Studiotyöskentely ›

Elämä on paljon helpompaa kun on varustettu korvilla, ettei erota mitään mistään. Onko kompura päällä vai ei jne..
 
Pääsee keskittymään olennaiseen eli tekemiseen :)
 
Ja aiheeseen "everbody loves sausage but no one wants to see how it's made" :D

Antti1: Siinähän se keskiarvo sit on valmiina, painaa vaan rec ja aina tulee suurin piirtein samanlaista.
 
Ja oikeastaan aina milloin noin on tehty niin se toinen levy tai jatko-osa floppaa.
Jos Beatles olis jatkanut ensimmäisten levyjen linjalla pidempään niin huuma olis todennäköisesti hiipunut.
Eihän Elviksenkään karisma kestänyt tehdä koko 60-lukua paskoja leffoja samalla formaatilla (mut hyvällä liksalla) toinen toisensa perään vaan tähtensä oli melko sammunut ennen -68 comebackia. Sen vuoksi sitä kutsutaan comebackiksi.
 
Luova ja osaava pystyy pystyy lätkimään väriä kankaalle tavalla joka on just oikea toteuttamaan hänen näkemyksensä vaikkapa auringonkukasta ja jos toteutus mielestään tarvitsee siveltimeksi pulloharjan, niin hän käyttää sitä.
 
Ja mä voin turhaan käyttää loppuikäni analysoiden niit värejä, niiden määriä ja erilaisia pulloharjoja pääsemättä koskaan jyvälle siitä miks mun päivänkakkarani ei näytä lainkaan yhtä hyvältä vaikka mulla on paljon parempi pulloharja.

soundmodel: Kuten yleensä, niin ollakseen laajemmin hyödyllistä, niin keskustelu kysyy, että mitä "keskiarvokäyttäjän" kannattaisi tehdä tai ts. "mitä kaikkien kannattaisi tehdä keskiarvoisesti".
 
Teen tässä heti kärkeen argumentaatiovirheen lyömällä auktoriteetilla päähän ja viittaan Immanuel Kantiin. Kantin mukaan esteettiset arvostelmat ovat aina subjektiivisia, mutta samalla ne tuppaavat olemaan universaaleja, koska ne tulevat paksun kulttuurisen maton läpi.
 
Eli toisin sanoen, kun tekee just niinkuin itse haluaa ja hyväksi kokee, voi olla melkoisen varma, että maailmassa on melko paljon populaa, jotka kokevat ja näkevät asian samalla tavalla kuin tekijäkin. Nyt sitten ne on vain tavoitettava.
 
Mutta jos katsoo olevansa niin erikoislaatuinen ihminen, että erikseen on mietittävä jotain keskivertoisuutta ja muokkaa tekemisensä sen mukaan, ajaa melko varmasti pöpelikköön. Tästä ihan jatkuvana käytännön esimerkkinä ne tuhannet ja tuhannet levyt ja leffat yms, jotka on huolellisesti tehty keskiarvon mukaan, mutta jotka eivät ole myyneet mitään.
 
Toinen asia tietysti on sitten vielä se, että intentio tekemisistään saattaa poiketa lopputuloksesta radikaalisti. Esimerkiksi Ramonesit halusivat vain tehdä musaa, jolla tienaa paljon fyffeä ja analysoituaan asian päätyivät 60-luvun tyttöpopin yksinkertaistettuun ja nopeutettuun versioon ja tulivat olleeksi uuden genren synnytyspuuhissa muutaman muun kanssa. Legendoja heistä tuli, mutta alkuperäinen intentio rahan tienaamisesta ei toteutunut halutulla tavalla.
 
Työkalut sitten sen mukaan, mitä tekee, sillä hyvä työkalu väärässä paikassa on huono työkalu. Ja mun mielestäni "melkein" on tallenteessa synonyymi "huonolle".

Mulle äänityö on taiteellista vapautta siinä kuin musan tekeminenkin. Jotenkin kammoksuttaa ajatus keskinkertaisuuden tavoittelusta, standardeista ja kaikista muistakin normeista, mihin harmaasta mössöstä pitäisi ahtautua kolmantenatoista jo valmiiseen tusinaan.
 
