Aihe: Leikattavat taajuudet? (Mitä pois mistäkin)
1 2 3
JoKo
03.04.2007 12:49:24
Paljon on puhetta kitaran bassoleikkurista, mutta onko olemassa mitään optiimia sääntöä siihen, mistä alkaen pitäisi ylä-ääniä leikata pois? Varsinkin näillä kirotuilla digitaalihärpättimillä (multiefektit ja amplitubet) tuntuu korkeita taajuuksia tulevan mukaan aika reilusti. Päteekö tähän tuo jo aikaisemmin tullut sääntö siitä, että bassokitara hoitaa basson, kitara middlet ja lautaset sitten treblet?
 
Kun leikkaa niin ei kannata kuunnella ainoastaan sitä soitinta, vaan myös sitä mitä muille soittimille tapahtuu toimenpiteen seurauksena. Asiaa voi hahmottaa siten että kaikissa soittimissa on pari tärkeää aluetta, atakki ja sointi. Jotta jonkun toisen soittimin esim. atakin haluaa kuuluvammaksi, täytyy sitä sekoittavaa soitinta laskea k.o. taajuudelta. Soittimissa on myös sellainen läsnäolotaajuus/taajuudet joita laskemalla soitin tuntuu menevän kauemmaksi, näillä taajuuksilla + kaiuilla tehdään syvyysvaikutelma. Laulun läsnäolo on yleensä n. 4-6 kilohertsin kohdalla, ja laulu yleensä halutaan etummaiseksi, niin monesti näitä sitten tiputellaan muista elementeistä.
 
Mutta jos tuntuu siltä että joutuu equilemaan paljon että saisi jutut edes jotenkin erottumaan, niin joko se on sovitettu tukkoon, tai äänitetty huonosti/huonoilla soundeilla. Usein se on sovitus. Kaiken ei aina tarvitse erottua toisistaan, mutta jonkun "informaation" olisi kyllä syytä välittyä. Mitä enemmän matskua, sitä enemmän pitää leikata joistain, ei kaikista, joku elementti on kuitenkin eniten pääosassa.
jannu
03.04.2007 14:48:39
Mallintavissa on todella ilkeä piikki jossain 3K:n tienoilla. En tiedä miksei tähän ole kiinnitetty huomiota. Vai onks se vaan se niiden saundi...? Ainakin Line6 tuottaa moisen.
 
Tota ööö... Aika epämääräinen lausunto. Mikä Line6? Itse olen kyllä saanut ihan toimivaa soundia aikaiseksi niillä harvoilla kerroilla kun Line6:n vekottimia, lähinnä Podia, olen käyttänyt.
 
Niitä ilkeitä piikkejä ja muuta paskaa lähtee kyllä miun näkökulmasta ihan laitteesta kuin laitteesta, jos niitä ei osaa käyttää oikeissa yhteyksissä ja oikein.
"Smoking makes it easier to disappear in a puff of smoke. Start smoking today, be a ninja tomorrow!" -Tompsi
januszian
03.04.2007 15:13:02 (muokattu 03.04.2007 15:24:23)
 
 
Tota ööö... Aika epämääräinen lausunto. Mikä Line6? Itse olen kyllä saanut ihan toimivaa soundia aikaiseksi niillä harvoilla kerroilla kun Line6:n vekottimia, lähinnä Podia, olen käyttänyt.
 
Niitä ilkeitä piikkejä ja muuta paskaa lähtee kyllä miun näkökulmasta ihan laitteesta kuin laitteesta, jos niitä ei osaa käyttää oikeissa yhteyksissä ja oikein.

 
- Kaikki Line6 tuotteet jos ottaa direct outista nauhottimeen. Kun alettiin puhumaan digitaalihärpäkkeistä, multiefekteistä sun muista amplitubeista.
 
Tosin mun korvaan Amplitube on HUOMATTAVASTI kitarakaappi+mikki tilannetta enemmän vastaava kuin kyseinen Line6.
 
Esimerkit:
 
Line6 PODxt:
 
http://koti.welho.com/tpappila/Jannen%20-%20little%20jp.mp3
 
Amplitube:
 
http://koti.welho.com/tpappila/laiva.mp3
 
Guitar rig:
 
http://koti.welho.com/tpappila/Godfather.mp3
 
Ja tämähän ei sitten enää liittynyt MITENKÄÄN kyseiseen keskusteluun... Sori. :)
"Oma kämppä on aina plussaa." - Aristoteles. http://www.zilakka.com
thejmh
03.04.2007 21:56:27 (muokattu 03.04.2007 21:56:38)
Podissa kyllä on sellanen ominainen saundi jonka useimmiten erottaa heti jos jossakin biisis esim kuulee. Ihan toista taas on line6 tuotteet oikeasti mikitettynä. Esim AX2 on aivan loistava saundinen...
BuzBuz
03.04.2007 22:23:09
 
 
Amplitubessa taas on tuota ylä-äänisähinää aika reilusti. Menee vaan vielä enemmän offtopic, mutta ei voi mitään jos alkuun pääsee.
 
