Studiotyöskentely ›

Joo, rähinää pitää olla. Täytyykin kaivaa tuolta hyllystä semmoinen aika paksu kirja jonka selässä lukee "MOON" Siinä teoksessa on kyllä muutakin rähinää ku pelkästään rumpusoundeissa...

Se live ja ambientti soundi vaan ei yleensä nykyään oo sitä mitä haetaan, niin en osaa sitä kättelyssä suositellakaan. Itselle se toki on se "oikea" juttu.
 
Sitten on sekin hauska juttu, että hyvä rumpali kuulostaa yleensä hyvältä millä tahansa setillä, mikityksellä ja säädöllä...
 
Tuo on ihan totta. Viimeksi kun nauhoitettiin rumpuja ihan kahdella mikillä, niin meinasin sanoa rumpalille, että lyö nyt niitä rumpuja kunnolla, ettei mene ihan hiplaukseksi. Sitten kun kuunneltiin nauhoitettuna, niin kuulosti todella hyvältä. Se vain näytti niin varovaiselta se soitto.

Tuo on ihan totta. Viimeksi kun nauhoitettiin rumpuja ihan kahdella mikillä, niin meinasin sanoa rumpalille, että lyö nyt niitä rumpuja kunnolla, ettei mene ihan hiplaukseksi. Sitten kun kuunneltiin nauhoitettuna, niin kuulosti todella hyvältä. Se vain näytti niin varovaiselta se soitto.
 
Rumpuihin pätee sama homma kun melkein mihin vaan akustiseen laitteeseen: hiljaa soittaminen kuulostaa erinomaisen paljon paremmalta.

Rumpuihin pätee sama homma kun melkein mihin vaan akustiseen laitteeseen: hiljaa soittaminen kuulostaa erinomaisen paljon paremmalta.
 
ai niinkö se moon?

ai niinkö se moon?
 
Poikkeus vahvistaa säännön, dear Miguel..

Poikkeus vahvistaa säännön, dear Miguel..
 
Affe Forsman.
:-)

Affe Forsman.
:-)
 
No lisätääs listaan muita poikii eli Janne Haavisto, Hate Kinnunen ja Kämy Kämäräinen. Tosin näistäkin kaikki osaavat MYÖS soittaa hiljaa eikä kukaan ole halonhakkaajia vaan on enämpi äkänen tatsi. Ehkä se onkin just siinä?

Rumpuihin pätee sama homma kun melkein mihin vaan akustiseen laitteeseen: hiljaa soittaminen kuulostaa erinomaisen paljon paremmalta.
 
Tää on taas näitä Tipi Tuovisen nyrkkisääntöjä, joka pätee minkä tahansa soittimen kohdalla: mitä hiljempaa (tai pehmeämmällä tatsilla) soittaa, sitä enemmän soundissa on botnea.
 
Perustuu ihan siihen, että mitä lujempaa kalvoa/kieliä lyö, sitä enemmän soundissa on attackia suhteessa siihen "varsinaiseen" sointiin.
 
Vaikea selittää, mutta toivottavasti joku edes tajusi pointin.

Vaikea selittää, mutta toivottavasti joku edes tajusi pointin.
 
Jep. Kyse on siitä, kun sama kappale värähtelee ja tuottaa eripituisia ääniaaltoja, mihin se pistetään ruutinsa haaskaamaan, näin rautalangasta vääntäen. Resonointi ja äänen kumoutuminen.
 
Kääntäen sama toimii toisinkinpäin, kovaa hakkaaminen eliminoi epätoivottujen alataajuuksien liian pitkää sointia. Siinäkin on tietty järkensä. Missään tapauksessa kovaa soittaminen ei saisi olla epätarkkaa pöheltämistä tai katkoa kieliä, särkeä peltejä, hioa plektroja muotopuoliksi ja kuluttaa kapuloita - sellainen on vain huonoa tekniikkaa.
 
