Studiotyöskentely ›

Klezberg: Joo, arvasit oikein, mutta dynaamisen kanssa sekin onnistuu. Mutta kyllä mä silti mieluummin otan sen laulun konkkamikillä tai nykyään tuolla nauhamikillä.
...
Mitenkähän porukoilla nykyään?
 
Se mikä kenenkin äänelle sopii on aika mielenkiintoinen kysymys. Mun vähäinen lauluääneni ei ole koskaan hyötynyt konkkamikistä, sen sijaan Shuren vintagemallit Unisphere I ja Unidyne III on aina olleet mieluisia, nykyään myytävistä malleista Shuren SM7 ja SM57. Äänellään se variskin vaakkuu.
 
Kylmiltään omien soitinkauppiaskokemusten perusteella veikkaisin että Röden NT1A-setti on aika monen kotiäänittäjän ensimmäinen "oikea" mikkikattaus. Sen kanssa ei ainakaan mikistä jää kiinni, halusipa miltei mitä tahansa. Itse haluaisin että jokainen laajentaisi siitä (tai vaikka aloittaisi) Shuren SM57:llä, mutta tän ajatuksen pointtia ei aina oo niin helppo saada läpi - miksi kukaan haluaisi mikin jonka valtteja ovat (IMHO, In My Humble Opinion) kapea keila, rajallinen taajuustoisto, epäherkkyys, puutteellinen takavaimennus, proksimiteettiongelmat ja taipumus mennä snadisti överiksi viimeistään tuolla 6-8KHz alueella? Ehkä siksi, että se on just sellaisena aika usein se mitä tarvitaan..?
;-D

kivi:
Kylmiltään omien soitinkauppiaskokemusten perusteella veikkaisin että Röden NT1A-setti on aika monen kotiäänittäjän ensimmäinen "oikea" mikkikattaus. Sen kanssa ei ainakaan mikistä jää kiinni, halusipa miltei mitä tahansa. Itse haluaisin että jokainen laajentaisi siitä (tai vaikka aloittaisi) Shuren SM57:llä, mutta tän ajatuksen pointtia ei aina oo niin helppo saada läpi - miksi kukaan haluaisi mikin jonka valtteja ovat (IMHO, In My Humble Opinion) kapea keila, rajallinen taajuustoisto, epäherkkyys, puutteellinen takavaimennus, proksimiteettiongelmat ja taipumus mennä snadisti överiksi viimeistään tuolla 6-8KHz alueella? Ehkä siksi, että se on just sellaisena aika usein se mitä tarvitaan..?
;-D
 
SM58 ensin ja NT1A mukaan vähän myöhemmin oli se setti jolla mä menin lähes kymmenen vuotta. Voin kyllä suositella. Viiskasista otin jossain vaiheessa sen ohuen vaahtomuovin sieltä suojuksen alta pois. Nyt viime vuosina on tullut vähän muita mikkejä mukaan. Erityisesti huomasin että MXL:n halvalla nauhamikillä löytyy ihan uusia sävyjä mun oman laulun äänittelyyn, alarekisterissä erityisesti. Vaikka sen kanssa taajuusvaste vaihtelee vahvasti sijainnin mukaan, melkoinen proximityefekti siis, ja täytyy usein hakea eq:lla se soundi esiin. Ei siis mikään ensimmäinen mikki aloittelijalle.
 
Lisäys: Mutta että on käytössä kaksi erilaista mikkiä on kyllä hyvä. Se opettaa siitä miten mikit on erilaisia, mitä kullakin voi tehdä ja miten, ja aikaa myöten sitten havaitsemaan jos haluaa tehdä jotain mikä vaatisi vielä erilaisen mikin.
 
Lis2: SM58 mulla tietenkin oli alkuun.

Se, miksi ennen kotiäänittään ensimmäinen tai ainoa mikki oli viisseiska tai -kasi, johtui siitä, että kohtuuhintaisia konkkamikkejä ei ollut tarjolla. Laajakalvoisen konkan saattoi nähdä aikallisessa studiossa demontekoreissulla.
 
Nykyaikana ottaisin ensin konkan, sitten vasta dynaamisen.

varakeef: Nykyaikana ottaisin ensin konkan, sitten vasta dynaamisen.
 