Muutes, crackle reduction auttaa tuohon särömallinnuksen rätinään aika hyvin.
Mikään ei ole mahdotonta, jotain ei vain pysty tekemään.
januszian
04.04.2007 00:46:24 (muokattu 04.04.2007 01:05:17)
 
 
Joo, Line6 tuotteet toimii ihan mainiosti oikeasti mikitettynä. Parhautta saa kun jättää kaiutinsimulaatiot kokonaan pois ja vetää oikeella kitarakaapilla ja Line6 "nupilla."
 
rätinä noissa clipeissäni johtuu tod. näk. putkinäytöstä metrin päässä kitaranmikeistä. Miten niin rätisee? :D
Nykysin on jo LCD.
 
Mut joo, se jäi vielä itelle auki että milläs tuollasta Amplitubemaista selkeyttä ja "lähellä" oloa saa mikitettyyn oikeeseen vahvarisaundiin? Mulla yleensä jää kovin tummaksi ja sitten kun mikkiä siirtää lähemmäs kartion keskustaa kasvaa vain ylämiddle jota mä en ainakaan särökitarasaundissani kauhean paljoa siedä.
"Oma kämppä on aina plussaa." - Aristoteles. http://www.zilakka.com
thejmh
04.04.2007 01:25:59
Joo no tää alkaa vähä mennä ohi aiheen... Mutta mikitettäessä mä löydän sen oikean balanssin juuri sillä mikin kulmalla. Mikki n. kartion puolestavälistä keskelle päin oikeassa kulmassa.
januszian
04.04.2007 01:28:02
 
 
Joo no tää alkaa vähä mennä ohi aiheen... Mutta mikitettäessä mä löydän sen oikean balanssin juuri sillä mikin kulmalla. Mikki n. kartion puolestavälistä keskelle päin oikeassa kulmassa.
 
- Eli jos on vähän "off-axis" niin voi viedä lähemmäs kartion keskustaa? Cool. Pitää kokeilla.
 
Kyllähän tämä liittyy tohon taajuuksien leikkaamiseen tai boostaamiseen ihan olennaisesti. :)
"Oma kämppä on aina plussaa." - Aristoteles. http://www.zilakka.com
Ambitus
04.04.2007 02:35:34
 
 
Mut joo, se jäi vielä itelle auki että milläs tuollasta Amplitubemaista selkeyttä ja "lähellä" oloa saa mikitettyyn oikeeseen vahvarisaundiin? Mulla yleensä jää kovin tummaksi ja sitten kun mikkiä siirtää lähemmäs kartion keskustaa kasvaa vain ylämiddle jota mä en ainakaan särökitarasaundissani kauhean paljoa siedä.
 
Ootko kokeillut useamman mikin kombinaatioita...Esim. joku konkka ja dynaaminen vierekkäin? noita erilaisia kikkoja on tosi paljon jos se "pelkkä yx 57" ei tunnu riittävän.
Miksi soittaa hitaasti kun voi myös soittaa nopeasti?
januszian
04.04.2007 02:51:00
 
 
Joo, olen kokeillut 57 + E609 vierekkäin. Mut voisin kuvitella että tuo konkka toisi sitä haluttua kilinää lisäksi. Pitää ens kerralla käytellä moista.
"Oma kämppä on aina plussaa." - Aristoteles. http://www.zilakka.com
Ambitus
04.04.2007 16:09:31
 
 
Joo, olen kokeillut 57 + E609 vierekkäin. Mut voisin kuvitella että tuo konkka toisi sitä haluttua kilinää lisäksi. Pitää ens kerralla käytellä moista.
 
Kannattaa kokeilla XY:tä suoraan kartion eteen kahdella dynaamisella esim. 57+Beyerin 201:n tai sitten se 609. Kato vaan et kapselit on tarkalleen yhtä kaukana kartiosta.
 
Ei tosiaan tartte olla mikään noikkuputkikonkka. Mä oon saanu aikaan tosi hyviä soundeja jollain halpismikeillä esim. Roden NT2:lla ja AT:n 3030/4040/4047:lla...kaveriks esim SM57/Beyerin 201/E609/Audix D1/D3. Erilaista karvaa sitten nauhamikki + dynaaminen-combolla. Tulee enemmän botnee (johtuen 8-kuvion proximitystä) ja sellasta makeeta ylämidlee.
Miksi soittaa hitaasti kun voi myös soittaa nopeasti?
januszian
05.04.2007 01:39:05
 
 
Nyt joutuu kysymään et "XY:tä?"
"Oma kämppä on aina plussaa." - Aristoteles. http://www.zilakka.com
kivi
05.04.2007 01:40:46
Nyt joutuu kysymään et "XY:tä?"
 
Kapselit kohdakkain, 90 asteen kulma.
"This is nothing to me! Nothing! Just a hobby! I could be basking in the sun in Florida!"
(Handsome Dick Manitoba)
januszian
05.04.2007 01:43:52
 
 
Kapselit kohdakkain, 90 asteen kulma.
 
Kiitän. :)
"Oma kämppä on aina plussaa." - Aristoteles. http://www.zilakka.com
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)