Studiotyöskentely ›

Nii ja vielä semmonen että pistäkää ne panit (kuten volatkin) elämään ainakin kitaroissa ja lauluissa jne. jonkinverran. Ihan snadikin liike jossain peruskitarassa tuo lisää ilmettä biisiin muuttamatta sitä radikaalisti.

Esimerkki (mun mielestä) huonosta panoroinnista: U2 - Vertigo, kitara äärivasemmalla, oikealla tyhjää. Melkeinpä sattuu korvaan, eikä saa kunnolla selvää. Tuntuu kuin se ei kuuluisi ollenkaan siihen biisiin.
 
EDIT: Tarkennetaan vielä, että toi edellinen vain luureilla kuunnellessa, ei kajareilla.

Mitä väärästä suunnasta tulevaan shakeriin tulee, yhteen biisiin pistin stereona olevat lo-fi efektikonerummut tylysti vastavaiheeseen. Se oli tosi makea, kun A-osan 4 ekaa tahtia kuului kun taustalla olevat rummut olis tullu naapurista!
 
Mutta juuri lukitun aiheen ohjaamana mä kerron omat perusajatukseni panoroinnista tänne.
Pääasia on se että mietit jokaisen panorointiliikkeen kohdalla "miksi", ja kuuntelet onko se tosiaan parempi. Mitään ei panoroida (eikä tehdä) pelkästään siksi kun joku heppu foorumilla käski.
 
Lähdetään rummuista. Oletus on että overheadit on olleet fiksusti sijoitettu.
Overheadit reunoille. Tomit panoroidaan siihen kohtaan mistä ne kuuluu tulevan ovareista. Myös haitsu. Snarea ehkä himppu haitsun suuntaan. Basari keskelle. Sitten tarkista vielä kerran kunkin kanavan vaihe suhteessa overheadeihin.
 
Basso keskelle tai hyvin mitätön panorointi.
Lead-laulu keskelle tai hyvin mitätön panorointi.
 
Sitten täytetään jäljellä oleva tyhjä maisema tasapuolisesti sointusoittimilla. Maiseman täyttö riippuu toki kitaroiden ja synien soittamista jutuista. Jos on 2 kitaraa ja 1 stereosyna, aika usein laitan kitarat esim 60% vasemmalle ja 40% oikealle, kiipparin vasen kanava 100% vasen, oikea kanava esim 50% oikea, tällöin koskettimien keskikuva asettuu johonkin 20-30% vasemmalle.
Tai sitten kiipparit 100% L - 100% R, ja kitarat sellaseen kohtaan johon kiipparit jättää tilaa. Tai toisinpäin, kitarat 70% L - 70% R, kiipparien leveys siihen väliin.
 
miten saisin sooloja enemmän esille ettei niitä tarvitsisi tuplailla.?
Etsimällä niille oma tila.
 
ja sit toi syna , pitääkö se konkata,equta??hissata jne..
Joo pitää. Pakko. *tou*
 
miten sen ylipäätänsä se kuulumaan fiksusti esille
Meillä on syna jossa on noin 80 soitinääntä. Jokaisen soitinäänen toisin erilailla esille. Kerro tarkemmin, mimmonen soundi, miten ylhäältä soittaa, legato vai staccato, onko se kiva kaveri yms.
 
voisin laittaa näytteen biisist jahka pääsen kotio niin voisitte arvostella ja neuvoa parempaan..
Se kuule helpottaisi yllättävän paljon. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ääninäyte kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa.
 
Euroopassa on yleisempää tuo rumpalin näkökulmaan miksaaminen,
En tiennytkään että se on alueellinen juttu. Mä oon aatellu sen vaan niin että itsepäiset rumpalit vaatii että yleisö kuuntelee rumpalin penkiltä...
 
Kyllähän niitä nauhoitteitakin kuunnellaan oikeassa elämässä, oikeilla korvilla, oikeista kaiuttimista ;)
Jos äänilähde on panoroitu esim 50% vasemmalle, se saavuttaa silti molemmat korvat samaan aikaan. En ole noihin keinopäähommeleihin (HRTF) tutustunut, mutta lyön itseäni hennosti otsalle koska en ole tajunnut kokeilla panoroida viiveillä.
_
 
No, pitihän tässä lähteä ihan kokeilemaan. Monosignaali (jazz-kitara komppaus) kopioitu kahteen kanavaan ja panoroitu sekä vasempaan että oikeaan kaiuttimeen. Hämmentävää kyllä, sekä kuulokkeilla että kaiuttimilla 50 samplen viivästys (=1,1ms) tuottaa vielä hyvinkin luonnollisen kuuloisen stereonkuuloisen panoroinnin, joka vastaa noin 70% panorointia (Cubase). Monotettuna vaihevirhe on tosin varsin ilmeinen jo 5 samplen (=0,1ms) jälkeen. Tällöin panorointi on melko mieto, 20%.
 
