Studiotyöskentely ›

Ei kai tietynlaisen soundin hakeminen ole synti ja jos kuvailuun käytetty termi on retro, niin tuskinpa se siitä sen suurempaa syntiä tekee?
 
Jos kyse on siitä, että itsellä ei ole mitään sanottavaa ja kuulee jotain, mikä kuulostaa hyvältä ja tahtoo tehdä samanlaista niin ei sekään synti ole, mutta ehkäpä tietty vihje siihen suuntaan, että mitään maailmaamullistavaa ei olla tekemässä. Tällöin ei liene väliä halutaanko kuulostaa retrolta vai Antti Tuiskulta.

Eri asioita lisäks on mielestäni se, että tekee musaa ja havaitsee sen kuulostavan samalta kun bändi-x joka vaikutti joskus vuonna xx tai että lähtökohta musan tekemiselle on kopioida jonkun tietyn ajan soundia. Jos oma musa kuulostaa seisarirokilta ja diggaa sen ajan soundia on ihan luontevaa duunata sitä samon metodein kuin silloin - niin pitkälle kun se on järkevästi mahdollista. Ihan yhtä järjetöntä kun imitoida itsepintaisesti jotain juttua yks'yhteen on itsepintaisesti koittaa keksiä jotain uutta ja ennenkokematonta ts. kandee tehdä sellaista musaa mikä itsestä tuntuu hyvältä, eikä asettaa itselleen keinotekoisia rajotteita musan tekemisen suhteen.

Eri asioita lisäks on mielestäni se, että tekee musaa ja havaitsee sen kuulostavan samalta kun bändi-x joka vaikutti joskus vuonna xx tai että lähtökohta musan tekemiselle on kopioida jonkun tietyn ajan soundia. Jos oma musa kuulostaa seisarirokilta ja diggaa sen ajan soundia on ihan luontevaa duunata sitä samon metodein kuin silloin

Niinhän mä sanoin, jokainen tavallaan. Koen vaan itse että musakenttä ja varsinkin rockpuolella muusikot usein katsoo liikaa taaksepäin ja jotenkin se luovuus tuntuu olevan muualla kuin rock-musassa. Mutta tottakai jokainen tehköön sitä mitä eniten aiheuttaa fiiliksiä. Pääasia että nauttii musan tekemisestä.

Ja kyllähän meistä monella on joitain "guilty pleasure" juttuja. Itsekin olin mukana pari vuotta sitten eräässä unelmieni projektissa joka oli täyttä retroa ja menneen tavoittelua, ja menestyi ihan hyvin. Silti, tuntuu että sitä haluaisi vielä sekä kuuntelijana löytää uusia juttuja ja haastaa itseään. Pelkkä muiden juttujen kopioiminen ainakin musta tuntuu jotenkin melkein varastamiselta. Ei meistä kukaan ole Townsend, Bacharach, Hendrix, Wilson, MacCartney tai kukaan muu, vaikka kuinka niiden juttuja diggaisimme.

Kuuntelin tässä eilen joitain vanhempia juttuja analogiselta kakulta, ja olen entistäkin vakuuttunemmpi siitä että musaa ja soundia ei voi toisistaan erottaa. MUTTA, sen verran pitää tulla takaisin että jostain syystä Api:n tiskillä äänitetty kama kaksituumaiselle Studerille kyllä vaikutti soundiin myös selvästi jotenkin niin, että sitä oli vaikeaa kuvailla. Kyllä monet vanhat äänittäjät ovat oikeassa noissa asioissa. Ei sellaista soundia valitettavasti plugilla saa.

Koen vaan itse että musakenttä ja varsinkin rockpuolella muusikot usein katsoo liikaa taaksepäin ja jotenkin se luovuus tuntuu olevan muualla kuin rock-musassa.
 
