Studiotyöskentely ›

Tuolla joku taisi aiemmin puhua että miksausvaiheessa joku raita/kohta ajetaan särön läpi tms. Aloin itse tosiaan miettimään, että mitä se miksaus oikein on. Ei mun mielestä joku efektointi ole miksausta vaan editointivaihetta. Itse olen aina ajatellut niin että miksaus on panorointia ja äänentasojen sekä EQ:n (lievää) käyttöä. Kaikki muu menee sen editointivaiheen piikkiin.
 
Mun mielestä. En tosiaan tästäkään mitään ymmärrä, mutta tulinpahan sanoneeksi.

tender.insanity: Aloin itse tosiaan miettimään, että mitä se miksaus oikein on.
 
Itse käytän sanaa "miksaus" laajimmillaan kaikesta siitä mikä sijoittuu äänityksen ja masteroinnin väliin, eikä ainakaan mun työtavassa voi tehdä tasojen säätöjä ja panorointeja ilman että mukana on mm. kaikujen, kompuroiden ja eq:n käyttö, ne kun kuitenkin vaikuttavat toisiinsa.

Aika paljon noi "tähtimiksaaja" jutut ovat myös tulleet radioiden ja medioiden tarpeesta. Tietyt "nimet" takaavat sen että soi hyvin niissa. He saattavat tehdä hyvinkin radikaaleja luovia ratkaisuja. Samoin musapäälliköille se on viesti että tähän satsataan. Radiosoitto on kuitenkin pirun tärkeää edelleen.

Sinänsä toi yhdessä soittaminen (tai edes samassa studiossa, suunnilleen samaan aikaan) on aika paljon vähentynyt viime vuosina. Hirveän paljon (isojakin) juttuja tehdään kotisdudioissa yms. ja miksaajalle sitten ulostetaan iso määrä erilaisia raitoja joista sitten valmis tuotos edataan. Miksaajan rooli sellaisena kun se vielä vähän aikaa sitten oli on muuttunut.

Numb: Itse käytän sanaa "miksaus" laajimmillaan kaikesta siitä mikä sijoittuu äänityksen ja masteroinnin väliin, eikä ainakaan mun työtavassa voi tehdä tasojen säätöjä ja panorointeja ilman että mukana on mm. kaikujen, kompuroiden ja eq:n käyttö, ne kun kuitenkin vaikuttavat toisiinsa.
 
Itse näen miksaamisen alkavan siitä kun raidat on siivottu ja leikelty sellaiseen kuntoon että ne muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden ja kaikki sellainen joka on "poltettu kiinni" raitaan on tehty. Työskentelytavasta riippuen rajan vetäminen editoinnin ja miksaamisen välille voi olla melko vaikeaa vetää.

Minustakin editointi on sitä, että siivotaan raidat ja yhdistellään niitä tarvittaessa. Miksaus alkaakin sitten ensimmäisistä kompuroista ja EQuista ja balanssien hakemisesta.

Snadi yhteensattuma, että katselen just tota Carol Kaye -dokkaria Areenalta ja siinä loppupuolella puhutaan just tästä miten nykyään kaikki tehdään erikseen ja että kaikki kuulostaa samalta ja miten mahtavaa ja eritystä on saada joskus kaikki soittajat studioon ja äänittää jotain livenä... (mm. Stevie Wonder on tätä mieltä).
 
Vahnan liiton jäärien höpinöitä. :D

Tuossa taloa imuroidessani ajattelin asioita: tänä aikakautena, kun entistä useammalla on varaa äänityslaitteisiin ja taitoa käyttää niitä, niin samaan aikaan näitä raudankovia ammattimiehiä on yhtä harvassa, kuin 70-80-luvulla. Ainakin näin luulen, voin olla väärässäkin...

Drummer-K: Tuossa taloa imuroidessani ajattelin asioita: tänä aikakautena, kun entistä useammalla on varaa äänityslaitteisiin ja taitoa käyttää niitä, niin samaan aikaan näitä raudankovia ammattimiehiä on yhtä harvassa, kuin 70-80-luvulla. Ainakin näin luulen, voin olla väärässäkin...
 
Olisikohan kyseessä kenties samanlainen ilmiö kuin, että sä et veitsiä ja pannuja ostamalla tule huippukokiksi?

No juuri tuo ilmiöhän se on!

Ei oo varmaan 80-luvulla hirveesti koulutettu media-assareita. Laitteistoa on ollut rajoitetusti ja niinpä yksittäiset vempaimet on pitänyt opetella mahdollimman hyvin jotta sieltä sais mahdollisimman monipuoliset säädöt eri tarkoituksiin.
 
