Aihe: Macci vai Wintoosa?
1 2 3 4 5 6
Niq
07.02.2013 10:01:41
 
 
miffe: Näppäimistöllä varustettu tablet toi on. Käyttis modernista taskulaskimesta, vai elektroniikkapelejäkö ne nyt ovat.
 
Pienin Macbook Air on ihan täysiverinen kone.

 
Sentäs käyttis (Win8) on suunniteltu isonäyttöiselle tabletille kosketuskäyttöä varten, eikä vain skaalattu isommaksi matkapuhelimen käyttiksestä (iPad, Android). Voin kertoa kaikkia alustoja käyttäneenä, että ero on kuin yöllä ja päivällä. Tuokin on ihan tabletin lisäksi ihan täysverinen kone, tosin ei mikään hirmuinen tehomylly. OSX:stä nyt ei voi samana päivänä edes puhua, kun se nyt on jämähtänyt sinne 2000-luvulle kaikessa ankeudessaan.
JPQ
07.02.2013 17:03:21
 
 
OS X minusta parempi kuin windows tosin 7 ja 8 en ole käyttänyt. Mutta ketjun aihe makuasia.
Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan.
saastara
08.02.2013 13:35:58 (muokattu 08.02.2013 13:39:06)
Mikaelin aiempaan Mac Mini-epäilyyn liittyen, koin hulvattoman hetken kun posti, tai oikeammin vaimo postin kautta, kiikutti studiolle Omnispheren kiiltävän ysärissä pahvikotelossa.. Lapsuuden pc-pelikotelonostalgia katkesi siihen, kun älysin, että eihän tossa Mac Minissä ole dvd-asemaa. On niin hypermoderni laite ettei tue noin muinaisia formaatteja.
 
Kun nykyään softien ostaminen käy vaan netistä lataamalla ja lisenssikoodit syöttämällä ja isot sessiot kulkee ulkoisilla kovoilla, niin jotenkin ei ollut edes pälkähtänyt mieleen, että sitä dvd:tä vielä johonkin kaipaisi.
Hitler used Telefunkens.
JPQ
08.02.2013 13:59:10 (muokattu 08.02.2013 14:36:01)
 
 
saastara: Mikaelin aiempaan Mac Mini-epäilyyn liittyen, koin hulvattoman hetken kun posti, tai oikeammin vaimo postin kautta, kiikutti studiolle Omnispheren kiiltävän ysärissä pahvikotelossa.. Lapsuuden pc-pelikotelonostalgia katkesi siihen, kun älysin, että eihän tossa Mac Minissä ole dvd-asemaa. On niin hypermoderni laite ettei tue noin muinaisia formaatteja.
 
Kun nykyään softien ostaminen käy vaan netistä lataamalla ja lisenssikoodit syöttämällä ja isot sessiot kulkee ulkoisilla kovoilla, niin jotenkin ei ollut edes pälkähtänyt mieleen, että sitä dvd:tä vielä johonkin kaipaisi.

 
Minulla ulkoinen asema (Lacie) toimii paremmin kuin Mac Minini (toisen siis niistä) sisäinen DVD usbeessä kiinni. Paljon vähemmän nirso ja tässä saa jotain mihin levyn saa kiinni uloskin kuten kannettavissa usein. ps. se taas ei tullut mieleenikään että kun kuormitus menee tietulle tasolle tuuletin hirveän kuuloinen sävykin jo. kiva siis tehda musajuttuja johon tämän ostin.... joskin nyky valossa käsitys että tämä nykyinen sukupolvi i7 2.3ghz mallin osalta ainakin olisi hiljaisempi joku tais väittää hiljaisin tähän asti.
Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan.
Laaksonen
08.02.2013 22:28:42 (muokattu 08.02.2013 22:31:56)
Voipi olla että ketjussa mainittiin(oon laiska enkä lukenut kokonaan ;). Kuulema Apple vetää Euroopasta kokonaan pois myynnistä Mac prot. Ei kuulema ole tarpeeksi isoa myyntiä.Jos näin käy, niin meneekin monelta suunitelmat uusiksi.
 
Edit: kas, olikin maininta ketjussa jo =).
JPQ
09.02.2013 07:28:40
 
 
Laaksonen: Voipi olla että ketjussa mainittiin(oon laiska enkä lukenut kokonaan ;). Kuulema Apple vetää Euroopasta kokonaan pois myynnistä Mac prot. Ei kuulema ole tarpeeksi isoa myyntiä.Jos näin käy, niin meneekin monelta suunitelmat uusiksi.
 