Henkilökohtaisesti rumpaleilla joiden soittoa arvostan on aika napakka tatsi. "Kirjoituskonerumpaleiden" naputuksesta en ole kauhean innoissani, vaikka taimi olis kuinka tarkka. (Toki kaikki rumpalit joista tykkään, osaa soittaa myös hiljaa, mutta aina siinä on tietty ero jonka kuulee...)

Tuohon lyönti voimakkuuteen en osaa sanoa muuta kun että erilaiset korostukset/nyanssit erottuvat kun ei hakkaa täysillä, mutta en hissuttelustakaan pidä. Siis soitan rumpuja mutta en kuitenkaan hakkaa. Esim. kalvot kestävät minulla yleensä todella pitkään, niin kai sekin jotain sanoo. On ainakin taloudellisempaa :)
 
Mutta tuo varsinainen ongelma, niin itsellä ei varsinaisesti härinnyt, mutta huomasin kyllä että ne tomit hiljeni kun otin ne basarista irti omaan standiinsä. Kyllähän ne hieman jää kaikumaan, mutta ei niin merkittävästi, ei se ainakaan minua häiritse ja kun ylimääräiset äänet ei ole isoja, niin geittaamalla saa puhdistettua raidan helposti. Tosin pidän kyllä että rummut soi myös silloin kun niitä ei soiteta... Mitä enemmän meteliä ja resonointia, niin sitä parempi :)

Tää on taas näitä Tipi Tuovisen nyrkkisääntöjä, joka pätee minkä tahansa soittimen kohdalla: mitä hiljempaa (tai pehmeämmällä tatsilla) soittaa, sitä enemmän soundissa on botnea.
 
Perustuu ihan siihen, että mitä lujempaa kalvoa/kieliä lyö, sitä enemmän soundissa on attackia suhteessa siihen "varsinaiseen" sointiin.
 
Vaikea selittää, mutta toivottavasti joku edes tajusi pointin.
 
Tämä on ehkä sukua sille, että tunnen ihmisiä joiden mielestä musiikki on sitä rankempaa mitä 1. nopeampaa ja 2. särökitaraisempaa 3. kovempaa hakattua se on.
 
Omat kommentit:.
1. sitten kanien seksi on todella rankkaa hommaa.
2. mielestäni liika särö vaan tekee soundista pehmeän ja vähemmän rankan (toki se häivyttää soiton virheitä).
3. Jos koko ajan soittaa täysillä, niin se vähentää dynamiikkaa. Lyöntihän on kova vain verrattuna johonkin (esim. hiljaiseen lyöntiin).

Vaikea selittää, mutta toivottavasti joku edes tajusi pointin.
 
Joo, lisäänpä tähän (ihan vaan pitääkseni keskustelun mahdollisimman sekavana) poikkeuksena sen, että monet vanhemmat kannut soundaa aika rokilta kun ne lyö ihan tukkoon. Haaviston Jannen vanha Ludari-setti oli erittäin asiallisen kuuloinen just tällätapaa. Taas yksi syy jättää uudet (post-1970) rummut kauppaan.. :)

No kuitenkin lyöjässä ja lyöjässä on eroa. Jos rumpu kuullostaa hyvältä kun ammattimies lyö sen tukkoon niin se on ok, mutta jos vaikkapa minä menen ja mätän sen tukkoon, niin todennäköisesti Janne lyö minulta nokan tukkoon

Joo, lisäänpä tähän (ihan vaan pitääkseni keskustelun mahdollisimman sekavana) poikkeuksena sen, että monet vanhemmat kannut soundaa aika rokilta kun ne lyö ihan tukkoon. Haaviston Jannen vanha Ludari-setti oli erittäin asiallisen kuuloinen just tällätapaa. Taas yksi syy jättää uudet (post-1970) rummut kauppaan.. :)
 
Nykyaikaiset rummut tosiaan hyötyvät hiljaisemmasta soittotatsista ihan eri tavalla kuin vanhemmat. Niiden sointi-ihanne on eri, ja varsinkin rokin äänityksessä saa ja joutuu käyttämään ihan eri jippoja kuin vintagemmilla.
 
