Studiotyöskentely ›

koopop: Sulla on ihan aiheellisia ja oikeita kysymyksiä. Sovellat kuitenkin nyt tätä vapaata ajattelua ihan jokaiseen yhtälöön, ja vaikka se on ajatuksena kaunis, on sulla silti tietyt käytännöllisyyden raamit, jotka suosittaa tiettyjä ratkaisuja. Ne kun ei enää liity siihen musiikkiin. Miksaus ei ole oma absoluuttinen saareke, vaan se on aina riippuvainen tonaalisesta (tunne)sisällöstä.
 
Kitararaidan viivästäminen ja stereoinformaation toisen kanavan viivästäminen on kaksi eri asiaa, eikä niitä voi nyt rinnastaa. Toisessa on kyseessä musiikillinen taimaus, toisessa fysiikan lait.
 
Voit myös yrittää miksata kahdelle kaiuttimelle, jotka ovat päällekkäin, mutta sitten menee puurot ja vellit sekaisin. Et voi nimittäin miksaamalla kontrolloida kahden ääniaallon ristiaaltoa, joka on riippuvainen kuuntelijan havannointipisteestä, eli ääniaallon 180 asteen vaiheen paikasta taajuuden ja ajan funktiona. Eri taajuudet saapuu 180 asteeseen eri aikaan, tästä syystä syntyy ns. kampafiltteri-ilmiö.
 
No mutta, ei enempää noista yksityiskohdista. En halua olla ärsyttävä tai lannistava, päinvastoin. Suosittelen silti hyväksymään tietyt fysiikan lakien rajoitteet, ja keskittymään siihen musaan. Peace!
 
EDIT: ehkä se, mitä yritän tässä sanoa, on se, että pyörä on jo keksitty. Ja jos kuvittelet (en usko, että kuvittelet, mutta heitän retorisesti), että tässä on nyt miljoonan taalan paikka uudistaa koko stereotuotanto, ja että vallalla olevat käytännöt ovat puukorvaisuutta, niin en suosittele lähteä sille tielle. Saat toki vapaasti, mutta mielekästä löydettävää ei välttämättä ole. Vaikka siellä voi aina oppia jotain, ja se on arvokasta.
 
Ei pianossakaan ole enempää koskettimia, mitä on käytännöllistä käyttää. Tarkoittaako se sitä, että piano on puutteellinen? Ei. Rohkaisen siis kaikkeen musiikilliseen kokeiluun, mutta suosittelen jättää fysiikan lakien uhmaamisen tiedemiehille. :)
 
Tottakai voisin miksata päällekkäisille kaiuttimille. Sen vain pitäisi alusta asti olla lähtökohta. Olisi oikeastaan todella hienoa, jos joku iso nimi niin tekisi niin immeiset asettelisivat kajareita kotona. Jos mietitään asiaa ihan yksikertaisella mies ja kitara-periaatteella, niin periaatteessa kun soittaja soittaa edessäsi, on kaksi äänilähdettä: mies ja kitara. Kitara ei soi vasemmalla tai oikealla. Se soi keskellä, kuten myös laulu. Sijainti olisi luonnossa todellakin niin, että laulu kuuluu fyysisesti korkeammalta, mitä kitara. Siis metri-yksiköllä. Päällekkäin olevat kaiuttimet olisivatkin luonnollisempi ja aidompi tapa äänittää, tuottaa ja kuunnella äänitystä. Yläkaapista laulu, alakaapista kitara. Kuuntelija voi itse säätää jompaa kumpaa kovemmalle.

Lastinen: Tottakai voisin miksata päällekkäisille kaiuttimille. Sen vain pitäisi alusta asti olla lähtökohta. Olisi oikeastaan todella hienoa, jos joku iso nimi niin tekisi niin immeiset asettelisivat kajareita kotona. Jos mietitään asiaa ihan yksikertaisella mies ja kitara-periaatteella, niin periaatteessa kun soittaja soittaa edessäsi, on kaksi äänilähdettä: mies ja kitara. Kitara ei soi vasemmalla tai oikealla. Se soi keskellä, kuten myös laulu. Sijainti olisi luonnossa todellakin niin, että laulu kuuluu fyysisesti korkeammalta, mitä kitara. Siis metri-yksiköllä. Päällekkäin olevat kaiuttimet olisivatkin luonnollisempi ja aidompi tapa äänittää, tuottaa ja kuunnella äänitystä. Yläkaapista laulu, alakaapista kitara. Kuuntelija voi itse säätää jompaa kumpaa kovemmalle.
 