Kun seuraan äänittäjiä ja tuottajia, jotka tuolla isossa maailmassa sohlaavat, huomaan arvostavani erityisesti heitä, jotka osaavat toimia innovatiivisesti ja pyrkivät omanlaiseensa kädenjälkeen. Yleensä he saavuttavat sen myös ilman sen erityisempää pyrkimystä, koska heidän tapansa tehdä ja luoda on uniikkia, ennakkoluulotonta ja innovatiivista. Se on sitä, mikä vie tätä hommaa eteenpäin.
 
Miten sitä hommaa sitten viedään eteenpäin ja tehdään taidetta, missä se omanlaisensa kädenjälki näkyy ja kuuluu, on herttasen yhdentekevää onko työkaluina rauta, bitit vaiko joku näiden yhdistelmä. Jokaisen käteen sopivia työkaluja on olemassa ja jokaisella on vapaus valita ne parhaiten omaan käteen sopivat miettimättä sitä, mikä sopii jonkun toisen käteen ja mitä se niillä vermeillä saa aikaan. Siten syntyy myös sitä kirjoa ja väriä luotavaan äänimaailmaan, kun kaikki soundaa vähän omaltaan.

soundmodel: No aika montaa muuta tuotetta kannattaa lähtökohtaisesti myydä keskinkertaisena, koska siinä on paras kustannusten ja riskien balanssi. Erikoislaatu maksaa yleensä moninkertaisesti, koska hinta pitää nostaa korkeaksi kattaakseen riskit ja korkeammat kustannukset. Erikoislaadulla ei ole merkitystä, jos ostaja ei tarvitse tai halua sitä.
 
Keskiarvotuotanto on yleensä myös hinnoiteltu lähelle sitä, mitä kuluttajat keskimäärin ovat valmiita maksamaan. Tässä kontekstissa puhuttanee siitä, että kuinka moni ostaa jonkin 100e erikoispainoksen vs peruslevyn 20e.
 
On tietysti mahdollista perustaa liiketoimintansa ainoastaan superlaadun tuottamiseen, mutta tämä rajoittanee ostajakuntaa ja nostaa silti tuotantokustannuksia.
 
Tämä teoriasi keskinkertaisuudesta voi ehkä päteä joihinkin kuluttajatuotteisiin, palveluihin ja b2b kaupassa tuotteisiin/palveluihin, jotka eivät ole kriittisiä bisneksen kannalta.
En kuitenkaan nää että tuota voitaisiin soveltaa A) äänitetuotantoon B) studiobisnekseen ainakaan kovin yleistävästi. Äänitetuotannossa keskinkertaista tuottaa jo nyt AI, joten ihmisten on turha tehdä sellaista ja turha tehdä vaikka ei olisi AI:täkään. Nimittäin ei näytä siltä että musabisnes olisi kovin kannattavaa (tai tuottaisi senttiäkään) siellä keskinkertaisuuden tasolla. Toki koko keskinkertaisuuden määritelmä on tässä vähän hankalasti määriteltävä. Ehkä joskus aikoina ennen tietokoneita saatettiin tehdä "keskinkertaista" musiikkia esim. tv-ohjelmiin ja mainoksiin ja joku vielä eli silläkin duunilla.
 
Studiobisneksessäkään ei pääse tienaamaan senttiäkään keskinkertaisuudella. Masteroinnit ja varmaan miksauksetkin tekee jo AI (jonka kehittäjä toki voi jotain sillä tienata, toisin kuin äsken väitin :D). AI:n lisäksi on ja sitä ennen on ollut joukko amatöörejä kotistudioineen, jotka tekevät about ilmaiseksi keskinkertaista jälkeä. Jos taas aikoo elää studiobisneksellä, niin mun mielestä se näyttää siltä että on oltava erikoishyvä ja mihinkää keskinkertaisuuteen ei ole varaa, koska ei siitä halua lopulta kovin moni maksaa. Jos vedetään tästä takaisin otsikon alle, niin nähdäkseni voit tehdä laatua pelkillä plugareilla aivan hyvin. Kuitenkin edelleen tänäkin päivänä ja varmasti vielä pitkälle tulevaisuuteen studoista tulee löytymään rautaa. Käytetäänkö sitä sitten oikeesti, vai onko kyse vain siitä että SSL on tosi hieno alusta näppikselle ja hiirelle, en tiedä.

oksatboys: Jos taas aikoo elää studiobisneksellä, niin mun mielestä se näyttää siltä että on oltava erikoishyvä ja mihinkää keskinkertaisuuteen ei ole varaa, koska ei siitä halua lopulta kovin moni maksaa.
 