Edit: kas, olikin maininta ketjussa jo =).

 
Jos vallan niin menee monelta onneksi itse olen Mac Mineihin päin (tehot varmaan riittää itselle no siitä tiedän lisää kun saan erään musasoftan mutta nykyisten avulla arviouna tyyliin jos nämä nykyiset vie niin vähän kuin vie ja tuo veisi vaikka tuplat niin ei hätiä mitiä ja se on vaan sampleja sentäs...) tai sitten kannettaviin. mutten ainakaan imaciin sen tiedän. syy kiinteä näyttö ja haluan näytön jonka resoluutio ja pikselimäärä näköni kanssa toimiva eli 21" tuumaa fullhd ei toimi mutta 24" tuumaa toimii 1920x1200 tilassa. ja lisäpikselitkin todellakin halusin ja nimenomaan musan takia. vaikka paneeli tyyppi onkin toisten hommien takia ips. ja tosin vuosiaan varmaan tällä menolla ei ole varaa uusia konetta ja oikeasti pyrkimys olisi että pitkään pärjäisin tällä ja jollain softa ostoksilla.
Laajan musiikkityylien kirjon edustaja. Tähän asti kehutuin kappale musiikki näytteessä download linkkinä. Ehkäpä toinen puolisko tyylistäni jota eniten edustan.
atheos
09.02.2013 09:10:36
 
 
Uusi Mac mini i7-prossulla on nopeampi kuin useimmat Mac Prot, poislukien vain nopeimmat 8/12-ytimiset mallit. Levyongelmakin on helposti ratkaisu Thunderbolt-RAIDilla, nämä kimpassa ja muistilaajennus ja SSD miniin ja edelleen ollaan kaukana Mac pron hinnasta. Toki käyttöikä on minillä varmasti lyhyempi ja PCIe-kortteja kuten Pro Tools HD tai UAD ei ihan tuosta vaan saa kiinni, joskin mm. Sonnetilla on kyllä tähänkin TB-väyläinen tuote joka ilmeisesti jopa on ihan toimiva. Niin ikään esim. UAD Apolloon saa Thunderbolt-option. Yllättävänkin paljon Mac Pron temppuja siis pystyy toteuttamaan nopealla minillä ja Thunderbolt-laitteilla.
 
Puhumattakaan sitten uusista iMaceista joissa on vielä enemmän tehoa, kaksi Thunderboltia ja vielä hieno näyttö samassa. Näidenkin kanssa voi ottaa i7-prossun, muistilaajennuksen ja Thunderbolt-RAIDin ja silti on parempi diili tehojen ja ominaisuuksien suhteen kuin mitä Mac Prosta saa samalla rahalla.
 
Mac Pron myynti lakkaa 1.3. voimaan tulevien EU-säännösten takia joiden kriteereitä nykyinen malli ei läpäise, ei liity myyntilukuihin mitenkään. Muualla maailmassa laite jää myyntiin, ellei tietty uusi tule ennen sitä. Apple kun on epämääräisesti vihjaillut, että uusi malli voisi olla tuloillaan keväällä.
Laulaja on lyömäsoitin.
Janne19691
10.02.2013 11:55:58
 
 
atheos: Mac Pron myynti lakkaa 1.3. voimaan tulevien EU-säännösten takia joiden kriteereitä nykyinen malli ei läpäise, ei liity myyntilukuihin mitenkään. Muualla maailmassa laite jää myyntiin, ellei tietty uusi tule ennen sitä. Apple kun on epämääräisesti vihjaillut, että uusi malli voisi olla tuloillaan keväällä.
 
Eräs jälleenmyyjä kertoi että uudet Mac Prot tulee Eurooppaan syksyllä 2013.
Rule #1: There are no rules.
MolliS
23.05.2013 14:13:01
 
 
Apple valmistaa edelleen erittäin laadukkaita läppäreitä (paremmat näytöt ja akkukesto nyt ainakin) mutta pöytäkoneen tapauksessa sanoisin että PC:llä saa enemmän vastinetta rahoilleen ja paremmat muokattavuus- ja päivittelymahdollisuudet. Apple on muutenkin kokenut pientä taantumista sitten Jobsin kuoleman, saas nähdä mihin kehitys vie. Itse olen ainakin kokenut PC:n itelle sopivammaksi vaikka alkuvaiheissa saattaakin joutua ajurien kanssa säätämään.
tender.insanity
23.05.2013 14:23:20
MolliS
23.05.2013 14:30:09 (muokattu 24.05.2013 09:36:42)
 
 
E:Olipas harvinaisen päätön viesti
Ziggy Bubba
23.05.2013 18:58:52 (muokattu 23.05.2013 19:03:20)
 
 
MolliS: Apple valmistaa edelleen erittäin laadukkaita läppäreitä (paremmat näytöt ja akkukesto nyt ainakin) mutta pöytäkoneen tapauksessa sanoisin että PC:llä saa enemmän vastinetta rahoilleen ja paremmat muokattavuus- ja päivittelymahdollisuudet.
 