Samoin, mutta esille tuotu pointti konkkamikin herkkyydestä huonekaiun, tietokoneen hurinan, naapurimelun ym suhteen on ihan validi pointti. Siinä huoneessa jossa mä alotin äänittelyt, olisi konkkamikki saattanut olla jopa huonompi vaihtoehto kaiun takia. Toisaalta taas äänitysympäristön tärkeyden tiedostaminen ja sen ongelmien ratkaiseminen ovat yhdet tärkeimmistä äänityksen oppiaskeleista.

varakeef: Se, miksi ennen kotiäänittään ensimmäinen tai ainoa mikki oli viisseiska tai -kasi, johtui siitä, että kohtuuhintaisia konkkamikkejä ei ollut tarjolla. Laajakalvoisen konkan saattoi nähdä aikallisessa studiossa demontekoreissulla.
 
Nykyaikana ottaisin ensin konkan, sitten vasta dynaamisen.
 
Hehe, joo, ensimmäinen näkemäni konkkamikki oli AKG C414B ja niitä oli (ihan oikeassa kaupallisessa monesta levyklassikosta tutussa) studiossa kaksi (!) kappaletta. Ensin ne ruuvattiin overheadeiksi, sitten tarvittaessa toista lainattiin lauluille, akkareille, trumpetille jne ja varovasti aina laitettiin heti takas laatikkoon.
 
Mä varmaankin ottaisin edelleen ensin dynaamisen. Se opettelu voi olla aika rankkaa vaihetta ja kapula saa taatusti niin hittiä kuin plosiivia (suom huom: iskuja ja ilmanpainetta), lujatekoinen dynaaminen todennäköisesti kestää ne paremmin. Hifistely toki jää sitten siihen kun eka konkkamikki saadaan hankittua, mutta jo siihen mennessä on varmaan tullut opeteltua perusjuttuja sen verran ettei se enää ole mikistä kiinni. Kuten ei pitäisi ollakaan.
 
Noin 30 vuotta sitten kun mä aloittelin äänityshommaa, niin menin Tascamin ihan ekoilla 4-raita portastudioilla, yhdellä SM58:lla ja yhdellä SM57:lla tekemään bändien demoja, ja ne onnistui oikein hyvin. Kahdelle raidalle stereopohja livenä (miksaten kääntelemällä kaappeja ja laittamalla mattoja eteen), sitten laulatusta jäljelle jääneille raidoille vuoron perään, ja kun lauluraita oli valmis, vikalle raidalle soolot, köörit ja perkussiot. Olihan se stereokuva vähän vino kun A/B-asetelmassa oli vähän eri mikit, mutta aivan hyvin toimi :-D
 
Edit: samalla 4-raitametodilla on muuten tehty niin Eurythmicsin eka kuin Springsteenin Nebraska.

kivi:
Noin 30 vuotta sitten kun mä aloittelin äänityshommaa, niin menin Tascamin ihan ekoilla 4-raita portastudioilla, yhdellä SM58:lla ja yhdellä SM57:lla tekemään bändien demoja, ja ne onnistui oikein hyvin. Kahdelle raidalle stereopohja livenä (miksaten kääntelemällä kaappeja ja laittamalla mattoja eteen), sitten laulatusta jäljelle jääneille raidoille vuoron perään, ja kun lauluraita oli valmis, vikalle raidalle soolot, köörit ja perkussiot. Olihan se stereokuva vähän vino kun A/B-asetelmassa oli vähän eri mikit, mutta aivan hyvin toimi :-D

 
Mä jään funtsimaan sitä että mitä eroa mahdollisesti on siinä onko kyseessä bändihommien äänittelyt vaiko yksinään väsääminen. Ei nyt mikkivalinnoissa, enemmänkin semmoista että yksin tehdessä harvemmin tarvitsee tai edes kannattaa äänittää stereona. Ja monesti yksin väsäävällä äänittelyt on keino ylipäänsä tehdä monipuolisempaa musiikkia, kun ei ole sitä bändiä. Äänittely on silloin myös keino treenata eikä lopputuloksen laadulla aina ole niin suurta merkitystä. Silloin halpisdynaamisellakin (tarkoitan todella halpis) voi mennä muutamat ensimmäiset vuodet. Itse menin varmaan yli kymmenen vuotta, silloin kun soittelin itseni kansaa Fostexin kasettineliraiturin avulla. Ne oli jotain Amsterdamin lentokentän taxfreestä ostettuja. Vasta tietsikkaäänityksiin siirryttyä aloin katsella parempia mikkejä.
 
Musta tuntuu että tässä on ollut pointtinsa jokaisella. Ei ole yhtä vastausta eikä mikään yksi mikki ole ratkaisu kaikkiin tarpeisiin. Jollain liikkeelle ja jatkoa harkintaan sitten kun sitä huomaa tarvitsevansa (ja tietää mitä on hakemassa).
 