Tämä sama sääntö pätee kaikkiin aloihin. Tuotteella ja osaamisella, joka ei erotu, ei ole kauhean hyvää kilpailuetua mitenkään muuten kuin että sitä myydään muita halvemmalla. Se taas ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Kassavirtaa saadakseen pitää kasvattaa voluumia ja se taas tarkoittaa yleensä jostakin muusta karsimista. Jotenkin vaikea nähdä, että bulkki olisi se, mitä ensisijaisesti pitäisi työllään tavoitella, jos vähänkään omaa työtään. Siten voi melkein ottaa mainoslauseekseen "Paskaa ja halvalla".

Luulen, että mediaäänessä keskinkertaisuus on nimenomaan kaikista tuottoisin segmentti. Salatut Elämät, Angry Birds, Finnkinon massaelokuvat, ... Musiikkipuolella sitten Katri Helenat, HIM:it ja tämmöiset. Mediapuolella ei niinkään taide-elokuvat tai Crysis 3:et. Toki siis taiteellakin voi päästä leiville, mutta vaikkapa jokin Crysis 3:n ostajakunta on huimasti valikoidumpaa kuin vaikkapa Angry Birds:in. Luulen, että esim. Angry Birds:in keskivertokuluttaja ei huomaa mitään eroa siinä, että onko äänessä €3299 rautakompura vai jokin perusplugari. Crysis 3:ssa ainakin näkijäkunta huomaa, mikäli jokin animaatio ei näytä riittävän aidolta, joten luultavasti se huomaa myös, jos ääniraita kuulostaa epäaidolta tai "tamelta". Tai muistatteko, miten paljon ragea tuli jossain Star Wars:issa, kun jotkin äänet olivat vähän lepsuja?
 
Tässä siis erottelin kaksi kategoriaa: media (tai viihde) ja taide. Niillä on erilaiset tavoitteet. Viihde pyrkii tunnettujen tarpeiden tyydyttämiseen. Taide pyrkii taiteen rajojen ylittämiseen.

soundmodel: Luulen, että esim. Angry Birds:in keskivertokuluttaja ei huomaa mitään eroa siinä, että onko äänessä €3299 rautakompura vai jokin perusplugari.
 
Onko sillä sitten mitään väliä, jos lopputulos on ok? Se kait on jokaisen oma valinta ja asia, mitä sinne signaaliketjuun tällää.

Mielestäni on todella yksilöllistä miten lopputuloksen tekee. Isekkin olen tykästynyt esim. tiettyihin plugareihin joita käytän, esim. bassossa tai rummuissa, tiettyjä juttuja vokaalipuolella. Mitä sitten rautapuolelta odottaa ja mitä se antaa, alkaa olla henkimaailman juttuja. Itsekkin hankin 500 series kanavalohkoja joita tulen taatusti käyttämään, oli sitten parempi tai ei. Joku rauta voi tuntua siltä että nonyt, tätä mä oon aina halunnut, oli sitten totuus tai ei niin riittää että tekijälle se on sitä.
Jos on mahdollisuus hankkia plugareita ja rautaa, niin ilman muuta. Se on nastaa sukeltaa viidakkoon josta joskus aina jotakin uutta löytää ja voi olla että alkaa käyttämäänkin. Jollekkin tosi taitavalle riittää muutama ratkaisu ja toinen etsii koko ikänsä. Jos lopputulosta muut kehuu ja itsekkin tykkää niin yes, ihan sama millä se on tehty. Siksipä kannatan sekä plugareita että rautaa...

oksatboys: Tämä teoriasi keskinkertaisuudesta voi ehkä päteä joihinkin kuluttajatuotteisiin, palveluihin ja b2b kaupassa tuotteisiin/palveluihin, jotka eivät ole kriittisiä bisneksen kannalta.
 
Voi ne olla kriittisiäkin. Ikea:n menestys perustuu pelkästään erittäin halpoihin tuotteisiin, joita myydään monelle.
 
Siten tosiaan, sillä voi olla kriittinen ero, että saako samassa ajassa 5 levyä vai yhden levyn.

soundmodel: Ikea:n menestys perustuu pelkästään erittäin halpoihin tuotteisiin, joita myydään monelle.
 