Okei, tämä on hauska idea, myönnän! Toki kaiuttimet voivat olla päällekäin, niin kauan kun ne eivät ole toisissaan kiinni ja toista samaa informaatiota.
 
Foliohattuilusta on aina seurannut hyvää, ja arvokkainta se tuntui olevan vuosikymmeniä sitten: http://en.wikipedia.org/wiki/Wall_of_Sound

Ok, mutta mielenkiintoisen kuuloinen on joka tapauksessa. Onko tietoa milloin stereomiksaus on julkaisu?
 
Steadybox: Nykyversioissa. Alkuperäinen versio on monona.

krautio: Ok, mutta mielenkiintoisen kuuloinen on joka tapauksessa. Onko tietoa milloin stereomiksaus on julkaisu?
 
Vaikuttaisi siltä, että ensimmäisen kerran se on julkaistu Smash Hits -kokoelmalevyn stereoversiossa vuonna 1969. Eli melko aikaisessa vaiheessa kuitenkin. Hendrix ei muistaakseni itse ole näihin tämän levyn miksauksiin ollut vaikuttamassa.

Hieman ehkä offtopicia, mutta mikähän mahtaa olla tämän päivän miksaustrendi, joka sitoo biisin heti 2010-lukuun kun sitä kuunnellaan vaikkapa parinkymmenen vuoden päästä, tyyliin kasarin räjähtävät kaiut ja hyvin "yliampuvat" rumpukonesampleilla vahvistetut rummut? Steven Slate -rumpusamplet, Loudness War, bassdropit, vanhan kopiointi, ei mikään?

Megadethh2: Hieman ehkä offtopicia, mutta mikähän mahtaa olla tämän päivän miksaustrendi, joka sitoo biisin heti 2010-lukuun kun sitä kuunnellaan vaikkapa parinkymmenen vuoden päästä, tyyliin kasarin räjähtävät kaiut ja hyvin "yliampuvat" rumpukonesampleilla vahvistetut rummut? Steven Slate -rumpusamplet, Loudness War, bassdropit, vanhan kopiointi, ei mikään?
 
Hyvä kysymys! Kaiut on takaisin muodissa ainakin :) Brittituotannossa näkynee ehkä selkeimmin; minimalistinen ja luomu orkestraatio ja elämää isompi laulumiksaus. Mutta jos puhtaasti miksauksen kannalta.. Vaikea sanoa.
 
And, EDM-puolella tietenkin selkeästi se Skrillexin luoma väkivaltainen dubstep-snare.

Spedemix: Omat miksaukseni ovat pääsääntöisesti hyvin tylsiä mitä tulee innovaatioon. Jostain syystä oma näkemykseni miksaukseen on muuttunut sellaiseksi jossa miksaaja onkin vain viestintuoja ja itse pihvi eli viesti on se musiikki.
 
Entäpä jos onkin niin, että kaikkein siisteimmät innovatiiviset miksausratkaisut tänäpäivänä ovatkin niitä jotka sopivat biisiin kuin nyrkki silmään, ts. niin hyvin, että emme edes kelaa: "onpas jännä ratkaisu tehä noin"?
 
Plussaahan näistä pitää antaa.
 
Itse tämmöisenä vähän miksausta oman bändin äänityksiin harrastavana pyrin siihen, että biisi soi ja asioista saa selvän. Kokeiluja teen myös, mutta niiden lopputulos on yleensä "ei kuulosta hyvältä". Pääsääntöisesti päädyn hyvin perinteisiin ratkaisuihin, koska ne kuulostavat hyvältä.
 
