biisi loppuu niin ootte riittävän kauan hiljaa. Vaikka onhan sekin tavallaan hienoa kun biisin lopussa pellin hienosti vielä soidessa levyltä kuuluu taustalta esim. meniks toi hyvin tai hell yeah heavy metal.
 
Joo, tai sitten kauhea kolina ku heti sieltä rumpujen takaa könytään sammuttamaan äänitys...

Luinpa taas kerran läpi aiheen ja kivoja pikku kikkoja oli. Eipäs lopeteta tähän! Liikaa ei ole tarpeeksi! Olisi kiva jos noita sais hieman järjestettyä instrumentin mukaan, ja jopa niin että jakaisi nauhotus- ja miksausosaan...
 
Muutama lisää:
 
NAUHOTUS:
 
Laulu:
Tästä oli jos aikasemminkin. Toiset tykkää ottaa kaikua toiset ei, itse olen ottanu aina kaiun kanssa ja solona kuunnellessa kuulee tosiaan kuin laulu on falskia, tosin korkeelta/paineella laulettaessa kaiku lisää fiisiltä. Jos raitojen määrä, studioaika tai miksaajan hermot ole rajoite, kannattaa ehkä ottaa laulut kaikujen kanssa ja ilman, kuitenkin puhtaana sisään tietysti. Laulu on muutenkin psykosomaattinen soitin, joten kaikenlaiset kikkakolmosia kannattaa kokeilla mielikuvituksen mukaan.
 
Kitara:
En muista oliko tästä vielä, mutta jos särösoinnut tuntuu hukkuvan säröpörinään, niin ottaa hyvin löysällä plekulla akustista, tietysti vastaavia sointuja. Leikkaa alapään tylysti pois ja lisää yläpäätä.
 

 
MIKSAUS:
 
Rummut:
Kokemusta ei ole vielä vakuuttavan paljon, mutta kokeilin erästä kikkaa, joka oli jo aikaisemmin. Raita oli 4:llä "satunnaisella" dynaamisella mikillä (ovari+basari+2xtomit/tila) miksattu monoraita. Triplataan raita: ensimmäinen raita keski- ja ylätaajuuksille, johon lisätään mm. reverb+stereolevitin - toinen raita alapäälle pidetään monona, haetaan esim.gatella napsetta, korjaillaan soundista riipuen paraEQ:lla -viimeinen lyödään lyttyy kompuralla. Nämä sekoitetaan tietysti yhteen stereoraidaksi mieltymysten mukaan. Toimii suht' hyvin, ei tosin mitään maailmanluokansoundia.
 
Laulu:
Laulutuplauksen kanssa kannattaa olla varovainen: jos laulu on tuplattuna joka paikassa, saattaa se kuulostaa joko puuduttavalta tai persoonattomalta, pahimmassa tapauksessa molempia.
 
Tuossa nyt oli muutamia mitä tuli äkkiseltään mieleen. Jatkakaa.

rumpujen sijoittaminen nurkkaan antaa usein hivenen lisää jortikkaa

Yhtä todella suurta juttua en tuolta löytänyt, mutta ihan kuin olisin nähnyt jonkun kirjoittaneen jotakin kauheista huminoista rumpujen mikeissä...
No ei se suuri juttu ole, koitan tehä ittestäni vaan fiksumman mut kuitenkin.. Rummut on aina ihän järjetön sekasotku ja ständejä on pirusti mikeille ja pelleille, suurena vaarana on että jonkun mikin jalka koskettaa edes ihan hieman varsinkin pellien jalkoihin, mutta myös muualle, pelleistä tulee ihän järjettömiä matalia taajuuksia ja huminoita jalkoja pitkin nauhalle...
 
Ja alotteleville bändeille, älkää menkö nauhottamaan ennen kun olette KUNNOLLA reenaneet biisit! On tullut itse tehtyä hiukan liikaa tuota ja siittä ei tule yhtään mitään...
 
Niinpä! Tuosta tuli elävästi mieleen myös karvaita omia kokemuksia. Jos nyt yrittäisi jonkinlaisen aloittelevan bändin studio-ABC:n niputtaa, niin ainakin seuraavat pari peruasiaa tulivat näin äkkiseltään mieleen;
 
(siis nyt tietenkin olettaen, että mennään jo suht kunnianhimoisina vähän tasokkampaaseen studioon, joka maksaa rahaa)
 
1.Rumpali on harjoitellut klikin kanssa soittamista reilusti, niin ettei ole enää täysin klikin orja, vaan toisinpäin. Sekä tietysti tahkonnut nauhoitukseen meneviä biisejä klikin kanssa loputtomasti, sekä itsekseen, että muiden kanssa. Hyvä valmistautumiskeino muille bändin jäsenille, on pistää rumpali soittamaan rumpulinjat treenikämpällä mille tahansa nauhurille (vanha c-kasetti dekkikin toimii). Tuon nauhan kanssa on sitten hyvä kitaristien, basistin ynnä muiden simuloida/treenata itse studion nauhoitustilannetta. Ensimmäistä kertaa kun on studiossa, niin kaikki on uutta ja huomio karkaa väkisinkin vääriin asioihin. Siksi on hyvä pyrkiä ikään kuin tekemään tuo itse nauhoitus tilanne "tutuksi" itselleen jo ennen studioon menoa. Studiossa opettelu on kallista!
 