Musta tämä on just toisinpäin. Eli ne Applen läppärit ovat tyyriitä verrattuna siihen mitä saa iMacin paketissa, about samalla rahalla:
 
-quad core -prossu (iMac 2,7ghz) - eikös se oo parempi kuin dual (MBP 2,9ghz)? MBP on tosin i7..
-"hiukan" isompi näyttö
-1tb kovo (iMac) vs 750gb (MBP)
-oikea hiiri! (ei voi ainakaan omalla kohdalla tätä väheksyä)
 
Tässä vertailussa ollut (halvin) iMac oli 1410e ja (2. halvin) Macbook Pro 1549e - läppäri oli siis vielä tyyriimpi. Vaikka samaa kamaa noissa on hyvin pitkälti sisällä. Läppärien kysyntä on vaan hurjaa yhä, että hinnat voi pitää noin korkealla. Kummassakaan näissä ei ollut retina-näyttöä.
 
Miksi tuo läppäri on siis parempi diili?
Yhden miehen pläskiä pruttua ja tunnelmaa: CROOKMACHINE
Henri Henri Olavi
23.05.2013 19:04:22
Ziggy Bubba: Miksi tuo läppäri on siis parempi diili?
 
Kulkee paremmin ympär' maailmaa äänityssessioissa, kun sitä rompetta on muutenkin aivan tarpeeksi mukana.
Edes tätä yhtä ei ole olemassa.
Ziggy Bubba
23.05.2013 19:07:03
 
 
Henri Henri Olavi: Kulkee paremmin ympär' maailmaa äänityssessioissa, kun sitä rompetta on muutenkin aivan tarpeeksi mukana.
 
Niin, toi on sitten toinen juttu. Se iMacin iso näyttö tietenkin vie tilaa ja on iso, mutta kyllä sekin kone vaikka auton takapenkillä istuu ihan kiltisti. Ja kuten sanoin, näyttöä laskematta noissa on hyvin pitkälti samaa tekniikkaa sisällä. Toinen on vaan tyyriimpi.
Yhden miehen pläskiä pruttua ja tunnelmaa: CROOKMACHINE
pimp
23.05.2013 19:29:03
mäkeistä muuten, onko nuo iMacit kovin hiljaisia? Kun tuota läppäriä ei tarpeeksi kauas saa sijoitettua, ettei hurina kuuluisi, miin mites tuommoinen pöytäkone, joka sijaitsee kokonaisuudessaan siinä korvien tasolla ja edessä?
Words can hurt, you know
Ziggy Bubba
23.05.2013 19:33:01
 
 
pimp: mäkeistä muuten, onko nuo iMacit kovin hiljaisia? Kun tuota läppäriä ei tarpeeksi kauas saa sijoitettua, ettei hurina kuuluisi, miin mites tuommoinen pöytäkone, joka sijaitsee kokonaisuudessaan siinä korvien tasolla ja edessä?
 
Oma vuoden 2007 iMac on ainakin erittäin hiljainen, käytännössä sitä ei kuule ellei pane kaikkia muita äänilähteitä nollille ja tosissaan kuuntele. Joskus erittäin harvoin se pitää kevyttä hurinaa... Varmaan ottaa silloin enempi lämpöä.
Yhden miehen pläskiä pruttua ja tunnelmaa: CROOKMACHINE
anapena
23.05.2013 19:44:29 (muokattu 23.05.2013 19:46:00)
pimp: mäkeistä muuten, onko nuo iMacit kovin hiljaisia? Kun tuota läppäriä ei tarpeeksi kauas saa sijoitettua, ettei hurina kuuluisi, miin mites tuommoinen pöytäkone, joka sijaitsee kokonaisuudessaan siinä korvien tasolla ja edessä?
 