Miksaus on vähän niin kuin leikkaus elokuvassa. Jos leikkaukseen ei kiinnitä huomiota, elokuva on leikattu hyvin.

Minusta, näin amatöörinä, innovatiivinen miksaus voi olla pieniä asioita. Eli kaikkea (stereokuvaa) ei tarvitse heittää ylösalaisin.
Esim. jollain Daft Punkin livelevyllä oli hieno juttu kun joltain biisiltä katos pariksi tahdiksi kokonaan bassot. Kun ne sitten tuli takaisin niin ne tuli isona ja lujaa, ja koko biisi nousi uuteen lentoon, vaikka sama biitti siinä taisi jatkua. Hieno pieni oivallus joka sai ensin ajattelemaan että "mitä nyt?" ja aiheutti sitten ahaa-elämyksen bassojen palatessa.
 
Suurin ongelma nykymiksauksissa on minusta tasapaksuus ja yllätyksettömyys. Koko biisi tulee tutulla kaavalla kummastakin kanavasta täysillä koko taajuusaluueelta.

Spiral: Minusta, näin amatöörinä, innovatiivinen miksaus voi olla pieniä asioita. Eli kaikkea (stereokuvaa) ei tarvitse heittää ylösalaisin.
Esim. jollain Daft Punkin livelevyllä oli hieno juttu kun joltain biisiltä katos pariksi tahdiksi kokonaan bassot. Kun ne sitten tuli takaisin niin ne tuli isona ja lujaa, ja koko biisi nousi uuteen lentoon, vaikka sama biitti siinä taisi jatkua. Hieno pieni oivallus joka sai ensin ajattelemaan että "mitä nyt?" ja aiheutti sitten ahaa-elämyksen bassojen palatessa.
 
Suurin ongelma nykymiksauksissa on minusta tasapaksuus ja yllätyksettömyys. Koko biisi tulee tutulla kaavalla kummastakin kanavasta täysillä koko taajuusaluueelta.
 
Viime vuosien miksauksista suurta iloa on tuottanut mm. Lord-Alge (Green Dayn American Idiot & My Chemical Romancen The Black Parade), ja Andy Wallacen työ uusimmalla Avenged Sevenfoldin Hail To The King-levyllä. Kaksi ensin mainittua puhtaasti musiikillisista syistä, koska miksaus on hyvin musikaalinen ja tunnepitoinen. Se tuo rockmusiikin sellaisessa valossa esille, jossa se ei toimisi mitenkään muuten. Arvostan kovasti rohkeita ratkaisuja (esim. MCR:ssä pellit menee paikoin särölle, laulu kiilaa ärsyttävänkin paljon), mutta tämä kaikki on yhdentekevää musan ollessa pääroolissa.
 
Hail to the king miellyttää siksi, että se tuntuu olevan tehty kieli poskella, ja vaikka on kliininen ja tavallaan tylsäkin, se on uskomattoman taidokkaasti tehty. Se soi kovaa ja potkii, mutta ei ole mössöä tai säröllä. Jos HTTK:iä vertaa vaikka pahimpaan 2000-luvun mössöön (pahimpana Death Magnetic/RHCP), ero on selvä. Nautin suunnattomasti jokaisen rummun ja kapulan iskun yksityiskohdasta, jotka kuuluu uskomattoman selkeästi. En itse pääsisi vastaavaan tulokseen millään, vaikka kuinka yrittäisin. Levy on hieno toisinto 90-luvun Black Albumista, mutta modernimpana ja kliinimpänä. Ja toki se on "kopio" myös musiikillisesti, mutta siitä voidaan olla montaa mieltä.

Spiral: Minusta, näin amatöörinä, innovatiivinen miksaus voi olla pieniä asioita. Eli kaikkea (stereokuvaa) ei tarvitse heittää ylösalaisin.
Esim. jollain Daft Punkin livelevyllä oli hieno juttu kun joltain biisiltä katos pariksi tahdiksi kokonaan bassot. Kun ne sitten tuli takaisin niin ne tuli isona ja lujaa, ja koko biisi nousi uuteen lentoon, vaikka sama biitti siinä taisi jatkua. Hieno pieni oivallus joka sai ensin ajattelemaan että "mitä nyt?" ja aiheutti sitten ahaa-elämyksen bassojen palatessa.
 