Kyllä. Eikä yhdään sen vähmempää levy-yhtiöt, vaikka ne katsovatkin monesti vähän lähemmäs menneistyyten (jota myös nykyehtki musantekijälle edustaa). Luovuutta useimmiten olis, mutta sitä ei uskalleta lopulta käyttää vaikka aluksi tarkoitus oliskin.

varsinkin rockpuolella muusikot usein katsoo liikaa taaksepäin ja jotenkin se luovuus tuntuu olevan muualla kuin rock-musassa.
 
Ehkei rock ole enää samalla tavalla uraauurtavaa ja uutta, kuin papparaisten nuoruudessa? Kenties parhaat jutut on jo kokeiltu läpitte ja koettu toimiviksi. Nykyään mun mielestä joku aivan muu juttu on modernia, kuin rock. Miten jo vuosikymmeniä sitten keksitty juttu voisikaan olla uusinta uutta, tai miksi siitä pitäisi edes sellaista vääntää?
 
Ehkei nyt liity ihan aiheeseen itsessään, mutta mun mielestä The Flower Kingsillä on hyvä ristisiitos vanhasta meiningistä ja nykyajan kiillotetusta megasoundista. Käytetty vähän molempien maailmojen juttuja hyödyksi ja saatu aikaan raikas soundi, olematta retroa tai modernia. Toimii mulle, suosittelen muillekin, jos ei jo hyllystä löydy.

Luovuutta useimmiten olis, mutta sitä ei uskalleta lopulta käyttää vaikka aluksi tarkoitus oliskin.

Joo...a&r myllyssä moni hyväkin projekti muuttuu kuukausien aikana standardikamaksi. Toisaalta mikä mä olen sanomaan, koska olen itse aika mainstream ja diggaan monesta "retrojutusta", tosin useimmat niistä parhaimmista on tehty silloin joskus. Ehkä sitä tosiaan vaan ihan kuuntelijana toivoisi enemmän vaihtelua nykyään tehdystä musasta rokkipuolella.

Ja kyllähän sitä nykyäänkin pirun hyvää musaa tehdään. Juuri kuuntelin yhtä levyä, jossa oli yhdistetty hieman retrohkoa soundia hyvinkin kummallisiin ideoihin ja kuulosti mun korvaan erittäin hyvältä.

Lisäks on sääli että tietyt soundit mielletään sinänsä "retroksi" vaikka ne ovat universaalisti vaan hyviä soundeja ja sinänsä ihan käyttökelpoisia vaikka sit ihan nykyaikaisessa ja uudenlaisessa musassa. Oikeestaanhan mikään soundi sinänsä ei oo se "retro" tai sellaista ei pitäis kelailla, pitäis vaan kuunnella että onks joku sopiva siihen mitä tekee tai hakee. Hehe... menee aika usvaks: Mikään ei oo mitään, eikä millään ole mitään väliä paitsi kaikella!

Joo kyllä parasta on sellainen, mistä tulee tuntu, että ollaan menty kumartelematta ja kalittauduttumatta juuri siihen suuntaan, mikä hyvältä tuntuu. Itse olen tässä diggaillut Joose Keskitalon tuoreutta. Kaveri näyttää lavallakin siltä, että yleisön läsnäolo (ja mielipide) on musiikin kannalta tyyten irrelevantti seikka.

Hehe... menee aika usvaks: Mikään ei oo mitään, eikä millään ole mitään väliä paitsi kaikella!
 
Nythän täs vasta alkaa olee jotain järkee! :D

Hehe... menee aika usvaks: Mikään ei oo mitään, eikä millään ole mitään väliä paitsi kaikella!
 
Taitaa olla siitä audio-oppaasta Zen ja retrolla ampumisen soundi. :)
Retrohkojen soundien sekottelusta moderniin meininkiin tulee mulle mieleen jotkin Sheryll Crowen tai Beck Hansenin jutut esim., älyttömän maukkaita perinteisen hienoja "luomu" soundeja modernin huipputuotannon seassa. Äh, nyt en taida tuota sanoiksi pukea, vaikeeta ilman kuvia, eiku ääniä, yks soundi kertois enemmän ku sata sanaa. Sitä kai haen et on hienon kuulosta jos sointipaletti haetaan instrumenttien äänistä jo sisään soittaessa eikä niin paljon jälkityöstö meiningillä. ei onnistu nyt sanoiksi pukemaan.