Musiikin tekemisen Ikea kuulostaa ihan oikeasti kauhealta jo pelkän ajatuksenkin tasolla ... Ikävä kyllä niitä on, on aina ollut ja tullee olemaan. Aamukahvin ääressä biisi kasaan, lounaalla purkkiin, iltapäivällä masteriin ja matriinsiin, ja ehtoolla voipaperin kääräistynä ulos. Sama homma seuraavana päivänä, sitä seuraavana ja ... No joo.

soundmodel: Keskiarvokuuntelija on luultavasti vähäriskisin ja edullisin kelpaava vaihtoehto. Mittaustekniikan professorin sanoin yllä: se on se "riittävä taso".
 
Kannattaa olla varovainen tuon lauseen kanssa. Riittävä pitää määritellä tarpeen mukaan. Halvin mahdollinen pitää olla niin arvokas, että se riittää tarkoitukseensa. Joskus se halvin mahdollinen on erittäin arvokas.
 
En ole vielä hahmottanut tuota keskiarvokuuntelijaa, miksi se nousee jatkuvasti esiin? Tarvitaanko kokonaisuuteen keskiarvokalusto, -miksaaja, -masteroija ynnä muuta keskiarvoista?
 
Voi toki silti tehdä, kuten itselle sopii, mutta se ei ole erityisen taloudellista esim. tehdä 1 hieno levy samassa ajassa kun voisi tehdä 5 riittävän hienoa levyä.
 
Tässä hämmennät sekoittamalla määrän ja laadun. Työn tekemisen nopeuteen kalustolla voi vaikuttaa lopulta aika vähän, ellei ehdoin tahdoin hankkiudu poikkeuksellisiin hankaluuksiin kaluston kanssa.
 
Insinööri siellä tietysti ajattelee, että yhdeksän naista saa lapsen aikaan kuukaudessa.
 
Kalusto tyypillisesti seuraa aikaa kaikissa hintaluokissa. Tämän päivän laitteisto ylittää mennen tullen saman hintaluokan tuotteet kymmenien vuosien takaa. Syy siihen on halu viedä laatua ylös. Siksikin nämä keskiarvopuheet hämmentävät.
 
Työn hintakaan ei automaattisesti putoa kaluston laadun kautta, koska kilpailu, vaikka kalustokin pitää kuolettaa. Toki Risto Hemmi voi pyytää hintaa esimerkiksi kuvitteellista keskiarvomallia enemmän, vaikka tekisi työnsä stereomikillä ja kaksiraitaisella.
 
Se, että joku saa aikaan keskiarvoa, johtuu jostain muusta kuin mystisen kuvitteellisesta keskiarvokuulijasta. Jos joku tahtoo ehdottomasti tehdä tätä keskiarvoa, haluan nähdä kuvia jonosta studion ovelta. Muutenkin kuin päiväkodin retken aikaan.

ejhfi: Musiikin tekemisen Ikea kuulostaa ihan oikeasti kauhealta jo pelkän ajatuksenkin tasolla ... Ikävä kyllä niitä on, on aina ollut ja tullee olemaan. Aamukahvin ääressä biisi kasaan, lounaalla purkkiin, iltapäivällä masteriin ja matriinsiin, ja ehtoolla voipaperin kääräistynä ulos. Sama homma seuraavana päivänä, sitä seuraavana ja ... No joo.
 
Eikös iso osa amerikan hittibiiseistä ole aikoinaan tehty tuollaisella metodilla?
 
Saati suomi-iskelmästä.
 
Ja vieläkin niitä tekeleitä kuunnellaan.

Pauli Lappalainen: Eikös iso osa amerikan hittibiiseistä ole aikoinaan tehty tuollaisella metodilla?
 
Saati suomi-iskelmästä.
 
Ja vieläkin niitä tekeleitä kuunnellaan.
 
Taidetaan Nashvillessä tehdä vieläkin, mutta se ei taida olla keskinkertaisuutta että tekijät on alansa huippuja. Työvoima on kallista ja vain hittejä pystytään tekemään isolla ammattilaisporukalla.

Pauli Lappalainen: Eikös iso osa amerikan hittibiiseistä ole aikoinaan tehty tuollaisella metodilla?
 
Saati suomi-iskelmästä.
 
Ja vieläkin niitä tekeleitä kuunnellaan.
 
Tässä tullaan keskeisesti sen kysymyksen äärelle, että tekeekö miljoona kärpästä paskasta kultaa? Vaikka ihmisten musamieltymykset nyt usein ovat mitä ovat, en lähtisi aliarvioimaan kuulijaa tarjoamalle lähtökohtaisesti nk. vasurilla tehtyä bulkkimusaa. Sellaiseen ei vaan yksinkertaisesti ainakaan oma moraalini ja itsekunnioitukseni taiteilijana pysty. Rahaa sillä ehkä pystyy tekemään, mutta taiteellinen kunnianhimo loistaa poissaolollaan.
 