Suurin ongelma nykymiksauksissa on minusta tasapaksuus ja yllätyksettömyys. Koko biisi tulee tutulla kaavalla kummastakin kanavasta täysillä koko taajuusaluueelta.
 
Onkohan tuo miksausratkaisu? Vai kuuluuko se biisin sovitukseen kenties? Etenkin pienissä tuotannoissa miksaaja ei pääse tekemään taiteellisia ratkaisuja, koska miksaajan näkemykseen ei luoteta. Jos tiputtaa esim. juuri basson pois jostain kohdasta, on vastaus tähän yleensä tämäntyyppinen: "Missä on tuon tokan säkeistön basso? Siinä on just tärkeä bassofilli." Monesti poisjättämispäätökseen omalla kohdallani liittyy joskus myös se, miten hyvin joku pätkä on soitettu. Saatan kokeilla, mille joku kohta kuulostaisi esimerkiksi ilman bassoa, jos soittosuoritus on kehnonlainen.
 
Miksaaja joutuu nykyään ottamaan huomioon kuuntelijan laitteiston. Ilmeisesti jotkut monolaitteet käyttävät vaan jompaa kumpaa kanavaa. Tällöin esimerkiksi laulun reunaan laittaminen on aika riskaabeli ratkaisu.
 
Mielestäni yllätyksellisyys tulee tehdä pikemminkin tuotantovaiheessa, ei niinkään enää miksausvaiheessa. Jos en itse miksaa tuotoksiani, olen toimittanut raidat miksaukseen editoituna. Olen miettinyt etukäteen kaikki tällaiset tuotannolliset asiat. Ja jos haluan jotain tietynlaisia ratkaisuja, esim. erikoisia panorointeja, teen niistä ohjetiedoston. Tai jos operoidaan miksaajan kanssa samalla DAW:illa, jätän haluamani ratkaisut miksaajalle näkyviin.

Huikki: Mielestäni yllätyksellisyys tulee tehdä pikemminkin tuotantovaiheessa, ei niinkään enää miksausvaiheessa.
 
No siinähän se seisoo. Yllätykselliset sovitukset on monasti kivoja, yllätykselliset miksaukset ei välttis niinkään.

Ehkä on hyvä kysyä mikä on oikeastaan hyvän miksauksen tarkoitus. Usein se että miksaus on selkeä ja kaikki soittimet kuultavissa on päämäränä, mutta ei sekään ole mielestäni aina välttämätöntä.
 
Varsinkin hevipuolella se on kokoajan tasapainoilua. Järisyttävät säröt ja murisevat bassot kuulostaa kyllä isoilta ja siltä että nyt on soitossa munaa, mutta samalla menetetään selkeys miksauksesta. Kumpi sitten on tärkeämpää on bändin/miksaajan/tuottajan käsissä. Täällä aikaisemmin mainittu black album on hyvä esimerkki. Toisaalta levyä on ylistetty selkeiden soundiensa takia, toisaalta taas haukuttu liian kliiniseksi verratuna aikaisempiin Metallican levyihin, joissa kieltämättä on enempi uhoa, agressiota ja vaaran tuntua.
 
Myös monet liveäänitykset, varsinkin blues puolella toimivat usein paremmin kuin levyäänitykset. Varmaan liveyleisön edessä soittaminen tuo oman lisänsä itse soittoon, mutta muutenkin puhtaat "oikeaoppiset" miksaukset jäävät helposti "epäpuhtaampien" liveäänitteiden jalkoihin.
 