PS. Tuo mun funtsinta tuossa lähti siitä, luulisin, että olen huomannut että Kivi näissä keskusteluissa vastaa siitä näkökulmasta, että musiikki on jo olemassa ja se halutaan tallentaa. Siis että on porukka joka soittaa koko homman livenäkin, ja se pitää saada purkkiin. Kun taas yksinväsääjällä äänittely on myös osa itse musiikin synnyttämistä. Musa ei soi kokonaisena ennenkuin kunkin soittimen saa narulle. En ole ihan kumpaan lajiin alkuperäinen kysyjä kuuluu.

Klezberg:
PS. Tuo mun funtsinta tuossa lähti siitä, luulisin, että olen huomannut että Kivi näissä keskusteluissa vastaa siitä näkökulmasta, että musiikki on jo olemassa ja se halutaan tallentaa. Siis että on porukka joka soittaa koko homman livenäkin, ja se pitää saada purkkiin. Kun taas yksinväsääjällä äänittely on myös osa itse musiikin synnyttämistä. Musa ei soi kokonaisena ennenkuin kunkin soittimen saa narulle. En ole ihan kumpaan lajiin alkuperäinen kysyjä kuuluu.
 
Hieno havainto, jota mun piti itsekin miettiä. Joo, olet luultavasti oikeassa: vaikka mä olen säveltänyt ja sanoittanut melkoisen määrän kappaleita ja aivan varmasti osaan äänittää ja miksata sen verran ettei se siitä jää kiinni, vihaan itseni yksin äänittelyä koska lopputulos kuulostaa musta aina jonkun muun demolta tai sellaiselta levyltä josta itse en suostuisi maksamaan markkaakaan. Olen itseni huonoin tuottaja, ja tarvitsen aina jonkun muun kaveriksi ennen kuin äänitys kuulostaa edes siedettävältä.
 
Tää on vähän ristiriidassa sen kanssa että rakastan studiossa nysväämistä vaikka kuukausia per albumi, voin ruuvata viikkokausia jotain rumpumikitystä tai säätää miksausta kunnes joka ikinen tavu ja isku on kohdallaan, ja psyykata soittajia ylittämään itsensä. Ja sen, että pari mielestäni hienointa kitararaitaa mitä eläissäni olen soittanut, olen soittanut sillä välin kun tuottaja ja äänittäjä ja muut ovat menneet syömään ja olen saanut olla yksin studiossa.
 
Mutta kukin tavallaan. Olis kiva jos osais, ja ehkä joskus opinkin. Yritän koko ajan. :-D
 
Ehkä tästäkin filosofoinnista on hyötyä jollekulle alkutaipaleella olevalle...

kivi: Hieno havainto, jota mun piti itsekin miettiä. Joo, olet luultavasti oikeassa: vaikka mä olen säveltänyt ja sanoittanut melkoisen määrän kappaleita ja aivan varmasti osaan äänittää ja miksata sen verran ettei se siitä jää kiinni, vihaan itseni yksin äänittelyä koska lopputulos kuulostaa musta aina jonkun muun demolta tai sellaiselta levyltä josta itse en suostuisi maksamaan markkaakaan. Olen itseni huonoin tuottaja, ja tarvitsen aina jonkun muun kaveriksi ennen kuin äänitys kuulostaa edes siedettävältä.
 
Tää on vähän ristiriidassa sen kanssa että rakastan studiossa nysväämistä vaikka kuukausia per albumi, voin ruuvata viikkokausia jotain rumpumikitystä tai säätää miksausta kunnes joka ikinen tavu ja isku on kohdallaan, ja psyykata soittajia ylittämään itsensä. Ja sen, että pari mielestäni hienointa kitararaitaa mitä eläissäni olen soittanut, olen soittanut sillä välin kun tuottaja ja äänittäjä ja muut ovat menneet syömään ja olen saanut olla yksin studiossa.
 
Mutta kukin tavallaan. Olis kiva jos osais, ja ehkä joskus opinkin. Yritän koko ajan. :-D
 
Ehkä tästäkin filosofoinnista on hyötyä jollekulle alkutaipaleella olevalle...
 
Luulisin, ettei kenellekään aloittelijalle ole haitaksi vähän miettiä mitä on hakemassa ja tekemässä. Siksi uskallan jatkaa tätä filosofointia vielä hetken, ellei joku pysty todistamaan että olen ainoa tämmöinen yksinväsääjä tässä maassa.
 