Voihan tota viittäkin samplea käyttää mietona monosoolon panorointina ja laajennuksena samaan aikaan.

Löysinpä tuolta koulun plugari listasta spread niminen plugarin, joka levitti mono raidan ympäriinsä. Siitä heräsikin itselleni kysymys että miten ihmeessä tuo plugari oikein toimii, kun mitään vaihevirhettäkään ei ollut kuultavissa?

Löysinpä tuolta koulun plugari listasta spread niminen plugarin, joka levitti mono raidan ympäriinsä. Siitä heräsikin itselleni kysymys että miten ihmeessä tuo plugari oikein toimii, kun mitään vaihevirhettäkään ei ollut kuultavissa?
 
Tuosta nimenomaisesta plugarista en tiedä, mutta yksi suhtkoht vaiheystävällinen tapa levittää on tehdä "kampa-EQ".
 
Esmes graafisella EQ:lla tollaisen voisi tehdä korostamalla vasemmasta kanavasta "parittomia" taajuuksia ja vaimentamalla "parillisia" (siis joka toista namikkaa ylös, joka toista alaspäin) - oikeassa kanavassa EQ säädetään päinvastaiseksi.
 
Monotettaessa EQ:t kumoavat toisensa (ainakin teoriassa) mutta stereona kuunnellessa kanavissa on selkeä soundiero - monosta on tullu reteoo.

Tuosta nimenomaisesta plugarista en tiedä, mutta yksi suhtkoht vaiheystävällinen tapa levittää on tehdä "kampa-EQ".
 
Esmes graafisella EQ:lla tollaisen voisi tehdä korostamalla vasemmasta kanavasta "parittomia" taajuuksia ja vaimentamalla "parillisia" (siis joka toista namikkaa ylös, joka toista alaspäin) - oikeassa kanavassa EQ säädetään päinvastaiseksi.
 
Monotettaessa EQ:t kumoavat toisensa (ainakin teoriassa) mutta stereona kuunnellessa kanavissa on selkeä soundiero - monosta on tullu reteoo.
 
Kiitoksia vastauksesta, taisi tuolla tavalla tuo plugari toimia, kun nyt muistelen mitä parametrejä siinä sai säädettyä...
 
Vielä sellainen kysymys että miten panoroisitte kitarat jos bändissä olisi kaksi kitaristia, jotka kummatkin soittaisivat sekä tausta että leadelementtejä samassa kappaleessa. Esim. versessä toinen kitara soittaa sointuja ja toinen jotain korkeata melodiaa ja kertsissä vaihtuu toisinpäin.

Stemmoja on myös kiva käyttää biisin kasvattamiseen loppua kohden.

 
Heh tuli mieleen Christina Aquileran Stronger. Toki biisirakenne on tyylikäs keino kasvattaa loppua kohden, jotta biisi kantaisi loppuun saakka.

Nii ja vielä semmonen että pistäkää ne panit (kuten volatkin) elämään ainakin kitaroissa ja lauluissa jne. jonkinverran. Ihan snadikin liike jossain peruskitarassa tuo lisää ilmettä biisiin muuttamatta sitä radikaalisti.
 
Tähän olisin kaivannut hieman selvennystä... Meinaatko sitä, että esim. biisin ekassa osassa kitararaidan pannaus on esim. 10-13 ja vola on X dB, sitten biisin lyhyeen väliosaan saman kitararaidan pannaus vaihdetaan arvoihin 11-12 ja vola X -1 dB jonka jälkeen alkavaan kertsiin heitetäänkin sitten pannaukset 09-14 ja vola X+1 dB?
 
Vai meinaatko että esim. automaatiolla pistää sekä pannaukset että volatasot "huojumaan" esim. yksittäisessä kitararaidassa muutamien arvojen heitolla. Niin että pan ja vol "kuminauhat" näyttää tekevän leveää aaltoa? (olipas vaikeasti selitetty...)

Tähän olisin kaivannut hieman selvennystä... Meinaatko sitä, että esim. biisin ekassa osassa kitararaidan pannaus on esim. 10-13 ja vola on X dB, sitten biisin lyhyeen väliosaan saman kitararaidan pannaus vaihdetaan arvoihin 11-12 ja vola X -1 dB jonka jälkeen alkavaan kertsiin heitetäänkin sitten pannaukset 09-14 ja vola X+1 dB?
 