2.Älkää soittako teknisten kykyjenne äärirajoilla. Hyvin soitetut ac/dc-fillit kuulostavat sata kertaa paremmilta, kuin huonosti soitetut superfillit ja kikkailut. Pyri soittamaan studiossa vain sellaista matskua, jonka hallitset unissasi hampailla selän takana soittaen...
 
3.treenatkaa, treenatkaa ja treenatkaa ennen kuin menette sinne studioon. Huonosti soitetun matskun leikkely ja meikkaus vie helposti enemmän aikaa kuin itse miksaus ja kaikki se mihin oikeasti kuuluisi keskittyä.
 
4.miettikää tarkoin millaista soundia haette ja pyrkikää luomaan se jo treenikämpällä. Yrittäkää mielellään myös pukea haluamanne soundi sanoiksi parhaanne mukaan, auttaa miksaajaa. Myös esimerkki cd:ttein mukaanottaminen on usein paikallaan.
 
5. Selkeät mielipiteet ja visiot ovat toki hyvästä, mutta kannattaa myös nöyrästi kuunnella ja harkita mahdollisia kokeneen miksaajan ideoita ja tuumauksia, ne pirulaiset kun ovat niin usein oikeassa...

Pieni, mutta minusta äärimmäisen tärkeä vinkki miksaukseen:
 
Miksatkaa kuunteluvoimakkuudella. Balanssit tahtoo kokemattomilla jannuilla kuten minulla mennä päin persettä jos käytössä on äärimmäisen erottelevat monitorit ja kaiken lisäksi musiikkia soitetaan liian lujaa. Kun "kaikki kuuluu" olipa nupit missä asennossa tahansa on hankala säädellä tasoja kohdalleen. Samaten ainakin minulla taajuuskäsitys eli basso - middle - diskantti -suhde tahtoo hämärtyä kun musiikkia soitetaan lujalla. Joten kun miksatessa pitää volumen samalla tasolla kuin kotona levyjä kuunnellessa niin ollaan tutuilla ja turvallisilla vesillä.

Triggeri virvelin alakalvoon kiinni, mutta älä aja sitä minkään soundipankin läpi, vaan jätä se vain sinne ottamaan rapsu talteen. Yläkalvolle ihan oikea mikrofoni.
 
-Jemo

askomikon vinkki:
 
Tuplaa lauluraita, kompressoi toinen ihan niin ettei mitään järkeä (no ainakin melkein). Tätä lyttyraitaa voit ujuttaa varmistamaan kuuluvuus hiljaisissakin kohdissa, mutta toisaalta yläpään dynamiikka säilyy. Ja homma kuulostaa tanakammalta muutenkin. Kannattaa toki lytistää sitä toistakin, mutta hieman enemmän järjen kanssa.
 

 
Vielä kähisevämmän ja paremman preesenssin saa laulusaundiin leikkaamalla tästä sikakompressoidusta raidasta alapäät veks ja lisäämällä runsaasti yläpään kähinää. Tosi käytetty poplaulukikka. Toki jos tekee jossain kotistudiossa tempun plugareidensa kanssa, niin pitää olla tarkka vaiheiden kanssa.
 
Samantyyppisiä "tuplauksia" käytetään myös bassossa (ylä/ alapää erikseen), rummuissa (ajetaan koko rumpusetti yhteen bussiin, jota sikakompressoidaan ja lisätään maun mukaan oikean setin sekaan, jotta saadan lisäpunchia) jne. Tai sitten tehdään sama vaan basarille/ snarelle. Tai sitten vaan rumpusetin alapääälle tai keskiäänille tms... Onhan noita kaikenlaisia tapoja.

Ihan idioottitason vinkki, mutta kun nauha on miksattu, niin viekää se autoon kuunneltavaksi, ja kotio, ja kuunnelkaa sielläkin, että toimiiko vai ei. Taaskin yksi demo tuli lähes pilattua sillä, kun studiossa loistavalta kuulostanutta nauhaa ei koesoitettu peruspaskoilla styrkkareilla. Kaverin bassoboostatuilla styrkkareilla ei sitten kuulunutkaan kuin kitaroiden alapäät ja vähän laulua. Meikäläisen flatilla eq:llakin oli kitaravalli se dominoiva efekti. Ja studiossa erotti kaiken hyvin.
 