Muutama vinkki retron soundin (lue: nykysoundiin verrattuna vähemmän prosessoidun soundin) saamiseksi:
 
1. Sijoita rummut tilaan joka olisi mahd iso, mutta joka ei kuitenkaan soi holtittoman paljon
2. mikitä rummut vain muutamalla mikillä (esim. ns. "Glyn Johns -metodi" josta netissä paljonkin asiaa). Käytännössä mikit voisivat siis olla esim 2 x OH, kick ja snare.
3. käytä eq:ta sekä äänitettäessä että miksatessa vähän (eli pidä soundit luonnollisina). 60-luvulla useissa miksauspöydissä ei ollut kuin bass ja treble nappulat eq-osiossa. Tätä voisi jäljitellä esim. plugari-maailmassa laittamalla pelkästään low shelfin 100 Hz:n ja high shelfin 10 kHz:n. Digiäänityksissä tulee myös lähes aina liikaa ylintä yläpäätä, joten masterkanavaan voi laittaa loivasti laskevan lowpassin, alkaen jostan 15 kHz:sta.
4. Älä käytä rytmikitaroissa paljoa säröä, sooloissa sen sijaan fuzz rulettaa useissa tapauksissa.
5. äänitä basso ainoastaan mikillä (mielellään isokalvoisella konkalla vähän etäämmältä, esim. n. 80 cm kartiosta)
6. Jätä lopullisessa misauksessa rummut huomattavasti hiljemmalle kuin nykypäivänä on tapana
7. Jos levy masteroidaan, vaadi ettei dynamiikkaa ja transientteja lanata puuroksi jollain ultramaximizer/masterlimitterbulshitterillä. Retro-soundi vaati hieman enemmän ilmaa ympärilleen.
 
Tietysti jos rahaa piisaa ja halutaan oikeesti mennä lähemmäs sitä tietyn aikakauden soundia, kannattaa mennä isoon studioon jossa ammattitaitoinen, aikakauden tyylin ymmärtävä henkilökunta, jossa on hyvä tilasoundi (todella tärkeätä jos haluaa 60's soundia) ja jossa voi vetää nauhalle retrojen etuasteitten (parhaat Nevet, Apit, jne.) läpi putkimikeillä. Miksausvaiheessa asiaa auttaa jos on käytössä aidot plate-kaiut.
 
Jos kuitenkin enemmänkin kyseessä on demo, hakeutukaa pienempään studioon jossa ymmärretään minkälaista soundia haluatte. Aikanaan oman retrohtavan bändin kanssa tehtiin pari demoa hyvin metalli-orientoituneessa studiossa ja lopputulos oli aika veikeä. Ei hyvällä tavalla.

del *.*

Muutama vinkki retron soundin (lue: nykysoundiin verrattuna vähemmän prosessoidun soundin) saamiseksi:
 
8. Kompressoi jo äänittäessä. Koska nauhakohina tuli ongelmaksi ääniettyä raitaa kompressoidessa ja koska harvassa wanhanajan studiossa oli enemmän kuin yksi kompura.
 
9. Käytä pelkästään dynaamisiä mikkejä. Ennenwanhaan studiossa oli yksi hyvä laatuinen konkka-pari, muut mikit oli dynaamisiä. Mikitä monona.
 
10. Käytä ainoastaan yhtä jousi-tai plate-kaikua.

jatketaan vielä.
 
11. Unohda klikki.
12. Koko bändi soittamaan samaan tilaan, tosin jo aika varhaisessa vaiheessa basso joko äänitettiin jälkikäteen tai eristettiin omaan koppiinsa.
13. Minimoi päällekkäisäänitykset. Jos biisissä on esim. taustalauluja, laita kaikki taustalaulajat yhtä aikaa laulamaan yhteen mikkiin.