Nykyään jos ei heti miksaus kuulosta hyvältä voi helposti syyttää laitteistoaan "nokun se XXXXX bändikin käyttää sitä kalliimpaa plugaria niin siks mulla ei kuulosta niin hyvältä...." eikä tajuta että ehkä vika on jossain muualla.
 
Jos netissä kysyy että miten rummut trigataan niin tulee miljoona vastausta että "näin se tapahtuu" ja tulee miljoona linkkiä perään mitä plugareita/soundeja kannattaa käyttää. Sit jos kysyy että "miten rummut viritetään" niin onkin vastausten määrä pienempi. Tuntuu että entistä enemmän keskitytään raitojen korjaamiseen kuin siihen että alkuperäinen soundi olisi mahdollisimman hyvä.

No näinhän se, northern, on! Kyllähän tämä ala on (ainakin oli) niin luova, ettei se koulutus aina takaa sitä täydellistä ammattitaitoa. Se, että osaa painaa rec-nappia ja valita rumpusamplet ei ehkä loppujen lopuksi olekaan sitä mitä tällä alalla vaaditaan. Ehkä tämä tilanne vielä joskus korjaantuu.

Niin, jos muistatte millaisia kotimaiset maakuntasarjan pajat olivat ja millaista jälkeä niissä tehtiin vaikkapa kahdeksankymmentä luvulla... en pidä aikoja tuon suhteen lainkaan nostalgisina. Eivät kuulostaneet demot silloinkaan samalta kuin amerikkalaiset top 30-tuotannot.
 
Tekijöiksi päätyi pienehkö joukko niitä, joilla oli resurssia niihin kehnohkoihin mutta kaliisiin vehkeisiin. Ei kyse ollut siitä, että alalle olisi jotenkin valikoitunut pelkkiä erityislahjakkuuksia.
 
Joku perspektiiviharha tässä on.

varakeef: Niin, jos muistatte millaisia kotimaiset maakuntasarjan pajat olivat ja millaista jälkeä niissä tehtiin vaikkapa kahdeksankymmentä luvulla... en pidä aikoja tuon suhteen lainkaan nostalgisina. Eivät kuulostaneet demot silloinkaan samalta kuin amerikkalaiset top 30-tuotannot.
 
Tekijöiksi päätyi pienehkö joukko niitä, joilla oli resurssia niihin kehnohkoihin mutta kaliisiin vehkeisiin. Ei kyse ollut siitä, että alalle olisi jotenkin valikoitunut pelkkiä erityislahjakkuuksia.
 
Joku perspektiiviharha tässä on.
 
Jep, monesti näissä menneiden aikojen perään haikailussa pääsee käymään niin, että se kaikki paska tuotanto ja musiikki on päässyt kummasti unohtumaan, ja ne hienot jutut ovat jääneet "elämään", eipä kyllä ihmekkään sinänsä. Aina saa lukea kuinka vaikkapa metallimusiikki on mennyt ihan pilalle nykyään, mikään ei ole läheskään niin kovaa kamaa kun kasarilla ja kaikki kuulostaa ihan samalta yms., mutta kuinkakohan monta samankuuloista, ilman huomiota jäänyttä rässipumppua, jotka kuulostivat ihan samalta on mahtanut jäädä unohduksiin sieltä kultaiselta aikakaudelta?
 
Tuskin hirveästi vähemmän kuin vaikkapa näitä nykypäivän metalcore/djent-orkestereita.

Ite oon 1987 syntynyt joten mun tieto kasarijutuista perustuu kuultuihin/luettuihin juttuihin. Veikkaisin kuitenkin että perusharrastaja on 80-luvulla keskittynyt enemmän rumpujen virittämiseen, mikitykseen ja tilasoundiin kuin siihen että miten sitten jälkeenpäin korjataan paskat soundit.

Esim. Sound City-dokkarissa kovasti korostettiin oppipoika-menetelmän roolia ammattitaidon kasvattaja. Onko Suomessakin ollut ennen näin vai onko vieläkin?
Jos on, onko digitaalinen maailma ja kustannussäästöt muuttaneet vanhan perintötiedon ja kokemusten välittymistä?
Saadaanko nykyään oppi vain netistä tai oppilaitoksista?

^ Sekä että, luulen. Sääli, että nykyään tuo mainitsemasi oppipoika-mestari- ja ''juoksupojasta-tuottajaksi''-tie ei ole tänäpäivänä enää kovin yleinen, tarvitsee monesti sen koulutuksen tai perustaa oma yritys.