-Jemo

rumpujen sijoittaminen nurkkaan antaa usein hivenen lisää jortikkaa
 
Rumpujen sijoittaminen nurkkaan antaa lisää heijastuksia seinästä, joka tuo mukanaan lisää vaihevirheitä. En olisi kovin mielissään tälläisestä...
 
Tilamikitys suht. alhaalta tuo munaa...

Rumpujen sijoittaminen nurkkaan antaa lisää heijastuksia seinästä, joka tuo mukanaan lisää vaihevirheitä...
Eikös tuossa juuri niin sanottu :D

Tilamikitys suht. alhaalta tuo munaa...
 
Tai komotusta ja rähinää, mikä on aika usein sellainen ominaisuus, jota kaivataan. Varsinkin jos on kunnon puu- tai puuparkettilattia heijastamassa, on helppo saada kunnon jytinät peliin.
 
Äänitettiin rummut viimeksi isolla, puurakenteisella nuorisoseurantalolla, ja levyn miksaaja kuunteli syntyneitä soundeja melkein tippa linssissä: "Voi kun saisi omallakin studiolla tällaiset." Tilamikkeinä AKG C535EB:t, noin 30 cm lattian yläpuolella, kolme-neljä metriä rumpusetistä.

Äänitettiin rummut viimeksi isolla, puurakenteisella nuorisoseurantalolla, ja levyn miksaaja kuunteli syntyneitä soundeja melkein tippa linssissä: "Voi kun saisi omallakin studiolla tällaiset." Tilamikkeinä AKG C535EB:t, noin 30 cm lattian yläpuolella, kolme-neljä metriä rumpusetistä.
 
Hmm.. Kutsutaanko tällaista mikkiä englanniksi nimellä 'boundary mic' ? Olen tuossa huvikseni tutustunut alan kirjallisuuteen, ja tuollainen termi on pompannut silmille.

Hmm.. Kutsutaanko tällaista mikkiä englanniksi nimellä 'boundary mic' ? Olen tuossa huvikseni tutustunut alan kirjallisuuteen, ja tuollainen termi on pompannut silmille.
 
Boundary mic tois mieleen ennemminkin vaikka PZM:n, joka on kiinnitetty seinään.
 
Mä sanoisin näistä että ambience/reflection.

Varmaan mainittu jo mutta Mikaelinkin SM57 lofi-ambienssi on ihan mahtavuutta, jotenkin viime aikoina noussut suosikiksi rumpuäänityksissä, varsinkin jos tila on ns. "virkamies", joittenkin studioitten tilasaundi on vaan jotenkin tylsä, jos persoonallisuutta puuttuu, niin eikun viisseiska tai joku romu, löysin kirpparilta kuuskytluvun italialaisen dynaamisen mikin joka kuulostaa kamalalta yksinään mutta kun sen heivaa kaikkien "hifimikkien sekaan niin johan rupeaa setti rähisemään, mutta toki saundi pitää murskata jollain kompuralla tietty.Bombfactory 1176 mallinus tai joku vastaava toimii. Ja sitten kun vastaan tulee aito 1176 niin sitten on kivaa..! Netistä löytyi erittäin hyviä ison maailman miksaajien haastatteluja ja vinkkejä, varsinkin paljon
rnb huttua miksanneen Dave Pensadon juttuja on aina kiva seurata, paljon hyödyllistä tietoa kuuntelusta ja esim. wavesin plugarivinkkejä!
 
http://www.discmakers.com/music/pse/

Kumma juttu, miullakin jäi SM57 tilamikiksi konkkien sijaan, kun tavoitteena oli iso rämisevä rokrumpusoundi. Konkat oli liian kirkkaita, haitsu tuli aina yli.

rumpusoundien hakemiseen olen käyttänyt master raidalla pitkää delayta jolloin voit ihan paikanpäällä luurit korvilla siirrellä mikkiä, ei vuoda livesoitto eikä tarvitse juoksennella rec nappulaa painelemaan.

Oisko kellään mitään vinkkejä miten sais aikaan sellaisen muhkean bassosärön? Jostain luin että basso kantsii ajaa myös kitarakaapin kautta, onko tästä kokemuksia/vinkkejä?

Oisko kellään mitään vinkkejä miten sais aikaan sellaisen muhkean bassosärön? Jostain luin että basso kantsii ajaa myös kitarakaapin kautta, onko tästä kokemuksia/vinkkejä?
 
Riittävän pienet pahvielementit, eli 12" tai 10" mikitetään 57:lla ja laidasta. Ne isommat (15" - 18") elementit sitten jollain enempi bassarimikillä ja keskeltä. Näitä kun käsittelee ensiksi erillisinä, eli leikkaa pikkuelementeistä alapään pois, ja isoista yläpään, ja vasta erillisen efektoinnin jälkeen yhdistää taas, se toimii.