Vai meinaatko että esim. automaatiolla pistää sekä pannaukset että volatasot "huojumaan" esim. yksittäisessä kitararaidassa muutamien arvojen heitolla. Niin että pan ja vol "kuminauhat" näyttää tekevän leveää aaltoa? (olipas vaikeasti selitetty...)
 
En lähtis tekemään jatkuvasti elävää huojuntaa tai muutakaan leslie-efektiä vaan lähinnä tuota osista riippuvaista toimintaa. Ajatellaan nyt vaikka perustilannetta jossa kertsii pamahtaa stemmalaulut L30 ja R45 niin skebat vois heittää enemmän laidoille. Stereo kuva levenee kertsiin ja kuulostaa "isommalta". Joissain jutuissa on tällasta soittimen seilausta pakko tehdä sovitusten tukkoisuuden vuoksi. Esim. instrumentaalikamassa solistisiin osuuksiin jne.

Mua on askarruttanut panoroinnin vaikutus vaiheisiin. Miten esim kitarat olis syytä eq:taa kun levitetään laidoille? Jossakin oli juttua, että pahemmilta vaihehässäköiltä välttyy jos leikkaa laidoille menevästä kamppeesta alapäät reilusta 250Hz:stä. Sanon suoraan, etten vielä tässä vaiheessa uraa aivan satavarmasti vaihevirheitä tunnista, ellei ole niin räikeä että aivot mene kerrasta ihan kyljelleen.
 
Onko esim Wavesin PAZ-Analyzerin stereokuvakartta kuinka luotettava näissä hommissa? Onko mitään ilmaisia hyviä goniometri-plugareita olemassa?

Mua on askarruttanut panoroinnin vaikutus vaiheisiin. Miten esim kitarat olis syytä eq:taa kun levitetään laidoille? Jossakin oli juttua, että pahemmilta vaihehässäköiltä välttyy jos leikkaa laidoille menevästä kamppeesta alapäät reilusta 250Hz:stä. Sanon suoraan, etten vielä tässä vaiheessa uraa aivan satavarmasti vaihevirheitä tunnista, ellei ole niin räikeä että aivot mene kerrasta ihan kyljelleen.
 
Tuo alapään leikkaaminen pois laidoille sijoitettavasta materiaalista periytyy siitä vinyylilevyille ominaisesta kiusallisesta piirteestä, että neula ei pysynyt urassa jos liian tuhtia tavaraa oli sijoitettu äärilaidoille. Nykyään menetelylle ei ole juuri muita kuin esteettisiä syitä - ellei nyt tuollaisena syynä stten pidetä sitä, että matalien taajuuksien suunnan aistiminen on vaikeampaa kuin korkeiden (nimenomaan vaikeampaa, ei mahdotonta).
 
Virtuaalituplauksissa eq'ta tavataan väänellä, jotta illuusio useasta kitarasta toteutuisi. Saman signaalin viivästely ja ekvalisointi ovat määritelmällisesti vaihe-erojen luomista. Jos ne ovat kaikillta osin täysin samassa vaiheessa kyseessä ovat itse asassa identtiset signaalit, jotka eivät eroa monosta.

Tuo alapään leikkaaminen pois laidoille sijoitettavasta materiaalista periytyy siitä vinyylilevyille ominaisesta kiusallisesta piirteestä, että neula ei pysynyt urassa jos liian tuhtia tavaraa oli sijoitettu äärilaidoille. Nykyään menetelylle ei ole juuri muita kuin esteettisiä syitä
 
Onhan sovitukselliset syyt. Mitä matalataajuisemmasta ääneksestä puhutaan, sitä suuremman intervallin se tarvitsee ympärilleen seuraavaan kuuluvaan nuottiin.
 
Eli käytännössä tarkoittaa sitä, että jos kitaraan jättää alapään paikalleen, sen pitää sitten olla tarkalleen samassa timessä ja taajuudessa basson kanssa, tai vähintään oktaavin päässä, ettei ala riidellä. Ja siltikin riskeerataan se, että alataajuudet menevät tukkoon.
 
Ylemmissä oktaaveissa siedetään varsin pieniä intervalleja. Mitä alemmas mennään, sitä suuremmiksi nuottien välin on kasvettava, kunnes pianon alimmassa oktaavissa vaaditaan jo oktaavin ero ettei kuulosta riitasoinnulta.
 
