Henri Henri Olavi: Ennen aikaan saattoi olla esim. basari panoroituna vasemmalle ja basso oikealle. Tällaisia ratkaisuja oli monilla levyillä. Eka joka tuli mieleeni on joku Doorsin levy, en muista mikä/mitkä.
Ainakin The Doorsin ensimmäinen levy on miksattu tuohon tapaan. Ja melkein kaikki muutkin 1960 ja vielä 1970-lukujen pop/rock-levyt, esim. Black Sabbathin Paranoid. Tai Sabbathilla on basso vasemmalla, kitara oikealla ja rummut keskellä. Se johtuu siitä, että siihen aikaan äänimaailma oli ''akustisempi''. 1980-luvulla syntikoitten ja high gain-särökitaroiden myötä äänimaailmasta tuli niin ''täyteläinen'', että luonnollisen kuuloinen panorointi ei enää sopinut uuteen robottimaiseen soundiin.
Pääsoittimeni on kitara, joten teen pääosin kitaramusiikkia. Jos biisissä on kaksi kitararaitaa (joista toinen soolokitara), miksaan yleensä niin, että sooloskitta on keskellä, basso vasemmalla 50 % ja komppikitara 50 % oikealla. Jos biisissä on kaksi komppikitaraa, niin miksaan yleensä soolokitara oikealla 10 %, bassokitara vasemmalla 10 % ja komppikitarat laidoilla joko 80 % tai 50 %. Näin niin kuin yleensä tähän asti hyväksi havainnut olen. Kun kuuntelee esim. tuotetumpien bändien levyjä, niin usein bassoskeba on tosiaan keskellä. Tosin niissä on yleensä useita kitararaitojakin päällekkäin. Jos itse laitan basson keskelle, se tuntuu liian dominoivalta. Ja mielestäni on loogista, että soolosoitin on keskemmällä ja säestyssoittimet laidemmalla. |
Sabbathologist