Joku mainitsi myös kuinka miksatessa yritetään tavoittaa biisin "essence". Ainakin näistä kahdesta klipistä live äänite omaan korvaan tavoittaa paljon paremmin bändin/biisin tunnelman.
https://www.youtube.com/watch?v=5aP2RzLNlbw
https://www.youtube.com/watch?v=G6lq0sRon0k
 
Ja kun nyt innostuttiin linkkejä laittamaan, niin pistänpä tähän yhden uudemman biisin jossa mielestäni erittäin mielenkiintoinen miksaus.
https://www.youtube.com/watch?v=jF6k0eI0rSU

Lastinen: Tottakai voisin miksata päällekkäisille kaiuttimille. Sen vain pitäisi alusta asti olla lähtökohta. Olisi oikeastaan todella hienoa, jos joku iso nimi niin tekisi niin immeiset asettelisivat kajareita kotona. Jos mietitään asiaa ihan yksikertaisella mies ja kitara-periaatteella, niin periaatteessa kun soittaja soittaa edessäsi, on kaksi äänilähdettä: mies ja kitara. Kitara ei soi vasemmalla tai oikealla. Se soi keskellä, kuten myös laulu. Sijainti olisi luonnossa todellakin niin, että laulu kuuluu fyysisesti korkeammalta, mitä kitara. Siis metri-yksiköllä. Päällekkäin olevat kaiuttimet olisivatkin luonnollisempi ja aidompi tapa äänittää, tuottaa ja kuunnella äänitystä. Yläkaapista laulu, alakaapista kitara. Kuuntelija voi itse säätää jompaa kumpaa kovemmalle.
 
You're on to something. Tästä postauksesta tulikin mieleen, että Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöltä (joka on siis kaisaniemessä) löytyy sellainen erikoisuus äänentoistosta, että sen lisäksi että sivuilta löytyy sellainen ribbon-tekniikkaan perustuva line-array, myös keskeltä ylhäältä löytyy kaksi "tavallista" (Käämitty kupari, eli dynaaminen heh) kaitsaria. Kahden kaiuttimen pointti keskellä on nimenomaan se, että duetoissa toisen laulajan ääni laitetaan toiseen ämyriin ja toisen toiseen. Selkeyden nimissä.
 
Se mikä tossa systeemissä on huomioonotettavaa on tietenkin se, että siellä tehdyt miksaukset ei tosiaan soi sit missään muualla.

Spedemix: You're on to something. Tästä postauksesta tulikin mieleen, että Helsingin Kaupunginteatterin Arena-näyttämöltä (joka on siis kaisaniemessä) löytyy sellainen erikoisuus äänentoistosta, että sen lisäksi että sivuilta löytyy sellainen ribbon-tekniikkaan perustuva line-array, myös keskeltä ylhäältä löytyy kaksi "tavallista" (Käämitty kupari, eli dynaaminen heh) kaitsaria. Kahden kaiuttimen pointti keskellä on nimenomaan se, että duetoissa toisen laulajan ääni laitetaan toiseen ämyriin ja toisen toiseen. Selkeyden nimissä.
 
Se mikä tossa systeemissä on huomioonotettavaa on tietenkin se, että siellä tehdyt miksaukset ei tosiaan soi sit missään muualla.
 
Sama systeemi on myös HKT:n suurella näyttämöllä. Tai ainakin oli, en tiedä onko enää. A-B-systeemi on musikaalimaailman ratkaisu solistien pallomikkien kampafiltteri-ilmiölle, joka syntyy siitä kun lauletaan naamat vastakkain duettona. Mä pystyn miksata musikaalin laulut ilman A-B -systeemiä, mutta se vaatii vaan enemmän fader-elämää ja tarkkaa reagointia näyttelijöiden dynamiikkaan ja liikehdintään toistensa lähellä. Mihin olen tottunutkin. A-B-setille tehtyä miksausta ei siis voi tallentaa sellaisenaan stereoksi, ellei siedä äänen värittymistä kun lauletaan naamat vastakkain, niinkuin Spedemix tossa aiemmin mainitsi.
 