Oma imacci myös 2007 ajoilta, ainoa mikä pitää oikeastaan ääntä on kovalevy. Alkuperäinen Westerni korkkas, tilalle laitettu Segate kahisee vähän enempi. On siellä toki pari puhallinta sisällä, mutta mun käytössä eivät pyöri kovin lujaa. Kerran oli jokin vikatilanne, niin ne puhisivat täysiä ennen kuin nollasin pramin. Oikein hätkähti että mikä nyt puhisee...ai niin, kyllä se cd-asema myös kiehnää jonkin verran:)
Istu ja pala!
MolliS
24.05.2013 09:27:03 (muokattu 24.05.2013 09:40:03)
 
 
Ziggy Bubba: Musta tämä on just toisinpäin. Eli ne Applen läppärit ovat tyyriitä verrattuna siihen mitä saa iMacin paketissa, about samalla rahalla:
 
-quad core -prossu (iMac 2,7ghz) - eikös se oo parempi kuin dual (MBP 2,9ghz)? MBP on tosin i7..
-"hiukan" isompi näyttö
-1tb kovo (iMac) vs 750gb (MBP)
-oikea hiiri! (ei voi ainakaan omalla kohdalla tätä väheksyä)
 
Tässä vertailussa ollut (halvin) iMac oli 1410e ja (2. halvin) Macbook Pro 1549e - läppäri oli siis vielä tyyriimpi. Vaikka samaa kamaa noissa on hyvin pitkälti sisällä. Läppärien kysyntä on vaan hurjaa yhä, että hinnat voi pitää noin korkealla. Kummassakaan näissä ei ollut retina-näyttöä.
 
Miksi tuo läppäri on siis parempi diili?

 
Yritin viestissäni enemmänkin herätellä taasen keskustelua alkuperäisestä aiheesta ja vertasin applen läppäreitä muiden valmistajien läppäreihin. Jos kuljeteltavuus ei ole tärkein arvo konetta hankkiessa niin itse katselisin jotain high end-pc:itä ja jos sieltä ei löydy mieluisaa niin ostetaan osat vaikka jimmsiltä ja laitetaan ostoskoriin myös kokoamispalvelu.
 
E: Eikös iMaceissa se perushiiri ole aikamoista kuraa? Näin ainakin oman kokemuksen perusteella. MBP:issa sen sijaan on yleensä erittäin laadukas touchpad.
 
E2: Tolla iMacin hinnalla sais jo erittäin tehokkaan pc:n osat.
MolliS
24.05.2013 09:44:30
 
 
Ziggy Bubba: Niin, toi on sitten toinen juttu. Se iMacin iso näyttö tietenkin vie tilaa ja on iso, mutta kyllä sekin kone vaikka auton takapenkillä istuu ihan kiltisti. Ja kuten sanoin, näyttöä laskematta noissa on hyvin pitkälti samaa tekniikkaa sisällä. Toinen on vaan tyyriimpi.
 
Jos niistä tiputtaa näytön vertailusta pois niin sitten hintojen vertailu ei ole enää kovin relevanttia. Näytön tuumakoko ei kerro kaikkea eikä sen hinta määrity tuumien mukaan.
anapena
24.05.2013 11:36:10
MolliS: Yritin viestissäni enemmänkin herätellä taasen keskustelua alkuperäisestä aiheesta ja vertasin applen läppäreitä muiden valmistajien läppäreihin. Jos kuljeteltavuus ei ole tärkein arvo konetta hankkiessa niin itse katselisin jotain high end-pc:itä ja jos sieltä ei löydy mieluisaa niin ostetaan osat vaikka jimmsiltä ja laitetaan ostoskoriin myös kokoamispalvelu.
 
E: Eikös iMaceissa se perushiiri ole aikamoista kuraa? Näin ainakin oman kokemuksen perusteella. MBP:issa sen sijaan on yleensä erittäin laadukas touchpad.
 
E2: Tolla iMacin hinnalla sais jo erittäin tehokkaan pc:n osat.

 
Imacin hiiri on jo pitkään ollut ihan samanlainen perushiiri kuin kaikissa hiirellisissä maceissa. Ennen vanhaan kun imacit olivat vielä värikkäitä, niin niiden mukana tuli sellainen pieni sämpylä, johon kyllä käyttämällä tottui:)
 
Macit on kyllä hintavia, mutta jos siihen käyttikseen tai tuttuun softaan on tottunut...tosin kaikkeen tottuu kun tarpeeksi käyttää. Ainakin melkein kaikkeen.
 
Itse en jaksa konetta alusta asti kasata. Hommaan valmiin värkin, jota voi sitten tarvittaessa tunata.
Istu ja pala!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)