13. Minimoi päällekkäisäänitykset. Jos biisissä on esim. taustalauluja, laita kaikki taustalaulajat yhtä aikaa laulamaan yhteen mikkiin.
13.b. Käytä maksimissaan kahdeksan raitaa.

Kun kysytään (vähätellen), kuka on onnistunut retrosoundeilla, tai miksi joku yrittää jäljitellä mennyttä, niin voisi yhtä hyvin kysyä, että kenellä sitten tänä päivänä on, tai ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana, rock-rintamalla jollain lailla moderni oma soundi, jonka yhteydessä voitaisiin puhua soundillisesta luovuudesta. Itselle ei äkkiseltään tule mieleen yhtään. Joku White Stripes on potentiaalinen ehdokas, mutta siinäkin on mielestäni enemmän kyse poikkeuksellisesta kokoonpanosta, minkä johdosta biisit ja sovitukset ovat persoonallisia.
 
Usein väkisin haetut "omat soundit" eivät kestä aikaa paria levyä pidempään.
Jos mukana ei ole erikoisia syntsasoundeja tms. efektijuttuja, niin perusrockin tuotannossa on mielestäni kaksi päälinjaa: Modernilla tekniikalla tallennettu/prosessoitu ja perusvahvistimien luontaisiin ominaisuuksiin nojaava, sanotaan sitä sitten vaikka retroksi. Näistä sitten kukin virittelee makunsa mukaan.

del *.*
 
Siinä vasta retro kommentti.

Mä ostin tossa jokin aika sit "Recording The Beatles" -mahtiopuksen, jota vois kyllä hyvällä syyllä pitää jonkinmoisena retroäänittämisen raamattuna. Kirjassa on yksityiskohtaisesti selvitetty kaikki laitteet ja tekniikat mitä ko. bändin äänittämisessä on käytetty.
http://www.recordingthebeatles.com/
Suosittelen : )

Mä ostin tossa jokin aika sit "Recording The Beatles"...
 
Vinkki 100:
Jos vieläkään ei ole tarpeeksi retroa, pyydä studiolle muutama kaverisi, jaa heille valkoiset takit, tekoviikset sekä paksusankaiset silmälasit. Anna jokaiselle yksi tehtävä ja vain yksi, sillä vaativa tehtävä vaatii maksimi keskittymisen sekä suorituksen. Esim. ääni-insinööri Ville säätää laulajan mikrofonia, ääni-insinööri Jaska basistin balanssia, ääni-insinööri Matti pistää mankkariin nauhan jne.
 
Säädä kaikki valmiiksi ennen bändin saapumista paikalle. Kun bändi on paikalla kerro, ettei mihinkään saa koskea, koska kaikki on jo säädetty valmiiksi parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Paina Rec-nappulaa. Anna yhtyeelle merkki, jotta he tietävät aloittaa soittonsa. Jos otto hyvä, jatka seuraavaan kappaleeseen, jos ei, pyydä yhtyettä soittamaan ja laulamaan kappaleensa uudelleen. Viimeistään kolmannella kerralla saadaan täydellinen otto. Huomaa, ettei kappaleiden välillä tehdä mitään säätöjä, koska ideaalisäädöt tehtiin jo ennen session alkua!
 
Kun yhtye soittaa, muut ääni-insinöörit seisovat studion kulmissa, polttelevat piippua sekä puristelevat tai nyököttelevät päitään.
 
Session ollessa ohi ääni-insinöörit taputtavat, kättelevät toisena ja läiskivät toisiaan selkään.
 
Yhtye poistuu paikalta valmiin ja täydellisen retro-äänitteen kera. With pure fiiling.

8. Kompressoi jo äänittäessä. Koska nauhakohina tuli ongelmaksi ääniettyä raitaa kompressoidessa ja koska harvassa wanhanajan studiossa oli enemmän kuin yksi kompura.
 
Ei se ole retroon päinkään, ellei vetäise raitoja vanhalle kunnon nauhalle ja hyödynnä nauhakompressointia.