Jos musikaalista tehtäisiin tallenne ja jälkituotantomiksaus, se täytyy siis miksata eri tavalla. Stereomiksauksessa toisen näyttelijän mikkiä lasketaan sitä mukaa, kun lähestyvät toisiaan, ja kompensoidaan tippuva RMS nostamalla toista, yleensä sen näyttelijän mikkiä, joka laulaa hiljempaa tai matalammalta. Kohtauksessa on hyvin usein naissopraano vs. miestenori, joten sopraano tulee aika hyvin läpi myös miehen mikrofonista. Jos kaksi matalaa miesääntä, tai kaksi korkeaa naissopraanoa, on "uhrattava" toinen ääni, ja keskityttävä ykkösmelodiaan nuottikuvan mukaan. Nopeita päätöksiä livenä lennosta, joten stemmojen ulkoa opettelu auttaa tosi paljon. :)

Huikki: Onkohan tuo miksausratkaisu? Vai kuuluuko se biisin sovitukseen kenties?
 
Juu, totta. Raja on ehkä hieman häilyvä daftpunk-tyyppisessä musiikissa. Ehkä huono esimerkki.
 
No, simppelimpi, ja käytetympi esimerkki voi olla vaikkapa tiettyjen osioiden raaka panorointi (vaikkapa yksinäinen kitarariffi) tai EQutus (esim. säkeistö ennen kertsiä todella keskialueiseksi matkaradioksi, kertsissä sitten urut auki). Miksaajan on mahdollista tehdä nämä kaikki vasta miksausvaiheessa, JOS artisti antaa luvan. Ja tuottaja ja levy-yhtiö jne.
 
Miksaajat varmaan olisivat huomattavasti luovempia jos heille annettaisiin enemmän vapauksia.

Tässä tunnutaan monesti puhuvan työskentelytavasta:
Biisi > äänitys > miksaus.
 
Siinä vaiheessa kun miksaaja pääsee työhön käsiksi on jo tehty paljon päätöksiä. Ei olisi varmaan huono idea miettiä joskus jo biisin tekovaiheessa miksausta. Käyttää miksauksen tarjoamia mahdollisuuksia osana sävellystä.
 
Laitetaas taas linkkiä. Tässä yksi levy joka ei ole saanut kovasti arvostusta, mutta itse pidän varsinkin levyn erikoisemmista sovitus/miksausratkaisuista.
https://www.youtube.com/watch?v=6OycJh8wegU

Minun korvia miellyttää myös sellaiset miksaukset, joissa eri soittimia ei ole yritettykään saada erottumaan toisistaan. Esim. Leevin and the Leavingsin biiseissä on paljon tätä. Kuulee, että on monenlaista kilkutinta ja kolkutinta, mutta ei saa ihan selvää, että miten yksittäinen soitin menee. Kaikki on kuitenkin äärimmäisen nerokkaasti sävellettyä ja sovitettua materiaalia. Luulen, että on tehty tietoinen päätös, että soittimet panoroidaan toistensa päälle tai levitetään vain todella vähän.

Spedemix: Tuon keskustelun hieman "tyhmemmälle" (=simppelimmälle) tasolle.
 
Omat miksaukseni ovat pääsääntöisesti hyvin tylsiä mitä tulee innovaatioon. Jostain syystä oma näkemykseni miksaukseen on muuttunut sellaiseksi jossa miksaaja onkin vain viestintuoja ja itse pihvi eli viesti on se musiikki.
 
Tämä, voi Jeesus, Buddha ja Elvis, tämä!
Krhöhöm, joo, laitetaas draamaruuvia vähän pienemmälle ennen kuin jatketaan. :D
 
Mua on aika pitkään ihmetyttänyt miksaajien ja tuottajien nostaminen jalustalle, siis näissä tapauksissa kun joku tietty trendi on räjähtänyt maailmalla ja aletaan aivan tappovakavasti perässähiihtämään sekä keskittymään jonkun tietyn tyypin soundiin, kun pääfokus pitäisi kuitenkin olla siinä musassa.
 
Yleensä olen tullut sihen tulokseen, että jos ekoja kertoja kuunnellessa alkaa miettiä miksauksen tai miksaajan ansiokasta suoritusta, niin joku siinä musassa tai miksussa on silloin perseellään. Ja samaa ajatusta olen pyrkinyt toteuttamaan omissa duuneissa, joskin on eria asia olenko siinä onnistunut ja miten hyvin kulloinkin.
 