Sinä Kivi, minuun verrattuna, olet paitsi ammattilainen, myös hankkinut muusikontaitosi bändissä. Se on aivan eri lähtökohta verrattuna siihen, että yrittää nollasta lähtien yksin tehdä musaa jossa kuitenkin soi monia soittimia. Tämä tie on oikeastaan aivan käsittämättömän vaikea ja hidas. Kaikki pitää tehdä itse, eikä ole mitään pohjaa eikä mallia. Itselläni on mennyt kymmeniä vuosia. Nyt alkaa tuntua että saan yksinäni kasaan jotain semmoista joka kuulostaa yhtyeen treeniltä tai jopa keikalta. Ei tarvitsekaan kuulostaa hiotulta studioäänitteeltä. Vaikka yksinväsääjäkin varmaan aina kohdistaa monenlaisia odotuksia siihen äänitteeseensä, niin lähtökohtaisesti tässä on kysymys ihan erilaisesta toiminnasta kuin bändissä soittamisen, etenkin yhteissoittamisen, oppineista kavereista joilla musa pelaa ensin livenä ja sitten pannaan purkkiin.
 
Yksinväsääminen ei välttämättä ole tietoinen valinta. Itse olin nuorena soittotaitoon nähden liian vanha, sitten tuli perhe ja työelämä. Opettelin kuitenkin soittamaan eri soittimia ja soittamaan itseni kanssa teknologian avulla. Satunnaiset yritykset soittokaverien löytämiseksi eivät osuneet kohdalleen. Nyt ensimmäistä kertaa saattaisi olla saumaa sopivaan porukkaan, mutta tuhannen kilometrin päässä. Toisaalta nyt alkaa jotenkin sujua että saa aikaan yksinäänkin jotenkin kelvollista ja oikeastaan juuri itseltä kuulostavaa musaa. Ja vain just semmoista, jos yritän vaikka soittaa countrya niin siitä tulee ihan kamalaa soopaa.
 
Studioteknologiaa joo, mutta vähän eri roolissa kuin bändiä äänittäessä, mutta ei kuitenkaan myöskään mitään konemusaa.
 
Lisäys: Tuottaminen on sitten vielä oma tasonsa. Niinkuin sanottu, tuossa tulee vasta jotain semmoista kuin bändillä treeneissä tai keikoilla. En mäkään ajattele että mä puuhatessani olisin itseni tuottaja. Mä olen vasta ne soittajat ja pakosta vähän miksaaja. Varmasti mulle olisi yhtälailla hyväksi että joku toinen katsois asioita siltä kantilta. Mutta tämä on harrastusta, ei kaikkea voi olla.

Erinomainen pointti tää äskeinen! Itsehän olen ns. harrastelijatasoa, mitä äänittämiseen yms. käsittelyyn tulee, mutta merkittävin eteenpäin vievä asia koko hommassa on ollut soitinten ymmärtäminen.
 
Olen pyrkinyt opettelemaan kaikki perussoittimet (sekä soittamisen ilosta, että tietynlaisesta ymmärtämisestä äänitykseen) ainakin jollekin asteelle. Tässä voidaan esim rummut mainita ehkä oleellisimpana laitteistona äänittämisen kannalta ja kielisoittimet kappaleiden sovittamisen / tuottamisen kannalta.

Yksin säveltely on kyllä nykyään niin pirun helppoa, kunhan vain osaa ajatella pikkasen useampaa asiaa samaan aikaan. Monta kappaletta tyylisuunnasta riippumatta on valmistunut kotona makkarissa sillä tavalla että ensin väännetään "mun tapauksessa protarilla" jonkinlainen rumpupläjäys vaikka EZ:llä pohjaan, sitten vaan akkarit, sähkikset ja bassot lentelee vuoronperään kouraan linjan kautta vahvistinpluginiin. "Tässä kohtaa mainittakoon että joskus 6h sessioista ei jää käteen muuta kuin rakot basson kielistä tai tyhjä tupakkiaski kun huomaat että olet äänittänyt 1,5h täydellistä marakassiraitaa muumimarakassilla" :)
 
Lopulta kun paketti on noin luokkaa valmis sovitus niin äänitetään oikeasti rummut ja muut soittimet...
 
PS. Ja yleensä tässä on vielä sellainen magia että kun malttaa useamman päivän käyttää niin paskat riffit / kohdat lähtee mäkelään ja jotain uusia visioita saattaa päästä mukaan. Jokainen säveltää kuitenkin tyylillään... tässä on riskinä niin sanotut ikuisuusprojektit, joitä löytyy täältäkin... Oho meni vähä pitkäks....

Erska88:

Yksin säveltely on kyllä nykyään niin pirun helppoa, kunhan vain osaa ajatella pikkasen useampaa asiaa samaan aikaan. Monta kappaletta tyylisuunnasta riippumatta on valmistunut kotona makkarissa sillä tavalla että ensin väännetään "mun tapauksessa protarilla" jonkinlainen rumpupläjäys vaikka EZ:llä pohjaan, sitten vaan akkarit, sähkikset ja bassot lentelee vuoronperään kouraan linjan kautta vahvistinpluginiin.