Vihdoinkin kerkiän vastaamaan tähän...
 
PeteSq: Esim. Sound City-dokkarissa kovasti korostettiin oppipoika-menetelmän roolia ammattitaidon kasvattaja. Onko Suomessakin ollut ennen näin vai onko vieläkin?
 
Suomessa tällaista mestari-kisälli -mallia ei ole oikein ollut. Muutama alan huippu on vastannut tuohon kysymykseen sanomalla että "Suomessa jos on tarpeeksi hyvä assaroimaan (sekin vaatii jo jonkinlaista osaamista), alkaa olla jo tarpeeksi hyvä äänittämään ite". Vuorenhuippu ei taida olla kovinkaan korkealla. Toki Suomessa pienemmät budjetit on aina vaikuttaneet myös asiaan; leijonanosasta assarihommia ei saa palkkaa.
 
Tää kappale menee hieman mutuiluksi, mutta musta tuntuu että tuon assarointikulttuurin puuttuminen on yksi syy siihen miksi äänittämiskulttuuri Suomessa on (ollut) erilaista kuin esim. Yhdysvalloissa tai Britanniassa. Jotkut vanhemmat tyypit on puhuneet mulle siitä, kuinka osa Suomen wanhasta äänittäjäpolvesta (Tigerstedt, Oksala jne.) oli vähän sellaista sakkia että pitivät osaamisensa salassa (hölmö termi, tiedän). Olen pohtinut johtuuko tämä siitä, että eivät itse koskaan saaneet tietoa hopeatarjottimella vaan kukin heistä joutui opettelemaan ihan kaikki asiat kantapään kautta (ja sekaan on saattanut mahtua erinäisiä vuosia pään hakkamista seinään). Sellaiset tyypit ku vaikka CLA ovat saaneet napakan alkusysäyksen osaamiseensa assistoinnin muodossa joten heille informaation jakaminen ei mikään big deal. Sellaiset tyypit pitää itsestäänselvyytenä että sun ei tartte ite keksiä sitä pyörää uudelleen.
 
Koen itseni tosi onnekkaaksi että olen saanut olla jossain välissä kisällinä yhelle kovalle suomalaismiksaajalle. Niiden parin vuoden aikana loin nahkani äänimiehenä käytännössä uudelleen.
 
PeteSq: Jos on, onko digitaalinen maailma ja kustannussäästöt muuttaneet vanhan perintötiedon ja kokemusten välittymistä?
Saadaanko nykyään oppi vain netistä tai oppilaitoksista?
 
Netti on loistava työkalu ns. "jatko-opintoihin"; sit kun itse työskentely alalla alkaa olla hallussa, netistä saatu tieto on hyödyllisempää kun se asettuu perspektiiviin suhteessa itse työhön (esimerkkinä joku nerokas miksauskikka; onko järkevää suorittaa tosielämässä?). Kun mä luen vaikkapa SoundOnSoundin haastiksia, usein niissä keskitytään itse tekniikoihin ja näiden tekniikoiden kontekstia voi olla paikoitellen vaikea hahmottaa.
 
Netti ei opeta kahta asiaa. Ensinnäkään sitä mitä sessioissa oikeasti tapahtuu: Mitä tehä kun äänityskoneesi menee 100% juntturaan kesken pohjaraitasession ja rahaa meinaa palaa kankkulan kaivoon (toki rahallista kompensointia voi saada omistajalta mutta kaikkien muusikoiden järjestäminen uudelleen samaan huoneeseen ei ole niin simppeli asia)? Mikä on järkevä realistinen aika käyttää aikaa yhden biisin miksaamiseen? Ja niin edelleen.
 
Toinen asia mitä netti ei opeta on rutiinia. Audioinsinööriyöinti (onks toi ees sana?) on ennen kaikkea käsityötä. Myös kokiksi tai ompelijaksi ei opetella pelkästään lukemalla.
 
^Noh, eipä tuo ylläoleva juurikaan vastaa lainattuun kysymykseen...

Kiitos hyvästä vastauksesta. Mulle jäi 80-luvulla studio- ja äänitouhut kiinnostaviksi, mutta aika kryptisiksi ja vasta viimevuosina olen sitten kotikoneella itse päässyt hieman tutustumaan aiheeseen. Nimenomaan netin ja äänilehtien kautta, oman bändin soitoilla kokeillen.
 