Henkilökohtaisesti omat mieltymykset ovat vuosien 1960 - 1969 Ludwigeihin, Premiereihin ja Gretscheihin, ja mielellään 20-22 tuuman setteihin eli niinsanottuihin swingisetteihin. Nää on kaikki koivurunkoisia, yleensä suomalaisesta vanerista kasattuja pönttöjä. Niistä hyvän rokkisoundin irti saaminen on melkein automaattinen juttu, kunhan kalvot ovat kunnossa ja vanteet suoria. Phil Collinsit haetaan sitten uudemmista pöntöistä.
 
Liian korkeat vireet ovat mulle myös, jos ei kauhistus, niin ainakin rasite.

Haaviston Jannen vanha Ludari-setti oli erittäin asiallisen kuuloinen just tällätapaa. Taas yksi syy jättää uudet (post-1970) rummut kauppaan.. :)
 
Juu-u. Tosin nykyäänhän Jannella on ne micro-Yamahat ja kalvot aika pläts-phjalta. Soitto on silti ensiluokkaista ja varsinkin Laika-keikoilla mahtavasti pois käsistä.
 
mutta jos vaikkapa minä menen ja mätän sen tukkoon, niin todennäköisesti Janne lyö minulta nokan tukkoon
 
Ei kai nyt niin leppoisa mies ketään lyö... : D

Liian korkeat vireet ovat mulle myös, jos ei kauhistus, niin ainakin rasite.
 
Sama juttu liian matalilla vireillä. Vire on varsinkin rummuilla niin suhtellista mut sit ku se on siinä ni se on siinä ja sama toisinpäin.

Joo, lisäänpä tähän (ihan vaan pitääkseni keskustelun mahdollisimman sekavana) poikkeuksena sen, että monet vanhemmat kannut soundaa aika rokilta kun ne lyö ihan tukkoon. Haaviston Jannen vanha Ludari-setti oli erittäin asiallisen kuuloinen just tällätapaa. Taas yksi syy jättää uudet (post-1970) rummut kauppaan.. :)
Joku teistä rumpaleista varmaan tietää... Miten vanhat on Ludwigit joissa sellainen linnunkuva bassorummun kalvossa ja rumpujen puupinnassa. Löysin kuvan samanlaisista netistä: http://www.classicdrums.com/index/item_id/359/
 
Sanoo että olisi 75-vuotisjuhlamalli. Onko hyvät ja arvokkaat?
 
Edit: Muokkasin jälkikäteen tarkempia tietoja...

monet vanhemmat kannut soundaa aika rokilta kun ne lyö ihan tukkoon.
 
Juu ja pellit myös. Mulla ainakin noi wanhat zilizanit menee tietystä pisteestä vaan silleen mahtavasti kyykkyyn, mutta volaa ei tuu paljoa sen enempää. Natural comperssion.
 
Uusissa rummuissa tota dynamiikkaa varsinkin siellä yläpäässä riittää usein pidemmälle mikä tekee niiden soittamisesta hankalaa mikäli on tottunut ns. vintagepönttäihin.

Joku teistä rumpaleista varmaan tietää... Miten vanhat on Ludwigit joissa sellainen kotkankuva bassorummun kalvossa (tai mikälie havukka). Puunväriset, speedking pedaali. Käsittääkseni joku juhlavuoden malli, mutta minkä juhlavuoden?
 
Ainakin vanhemmissa Ludareissa on päivämääräleimat sisällä. Katsele vaikka tomien sisään, siellä pitäisi olla, bassarin laminaateista ovat saattaneet kulua pois.

Juu ja pellit myös. Mulla ainakin noi wanhat zilizanit menee tietystä pisteestä vaan silleen mahtavasti kyykkyyn, mutta volaa ei tuu paljoa sen enempää. Natural comperssion.
 
Tästä syystä jotkut hautaa uudet pellit maahan. Kuinka kauan niiden sitten pitää siellä muhia, sitä en tiedä.
 
(Pitääkin kokeilla kuopata tuommoinen sadan markan Solaris-setti omenapuun alle, jos ne vaikka alkaisi soida...)
:-)