 
Noinhan se menee nykykaluilla ja sen jälkeen kun on ensin oppinut paitsi soittamaan kutakin soitinta, myös sen miten niitä soitetaan toistensa kanssa yhdessä (vaikka soittaakin niitä erikseen). Oppiminenkin menee varmaan nopeammin nykykaluilla. Ei tarvitse kahden kasettimankan kanssa pelata kuin joskus 70-luvulla. Ja olisi mennyt nopeammin mullakin jos olisin ottanut tunteja noitten soittimien kanssa. Tai olisi ollut tuommoisia kuin tuo Rockway. Kitarankin kanssa meni vuosikausia hukkaan kun en oikeastaan tiennyt mitä siitä edes hakea. Sitten kun on jokin viitekehys, muut soittimet jossakin piisissä, mihin se oma soitto on menossa, homma, siis oppiminen, etenee ihan toisella tavalla.

On siinä soitinten opettelussa se varjopuolikin. Kun kaikkia pelejä opettelee niin oppii soittamaan montaa soitinta kohtalaisesti. Mikrofooneilla on tapana poimia asenteen / itsevarmuuden puuttuminen pirun ärsyttävästi. Meidän eka demo oli ihan hirveetä kuunneltavaa. Äänittäjä ei tienny mitä teki ja oli olevinaan kiire ja suoritukset jäi sellaseks "vedetään nää ny pois ni päästään kotiin" Kyse oli siis kotistudiosta... Lopputulos oli Hard rockia ilman kulkusia. Lame....
 
Nyt kun on soittanu rumpuja monta vuotta, on fenderi jäänyt moneks vuodeks seinää koristamaan ja piano, jota aikoinaan opiskeli opistossa 10v ei taivu enää kuin korkeintaan kissanpolkkaan tai johonkin pieniin synavirityksiin... kumarra yhdelle niin pyllistät toisille. Kaikkeen ei voi olla aikaa ja mielenkiintoa.
 
Ois kyllä kivaa kun kaikki olisi oman soittopelinsä mestareita eikä tars muuta kuin laittaa rec päälle, mutta sitä yksin pimeessä makkarissa hinkkaamista se yleensä tuppaa oleen..

Erska88: On siinä soitinten opettelussa se varjopuolikin. Kun kaikkia pelejä opettelee niin oppii soittamaan montaa soitinta kohtalaisesti. Mikrofooneilla on tapana poimia asenteen / itsevarmuuden puuttuminen pirun ärsyttävästi. Meidän eka demo oli ihan hirveetä kuunneltavaa. Äänittäjä ei tienny mitä teki ja oli olevinaan kiire ja suoritukset jäi sellaseks "vedetään nää ny pois ni päästään kotiin" Kyse oli siis kotistudiosta... Lopputulos oli Hard rockia ilman kulkusia. Lame....
...
 
Minähän en esittänyt tuota yksin väsäämistä ja soitinten opettelua minään ihanteena, vaan ilmiönä joka poikkeaa tuosta bändi soittaa ja sitten äänitetään -mallista. Tuosta sun kirjoituksesta paistaa minusta kuitenkin että sulla on kuitenkin bänditausta.
 
Itse olen lopulta opetellut jonkin verran eri soittimia jotta voisi tehdä musaa yksinäni, kun ei oikein muutakaan kanavaa ole löytynyt. Kuvittelisin että mulla on tullut yksinkertaisuudesta semmoinen tavoite, joka asenteena toimii vaikka soittotaito on enintään kohtuullinen. Ettei millään soittimella yritä enempää kuin osaa. Jotkut on sanoneet että pidä just tuo asenne.

Juu kyllä on. Ja tuo yksin säveltelykin on juuri sivutuotoksia siitä kun välillä bänditoiminta vaipuu suvantovaiheeseen pitkäksikin aikaa ja jotenkin pitää päästä toteuttaan "luomisen tuskaa".
Tuo yksinkertaistaminen on erittäin hyvä asenne kyllä. Monen kitarajutunkin esim. pystyy tekemään todella yksinkertaisesti ja hyvänkuuloisesti tai sitten vaikeammin ja sen kanssa voi tapella tuntikausia loop recordi päällä. Jälkimmäisessä pääsee äkkiä säveltelyfiiliksestä eroon.
Tässä voi ottaa vaikka mallia Kotiteollisuudesta. Hyvä soundi ja yhen sormen riffit. Toimii *makuasia* :)
 
Omien taitojen puitteissa kun vääntää ni säästyy aikaa ja hermoja ja lopputuloskin on aina luontevampaa. Joskus vaan päässä soi juuri joku liian vaikea inspiraatio ja siinä on sitten hirvee vääntäminen että saa sen jotenkin tehtyä = ei saa = kompromissi... :(

Klezberg: Ettei millään soittimella yritä enempää kuin osaa. Jotkut on sanoneet että pidä just tuo asenne.
 