Sittenkään ei vielä riitä pelkkä bulkin tekeminen, koska se pitää pystyä myös markkinoimaan, brändäämään, voittaa kilpailu ja myymään kohdennetulle yleisölle. Visioin tässä just kohtaa CV:ssä, jossa mainitaan pääsy Ikean hissimusasoittolistalle. "Hän o muuskikko, soittaa rytmikonet ruattilaival" erästä viihdeohjelmasta tuttua repliikkiä lainatakseni. Kohta 20 vuotta yrittäjänä toimineena totean, että ei ehkä se ihan ensisijainen ja riskittömin liikeidea, mihin sijoittaisin ilman riittävän isoa taustakoneistoa ja backuppia.

No entäpä se sitten, että voiko taidoilla mitigoida rautasoundin edun, vaikka käyttäisi plugareita?
 
En ole tästä ihan varma. Olen kuullut ITB-miksauksia, joissa plugarit ovat selvästi rajoitteena, vaikka miksaus muuten on ihan ok. Ero on tällöin tyyppiä Near Mint vs Mint.
 
Toisaalta on myös biisejä, joissa biisi on hyvä ja miksaus on ihan huono, joten ei ole edes väliä sillä, että onko siinä €3299 rautasoundi vai ei.
 
Toisaalta on myös miksauksia, jotka kuulostavat ITB-miksauksina paremmilta kuin ne kuulostaisivat raudalla.

Ja sitten on miksauksia, paljon, joista sä et pysty sanomaan mitä siellä on käytetty.

Mennee jo vanhan toistoksi: Jos ja kun biisi on tehty hyvin, se on soitettu hyvin, soittajat ja soittimet ovat vireessä, mikit sijoitettu huolella, lähtösoundit laitettu kuntoon, narutettu hyvillä musikaalisilla etusilla jne. ei ole enää juurikaan riippuvainen siitä, onko miksauksessa ja masteroinnissa käytetty mitä rautaa tai plugareita, jos on käytetty ollenkaan.
 
Jos taas tuo alkupää on tehty juosten kusten, oli sitten ziljoonan €uron plugarit tai raudat, ei tuotosta enää pelasta. Vastaavasti oli plugarilla tai raudalla mikä tahansa hintalappu päällä, pitää sitä osata käyttää. Kalliillakin työkalulla voidaan homma pilata ja halvalla tehdä hunajaa. Molemmissa on yleensä myös omanlaisensa presetit. Plugareissa ne löytyy valikosta, raudassa vakiosäädöistä. Molemmat nopeuttavat, mutta takaako se hyvän lopputuloksen. Monasti ei, joskus ehkä.
 
Näkisin siis että mitä ja minkä hintaista bittiä tai rojua on missäkin kohdassa signaaliketjua, ei ole yhtä ratkaisevaa kuin sillä jannulla, joka on asettunut korvineen ja tietoineen & taitoineen tarkkailun ja jakkaran selkänojan väliin.
 
Miks mulle nyt tulee väkisinkin mieleen, kun muistelen taannoistakin keskustelua, että jotenkin nyt aloittaja haluaa uskotella itselleen, että vain tietyn hintaisella "jollakin" voi päästä hyvää lopputulokseen ja syy sille, että joku kuulostaa shaibalta on kiinni just siitä hintalapusta ja käytetystä kamppeesta?

No tuo riippuu paljon genrestä. Jos genre on "distofunk" eli särö-funk, niin voi olla, että koko biisin laatu riippuu siitä, että kuinka hyvä särö sinulla on. Kun lähtökohta on, että kaikki säröytetään. Toki moni kai uskoo, että särön hinnalla on valitettavasti aika suuri merkitys myös esim. rokkikitaroissa. Se jokin Behringerin OD-pedaali ei yksinkertaisesti kuulosta samalta kuin Tube Screamer.
 
Vastaavasti myös esimerkiksi miksatessa bus-kompuraan sillä bus-kompuran laadulla on suuri merkitys, koska se heijastuu koko miksaukseen. Tällöin sanoisin, että melkein aina esim. rauta SSL G on yksinkertaisesti paremman kuuloinen kuin plugari. Eri asia sitten, että onko sillä paljon väliä.