Käytännössä vinyylilevyillä ei ollut mitään väliä, vaikka basso ja bassari olisivat olleet vasemmassa korvassa ja oikeassa korvassa vaikka syvyyspommeja. Sillä sijoittelulla ei näet ollut väliä, koska kaikki alle 250Hz äänes ajettiin vinyylilevyssä joka tapauksessa monoksi, ja stereokuvan vaikutelma luotiin vain ylätaajuuksilla.
 
Totta kai kuulostaa paremmalta, jos matka keskelle alkaa edes jotenkin luontevasta kulmasta, mutta kriittistä se ei ole, sikäli kuin hyväksytään että lopputulos on jotain aivan muuta kuin miksaus.

Hevikitaroiden kanssa kannattaa kokeilla myös tällaista juttua (kahden komppikitaran tapaus) :
 
- kitaristit tuplaavat komppiraitansa, eli soittavat saman jutun kahteen kertaan, yhteensä 4 raitaa.
- pääraidoiksi valitaan yleensä ne ekana soitetut - ovat tarkemmat, ne kun tehdään ilman isoa taustavallia, jolloin myös virheet saadaan paremmin karsittua pois
- pääraidat reippaasti sivuille, noin 90
- tuplaukset laitetaankin ristiin eri puolille, esim 50...60 panoroinnilla (tai missä kohtaa nyt on hyvin tilaa) ja selvästi hiljaisemmalle kuin pääraidat
 
Lopputuloksena soundi on huomattavasti tukevampi kuin vain kahdella pääraidalla, ja stereokuvassa kumpikin kitara leviää mukavasti eikä ole enää pistemäinen. Myöskään ei tule sitä ongelmaa, että tehtäisiin kaksi raitaa laidoille ja Metallica-tyyppinen "thickener" lisäys keskelle stereokuvaa - jolloin stereokuva tukkeutuu helposti keskikaistalta.
 
Jos tekee jotain melodia- tms. lisäkitaroita, kannattaa nekin mahdollisuuksien mukaan tuplata ja sijoittaa vaikka 30...40 sivuille - stereokuva pysyy tasapainossa.

Mitrenkäs tämmösissä demo nauhoituksissa kun olen rummut ottanu silleen että basari on omalla raidallaan ja loput rummut yhdellä?

Mitrenkäs tämmösissä demo nauhoituksissa kun olen rummut ottanu silleen että basari on omalla raidallaan ja loput rummut yhdellä?
 
Bassari keskelle ja jos loppusetti on monoraitana, keskelle sekin. Jos stereona, niin tietysti täysin laidoille.

Bassari keskelle ja jos loppusetti on monoraitana, keskelle sekin. Jos stereona, niin tietysti täysin laidoille.
 
Jos stereona, niin EI tietenkään täysin laidoille. Sillä tavalla saat hyvinkin luonnottoman kuuloisen setin. Testaile, niin löydät varmaan järkevimmän ratkaisun. Se tuskin löytyy laidoilta kuitenkaan.

Jos stereona, niin EI tietenkään täysin laidoille Paitsi ehkä jos olet käyttänyt x/y-mikitystä.

Paitsi ehkä jos olet käyttänyt x/y-mikitystä.
 
Glyn Johnssissa toimii oikein hyvin ihan laitoihin levittäminen. Ylipäätäänkin sellaisissa stereomikityksissä, joissa molemmissa kanavissa on paljon samaa informaatiota (toisin sanoen stereokuva on kapeahko) voi mennä hyvinkin laitoihin - lopputuloshan ei ole tuolloin erityisen leveä kuitenkaan.

Esimerkki (mun mielestä) huonosta panoroinnista: U2 - Vertigo, kitara äärivasemmalla, oikealla tyhjää. Melkeinpä sattuu korvaan, eikä saa kunnolla selvää. Tuntuu kuin se ei kuuluisi ollenkaan siihen biisiin.
 
EDIT: Tarkennetaan vielä, että toi edellinen vain luureilla kuunnellessa, ei kajareilla.
 
Toi tarkennus tuli tarpeeseen. Nimittäin tuo biisi on musta aivan mahtavasti miksattu jos kaiuttimista kuuntelee. Kerrankin vähän erilaisesti, potkii aivan kympillä. On korostettu se hieno säröinen kitara, joka on koko biisin sielu. Ja just sen panorointi sinne vasemmalla antaa sen 'erilaisuuden' tunteen tosta miksauksesta. Tulee muuten aika hyvällä volakalla :)

- pääraidoiksi valitaan yleensä ne ekana soitetut - ovat tarkemmat, ne kun tehdään ilman isoa taustavallia, jolloin myös virheet saadaan paremmin karsittua pois
 
Ainahan ne vallit voi pistää mutelle ;)