Mä en sanoisi. Jos ei koskaan soita jotain jota ei osaa, eipä sitä oikein voi oppiakaan. Toisekseen, joissain tilanteissa se vaan kuulostaa hyvältä kun kuulee että soittaja on innoissaan ja omien taitojensa äärirajoilla. Sellainen tietynlainen vaaran tunne vaan sopii joihinkin juttuihin. En tarkoita tällä siis sitä että basistin tulisi soittaa riffiä joka ei onnistu kuin 10% kerroista, vaan sitä että liian varmojen ratkaisujen tekeminen ei olisi rajoittamassa luovuutta. Kuulen sen omista teiniäänityksistänikin. Riskillä mentiin ja välillä on lopputulos kirkkaampi helmi kuin mihin nykypäivänä pystyisin, vaikka soittotaidossa on tietenkin tapahtunut paljon kehitystä.
 
Niin, ne riskit täytyy tietty aikalailla jättää sooloihin ja filleihin ettei perustukset levähdä.

Klezberg: Luulisin, ettei kenellekään aloittelijalle ole haitaksi vähän miettiä mitä on hakemassa ja tekemässä. Siksi uskallan jatkaa tätä filosofointia vielä hetken, ellei joku pysty todistamaan että olen ainoa tämmöinen yksinväsääjä tässä maassa.
 
Toi on minusta juuri se asia, jonka pohtimiseen kannattais panostaa. Jos tietää mihin on pyrkimässä, niin sinne saattaa päästäkin. Ainakin reittivalinnat helpottuvat kummasti.
 
Montako raitaa tarttee äänittää kerralla ja vilkaisu tietokoneen pyrstöön, että mitä liittimiä siellä on ratkaisee interfacen valinnan melko pitkälle. Mut tossa jo pitää tietää, että mitkä rummut ja miten ne meinaa äänittää. Vai tekeekö musaa, jossa rumpuja ei ylipäänsä ole aikomus käyttää. Mutta se määrittää budjetin (ala)rajan.
 
Mutta tossa budjetissakin kannattaa muistaa yksi asia, mikä ei aloittajalla välttämättä käy mielessä, eikä asia tietysti tänä päivänä ole ajankohtainen, eikä mieltä lämmitä. Mutta noi mikit ja vaikkapa tarkkailukaiuttimet ovat käytännössä ikuisia. Niiden hankinta tänään ei rasita budjettia jatkossa. Sen sijaan tietokoneen käyttöikä on vissiin viisi vuotta. Sit menee uusiksi käyttiskin ja melko nopeasti myös se interface, koska ajurituki jossain vaiheessa loppuu. Eli noi vekottimet ovat joka tapauksessa jatkuvassa päivityskierteessä, mutta se kerran hankittu mikki on ja pysyy, ellei siitä itse tahdo luopua.
 
Mutta tota itsetekemisen ongelmaa mä en oikein ymmärrä. Ei sen tartte tarkoittaa sitä, että itte pitäis olla joka soittimen ihmelapsi. Asia on maailman sivu ja nykyään tietovisailussakin ratkaistu siten, et "soitan kaverille". Ei mun tartte murehtia sitä, et mä en osaa soittaa skittaa tai saksofonia. Kyl noille soittajia löytyy. Pitää vain osata kysyä. Hyvät tavat eivät ole koskaan maksaneet mitään, mutta ne maksavat ittensä monin verroin takaisin. Kaverien käyttäminen on sallittua. Kaverien hyväksikäyttäminen on hyvien tapojen vastaista. Jos apuja pyytelee, niin pitää itte olla vastavuoroisesti olla valmis auttamaan niis asioissa mitä osaa. Vaikka se sit olis pihan haravointia tai muuttolaatikoiden kantamista.

Aki: Mä en sanoisi. Jos ei koskaan soita jotain jota ei osaa, eipä sitä oikein voi oppiakaan. Toisekseen, joissain tilanteissa se vaan kuulostaa hyvältä kun kuulee että soittaja on innoissaan ja omien taitojensa äärirajoilla.
 