Hämmennän ainakin itseäni vielä historialla... Kuinka vanha termi miksaus (mixing) on tai mitkä sen juuret ovat?
Katselin kanssa aiemmin mainittua hyvää Kaye-dokkaria ja jos tosiaan ennen 70-lukua useimmat kappaleet soitettiin studiomuusikoiden toimesta livenä, niin sessiot nauhoitettiin, otot siistittiin&järjesteltiin ja lopulta masteroitiin prässäystä varten. Oliko siis miksausta mukana?
Vai tuliko eri irtoraitoja yhteenliittävä (ja vasta siinä yhteydessä dynamiikkaa luova) miksaus vasta kun soittajia alettiin äänittää yksilöittäin?
 
Koska tässä "yhteenliittämisessä ja tasapainotuksessa" tekemisinä varmasti iso osa on huonoja juttuja poistavia tai minivoivia, niin mitä on ne positiiviset toimenpiteet? Ne joilla 1+1+1+1 on enemmän kuin neljä? Eikö se mielenkiintoisuus ole sitä?

Ainakin 15v sitten, kun itse rimpuilin alalle, kaikki kovat kundit, Mm. Tipi, Tigersted, Karmila, TT, Hemmi etc. Jeesasivat auliisti studionyyppää ja pitkällä pinnalla vastailivat ja tulivat osa jopa sessioihin piipahtaan ja kertomaan mielipiteitään.
Mistään tiedon panttailusta ei ollut tietoakaan.
 
Sepä olikin paras tapa oppia hommia, menemällä kunnnon studioihin tekemään levyjä. Siellä oppi niin paljon mm. mikeistä ja mikityksistä, kun oli mistä valita ja kun studion pitäjät vinkkailivat, että mikä toimii, missä ja miksi. ("Kannut tuossa nurkassa jytisee komeesti ja tämmönen tilamikkiratkaisu on aika kiva tuolla kulmassa.Ja kokeileppa tällasta...")

PeteSq:Hämmennän ainakin itseäni vielä historialla... Kuinka vanha termi miksaus (mixing) on tai mitkä sen juuret ovat?
Katselin kanssa aiemmin mainittua hyvää Kaye-dokkaria ja jos tosiaan ennen 70-lukua useimmat kappaleet soitettiin studiomuusikoiden toimesta livenä, niin sessiot nauhoitettiin, otot siistittiin&järjesteltiin ja lopulta masteroitiin prässäystä varten. Oliko siis miksausta mukana?
Vai tuliko eri irtoraitoja yhteenliittävä (ja vasta siinä yhteydessä dynamiikkaa luova) miksaus vasta kun soittajia alettiin äänittää yksilöittäin?
 
Helpoiten asiaa pystyy seuraamaan seuraamalla milloin todelliset moniraiturit ja niiden "moniraitakäyttö" nousi pinnalle. Mä henkilökohtaisesti näen asian ni, että siirtymä alkoi Sgt. Pepperssistä (1966, pari synkattua neliraituria) ja muodostui moderninkaltaiseksi viim. Dark Side Of The Moonin kohdalla (1973, 16-raitanauhuri). Sgt. Pepperssistä eteenpäin ääni-insinöörien ja tuottajien nälkä kasvoi ja se kiihdytti moniraitojen käyttöönottoa markinoilla.
 
Pitää muistaa että myös sitä suoraan 2-trackille vedetty otos miksattiin (kannatti muuten olla hyvä tässä tai muuten tuhlasit paljon rahoittajan fyrkkaa jos otos menee ketuiksi sun takii :D), mutta vain livenä, että sikäli tosta "miksaussessiosta" tulikin sitten vain erillinen jatkumo tähän.
 
Itse termi "Mixing Engineer" syntyikin sitten vasta 80-luvulla ja eka MixE voitaisiin sanoa olevan Bob Clearmountain. Bob oli eka handu joka oli semmosessa asemassa että "eipä annetakkaan meidän äänittäjän miksata tätä vaan viedään se Bobille". Ja näin syntyi ääni-insinöörien sikariporras johon on liittynyt vuosien varrella alan kovimmat huipputekijät.
 
dewil: Ainakin 15v sitten, kun itse rimpuilin alalle, kaikki kovat kundit, Mm. Tipi, Tigersted, Karmila, TT, Hemmi etc. Jeesasivat auliisti studionyyppää ja pitkällä pinnalla vastailivat ja tulivat osa jopa sessioihin piipahtaan ja kertomaan mielipiteitään.
Mistään tiedon panttailusta ei ollut tietoakaan.
 
I see. Kiitos huomautuksesta. Olen itse kuullut vain yhden version stoorista seuraavan sukupolven handuilta. Siksi näkemykseni on näköjään hieman värittynyt.