EDIT: Pikku viilaus

Miksauksen erottaminen muusta tuotannosta erilliseksi tapahtumaksi on tavallaan ymmärrettävä kela, etenkin kuin viime vuosiin asti on tuntunut olevan ainakin jossain määrin vallalla sellainen ajatus, että miksatessa päätetään lopulta kaikki. Lisäksi muu tuotanto on jopa tukenut tätä ajatusta että kaikki asiat jätetään miksaajalle - äänitetään kaikki mahdollinen linjaan ja trigataan rummut niin että miksaaja voi päättää lopullisen soundin, äänitetään paljon vaihtoetoista kamaa joista miksaaja sit valitsee oikeat asiat ja muutenkin äänitetään kaikki mahdollinen itse kotistudiossa ja sitten vasta miksaamaan otetaan joku ulkopuolinen ammattilainen. Äänittäessä ei tehdä valmista soundia vaan pelkästään mahdollisimman sellaista prosessoimatonta mistä sitten se miksaaja voi muovata mieleistään... (sitten vielä jos käytetään niitä samoja mallinnuksia ja sampleja ja plugareita niin ihmekkös tuo jos kaikki kuulostaa samalta). Onneksi nykyään tästä ollaan pääsemässä vähän yli tai ainakin itsestä tuntuu siltä. Monet ovat alkaneet ajatella niin, että monet päätökset voidaan ja pitäisi tehdä aikaisemmassa vaiheessa, etkä kasata kaikkea sinne miksaukseen.
 
Kysymys mielenkiinoisest miksauksesta pitäis mun mielestä olla ennemminkin kysymys mielenkiintoisesta tuotannosta, jossa miksaus on vain yksi osa-alue. Ainakin omasta näköulmasta sovitus, soittaminen ja äänittäminen ovat lopullisen tuloksen kannalta tärkeempiä ja mielenkiintoisempia tapahtumia vaikka onhan toki miksaaminenkin hauskaa ja tärkeää.

Yksi valtava muutos on varmasti äänitysprosessissa se, että oikeen kukaan ei enää äänitä mikserillä, vaan nykymetodi on mennä etuasteiden läpi suoraan kovalevylle. 24 bittinen äänitysformaatti mahdollistaa sen, että äänittäessä ei tarvitse välttämättä käyttää kompressoria ja etuasteiden korostunut merkitys on jättänyt varjoonsa tiskien muut ominaisuudet (kuten eq:n ja kompurat), jotka kuitenkin ovat yhtä oleellinen osa menneiden aikojen soundia. Myös tämä siirtää päätöksiä sinne miksaukseen ja se energia mitä miksatessa on käytettävissä menee helposti sellaisten asioiden tekemiseen mitä ennenvanhaan (just.) tehtiin jo valmiiksi äänittäessä.
 
Tämä ei välttämättä siis ole automaattisesti huonompi, mutta selvästi erilainen tapa tehdä asioita. Miksaukseen tällä tavoin pitäis varata huomattasti enemmän aikaa. Itellä ainakin homma menee tällaisissa tuotannoissa kahdessa vaiheessa: ensimmäisessä ns. esimiksaussessiossa editoidaan ja tehdään soundit jotakuinkin valmiiksi, sekä puuhastellaan se perusosa eq ja kompurahommista mitä ennen olisi tehty äänittäessä - itse teen tämän aika usein nykyään läppärillä ja kuulokkeilla. Toinen vaihe on varsinainen miksaus studiossa, jossa sitten voi pureutua luovemmalla tasolla yksityiskohtiin, efektointiin, kaikuihin, ryhmähommiin jne...
 
Se vanha nyrkkisääntö: biisi / päivä ei siis välttämättä riitä jos miksaukseen tulee täysin raakamateriaalista koostuva editoimaton kasa fileitä.
 
ps. välillä oon tosi kateellinen toimittajakavereille jotka osaavat kirjoittaa hyvin ja tuoda ajatukset jäsennellysti sekä helposti ymmärrettävästi esille. oma ulosanti tuntuu aina vaan sekavalta oksennukselta :D