No, mä en taas ole edes tulkinnut että sanojat olisivat tarkoittaneet tuota, etten oppisi ja kehittyisi. Varmasti ne on vuosien varrella huomannut myös muutosta. Enemmän on kyse on yksinkertaisista aineksista, tietyllä tavalla kansanomaisesti, tekemisestä. Ja siitä ettei kaikki kuulosta aivan valmiilta. Voit kuunnella pätkiä noista mun maihinnousujutuista, löytyy tuon talon kuvan takaa, siellä on aika erilaisia juttuja muutaman vuoden ajalta, ja soitinnukset ovat muuttuneet myös, useammanlaista haitaria, akustista ja sähkökitaraa, huilua ja jossain vielä klarinettia, laulua, pikkasen huuliharppua, jossain soitan bassoakin ihan oikeasti.
 
Tuo sun argumentti on ihan kuin kopio siitä mitä mä taas olen yrittänyt tolkuttaa niille jotka sanoo mulle että soittaa saa vain korvakuulolta. Jos mä soitan vain korvakuulolta, mun soittaminen ei kehity. Nuoteista mä löydän uusia juttuja, vaikken sitten soitakaan niitä juttuja just nuottien mukaan.

rintapek:
Mutta tota itsetekemisen ongelmaa mä en oikein ymmärrä. Ei sen tartte tarkoittaa sitä, että itte pitäis olla joka soittimen ihmelapsi. Asia on maailman sivu ja nykyään tietovisailussakin ratkaistu siten, et "soitan kaverille". Ei mun tartte murehtia sitä, et mä en osaa soittaa skittaa tai saksofonia. Kyl noille soittajia löytyy. Pitää vain osata kysyä. Hyvät tavat eivät ole koskaan maksaneet mitään, mutta ne maksavat ittensä monin verroin takaisin. Kaverien käyttäminen on sallittua. Kaverien hyväksikäyttäminen on hyvien tapojen vastaista. Jos apuja pyytelee, niin pitää itte olla vastavuoroisesti olla valmis auttamaan niis asioissa mitä osaa. Vaikka se sit olis pihan haravointia tai muuttolaatikoiden kantamista.
 
Säkin lähdet tuossa siitä että on niitä soittajakavereita. Joillekin ei vai ole niitä ilmaantunut. Mä lähdin nuorena aika myöhään liikkeelle. Punkkareille mun soittotaito olis voinut kelvata, mutta niille mä olin vanha pieru. Oman ikäiset +- 5 vuotta soitti niin hyvin ettei ne pitänyt mua minään. Siihen aikaan sähkis oli mulla etusijalla. Sitten tuli jo työ ja perhe. Töissä löytyi joskus kavereita joitten kanssa oli puhetta että vois alkaa soittamaan yhdessä, mutta ei siitä koskaan tullut mitään. Kun mä aloin soittaa klarinettia ja meinasin soittaa klezmeriä, niin muut niissä piireissä oli Sibiksen käyneitä eikä niillä ollut kiinnostusta soittaa eikä aikaa soittaa mun kanssa. Klaran soitto yksinään kävi tylsäksi ja löysin haitarin. Se oli oikeastaan eka soitin jolla pystyi yksinään tekemään jotain mikä kuulosti musiikilta.
 
Enkä mä tarkoita tuossa että pitäisi osata soittaa ziljoonaa soitinta. Mullehan kävi niin että en oikein oppinut sitä pelkkää skittakaan, kun ei ollut sillä oikeanlaista käyttöä. Yhteissoittoa ei opi yhdelläkään soittimella ilman sitä bändiä. Tai oppii, jotenkin, niinkuin mä olen tehnyt, mutta se on se mikä on hidas tie.
 
No, nykyään helpompi. Voi vaikka tehdä Band-in-a-boxilla tai vastaavilla nykyään jo ihan siedettäviä pohjia ja soittaa niiden kanssa (levyjen mukana soittaminen ei ole mulle koskaan kolahtanut, silloin 70-luvulla oli jo vaikea löytää oikea vire levyjen kanssa). Olen mä sitäkin tehnyt. Ja soittanut koskettimilla ja syntikoilla niitä soittimia joita ei muuten ole saanut. Se on ollut opettavaista mutta viime vuodet olen tykännyt soittaa oikeasti. Lopputulokseen tulee ihan eri fiilis.
 
Mutta toisaalta mä olen aina kokenut itteni enemmän lauluntekijäksi kuin soittajaksi. Sekin tässä vaikuttaa.
 
Mä luulen, että mulle tuo useamman soittimen opettelu on ollut se luontainen ratkaisu. Ne soittimet on kiinnostaneet jo sinänsä. Joku toinen tekee koneella taustan jossa on rummut ja basso, ja soittaa useamman kitararaidan sen päälle.
 
PS. Soitti mulle yksi kaveri banjon ja maniskan yhteen juttuun. Se ei ole tuolla maihinnousussa. Mutta muuten musamaut ei kohdanneet. Siksi tuolla yhdessä piisissä soitan banjon koskettimilla.

Mutta tota itsetekemisen ongelmaa mä en oikein ymmärrä. Ei sen tartte tarkoittaa sitä, että itte pitäis olla joka soittimen ihmelapsi. Asia on maailman sivu ja nykyään tietovisailussakin ratkaistu siten, et "soitan kaverille". Ei mun tartte murehtia sitä, et mä en osaa soittaa skittaa tai saksofonia. Kyl noille soittajia löytyy. Pitää vain osata kysyä. Hyvät tavat eivät ole koskaan maksaneet mitään, mutta ne maksavat ittensä monin verroin takaisin. Kaverien käyttäminen on sallittua. Kaverien hyväksikäyttäminen on hyvien tapojen vastaista. Jos apuja pyytelee, niin pitää itte olla vastavuoroisesti olla valmis auttamaan niis asioissa mitä osaa. Vaikka se sit olis pihan haravointia tai muuttolaatikoiden kantamista.
 
Totta. Kavereita on hyvä käyttää jos on mahdollisuus, tai ylipäänsä omistaa kavereita.
Siinä vaan on se ongelma jos haluaa tehdä ns. ITSE tai ei osaa selvittää visioitaan esim lainakitaristille. Itse esim. työskentelen pimeässä luolassani eikä kukaan muu saa kuulla työstövaiheita ennenkuin biisi on siinä vaiheessa että mielipiteet ovat tervetulleita. Mutta sooloissa on kyllä tullut käytettyä bändin taidokasta kepittäjää ja mm. isoveljeä saksofonin kanssa, mutta varmaan aika monelle aloittavalle kotistudioitsijalle se itse tekeminen on suurin juttu. Oma ylpeys pian kärsii jos se mykevä kitaraliipasu onkin kaverin soittama. Ei pääse kavereille brassaileen :-)

Klezberg: Säkin lähdet tuossa siitä että on niitä soittajakavereita...
 
En muuten lähde. Ainakaan tänä internetin ihmeellisenä aikakautena.
 
Käännetään kysymys päälaelleen. Lähtisitkö? Jos mulla olis tekeillä lasten laulusatu, mihin kaivattais klarinettia, joka kuulostaisi luonnonmukaiselta, siis ikäänkuin sorsalta. Jos mä kauniisti sinulta pyytäisin, että olisitko halukas tulemaan mukaan tämmöiseen projektiin, niin lähtisitkö?

rintapek: En muuten lähde. Ainakaan tänä internetin ihmeellisenä aikakautena.
 
Käännetään kysymys päälaelleen. Lähtisitkö? Jos mulla olis tekeillä lasten laulusatu, mihin kaivattais klarinettia, joka kuulostaisi luonnonmukaiselta, siis ikäänkuin sorsalta. Jos mä kauniisti sinulta pyytäisin, että olisitko halukas tulemaan mukaan tämmöiseen projektiin, niin lähtisitkö?
 
Tuossa jokunen vuosi sitten olisin ainakin ollut kiinnostunut. Kävin yhtä duoa tapaamassa, mutta en mä osannut niiden juttuja soittaa. Yhtä toista kaveria joka löytyi wantedista yritin houkutella kokeilemaan jotakin, mutta se piti minua puoliammattilaisena eikä suostunut.
 
Nyt vain klaransoitto on päässyt repsahtamaan. Mutta sopivassa tilanteessa, että olisi tarpeeksi aikaa, voisi silti kokeilla.
 
Yksi juttu on kanssa että tuommoiset yhteissoiton perusteet olisi paras oppia viimeistään parikymppisenä, ei viisvitosena. Mutta toisaalta ikä on tuonut myös semmoista uskallusta että pitää kokeilla silloin kun mahdollisuuksia tulee vastaan.
 
Mullahan olisi nyt parikin kaveria, joiden kanssa voisi alkaa soittamaan, ja niillä on aika samanlainen tausta kuin mulla. On testattu ja näyttää että toimisi. Mutta etäisyyttä on tuommoiset 1000 kilometriä.
 
PS. Ja yritän uudestaan:
Säkin lähdet tuossa siitä että on jo jollakin konstilla hankittu yhteissoittokokemus... ja joku projekti tekeillä johon tarvitsee tietyn soittimen. Mähän puhuin siitä vaikeudesta mikä on hankkia yhteissoitto- ja muut vastaavat taidot yksinään. Ja oppia oma soitin siinä kokonaisuudessa eikä vain soitella jotakin mikä ei toimikaan minkään kanssa.